H
"Harmaa"
Vieras
Erosin lapseni isästä. Olimme yhdessä lapsen syntymän jälkeen noin puolitoista vuotta ja tuona aikana mies ei hoitanut lasta ollenkaan eikä viettänyt aikaa mun kanssani. Käytännössä katsoen olin lapsen kanssa kahdestaan ja nurkissa asuin mies, jolla oli aivan oma elämänsä. Ostimme talon lapsen syntymän jälkeen ja se on nyt vuokralla.
Sittemmin tapasin miehen. Itseäni vanhemman kylläkin. Hänellä ei ole omia lapsia, mutta tahtoisi yhden. On sen kertonutkin, että hän tahtoisi kanssani tulevaisuudessa lapsen ja naimisiin. Hän leikkii lapseni kanssa hoitaa häntä kuin omaansa, vaikkei hänen isänsä olekkaan. Luksusta on, kun saan jäädä viikonloppu aamuna sänkyyn, kun mies nousee aikaisin. Emme asu virallisesti yhdessä, mutta yhteenmuutosta on ollut puhetta ja vakavallakin tasolla.
Meillä olisi mahdollisuus muuttaa ex-mieheni ja minun omistamaan taloon, ja exäni kanssa keskusteltuani se on hänellekin ok, koska hän ei asu enää lähelläkään taloa eikä hän sillä tee mitään. Laina on meidän yhteinen, mutta suunnitelmissa on ostaa exän puolikas pois, jolloin omistaisin koko talon itse.
Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että olen tuonut lapsemme elämään vieraan miehen (joka ei siis enää ole vieras, mutta ymmärrätte varmaan). Lisäksi muutto minun ja exäni ensimmäiseen yhteiseen omaan taloon mietityttää. Remonttia siellä täytyy tehdä, joten asunnon ilme tulee muuttumaan, mutta entäs jos kaikki muistot iskevät päin kasvoja, enkä pääse niistä yli?
Onko tää nyt sit ihan normaalia? Sen tiedän, että lapseni isän kanssa en tahdo elää, vaan tämän uuden miehen, mutta jotenkin toi uuden miehen tuominen lapsen elämään tuntuu erittäin raskaalta. Lapsen isä ei ole ollut vapaaehtoisesti yhteydessä lapseen tai kysellyt hänen kuulumisiaan, joten järjellä ajateltuna minun ei kuuluis tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olen löytänyt miehen, joka tahtoo viettää lapsenkin kanssa aikaa.
Sittemmin tapasin miehen. Itseäni vanhemman kylläkin. Hänellä ei ole omia lapsia, mutta tahtoisi yhden. On sen kertonutkin, että hän tahtoisi kanssani tulevaisuudessa lapsen ja naimisiin. Hän leikkii lapseni kanssa hoitaa häntä kuin omaansa, vaikkei hänen isänsä olekkaan. Luksusta on, kun saan jäädä viikonloppu aamuna sänkyyn, kun mies nousee aikaisin. Emme asu virallisesti yhdessä, mutta yhteenmuutosta on ollut puhetta ja vakavallakin tasolla.
Meillä olisi mahdollisuus muuttaa ex-mieheni ja minun omistamaan taloon, ja exäni kanssa keskusteltuani se on hänellekin ok, koska hän ei asu enää lähelläkään taloa eikä hän sillä tee mitään. Laina on meidän yhteinen, mutta suunnitelmissa on ostaa exän puolikas pois, jolloin omistaisin koko talon itse.
Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että olen tuonut lapsemme elämään vieraan miehen (joka ei siis enää ole vieras, mutta ymmärrätte varmaan). Lisäksi muutto minun ja exäni ensimmäiseen yhteiseen omaan taloon mietityttää. Remonttia siellä täytyy tehdä, joten asunnon ilme tulee muuttumaan, mutta entäs jos kaikki muistot iskevät päin kasvoja, enkä pääse niistä yli?
Onko tää nyt sit ihan normaalia? Sen tiedän, että lapseni isän kanssa en tahdo elää, vaan tämän uuden miehen, mutta jotenkin toi uuden miehen tuominen lapsen elämään tuntuu erittäin raskaalta. Lapsen isä ei ole ollut vapaaehtoisesti yhteydessä lapseen tai kysellyt hänen kuulumisiaan, joten järjellä ajateltuna minun ei kuuluis tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olen löytänyt miehen, joka tahtoo viettää lapsenkin kanssa aikaa.
