Lapsen mummi ei ole hänen biologinen isoäitinsä

[Lapsuuden pitkä varjo]

Äitini on alkoholisti eikä millään lailla mukana elämässämme. Lapsen isovanhemmat ovat siis mieheni vanhemmat ja minun isäni nykyisen vaimonsa, "varamummin" kanssa.

Isän vaimoakin on siis toistaiseksi kutsuttu mummiksi ja varmaan kutsutaan vastaisuudessakin, mutta en halua että lapsi joskus isona joutuu järkyttymään tiedosta että mummi ei olekaan hänen biologinen isoäitinsä. Minkä ikäiselle lapselle voisi kertoa, että mummi ei ole oikeasti hänen mumminsa? Entä mitä sanoa lapselle jos/kun hän alkaa kysellä oikean mumminsa perään?

Kiinnostaisi kuulla samassa tilanteessa olleilta/olevilta miten olette toimineet.

 

["vieras"]

Itse kuullin 6-vuotiaana, että paappani ei ole biologisesti sukua. Muistaakseni olin alkuun pettynyt koska olisin halunnut olevan sitä oikeasti, mutta omana paappana pidän häntä edelleen. Oma biologinen isoisäni kuoli jo 30-vuotiaana, liki 20 vuotta ennen omaa syntymääni.

 

["vieras"]

Niin ja minulle kerrottiin, että biopaappa kuoli sydänkohtaukseen ja, että mummu meni uudelleen naimisiin ja että voin kutsua "Raunoa" paapaksi.

 

["Annika"]

No meillä on tommone tilanne sillä erotuksella että biologinenkin mummi pyörii harvakseltaan kuvioissa.
Kannattaa varmaan katsella lapsen kanssa yhdessä valokuvia(sinun lapsuudesta) missä äitisi on, selität sitten että tuossa on minun äiti, tuossa on minun isä. Tuossa on sinun mummi ja pappa. Pappa on mun isä. Millä nimellä itse kutsut äitipuoltasi? Kai se lapsi siitä jotain tajuaa jos kutsut heitä 'isä ja marketta' ja samanaikaan lapsi on nähnyt valokuvissa jonkun joka on sinulle äiti. Siis tajuaa sitten kun on kyllin vanha asian tajuamaan, jolloin varmaan kysyy asiaa sinulta ja vastaat totuudenmukaisesti

Siis minusta asiaa ei tarvi mitenkään selitellä etukäteen, mutta ei peitelläkään.

 

["mahtisonnitar"]

itse myös miettinyt samaa. Meillä mun isäpuoli on lapsilleni paappa. Ovat kyllä nähneet pari kertaa mun biologisen isän, mutta en ole lapsille vielä kertonut asian "totuutta".

 

["mahtisonnitar"]

[QUOTE="Annika";26999079]No meillä on tommone tilanne sillä erotuksella että biologinenkin mummi pyörii harvakseltaan kuvioissa.
Kannattaa varmaan katsella lapsen kanssa yhdessä valokuvia(sinun lapsuudesta) missä äitisi on, selität sitten että tuossa on minun äiti, tuossa on minun isä. Tuossa on sinun mummi ja pappa. Pappa on mun isä. Millä nimellä itse kutsut äitipuoltasi? Kai se lapsi siitä jotain tajuaa jos kutsut heitä 'isä ja marketta' ja samanaikaan lapsi on nähnyt valokuvissa jonkun joka on sinulle äiti. Siis tajuaa sitten kun on kyllin vanha asian tajuamaan, jolloin varmaan kysyy asiaa sinulta ja vastaat totuudenmukaisesti

Siis minusta asiaa ei tarvi mitenkään selitellä etukäteen, mutta ei peitelläkään.[/QUOTE]

meijän tilanteessa ei ole kuvia musta ja isästäni ollenkaan. Mun äiti ja isä erosi jo ennen, ku synnyin. isäni kanssa olen aina ollut tekemisissä, mutta hyvin vähän. Enemmänki soitellaan, ku nähdään. Että meillä ei onnistu tuo "taktiikka".

 

[vierass]

itse kuulin ala-aste ikäisenä ettei mummini ole sitä biologisesti eli vaarini vaimo. Ei haitannut silloin, eikä haittaa nytkään kolmikymppisenä. Mummi se on mulle silti, ollut aina ja on edelleen. En ole sitä biologista mummiani koskaan tavannut, eikä ole tarvettakaan.

 

[sommarcat not kirj.]

Meillä jo 5-vee tietää, että isäni on kuollut ja mummon (minun äitini) kanssa asuu "pasi"-pappa. Se on käynyt ihan luonnostaan, kun poika on ruvennut kyselemään kuka on kenenkin äiti ja kuka sut on synnyttänyt jne. Pakkaa vielä sekoitti se, että aiemmin kuvioissa ollut "Martti"-pappa vaan otti ja läks ja sitten "Pasi"-pappa tuli kuvioihin. Toiselta puolelta isovanhemmat on onneksi biologiset =D

 

[Saraldo]

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Mun miehen isä on alkoholisti, joka ei ole ollut lastensa elämässä yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Mieheni äiti on uusissa naimisissa, ollut jo 25 vuotta, ja tämä mies on alusta saakka ollut tytölle pappa. Hän tiesi jo muistaakseni 4-5-vuotiaana, ettei tämä pappa ole isin isä oikeasti. Se tais selvitä niin, että kun lapsi alkoi kiinnostua kuka on kenenkin äiti ja isä ja sisko jne, kävi ilmi, että mamma on isin äiti, mutta "Pertti-pappa" ei ole isin isä. Tytöllä on kaksi pappaa, siksi toista kutsutaan etunimi-pappaksi . Ja oli jotenkin luontevampaa valita siihen rooliin miehen isäpuoli.

Ei siitä ole koskaan suurempaa kriisiä hänelle tullut. Luulisin, että mitä nuorempana se asia lapselle valkenee, sitä luonnollisemmalta se hänestä tuntuu eikä sitä jää murehtimaan sen kummemmin. Isän oikeasta isästä ollaan kerrottu rehellisesti, että hän ei ole isän elämässä ollut hirveästi ja syyksi se, että isän isä juo liikaa alkoholia eikä oikein pysty pitämään huolta kenestäkään.

 

["vieras"]

Mulla oli pienenä oikeat mummit ja ns. varamummi jota mummuksi edelleen kutsun

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kun sanon näin, mutta omassa tilanteessani olisikin helpompaa jos se poissa oleva mummi olisi oikeasti kuollut, koska sellaisen asian nyt kai jo pystyy 4-5 vuotiaalle selittämään. Vaikeampaa on selittää, miksi hän ei ole koskaan tavannut tätä biologista mummiaan vaikka tämä elää.

Mutta onneksi lapsi on vielä vasta 2-vuotias ja tässä on aikaa miettiä. Ajattelinkin tuota mitä joku sanoi että aletaan kutsua minun puolen isovanhempia "ukki ja Marketta" eikä ukki ja mummi. Siitä se sitten kai pikkuhiljaa lähtee rakentumaan, lapsen oma hahmotus ja kysymykset tilanteesta. Minullakaan ei ole paljoa valokuvia äidistäni, etenkään tuoreita kuvia, vaan ne harvatkin ovat kaikki lapsuudestani.

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Mun miehen isä on alkoholisti, joka ei ole ollut lastensa elämässä yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Mieheni äiti on uusissa naimisissa, ollut jo 25 vuotta, ja tämä mies on alusta saakka ollut tytölle pappa. Hän tiesi jo muistaakseni 4-5-vuotiaana, ettei tämä pappa ole isin isä oikeasti. Se tais selvitä niin, että kun lapsi alkoi kiinnostua kuka on kenenkin äiti ja isä ja sisko jne, kävi ilmi, että mamma on isin äiti, mutta "Pertti-pappa" ei ole isin isä. Tytöllä on kaksi pappaa, siksi toista kutsutaan etunimi-pappaksi . Ja oli jotenkin luontevampaa valita siihen rooliin miehen isäpuoli.

Ei siitä ole koskaan suurempaa kriisiä hänelle tullut. Luulisin, että mitä nuorempana se asia lapselle valkenee, sitä luonnollisemmalta se hänestä tuntuu eikä sitä jää murehtimaan sen kummemmin. Isän oikeasta isästä ollaan kerrottu rehellisesti, että hän ei ole isän elämässä ollut hirveästi ja syyksi se, että isän isä juo liikaa alkoholia eikä oikein pysty pitämään huolta kenestäkään.

Kiitos tästä vastauksesta. mekin ollaan siis toistaiseksi kutsuttu lapsen isoäitejä niin, että mieheni äiti on yksinkertaisesti mummi ja isäni vaimo on "Marketta-mummi". Isäni vaimo on siis ainoa isovanhempi jolla "on etunimi"

Lapsi on meidän ensimmäinen, joten aiempaa kokemusta ei ole. Kuitenkin itsekin ajattelin että joku 4-5 vuoden ikä on varmaan aika hyvä selittää tilannetta, koska lapsi alkaa itsekin kysellä. Jos äitini elää vielä silloin, voi olla että kerron lapselleni hänen olevan niin sairas, ettei hän pysty tapamaan meitä. Vai kuulostaakohan se lapsen korviin ihan kauhealta, kun yleensä kai lapsille opetetaan että sairaita ihmisiä käydään tervehtimässä ja heistä pidetään huolta.

 

[Saraldo]

Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta, että hänellä olisi Marketta-mummi? Tai mitä Marketta ajattelisi siitä, että häntä kutsuttaisiin ihan vaan mummiksi? Jos siis sun äiti ei ole koskaan kuvioissa. Ja jos pelkkä Marketta tuntuu etäiseltä.

Muoks: meni vähän päällekkäin sun viestin kanssa .

 

[Erina]

Oho tajusin juuri että meidän lapsella ei ole biologisia isovanhempia ollenkaan! Omat vanhempani on kuolleet ja mieheni on adoptoitu, Tosin mieheni vanhemmat (adoptiovanhemmat) ovat eronneet mieheni ollessa lapsi ja menneet uudelleen naimisiin niin tavallaan on kuitenkin kahdet isovanhemmat. Onko sillä sitten jotain väliä että ei oo biologisesti sukua? En ole edes ajatellut että tämä asia pitäisi jotenkin selittää, poika tosin vasta 2v.

 

[fortunate]

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kun sanon näin, mutta omassa tilanteessani olisikin helpompaa jos se poissa oleva mummi olisi oikeasti kuollut, koska sellaisen asian nyt kai jo pystyy 4-5 vuotiaalle selittämään. Vaikeampaa on selittää, miksi hän ei ole koskaan tavannut tätä biologista mummiaan vaikka tämä elää.

Mutta onneksi lapsi on vielä vasta 2-vuotias ja tässä on aikaa miettiä. Ajattelinkin tuota mitä joku sanoi että aletaan kutsua minun puolen isovanhempia "ukki ja Marketta" eikä ukki ja mummi. Siitä se sitten kai pikkuhiljaa lähtee rakentumaan, lapsen oma hahmotus ja kysymykset tilanteesta. Minullakaan ei ole paljoa valokuvia äidistäni, etenkään tuoreita kuvia, vaan ne harvatkin ovat kaikki lapsuudestani.

Miksi ihmeessä?

Biologisesta mummosta ei minun mielestäni tarvitse kovin pienelle lapselle vielä mitään sanoa, kun ei liity lapsen elämään mitenkään.
Sillä mummin biologisuudella kun ei lapselle varmaankaan ole kovinkaan väliä, isoäitiys on vähän eri asia kuin vaikkapa isyys.

 

["Annika"]

Toivottavasti kukaan ei loukkaannu kun sanon näin, mutta omassa tilanteessani olisikin helpompaa jos se poissa oleva mummi olisi oikeasti kuollut, koska sellaisen asian nyt kai jo pystyy 4-5 vuotiaalle selittämään. Vaikeampaa on selittää, miksi hän ei ole koskaan tavannut tätä biologista mummiaan vaikka tämä elää.

Mutta onneksi lapsi on vielä vasta 2-vuotias ja tässä on aikaa miettiä. Ajattelinkin tuota mitä joku sanoi että aletaan kutsua minun puolen isovanhempia "ukki ja Marketta" eikä ukki ja mummi. Siitä se sitten kai pikkuhiljaa lähtee rakentumaan, lapsen oma hahmotus ja kysymykset tilanteesta. Minullakaan ei ole paljoa valokuvia äidistäni, etenkään tuoreita kuvia, vaan ne harvatkin ovat kaikki lapsuudestani.

No minusta lapsi voi ihan hyvin kutsua niitä ukiksi ja mummiksi, vaikka sinä sanot 'isä ja marketta' hälle ne voi hyvin olla ukki ja mummi vaikkei mummi oo sun äiti.. Meilläkin kolmevuotiaalla on siis yhteensä kolme mummua(kun mun äitiäkin joskus harvoin nähdään), lisäksi kaksi isomummua, eikä se tuosta näytä olevam kummissaan, kun ei se tiedä että mummuja KUULUU olla vaan kaks. Nykyään on uusperheitä niin taajassa että ei kolme mummua ees oo mitenkään erikoista.

Pienikin lapsi kyllä kuuntelee kun sinä puhutttelet isää ja äitipuoltasi, vaikka hänelle puhuessasi puhuisit mummusta ja ukista.

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta, että hänellä olisi Marketta-mummi? Tai mitä Marketta ajattelisi siitä, että häntä kutsuttaisiin ihan vaan mummiksi? Jos siis sun äiti ei ole koskaan kuvioissa. Ja jos pelkkä Marketta tuntuu etäiseltä.

Muoks: meni vähän päällekkäin sun viestin kanssa .

Joo siis kerroin tuossa edellä että isäni vaimoa kutsutaan tällä hetkellä Marketta-mummiksi eli hän on isovanhemmista ainoa jolla on etunimi.

 

["mahtisonnitar"]

mä itse kuulin mun biologisesta mummasta ja paapasta, kun olin 15v. mun äiti eikä isä koskaan puhunut niistä(äiti ja isä eronnu jo ennen ku synnyin). Tiesin kyllä, että hengissä ovat. Mun äidinäiti joskus puhui mun isän vanhemmista, kun tuntevat/tietävät toisensa. kun olin 15v ja katselin vanhoja päiväkoti kuvia, kiinnitin huomioni yhteen hoitajaan, joka oli saman näköinen mun isän kanssa ja kysyinki mun äidiltä ja isäpuolelta, ettö olisko tää kyseinen hoitaja sukua mun isälle, ku on niin yhdennäköisyyttä, kumpiki sanoi, ette ei ole sukua. Juteltuani asiasta äidinäidin kanssa, hän kertoi, että kuvan hoitaja on mun mumma. Sillon kyllä petyin, petyin äitiini, miksi valehteli ja miksei koskaan ole kertonut. Ihmettelinki, ku tämä hoitaja oli niin jäänyt mieleeni päiväkoti ajoilta ja kävimme äitin kanssa muutaman kerran kylässäki, kun oli pienempi...äitin sit sanoi, että ei ollu osannut kertoa mulle, ku oli jo aikaa menny paljon ja oli vissiin ajatellu, etten haluakkaan tietää..otin samalla soiton näille isäni vanhemmille..ihmettelin myös miksei he ole ottaneet muhun aikasemmin yhteyttä, kun oli niin iloisia, kun otin itse heihin yhteyden, mutta sanoivat ettei ole viitsiny, ku mulla jo "oma elämä" muualla..nyt jo asian kanssa on oppinut elämään, mutta ehkä jos kaikki olisi ajoissa kerrottu, niin ehkä voisi olla lähemmät välit isäni vanhempiin.. en tiedä..sen takia tässä itsekki pähkäilen, koska kerron omille lapsilleni, että paappa ei olekkaan biologinen paappa..

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

Miksi ihmeessä?

Biologisesta mummosta ei minun mielestäni tarvitse kovin pienelle lapselle vielä mitään sanoa, kun ei liity lapsen elämään mitenkään.
Sillä mummin biologisuudella kun ei lapselle varmaankaan ole kovinkaan väliä, isoäitiys on vähän eri asia kuin vaikkapa isyys.

No minä vaan tässä pohdin vaihtoehtoja. Ehhkä me sitten jatkamme sillä linjalla että lapsella on mieheni puolelta vaari ja mummi ja minun puoleltani ukki ja Marketta-mummi.

Eniten minua siis askarruttaa se, mitä kertoa lapselle sitten kun hän alkaa kysellä minun äidistäni. Kovin pienelle lapselle en voi/viitsi kyllä alkoholismistakaan puhua.

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

[QUOTE="Annika";26999270]No minusta lapsi voi ihan hyvin kutsua niitä ukiksi ja mummiksi, vaikka sinä sanot 'isä ja marketta' hälle ne voi hyvin olla ukki ja mummi vaikkei mummi oo sun äiti.. Meilläkin kolmevuotiaalla on siis yhteensä kolme mummua(kun mun äitiäkin joskus harvoin nähdään), lisäksi kaksi isomummua, eikä se tuosta näytä olevam kummissaan, kun ei se tiedä että mummuja KUULUU olla vaan kaks. Nykyään on uusperheitä niin taajassa että ei kolme mummua ees oo mitenkään erikoista.

Pienikin lapsi kyllä kuuntelee kun sinä puhutttelet isää ja äitipuoltasi, vaikka hänelle puhuessasi puhuisit mummusta ja ukista.[/QUOTE]

Totta, pieni lapsi ei tiedä kuinka monta isovanhempaa KUULUU olla, mutta minun tilanteessani saattaa vähän isompana ihmetellä sitä miksi ei ole koskaan tavannut toista biologista isoäitiään. Tai sitten ei.

 

[fortunate]

No minä vaan tässä pohdin vaihtoehtoja. Ehhkä me sitten jatkamme sillä linjalla että lapsella on mieheni puolelta vaari ja mummi ja minun puoleltani ukki ja Marketta-mummi.

Eniten minua siis askarruttaa se, mitä kertoa lapselle sitten kun hän alkaa kysellä minun äidistäni. Kovin pienelle lapselle en voi/viitsi kyllä alkoholismistakaan puhua.

Juu, ymmärrän kyllä, pohtinut itsekin näitä asioita, tosin lapsen isästä kyse.

Jos sanotte Marketta-mummiksi, niin alkaiskohan lapsi jossain vaiheessa kyselemään, miksi hän ei ole vain mummi ja sitä kautta sitten voisit kertoa että 'Marketta-mummi' ei ole äidin äiti eikä näinollen lapsen biologinen mummi?

Alkoholismista ei varmaan juu tarvi lapselle kovin pienenä kertoa, kelpaiskohan ensin selitykseksi vaikka vaan se, että biologisella mummilla on "oma elämä" eikä pidä yhteyttä keneenkään teihin?
Tuo on lapsen kannalta "helpottava" tekijä kuulla ainakin, ettei bio-mummi ole tekemisissä teidän kenenkään kanssa, eikä siis liity varsinaisesti lapseen se asia.

 

[Saraldo]

Eniten minua siis askarruttaa se, mitä kertoa lapselle sitten kun hän alkaa kysellä minun äidistäni. Kovin pienelle lapselle en voi/viitsi kyllä alkoholismistakaan puhua.

Mä olen kova selittämään ja meillä on käyty jo aika aikaisessa vaiheessa läpi mm. alkoholi ja sen käyttö. Mä muistaakseni selitin isän oikean isän puuttumisen sillä, että "Karilla" on sellainen sairaus, että hän juo paljon alkoholia. Ja kun hän juo alkoholia, hän ei ole hyvää seuraa kenellekään eikä pysty oikein kunnolla huolehtimaan itsestäänkään. Sen vuoksi mamma ja "Kari" aikoinaan erosivat eikä isi ole ollut juurikaan "Karin" kanssa tekemisissä. Ja että meidän elämä on ihan hyvää näinkin, ilman "Karia".

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

Juu, ymmärrän kyllä, pohtinut itsekin näitä asioita, tosin lapsen isästä kyse.

Jos sanotte Marketta-mummiksi, niin alkaiskohan lapsi jossain vaiheessa kyselemään, miksi hän ei ole vain mummi ja sitä kautta sitten voisit kertoa että 'Marketta-mummi' ei ole äidin äiti eikä näinollen lapsen biologinen mummi?

Alkoholismista ei varmaan juu tarvi lapselle kovin pienenä kertoa, kelpaiskohan ensin selitykseksi vaikka vaan se, että biologisella mummilla on "oma elämä" eikä pidä yhteyttä keneenkään teihin?
Tuo on lapsen kannalta "helpottava" tekijä kuulla ainakin, ettei bio-mummi ole tekemisissä teidän kenenkään kanssa, eikä siis liity varsinaisesti lapseen se asia.

Jep, uskon kyllä että sitten kun lapsi alkaa itse kysellä niin saadaan tämä mummiasia (siis että Marketta ei ole minun äitini) selitettyä ihan tarpeeksi hyvin.

Mietin jopa sitäkin että kertoisin (lapsen iästä riippuen) äitini asuvan jossain niin kaukana ettei hän ole mukana kenekään meidän elämässä, mutta joka kuitenkin sitten lähettää jouluna ja synttärinä kortin. Sitten vaan pitäisi tietää missä se "kaukana" on. (Oikeasti alle 200 km). No, sitä asiaa ehtii onneksi vielä miettiä.

Sinulla on kyllä kiperämpi tilanne kun on lapsen isästä kyse. Kai tässä täytyy vain luottaa siihen että oikealla hetkellä löytyy oikeat sanat.

 

[Lapsuuden pitkä varjo]

Mä olen kova selittämään ja meillä on käyty jo aika aikaisessa vaiheessa läpi mm. alkoholi ja sen käyttö. Mä muistaakseni selitin isän oikean isän puuttumisen sillä, että "Karilla" on sellainen sairaus, että hän juo paljon alkoholia. Ja kun hän juo alkoholia, hän ei ole hyvää seuraa kenellekään eikä pysty oikein kunnolla huolehtimaan itsestäänkään. Sen vuoksi mamma ja "Kari" aikoinaan erosivat eikä isi ole ollut juurikaan "Karin" kanssa tekemisissä. Ja että meidän elämä on ihan hyvää näinkin, ilman "Karia".

Tämä on hyvä. Minkä ikäinen lapsesi oli kun selitit hänelle näin?

 

["Äiti"]

Miksi lapselle pitää valehdella?
Kertokaa alusta lähtien totuus.