Lapsen isä yhtäkkiä 2,5 vuoden jälkeen haluaakin viikko/viikko näkemisen..Eihän tällaiseen pidä suostua?!!

["Neith"]

Luuleksä et sä omistat sen lapsen??? Lapsella on oikeus asua isänsä kanssa. Toivottavasti isä hakee huoltajuuden kokonaan itselleen ettei lapsen tartte kasvaa tollasen kusipään kanssa.

se on väärin että pelkästään statuksella "isä" voi mennä ja tulla lapsen elämässä miten haluaa.. voi kätevästi unohtaa lapsen olemassaolon ja tarpeet kunnes taas kiinnostaa.. ja sitten jos kyllästyy niin voipi taas antaa olla..
ei ole lasta kohtaan oikein ja kyllä sen pitäis mennä niin että kun kerran osoittaa ettei ole lapsesta kiinnostunut niin myöhemmin on turha rutkuttaa ja vaatia tapaamisia/asumista

 

[Hankalakinkai]

[QUOTE="Neith";26988918]se on väärin että pelkästään statuksella "isä" voi mennä ja tulla lapsen elämässä miten haluaa.. voi kätevästi unohtaa lapsen olemassaolon ja tarpeet kunnes taas kiinnostaa.. ja sitten jos kyllästyy niin voipi taas antaa olla..
ei ole lasta kohtaan oikein ja kyllä sen pitäis mennä niin että kun kerran osoittaa ettei ole lapsesta kiinnostunut niin myöhemmin on turha rutkuttaa ja vaatia tapaamisia/asumista[/QUOTE]

On myös olemassa sanonta parempi myöhään kun ei milloinkaan..

Kannattaa vaan mennä sinne lastenvalvojalle ja koittaa sopia jotain. Ja jos sulla ap oikeasti on olo, että lapsen isän kiinnostus saattaa olla ohimenevää niin tuo kantas selvästi esiin. Lapsen kannalta tietenkin mun mielestä olisi parempi saada olla yhtä paljon kummankin vanhempansa kanssa.

 

[YaYa]

samanlaiset oikeudethan isälläkin on lapseen. tottakai isä voi tollasta systeemiä hakea. tää perus jokatoinen viikonloppu systeemi on väärin sekä isää että lasta kohtaan

 

[hups!]

En voi käsittää, että joku voi kokea parhaaksi vaihtoehdoksi, että lapsi vaihtaa viikon välein kotia! Toi ratkaisu on vain ja ainoastaan aikuisten kannalta kätevää.

Ap:n tapauksessa vielä vähemmän hyväksyttävää alkaa isän jälkeenpäin huutelemaan oikeuksistaan jos on tähän asti elellyt vailla vastuuta!

 

["jeppis"]

Mikä on pisin aika jolloin isä ei ole nähnyt/ollut yhteydessä? Nykyään meillä exän kanssa ihan toimiva tapaamissopimus jota noudatetaan, mutta kolme vuotta mentiin just isän ryyppäämisten ja mielihalujen mukaan. Se oli tietysti mulle ihan helvettiä, mutta tosiasiassa isä näki lastaan noin 5-8 päivää kuukaudessa eli aika säännöllisesti ja "paljon". Jos sinunkin lapsesi on kuitenkin ollut säännöllisesti ilman kuukausien taukoja isänsä kanssa, ei tapaamisten lisääminen häntä vahingoita, päinvastoin.

Kun lapenii kasvoi ja mullekin tuli uusperhe ja järki meinasi lähteä exän touhujen mukaan elämisessä, niin vaadin säännöillisen tapaamissopimuksen. Tein selväksi, että isä saa tavata lastaan niin paljon kuin haluaa, mutta niin että siitä tehdään sopimus. Tiesin että ohareita en pysty estämään, mutta pysyin silti tiukkana siitä että jos oharit tulee, niin seuraavan kerran on asiaa lapsen luokse kun on taas oma vuoro. Eipä tullut kuin yhdet oharit ja kun ex huomasi että en enää myönny hänen sekoiluihinsa ja toivota tervetulleeksi seuraaavana päivänä ohareiden jälkeen koska "lapsella on oikeus nähdä isäänsä" niin hän alkoi noudattaa tapaamispäiviä.

Eli mielestäni sinunkin kannattaa lähteä tästä liikkeelle siitä säännöllisen tapaamissopimuksen laatimisesta. Tehkää ensin sopimus vaikka niin, että joka toinen viikko lapsi on isällään torstai-sunnuntai vaikka puoleksi vuodeksi. Siinä on jo isällekin paljon päiviä ja voit testata pystyykö isä hoitamaan osuutensa sopimuksessa. Jos ei, niin eipähän tarvitse harkita viikko-viikko systeemiä. Ja jos pystyy, niin hei, lapsesi on saanut itselleen isän joka osallistuu myös arkeen, hienoa!

Surullista tietysti jos asiat menee aluksi hienosti mutta sitten isä kyllästyy ja palaa vanhaan meininkiin. Sitä ei voi kuitenkaan etukäteen tietää ja vasta kun näin on tapahtunut, voit vedota asiaan myös lastenvalvojalla.

Ps. Mäkin vihaan mun exää taydestä sydämestäni (mm. vieläkin huorittelee mua jne.), mutta olen tehnyt vakaan päätöksen, että käyttäydyn kuin aikuinen enkä anna vihani näkyö lapselle. Ja tämä on pitänyt ja mahdollistanut myös sen, että lapsi on tosi paljon isänsä kanssa.

 

["vieras"]

PERHE
Yksi vai kaksi kotia?
Jo yksivuotiaat erolapset vaihtavat kotia joka viikko. Onko yleistynyt vuoroviikkomalli paras ratkaisu – myös lapsen kannalta?

23.8.2010 3:00 HS

Vanhempien ero on lasten ja nuorten arkea. Viime vuonna sen koki 30 000 alle 18-vuotiasta suomalaista.

Yhä useammin liitto menee katkolle, kun lapsi on vielä vaunuissa. "Äiti on tuskin kotiutunut vauvan kanssa, kun jo lähdetään eri suuntiin", tapaamisoikeuksia vahvistava lastenvalvoja sanoo. Hän kokee työssään paljon uhkailua, eikä siksi halua esiintyä nimellään.

Lapsen elämästä eron jälkeen käydään tilanteeseen nähden Suomessa olemattoman vähän keskustelua, sanoo psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

Hän kaipaa keskustelua erityisesti kahden kodin mallista, joka on yleistynyt valtavasti kymmenessä vuodessa varsinkin Pohjoismaissa.

Edellinen erosukupolvi eli lähes aina yksinhuoltajaäidin kanssa. Siinä ongelmana oli lapsen vieraantuminen isästä. Vuoroasumisessa yhteys isään säilyy, mikä on Keltikangas-Järvisen mukaan tärkeää.

Psykologit useissa maissa ovat kuitenkin huomanneet, että vuoroasuminen on yleistynyt ilmiöksi, josta on lupa tuoda esiin vain myönteisiä puolia.

"On vain päätetty, että se on hyvä."

Ei ole harvinaista, että jo yksivuotiaat vaihtavat kotia joka viikko. 18-vuotiaana heillä on tällä tahdilla muuttoja takana yli 800.

Nettikeskustelujen perusteella järjestelmä toimii.

"Loppupeleissä tämä oli ainut oikea ja täydellinen ratkaisu", 11-kuukautisen lapsen kanssa viikko–viikko-vuorottelun aloittanut äiti vakuuttaa Kaksplus-lehden verkkosivustolla.

"Jos me erottaisiin, niin meille tulisi vuoroviikkosysteemi. Mun mielestä miehellä kuuluu olla samat oikeudet lapsiin kuin äidillä", pohtii toinen.

Keltikangas-Järvinen perää lapsen oikeuksia. Lasta ei voi panna kulkemaan vanhempiensa perässä. "Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi on vaara, että hän jää kokonaan vaille kiinnekohtaa. Kukaan ei pysty ennustamaan, minkä hinnan hän siitä maksaa."

Näkemyksensä Keltikangas-Järvinen perustaa aivotutkimukseen. Aivojen kehitys on ensimmäisinä vuosina kesken, eikä lapsi vielä muista tai ymmärrä. Kaikki pyörii päässä paljon suurempana kaaoksena kuin aikuisella.

"Yhdenkin kodin mittakaavassa lapsi tarvitsee konkreettisia maamerkkejä, joiden kautta hän pystyy hahmottamaan maailmaansa. Oma sänky on äärimmäisen tärkeä tukikohta."

Samasta syystä kotona täytyy olla sellainen läheinen ihminen, josta lapsi voi tarpeen mukaan tankata turvaa. Se voi olla äiti tai isä, mutta kohde ei saa muuttua yhtä mittaa. Alle kolmevuotias kadottaa jo viikossa muistikuvan toisesta kodistaan ja vanhemmastaan. Hän ei tiedä, onko niitä olemassa.

"Aikuinen voi kuvitella, kuinka avuttomalta tuntuisi aloittaa joka viikko vieraassa paikassa ihmisen kanssa, jota ei oikein tunne."

Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen hämmennystä lisää se, että usein ainakin toisessa kodissa on uusi kumppani, ehkä hänen lapsiaan ja parin yhteinenkin lapsi.

"Ihmisuhteiden hektisyys kyllä hirvittää. Kuka tutkisi, kuinka monessa perhekokoonpanossa nykylapsi ehtii elää", kysyy Helsingin johtava sosiaalityöntekijä Piia Pelkola.

Lasten näkökulmaa vuoroasumiseen on vaikea tutkia. Kaksivuotiaalta ei voi kysyä, miltä tilanne hänestä tuntuu.

Kasvatustieteen tohtori Hannariikka Linnavuori haastatteli kolme vuotta sitten väitöskirjaansa 8–18-vuotiaita erolapsia, jotka olivat vuorotelleet kahdessa kodissa leikki- tai kouluiästä saakka. Tutkimus on Suomessa toistaiseksi ainoa laatuaan.

Linnavuori havaitsi, että lasten perhekäsitys oli uniikki. Eron jälkeenkin oma ydinperhe säilyi mielessä ehjänä, mutta se asui kahdessa paikassa. Kummassakin oli koti.

Hänen mielestään vanhempien ja ympäristön pitäisi tukea tätä käsitystä. "Lapselle on hyvin raskasta, jos vanhemmat riitelevät tai joku arvostelee hänen perhettään."

Vanhempien uudet kumppanit ovat kriittinen piste. "Mutta toisinaan kumppanista tulee lapselle yksi tukipuu lisää."

Keskustelu lasten tilanteesta eron jälkeen on Hannariikka Linnavuoren mielestä jämähtänyt kahteen leiriin. Toinen ryhmä puolustaa oikeutta yhteen kotiin, toisen mukaan kaksi kotia on tuplaonni.

Linnavuoren haastattelemat lapset ajattelivat eri tavalla kuin aikuiset.

"Useimmista olisi ollut ihanne, jos vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä. Jos ero kuitenkin on välttämätön, he pitivät vuorottelua parempana kuin sitä, että isää tapaisi vain joka toinen viikonloppu."

Kodin jatkuva vaihtaminen oli sen sijaan lähes poikkeuksetta rasittavaa. Eniten stressasi, tuleeko kaikki välttämätön mukaan: vaatteet, koulukirjat, urheilukamppeet ja tytöillä meikit sun muut.

Yhden kodin ja vuoroasumisen väliin Linnavuori toivoo vaihtoehtoja, jotka joustavat lapsen mukaan. Vuoroviikkojen asemaa kuvaa se, ettei muista malleista oikein edes puhuta.

Keltikangas-Järvinen toivoo vaihtoehtoja nimenomaan vanhempien tapoihin olla lapsen kanssa. "Jos kodit ovat lähekkäin, kontakti voi säilyä tiiviinä ilman varsinaista vuoroviikkoa. Molempien vanhempien ei tarvitse tehdä samoja asioita."

Lastenvalvoja arvioi, että useimmat vanhemmat miettivät ratkaisuja tosissaan. Toisaalta hän epäilee, etteivät kaikki oikein hahmota, kuinka pitkä projekti lapsuus on. Se vaatii vanhemmilta 20 vuotta sitoutumista ja valtavasti vaivannäköä.

Oli sitten eronnut tai ei.

 

["vieras"]

PERHE
"Mukavalta tuntuu, koska on vaihtelua"

23.8.2010 3:00
A A

Helsingin Sanomat

HS kysyi lapsilta ja nuorilta, miltä asuminen tuntuu vanhempien eron jälkeen.

http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Mukavalta+tuntuu+koska+on+vaihtelua/1135259541931

Tässä nyt suurin osa lapsista yli 10v.

 

[mollla]

siis että mä vihaan tota isien paapomista!!parempi myöhään kun ei millonkaan ym ensin niitä ei kiinnosta ja sitten kun halutaan leikkiä perhettä vaaditaan ties mitä!!
omalla kohdalla lapsi 5v erottu ihan vauva aikana,ensin oltiin sovitty keskenään lyhyitä tapaamisia ym kaikki meni hyvin 1kk kunnes mies muutti uuden kumppanin luokse niin johan vaadittiin lasta sinne ja puhuttiin vko-vko jutuista kun lapsi oli 6kk noh aina sai lasta hakea kun halusi,mutta kummasti sovitut peruuntui aina,,isä nyt 5v aikana 3 kertaa päättänyt kadota kokonaan lapsemme elämästä ekan kerran oli poissa 3kk,sitten oli pari kk kuvioissa sitten katosi 9kk taas pari kuukautta kuvioissa ja nyt ollut vuoden poissa ja taas rupesi kuulumaan!!

toki haluisin että lapsella olisi isä mut jotain rajaa,eiköhän tossa ole jo nähty ettei ukkoa kiinnosta!!ei sen elämä ole mihinkään muuttunut tänä aikana!!

aina puhutaan lapsen oikeudesta isäänsä mutta kyllä se vaan on isän oikeus lapseen,,meillä mulla vielä yksin huoltajuus koska mies ei halua olla huoltaja eikä maksa elareita tai muutenkaan osallistu ikinä mihinkään!!

 

[nöppönen]

Viikko-viikko systeemi vaatii erittäin paljon yhteistyökykyä ja kommukoimista vanhemmilta. Itse en olisi valmis asumaan joka toinen viikko eri kodissa, enkä halua sitä lapsillekaan. Meillä ex tapasi lapsia eron jälkeen huonosti.. pari vuotta meni, että taisivat nähdä ihan muutaman kerran. Sitten tapaamisia alettiin rakentaa uudestaan, pikkuhiljaa lisäten. Nykyään ovat isällään 1-2 arki-iltana (riippuen onko viikonlopputapaamista) sekä joka toinen viikonloppu. Lomallaan isä pitää lapsia enemmän ja välillä lapset ovat ns. pitkän viikonlopun isällään.