Lapsella 4v on trauma isänsä vuoden takaisesta raivokohtauksesta :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen äiti

Vieras
Mieheni on sairastanut masennusta jo pari vuotta. Hän on lääkityksellä ja muutenkin hoitaa aktiivisella otteella sairauttaan. Aika ajoin häneltä kuitenkin on lähtenyt mopo täysin käsistä ja seurauksena on ollut melkoinen raivokohtaus.

Vuosi sitten (miehen syntymäpäivänä) oli sellainen tilanne. Tavarat lenteli, ja mies raivosi, kunnes kaivautui hautomaan itsemurhaa peiton alle sänkyyn. Tilanne oli pelottava, vaikka varsinaista väkivaltaa ei kohdistunut minuun tai lapsiin. Itse pysyin rauhallisena ja priorisoin lapset ja lähdin meidän kesämökille pariksi päiväksi heidän kanssaan, jotta lapset eivät joutuisi pelkäämään kodin yhtäkkiä muuttunutta tunnelmaa ja pelottavaa isiä. Yritin selittää lapsille, että isi on kipeä ja isillä on siksi kauhean paha olla, jne. Parin päivän päästä mies oli päässyt pahimman yli ja tulimme takaisin kotiin. Mies pyysi pyyteli anteeksi ja tilanne oli ohi.

Paitsi meidän 4v mielestä. :/ Aika ajoin asia tulee hänen mieleensä. Kun esim. puhuimme isotädin syntymäpäivistä, lapsi heti muisti isänsä käytöksen. Kerran kysyin lapselta, että mitä äiti tekee kun äiti suuttuu? Lapsi vastasi, että äiti huutaa ja sitten äiti pyytää anteeksi. Ja jatkoi sitten, että isi heittelee tavaroita sikinsokin ja heittää kakun ulos, koska se on huono. (Tämä tavaroiden heittely on siis tapahtunut vain kerran ja normaalisti mies suuttuessaan ehkä huutaa ja lähtee ovesta ulos).

Miten voisimme auttaa lasta selviämään hänelle ilmiselvästi syntyneestä traumasta? Yritän aina asian tullessa esiin kertoa lapselle, että ei isi ollut hänelle vihanen eikä myöskään äidille silloin. Isi oli kipeä ja hänellä oli paha olla. Siksi hän teki väärin, jne.

Anteeksi pitkä sepustus, mutta tuntuu niin pahalta lapsen puolesta, että hän on joutunut kohtaamaan niin pelottavan hetken, kun rakas isi on muuttunut pelottavaksi hahmoksi. Ja aivan selvästi minä ja mieheni emme ole osanneet hoitaa ns. jälkihoitoa kunnolla, koska asia edelleen painaa lapsen mieltä. :(
 
sulla saattaa olla isompi trauma kuin lapsella, ja maalaat asiasta isompaa kuin se onkaan? ketään ei uhattu satuttaa? osa asian merkityksestä lapselle tulee sinun reagointisi omaksumisesta. älä mene tolaltasi. sinun luotettavuutesi vähenee jos hermoilet.
 
Käyttäytyykö lapsi kuitenmin ihan normaalisti? Jos käyttäytyy, niin ei hänellä varsinaista traumaa ole tapahtuneesta, hän vain muistaa sen ja se tulee välillä mieleen. Juttele vaan lapsen kanssa asiasta ja näytä hänelle, että mitään pelättävää ei ole ja rohkaise lasta kohtaamaan samanlaisia tilanteita uudelleen, niin lapsi pääsee pelkonsa ylitse. Voimia ja jaksamista!
 

Yhteistyössä