Lapsen näkökanta

  • Viestiketjun aloittaja Tytär
  • Ensimmäinen viesti
Tytär
Joka puolelta saa lukea juttua miten toinen nainen on tullut ja sekoittanut auvoisen perhe-elämän jne. Sitten ne parjataan perheen rikkojiksi ja paratiisiin luikerteleviksi käärmeiksi ja ties miksi.
Ensinnäkään toinen nainen ei niin vain tule ja vaan kyllä se perhe-elämä on päin prinkkalaa jo valmiiksi, jos mies katsoo aiheelliseksi antaa toiselle naiselle mahdollisuuden tulla omaan elämäänsä.
Tässä olisi nyt toisenlaista näkökantaa asioihin ""paratiisiperheen"" lapsen näkökannasta:
Olen viime aikoina paljon keskustellut äitini kanssa näistä asioista, sillä ollessani 15-vuotias vanhempani erosivat. Isällä oli toinen nainen, mutta se ei ollut eron syy, vaan eron syyt olivat muodostuneet jo paljon ennen toisen naisen kuvioihin tulemista. Ja näin se varmasti valtaosassa näistä tapauksista on.
Nyt aikuisena olen paljon keskustellut näistä asioista äitini kanssa, minun aloitteesta ja vain siksi, että haluaisin ymmärtää asioita hieman laaja-alaisemmin ja kaikkien osapuolien kannalta. Oman näkemykseni tietenkin olen jo silloin nuorena tyttönä muodostanut, eikä se näiden keskustelujen ja iän karttumisen myötä ole muuttunut miksikään.
Eli tilanne silloin 17 vuotta sitten oli se, että kärsin kotona valtavasti vanhempieni riidoista, milloin huudettiin enemmän ja milloin vähemmän, oli tavaroiden rikki paiskomisia, en koskaan nähnyt vanhempieni osoittavan toisilleen, että toinen on tärkeä, kauhea häpeä kun naapurit kuulivat pahviseinien läpi kaiken ja kurjaa kun kaverit siinä iässä olivat kaikki kaikessa enkä kehdannut tuoda heitä kotiini, sillä koskaan ei voinut tietää, että mitä sotaa siellä kotona tänään käsitellään.
Vanhempani kuitenkin rakastivat ja rakastavat tänä päivänäki minua, mutta heidän oman pahan olonsa ja sietämättömän kumppanin läsnäolo aiheuttivat sen, että itsensä hillintä lapsen aikana ei onnistunut ja käsittääkseni harvassa perheessä onnistuukaan. vai kuinka moni ""Taistelevista Virtasista"" voi sanoa, että tapellaan kun lapset nukkuu ja sittenkin niin hiljaa, etteivät varmasti herää...
Lopulta itse pyysin kesken jonkun huutomyrskyn vanhemmiltani, että erotkaa, niin molemmat jäivät tuijottamaan minua suu auki. Äitini on kertonut muistavansa tämän tilanteen kuin eilispäivän ja kertoi, että vasta se sai hänetkin ajattelemaan, että meidän perheessä on lapsikin, joka on viaton asioihin ja kärsii varmaan kaikken eniten, eikä kykene asiaan vaikuttamaan millään lailla.
Sitten sitä erottiin.....tai enhän minä eronnut kenestäkään, vain vanhemmat erosivat toisistaan. Virallisesti jäin äidin kanssa asumaan asuntoomme, isä muutti uuteen asuntoon yksinään, mutta alkoi kulkemaan julkisesti tämän muutama kuukausi aiemmin elämäänsä astuneen naisen kanssa. Olin isän luona joka toisen viikonlopun, mutta tapasin isääni usein arkenakin, kävimme jätskillä, leffassa, moottoripyöräilemässä, uimassa jne. niistä ajoista on jäänyt parhaimpia lapsuusmuistojani, ei vanhempien tappeluita, vaan onnellista aikaa. ja paljon onnellisempaa se oli vanhemmillenikin.
Äiti ei milloinkaan ole syyttänyt isän toista naista heidän avioliittonsa rikkojaksi. On kertonut, että silloin aluksi tietty vihasi tätä naista kun tunteet muutenkin olivat sekaisin ja tämä nainen oli helppo ottaa syntipukiksi, mutta sanoi myös, että kyllä eron syyt olivat jo valmiit ennen tätä naistakin, olisi vain pitänyt ymmärtää erota ennen kuin omalla käytöksellään sekä isä että äiti tekivät erosta vielä monimutkikkaamman.
Aikoinaan minäkin tutustuin tähän toiseen naiseen ja tykkäsin hänestä ja tykkään edelleenkin, sillä ovat isäni kanssa olleet naimisissa jo yli 10 vuotta ja äidilläkin on mukava miesystävä ollut jo useamman vuoden. Ja jos tämän toisen naisen olemassa olo on ollut isälleni minun toiveeni lisäksi se eroon voimia antava asia, niin olen onnellinen tämän toisen naisen kuvioissa olosta siinä tilanteessa.
Eli mikä on lopputulos: Olen ollut etuoikeutettu lapsi, sillä yhden epäonnisen kodin sijasta, minulla on ollut kaksi onnellista kotia, toinen äidin luona ja toinen isän luona ja miten kiitollinen heille olenkaan, että ymmärsivät erota ja muutaman karmean vuoden jälkeen suoda ennenkaikkea minulle ja myös heille itselleen tasapainoisemmat ja onnellisemmat lähtökohdat jatkaa elämää.Kunpa tämän ymmärtäisivät kaikki muutkin eroa harkitsevat, lastensa hyvinvoinnista välittävät ja toisia naisia aiheettomasti morkkaavat (sillä aiheetonta se on, miksei niitä toisen naisen ottajia morkata ollenkaan tai ainakin vähimmissä määrin?) ja ainakin lasten kannalta helpointa olisi kun ei morkattaisi ketään, ja kaiken viimeksi heidän kuullensa.

Kommentteja kaivataan niin petetyiltä, pettäjiltä, toisilta naisilta sekä siihen soppaan joutuneilta lapsilta. Sillä lapset ovat ainoita, jotka joutuvat...aikuiset kykenevät omalla käytöksellään vaikuttamaan asioihin, myös petetty, ainakin viimeistään käytökseensä sekä siihen, että ketää lähtee syyttelemään suurimmaksi syntipukiksi (miestään, toista naista vai peräti osaako jopa tarkastellaan itseäänkin peilin kautta) asian tultua julki.
 
janni
Itselläni on lapsuudestani ja vanhempienni erosta aivan yhtä positiivisia kokemuksia. Olin silloin 7-vuotias. Jos itselleni tulee äitinä vastaava tilanne, toivoisin kykeneväni olemaan yhtä järkevä ja tekemään yhtä oikeita ratkaisuja, aluksi varmaan itselle rankkoja, mutta kokemuksesta tiedän, että lapselle alusta alkaen parempaan huomiseen tähtääviä.
 
mies
Tytär, ei voi yleistää. Klisee: jokainen suhde on erilainen, mutta tämä on totta. Nykyaikana puoliso voi pitää toista naista/miestä, vaikka ei olisikaan riitoja ja voi olla jopa rakkautta. Mielestäni vanhempien kypsymättömyys voi aiheuttaa tilanteen, missä lapset alkavat kärsimään ja syy voi olla toisen n/m. Mutta pettämiseen voidaan lähteä seikkailun halusta tai muista vastaavista syistä.

Siksi toinen nainen tai mies ei ole tervetullut jokaiseen liittoon, minkä käsityksen kirjoituksestasi saa. Mutta jos liitto on täysin mätä ja petos saa sen rikkumaan, niin asia on ok.
 
nainen
Mielestäni ap tarkoittaa juuri sitä, että ensin on parisuhteessa ongelmia ja sitten siihen tulee toinen nainen/mies - eli se toinen ei ole syy vaan seuraus.

Tietysti nämä uteliaat parisuhteessa olevat kokeilijat ja seikkailijat ovat hiukan eri asia, mutta joku liikkeelle paneva motiivi kai heilläkin on. Ei kaikin puolin toimivasta parisuhteesta vieraisiin lähdetä. On se rakastajan pitäminen senverran hankalaa ja monimutkaista tohua.
 
Tytär
Olet oikeassa siinä, ettei saa yleistää, mutta lähinnä tähän asti yleistäminen onkin tapahtunut niin päin, että toinen nainen (tai joissain tapauksissa mies) on se kaiken pahan alku ja juuri ja vain ja ainostaan hänen vuokseen asiat ovat huonosti ja kaiken syyn voi laittaa hänen harteilleen. ja ""mitään eroa ei varmaan koskaan olisi tullutkaan jollei sitä toista naista, sitä kaameeta naiseuden irvikuvaa, joka on rakastettavan mieheni mielen sekoittanut, jollei häntä olisi koskaan ollutkaan."" Näitähän vuodatuksia saa kuulla kyllästymiseen asti ja ilmeisesti ne kaikki on lähtöisin niiltä petetyiltä. Mutta eikö lopultakin asiaa olisi aika tarkastella toisestakin näkökulmasta. Ainakaan minun, äitini eikä varmasti isänikään mielestä tämä toinen nainen, minulle rakas äitipuoleni ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa, näin vuosien jälkeen ja tilanteen rauhoituttua voi todeta, että päinvastoin.
Toki kaikki sympatiani niille petetyille, joiden avioliitto on voinut hyvin molempien osapuolien mielestä(!!!!!!!!) ennen kuin puoliso on löytänyt toisen. mutta jos on tarve hakea toinen kumppani, niin onko se avioliitto sittenkään molempien osapuolien mielestä ollut tyydyttävä, jos toinen on kypsymätön, seikkailunhaluinen, suuttunut, pettynyt, avioliitossaan väärin kohdeltu, kostonhimoinen,juovuksissa kykenemätön kontrolloimaan omia tekemisiään, henkisesti liitostaan jo luovuttanut tai mitä kaikkia muita syitä siihen salasuhteeseen ajautumiseen nyt sitten voikaan olla.....

Tiedän tuttavapiiristäni tapauksen (mieheni hyvä ystävä), joka on kertonut, että hänen vakituinen toinen naisensa on hänen henkireikänsä millä hän jaksaa sitä pahaa oloa, joka hänellä aviovaimonsa kanssa on, vaimo ei taloudellisen tilanteen vuoksi hänestä ihan helpolla luopuisi (on itse minulle näin sanonut), niin eikö se ole tässä tilanteessa vaimon onni, että miehellä on toinen, niin vaimo voi huoletta kuluttaa miehensä rahat oman imgonsa ylläpitoon (näin tapahtuu ihan oikeasti tässä perheessä) eikä hänen tarvi luopua miehestään ja alkaa elämään pelkäämäänsä yksinhuoltajan ankeaa(?) arkea pienemmällä rahalla.

Eli salarakkaiden parjaamisen vastapainoksi olisi kiva kuulla positiivisia kommentteja kaikilta osapuolilta....
Aurinkoista kesää....tänäkin kesänä moni uusi ja parempaan tulevaisuuteen tähtäävä ja jopa sellaiseen päätyvä salasuhde saa alkunsa tämänkin kesän terasseilta, festareilta, uimarannoilta jne......:)))))Opitaan vain me kaikki ajattelemaan asioita laajemmalla periskoopilla ja kauaskantoisemmalla asenteella, niin se säästää monelta turhalta(?) riitelyltä.
 
tytär
Hei Nainen....osasit tiivistää pitkät vuodatukseni hyvin. Nimenomaan sitä tarkoitan ja lisäksi lasten parhaan ajattelua....onko se lapselle parasta kotielämää, kun huudetaan, tapellaan ja tavarat lentää....ei ole, se ei ole edes toisiksi parasta, ei kolmanneksi parasta jne....
 
n38
Olen täysin samaa mieltä kanssasi tytär siitä, että riitaisa perhe ei ole hyvä kasvupaikka lapselle. Meidän perheemme tragedia oli se, etteivät vanhempani koskaan eronneet.

Kun me lapset olimme pieniä, äitini uhkaili erolla, joka aiheutti suurta ahdistusta, varsinkin kun samalla hän aina korosti, että kehenkään ei voi luottaa.
Kun me lapset vähän kasvoimme ja olisimme jo toivoneet eroa, uhkailu loppui kun äitini huomasi, että se ei ollut enää tehokasta, mutta riitely jatkui.

Minä uskon, että ero olisi tehnyt isäni ja meidän lapsien elämän paljon onnellisemmaksi ja ennen kaikkea rauhallisemmaksi. Äitini suhteen olen menettänyt toivoni, sillä en usko että mikään voi tehdä häntä onnelliseksi. Luonnehäiriöinen ihminen pahimmillaan, joka tarvitsee ympärilleen ihmisiä jotka hän voi alistaa.

Isäni oli joko liian kiltti tai liian rakastunut äitiini, sillä hän sieti äidiltäni paljon enemmän kuin kenenkään pitäisi joutua sietämään, henkinen väkivalta kävi suoranaiseksi sadismiksi isäni sairastuttua.

Minä olisin suonut isälleni toisen naisen, jos se olisi ollut keino päästä irti jatkuvasta riitelystä. Olisin suonut äidillenikin toisen miehen, jos se olisi tehnyt hänet onnelliseksi. Kummallakaan ei ollut muita, mutta onnellinen heidän liittonsa ei ollut.
 
Niina
Kunpa omatkin vanhempani olisivat eronneet isän toisen naisen vuoksi, mutta ei kun toinen nainen sairastui vakavasti, niin isukki ryömi äidiltä anelemaan armoa takasin pääsystä ja äiti hölmö otti takasin, niinpä muutaman kuukauden kuluttua se sama perhehelvetti alkoi uudelleen ja me lapset siellä joukossa. Onneksi olen jo aikuinen ja omillani, lähdin kotoa vanhempieni takia heti kun kynnelle kykenin.
 
petetty minäkin
Onpas jännä, että nyt niiden katkerien ja raivoisien ""ykkösten"" mesoominen on jäänyt tästä keskustelusta pois.

Oletteko lukeneet ja hiljaa mielessänne alkaneet ajattelemaan asioita toiselta kanttilta ja tajuatte lopultakin, että mikä useimmissa toinen nainen-tarinoissa on totuus ja mikä on lasten etu riitaisassa perheessä....Toivottavasti asian laita on näin.

Vai jatkatteko faktoista huolimatta vaan ukkokultien kiusaamista ja toisen naisen syliin työntämistä, sittenpähän saatte taas laittaa epäonnistuneen avioliittonne syyt muiden niskoille ja saatte pitkin kyliä sääliä osaksenne..........

Yleistää ei toki pidä, mutta on hyvä pitää ääntä tästäkin näkökannasta, sillä omalla kohdallani ja kuullen kohtalotovereiden tarinoita vertaistukiryhmässä, niin kyllä kaikilla osapuolilla (ihan yhtä lailla petetylläkin)monesti on aihetta peiliin katsomisessa, varsinkin jos lapsia on mukana kuvioissa!!!!!!!!!!!! Kenen petetyn itsetunto kestää tunnustaa, että jotain olisi itsekin voinut tehdä toisin, varsinkin siinä vaiheessa kun tosiasiat on jo tulleet ilmi. Itse aikani tapeltuani ukkokullasta onneksi tajusin mikä on niin itseni, lasten, ex-mieheni kuin toisen naisenkin etu!!!!!!
 
nainen28
Haluasin tuoda tähän ketjuun myös vähän toisenlaisen
lapsen näkökulman, tai oikeastaan nuoren, sillä
kun isän toiset naiset selvisivät minulle niin olin jo
murrosikäinen, lapsena en vielä isän kuvioita ymmärtänyt.

Vanhempieni avioliitto ei ole koskaan ollut riitaisa, joten
se ei pettämistä aiheuttanut. Mutta en nyt puutu
vanhempieni suhteeseen sen kummemmin sillä
se on keidän välisensä, enkä nyt aikuisena halua
enää siihen sekaantua. Isä on tuskin edelleenkään
uskollinen mutta en jaksa siitä välittää. Kerron
nyt siitä miten isän pettääminen on vaikuttanut meidän
suhteeseemme.

Minun mielestäni isän petos kohdistui myös minuun.
Sillä kaiken sen ajan jonka hän vietti toisen naisen
kanssa, jotta jaksaisi sitä arkea johan minä tietysti
kuuluin, hän olisi voinut viettää minunkin kanssani.
Ehkäpä meille jopa olisi muodostunut jonkinalainen
isä-tytär suhde nykyisen väkinäisyyden sijaan.
No isä teki ratkaisunsa ja rakensi mieluummin
suhteita muihin. Asuimme myös pienellä paikkakunnalla,
joten uskon, että isän suhde tuskin pysyi salassa
muiltakaan, joten murrosikäiselle oli hirveän
ahdistavaa ajatella, kuinka monet minunkin
selkäni takana asiasta puhuvat. Helppo sanoa,
ettei muiden puheista pidä välittää, kyllä se
murrosikäiselle oli kamalaa ja alkoi aina oksettamaan
kun joku kavereistani tuon naisen mainitsikin, että
jokohan joku kohta kaikkien kuullen kertoo nuo
huhut ääneen...

Tietysti minulle jäi myös isän pettämisestä arpia,
eli on hyvin vaikea luottaa miehiin. Enkä pitkään
aikaan edes halunnut suhdetta, sillä minä
en halunnut enää toista kertaa tullla elämäni
tärkeimmän miehen pettämäksi...























 
Mies29
Naiset ei näemmä kasva koskaan aikuiseksi. Itse olin kanssa nuorena syyllistämässä isääni ja katkera isän toisista naisista. Nyt vanhempana ja viisaampana ymmärrän, että mies ei voi olla vain yhden naisen kanssa. Miehinen vietti vetää naisia puoleensa huumeen tavoin. Kieltäytyminen lisää vain tuskaa. Naiset ovat onnellisia lasten kanssa, miehet eivät. He haluavat uusia kokemuksia ja valloituksia, vieraista ja ihanista naisista ja niitä kyllä riittää...
 
reppu
Joopa joo. Ei kai yksinään kenenkään vika mikään ole.

Mutta en nyt päästäisi näitä kakkosrouviakaan ihan helpolla. Meinaan, että millainen ihminen oikeasti roikkuu miehessä, joka kaikesta höpinästä huolimatta jatkaa avioliittoaan vaimonsa kanssa ja kuitenkin notkuu jopa vuositolkulla näiden kakkosnaisten helmoissa. En ymmärrä, miten kukaan nainen viitsii tuollaista nahjusta katsella nurkissaan, olkoon sitten vaimo tai kakkonen.

Alkuperäisen tilanne varmaan oli ns. helppo eli kotiolot helpottuivat, kun isi ja äiti erosivat ja huuto loppui.

mutta entäs tilanne, kun kotona kaikki on ns. hyvin. Mies yhtä rakastava kuin ennenkin, ei riitoja, ei mitään merkkiäkään siitä, että jokin voisi olla pielessä. Sitten joku kaunis päivä vieras rouva soittaa ja ilmoittaa, että rakastaa miestäsi yli kaiken ja haluaa tämän. Että vaimon olisi parasta ymmärtää tämä ja lopettaa itsemurhalla yms. uhkaaminen, jos mies eroaa.

Eli kaikki tämä iskee kasvoille kuin salama kirkkaalta taivaalta. En tiennytkään, että olin uhannut itsemurhalla, jos mies eroaisi.

Miten alkuperäinen neuvoisi tässä tapauksessa toimimaan?

En ollut niin suurisydäminen ihminen, että olisin tuossa vaiheessa hymyillen todennut, että 'voi voi, olihan meillä avioliitossa kriisejä, ei tämä toinen nainen ollut yllätys laisinkaan, ihan juu ymmärrettäväähän se on'.

Syytin molempia elämämme tuhoamisesta. Tätä rouvaa, joka niin viattomasti työpaikalla huomasi, että siinäpä vasta kiva mies ja komeakin on. Mitäs siitä, jos sillä on vaimo ja pieni vauva. Mies taas oli niin idiootti, että luuli pystyvänsä vedättämään ihmisiä hamaan hautaan saakka.

Ei kuulemma halunnut erota minusta, kun 'rakastaa niin kovin'. Mitä hittoa sitten toinen naikkonen teki kuvioissa?

Kysyin häneltä, että eikö olisi ollut reilumpaa kaikkien näiden vuosien jälkeen sanoa minulle suoraan, että erotaan, haluan hillua muualla. Mutta kun ei kuulemma halunnut erota eikä hillua muualla. Hän oli vain 'ajautunut' auliin ja ihailevan naisen edessä.

Että sellaista.

Aikamme yritettiin yhteiseloa, mutta jotenkin omalta kohdalta hommasta meni maku. En voinut antaa anteeksi miehelle tekoansa. Ajattelin, että ansaitsevat nämä kaksi pikkuovelusta toisensa. Täytyy myöntää, että tunsin aikamoista ylenmyyttä näitä valehtelijoita kohtaan.

Että alkuperäiselle tiedoksi: jokainen tapaus on erilainen. Tuskinpa kukaan on niin suuri ihminen, että osaa tällaisilla tilanteissa katsoa asioita muusta kuin omasta näkökulmastaan. En minä ainakaan jaksa ruveta pohtimaan, että mitä siellä kakkosrouvan päässä liikkuu, kun hän rupeaa seurustelemaan ukkomiehen kanssa, jolla on pieni lapsi.

Mutta kai se niin on, ettei tällainen ihminen ymmärrä omaa vastuutaan. Mieshän on itsestäänselvästi se pahin pettäjä, mutta sanoisin kyllä ainakin omassa tapauksessani, että kyllä kakkosnaisenkin päässä pitää olla vikaa, jos ehdoin tahdoin alkaa vokottelemaan perheellistä miestä. Mieshän se tyhmä on, kun lankeaa, mutta niin on se kakkosnainenkin. Minä vaimona ja äitinä elin vain ihan tavallista elämää (typeryyksissäni huomaan nyt) kuvitellen, että elämä sujuu.
 
Siiri
Jaahas. Tytär on sitten kasvanut aikuiseksi ja aikoo itse rikkoa jonkin kodin. Hakee nyt sympatiaa jo valmiiksi selittelyilään.
Avioliitto on kahden ihmisen keskinäinen sopimus. Pysykööt siitä kolmannet irti. Jos liitto näiden kahden yhteisestä halusta puretaan niin sitten toipilasajan jälkeen he ovat vapaita solmimaanuusia suhteita.

Kumma miten nämä toiset ja kolmannet jaksavat väheksyä sitoutumista ja avioparin toisilleen antamia lupauksia. Joka suhteessa on kriisinsä, ei se tarkoita sitä että silloin pari on eroamassa ja sihen voi hyökätä kuin hyeena saaliin jaolle. Odottakaa hyeenat että saalis on ensin todella eronnut ja vapaa, ennen kuin tulette kärkkymään.

ps. En itse ole naimisissa, en edes parisuhteessa tällä hetkellä. Mutta varattuun mieheen en koskisi, en edes sellaiseen joka on eronnut juuri äskettäin. Kun joskus sitoudun, otan miehen, joka on ajatuksiltaan jo vapaa minulle, eikä käy läpi eroaan minun kustannuksellani.

Lapsen näkökulmaa, en aikuisena ihmisenä kirjoita. Onhan noista tutkimuksia ja tilastoja.. ne puhuvat puolestaan...
Joskus lapsen paras voi olla vanhempien ero, mutta ei koskaan vanhemman toinen nainen tai mies ennen kuin vanhemmat ovat itse selvityneet erosta, kokonaan ja osaavat jatkaa vanhemmuutta erikseen ihan itse, yksinkin.
 
Maikki
""Sitten joku kaunis päivä vieras rouva soittaa ja ilmoittaa, että rakastaa miestäsi yli kaiken ja haluaa tämän. Että vaimon olisi parasta ymmärtää tämä ja lopettaa itsemurhalla yms. uhkaaminen, jos mies eroaa.""

-Eli mies on tod.näk. ollut hyvinkin aktiivinen tämän toisen naisen suhteen, valehdellut ja kieroillut tämän rouvan mukaan kuvioon.

"" että kyllä kakkosnaisenkin päässä pitää olla vikaa, jos ehdoin tahdoin alkaa vokottelemaan perheellistä miestä. Mieshän se tyhmä on, kun lankeaa, mutta niin on se kakkosnainenkin.""

Eli kuka langettikaan ja kenet....



 
mies
""reppu"" sinä ymmärsit asian, juuri siltä toiselta kantilta. Ei tosiaankaan voi yleistää. Sen sanon, että toinen nainen tai mies on katastrofi parisuhteelle, jos taas siitä seuraa jotakin hyvää, niin se on oma lukunsa.

Minullakin on kokemusta rakastamisesta ja keskellä arkea huomasin olevani petoksen uhri. minä olin kuitenkin se, joka ""voitti"" erossa. Minulle selvisi, että olin naimisissa luonnehäiriöisen kanssa. Minä olen saanut uuden elämän eron myötä. Se mikä kaikki on tähän johtanut on ihmeellistä sattumaa. Yhdistän tähän erään kokemuksen, missä luin Markku Koiviston haastattelua lehdestä, silloin minun lävitseni virtasi kuuma aalto, tunsin miten lämpö eteni ja minua pitkään vaivannut niskakipu oli poissa, vieläkin:) Markku Koivisto on Nokian herätyksen vetäjä, siitä lähtien minun tieni on käynyt eron kautta tasapainoiseksi onnelliseksi elämäksi, lapseni pärjäävät, minulla on tyttöystävä, asiat ovat hyvin. Toivon myös teille muille lämmintä aaltoa , sisimpäänne, joka poistaa vaivat ja varjelee teitä ja ohjaa kulkuanne, nyt minun on pakko uskoa Jumalan olemassa oloon, koska hän on sen minulle fyysisesti osoittanut. Toivon Sinulle samaa ja jatkan tavallista? elämääni:))
 
yks
Kiinnostavaa lukea erilainen näkökanta :)

Totta, että lapsille on parempi elää eroperheessä kuin jatkuvassa riitaisessa tai välinpitämättömässä ilmapiirissä.

Ihmettelen vain sitä, että ap ihannoi toisia naisia/miehiä.

Olisi varmasti äidillesikin ollut helpompaa ja reilumpaa, jos he olisivat eronneet ensin ja vasta sitten isäsi olisi etsinyt uuden.

Isäsi oli heikko, kun etsi toista ja petti äitiäsi.

Ainoa syy, että tilanteesi oli eron jälkeen niin hyvä, oli oman äitisi vahvuus: hän pystyi antamaan isällesi pettämisen ja jättämisen anteeksi ja jatkamaan omaa elämäänsä.

Sinulla kävi hyvin, mutta yhtä auvoista ei ole niillä, joiden äiti katkeroituu pettämisestä ja estelee lapsia tapaamasta isäänsä tai niillä joiden isät hylkäävät omat lapsensa uuden ihastuksen vuoksi.

Toisten naisten ihannointi:

Sallitko nyt omalle miehellesi sivusuhteet, jos ne pitävät oman liittosi kasassa ja riidattomana?

Kun miehesi kertoo löytäneensä toisen naisen, kehutko häntä miehekkäästä käytöksestä, sillä sehän on kaikkien etu, että erotaan toisen naisen vuoksi ! ;)

Oli lapsia tai ei ...

 
....
ja sitä on niin vaikea sanoa kumpi oli ensin muna vai kana

eli sitä kohtaa, jossa liitto alkaa mennä vikaraiteille, tai sitä yhtä tapahtumaa, joka sen aiheuttaa

vai onko se vain monen tapahtuman kasautuminen?

mistä sen voi tietää, vaikka liitto alkaisi mennä sivuraiteille pettämisen takia? eli alkuperäinen syy on ollut toinen nainen/mies

ja liittoa ei ole saatu korjattua - tai ei ole edes yritetty

ja se pidempiaikainen toinen nainen/mies astuu vasta kuvioon kun liitto on jo kunnolla sivuraiteella


yleistyksiä on mahdoton tehdä
 
piupau
Näitä asioita ei voi yleistää.

Aika usein käy niin, että avioliitto harmaantuu ja on arkista pakerrusta. Keski-iän kriisissä sitten jompi kumpi riehaantuu ja aina on jossain ymmärtävä olkapää. Aina! Kaikki on ihanaa ja menetetty nuoruus saadaan hetkiseksi takaisin. Jos tässä sotkussa erotaan, kuka kehtaa myöntää että virhe tuli tehtyä? Ei kukaan. Uhmakkaasti vaan esitetään että jee jee kivaa on.

Mutta mutta. Miten siinä sitten pitemmän päälle käy?

Jos liitto on ollut riitaisa niin ei siinä mitään järkeä olekaan jatkaa. Mutta jos on vain ollut tylsää ja harmaata?

Joka puolelta pursuaa elämänohjetta ja mallia uusista rakkauksista ja uusista eroista. Kuka siinä kyydissä kestää?
 
repulle
Näkökantoja voi olla monia. Omasi oli katkeransuloinen.

Entä jos toinen nainen onkin jonkun ensimmäinen nainen ja tämä toisen naisen toinen mies jonkun ensimmäinen mies? Eli onkon silloinkin tämä toinen nainen yhtä paha vaimon mielestä, kuin jos toinen nainen olisi sinkku?
Entä jos asiat päällisin puolin molempien kotona ovat hyvin, mutta sisällä myllertää muutoksen tuulet? Entä jos nämä kaksi ihmistä saavat toisiltaan voimaa ja energiaa jaksaa sitä arkea eteenpäin?

Väärin tämäkin. Oikea ratkaisu olisi siis jättää omat perheet ja aloittaa toisen vaihtoehdon kanssa uusi elämä. Kaikki ei vaan ole aina niin mustavalkoista.
 
Ter
Varmasti valtaosassa pettämistapauksista parisuhde ei ainakaan pettäjän mielestä ole ollut tyydyttävä jo pitkään aikaan. Mutta jos on tyytymätön, eikö olisi reilumpaa kertoa siitä puolisolle, kuin pettää? Eikö olisi reilumpaa joko yrittää korjata suhteen vikoja tai erota, kuin ruveta hajottamaan koko keskinäisen luottamuksen perustaa? Sanomattakin kai on selvää, ettei se pettäminen yleensä parisuhdetta ainakaan onnellisemmaksi tee.

Mitä taas toisiin naisiin tulee, niin erilaisia ihmisiä löytyy heistäkin. Mitään yleispäteviä ""karsea vamppi syöjätär""- yleistyksiä ei todella voi tehdä. Mutta miksi heidät pitäisi täysin vastuusta vapauttaa? Parisuhteen jo olemassa oleviin ongelmiin he toki ovat syyttömiä, mutta siihen pettämiseen he kyllä ovat osallisia, ja ovat mielestäni osaltaan vastuussa nimenomaan niistä parisuhteen ongelmista, jotka heidän mukaan tulonsa jälkeen ja heidän mukana olostaan seuraavat.

Harvemmin kukaan yksin riitelee, joten aivan varmasti myös petetyissä on syytä parisuhteen ongelmiin. Kaikkein suurin syyllinen on tietysti se pettäjä. Mutta ei se kakkosnainenkaan kyllä täysin syytön ole. Jos tieten tahtoen ryhtyy suhteeseen varatun ihmisen kanssa, niin ei oikein voi enää osuuttaan kieltää sen toisen ihmisen elämästä. Miksi aina täytyy mustamaalata vain yksi osapuoli ja yrittää vapauttaa toinen vastuusta? Miksei voi myöntää sitä, että vastuu ja syyllisyys ovat kaikkien asiaan osallisten harteilla, paitsi petturin, myös petetyn ja sen toisen naisen / miehen?
 
nainen
Kehitysasiantuntijoiden mukaan isillä on tärkeä rooli tyttärensä elämässä tämän muuttuessa pikkutytöstä vähitellen naiseksi. Raivoisa mustasukkaisuus isästä muille naisille, jopa äidille, kuulunee asiaan. Aikuiseksi tultuaan sen asian yli normaalisti pääsee.
 
no ehkä
Mutta itsekin siinä puhut kokoajan vastuista ja syyllisyyksistä.
Toiseen ketjuun oli tullut, että se toinen nainenkin saattaa olla vai sellaisessa vaiheessa, että ei osaa lukea rivienvälistä, ja että se on ihan luonnollista kuitenkin uskoa toista joka puhuuu avioliittohelvetistä ja rakkaudesta.

Eikä ne nyt mistään vastuusta vapaudu, vaikka se oikea vaimo sille latelisikin tai syyttelisi.
Kyllä se elämä antaa palautetta kaikille.
Minusta tuo on taas sitä yleisen tuomion kalastamista, vähän niinkuin joku rangaistuskäytäntöjen puolustaminen ja vastustaminen.
Jokainen puikoon oman vitutuksensa, ja kenenkään kaveri ei ole pakko olla.
Selvähän se on, että katkeroittaa joku toinen nainen, niin pitää ruveta peräänkuuluttamaan kaikenlaista vastuuta ja syyttämistä.
 
nainen
Esiinnyt asiantuntijana ja samalla ilmoitat ettet kuvaamaasi ryhdy. Millä perustelet näkökantasi vai oletko pelkkä teoreetikko tässä asiassa. Kannattaa Siiri odottaa, että elämänkokemusta tälläkin alueella hieman karttuu. Sitten voit toimia besserwisserinä.

Tässä on vähän samaa henkeä kuin lapsettomien vanhojenpiikojen ylevissä lapsenkasvatusneuvoissa.
 

Yhteistyössä