Lapsen kanssa leikkiminen ärsyttää. :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti epäkunnossa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti epäkunnossa

Vieras
Mun on pakko myöntää, että liian suuren osan ajasta lapsen kanssa oleminen on ärsyttävää. Mun tyttö täytti just 6.

Vihaan kotileikkejä ja kaikkia pikkuhahmojen puhuttamisia. Vartin leikkien jälkeen alan ehottelemaan muuta puuhaa, ahistaa niin vietävästi se lattialla kykkiminen. Ja se leikki menee niin, että tyttö sanoo: "nyt toi sun poni sanois heippa/menis nukkumaan/hyppäis trampoliinilla". Katon kelloa ja pakotan itteni istumaan sen vartin siinä.

Mua rasittaa se, että lapsi koko ajan nujuaa kyljessä, höpisee ja melskaa. Ei jaksa. Tosin, kuulemma on ihan samanlainen kun minä. Eli turha valittaa siitä asiasta. Ilmeisesti tollainen ärsyttävyys kuuluu jonkin verran ikäänkin.

Kävelyretket metsässä on ehkä ainoa kiva yhteinen juttu, mistä molemmat tykkää. Otetaan evästä mukaan ja kävellään pitkin poikin.

Tällä hetkellä oon työpäivinä 3 tuntia kotona niin, että lapsi on hereillä. Ihan riittää. Ja joskus silti odotan sitä, että millon lapsi menee nukkumaan. Ja viikonlopun jälkeen menen ihan mielelläni taas töihin. Pää sekoais jos 24/7 pitäs olla kotona tai liikkeellä lapsen kanssa. Isä on tytön kanssa kotona lomalla melkein koko kesän. Mä en varmaan pystyis.

Mun äiti sanoi, että ei sillä ollu tollasta ongelmaa, kun me siskokset leikittiin keskenämme. Kyllä munkin tyttö nyt tässä iässä viihtyy hyvin kavereiden kanssa, mutta ihan selkeästi se haluaisi, että mä istuisin sen kanssa lattialla sen nukkekodin äärellä... Anopin mukaan vanhempien ei kuulukaan olla mitään viihdytysautomaatteja. Mutta mulla on silti vähän huono omatunto.

Mitä te muut teette teidän lasten kanssa? Ja onko teillä oikeesti hauskaa touhuta niiden kanssa? No kukaan ei tietty oo väittäny, että vanhemmuus on hauskaa, mutta mä en tiedä mihin se ilo on kadonnu. Mä en jaksa olla kovin aloitteellinen missään lapsen kanssa touhuamisessa enää.
 
Teen sitä mistä pidän lasteni kanssa. Pitää vain löytää nuo asiat, vaikka se olisi kävelyretket, ruuanlaitto tai siivoaminen. En minä koko aikaa niiden kanssa ole mutta silloin kun olen niin nautin siitä.
 
Kokeile keksiä jotain sellaista yhteistä tekemistä, mistä pidät - pelejä, leipomista, muovailuvaha, maalaaminen, lenkkeily, ötökkäbongailu, tai ihan jotain muuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti epäkunnossa;24071820:
Vihaan kotileikkejä ja kaikkia pikkuhahmojen puhuttamisia. Vartin leikkien jälkeen alan ehottelemaan muuta puuhaa, ahistaa niin vietävästi se lattialla kykkiminen. Ja se leikki menee niin, että tyttö sanoo: "nyt toi sun poni sanois heippa/menis nukkumaan/hyppäis trampoliinilla".

Ethän tuossa leiki. Sinun pitää heittäytyä ja sanoa itse mitä ne ponisi tekevät. Voit vaikka laulaa hänen kanssaan tai katsella netistä hyviä kuvia tai jotain muuta.
 
Pidä vaikka yksi päivä viikossa, jolloin leikit sen vartin. Turha sitä usein on tehdä, jos ärsyttää. Muuten tehkää niitä metsälenkkejä ja vaikkalukekaa yhdessä. Jotain peliäkin voisitte kokeilla. Jos leikkiminen tökkii ja lapsi ohjailee sitä koko ajan on sinun parempi olla leikkimättä ja lapsen pitäisi osata/oppia leikkiä myös itsekseen.
 
Ja sitten joku vielä ihmettelee, miksi se toinen lapsi tehdään "kaveriksi" esikoiselle. Niin mekin teimme, eikä tarvi leikkiä, kun tytöt leikkii keskenään. Ikäeroa 2 v.
 
Tiedätkö ap, tuo ärsyyntyminen on hyvin yleistä. Eivät vanhemmat ennenkään lastensa kanssa leikkineet, mutta nykyään etenkin äitien niskaan kaadetaan sellaisella tahdilla paineita ja uusia sääntöjä että heikompaa hirvittää..!

Mielestäni sinun ei tarvitse leikkiä väkisin, mutta vartti päivässä ei liene liikaa. Jos tuntuu ettet jaksa jonakin päivänä edes sitä, ole rehellinen ja kerro lapsellesi että ei tänään.

Niin ja...minullekin riittäisi se, että 4-vuotiasta näkisi ~5h/pvä.
 
Kiitos vastauksista.

Ehkä mä oon ylipäätään sen verran väsyny, että en ylipäätään haluais muuta kun maata yksin sohvalla illat läpeensä. Kyllä mä muistelen, että vielä viime syksynä leivottiin yhdessä joka viikko, eikä se ollu hampaat irvessä tekemistä. Nyt en oo kuukausiin jaksanu juuri leipoa ja ottaa lasta mukaan näihin perushommiin. Ja kun lapsi mun työpäivien jälkeen selkeästi kaipaa mua, mä ajattelen että mun täytyy leikkiä. (Kun tuun kuudelta kotiin, tyttö on mussa ihan kiinni ja sanoo, että "mä oon koko ajan siellä missä säkin oot".)

Ehkä mun oma väsymys on lisääntyny, lapsen ärsyttävyys lisääntyny ja siinä samassa ärsyyntyvyyskynnys madaltunu.

Kirjojen lukemisessa on muuten sellanen juttu, että mä luen just niin kun niissä sanotaan. Voin lukea tekstiä ihan ilmeikkäästikin, mutta mun aivot on niin off, etten edes muista mitä siinä tarinassa tapahtuu. Mies taas ei tykkää lukea niitä tekstejä, vaan keksii vähän omaa versiota ja juttelee tytön kanssa siitä, mitä kirjassa tapahtuu. Toi miehen taktiikka vaikuttaa jokseenkin kivemmalta ja osallistuvammalta.

Ja mä rakastan mun lasta ihan kamalasti. Olipa hyvä, että kirjotin tänne. Tuli sellanen olo, että eihän tässä se lapsi vaatimuksineen ehkä ole se ongelman ydin. Pitäs kai sitten tehä jotain sille, ettei olis näin väsyny tähän arkeen.
 

Yhteistyössä