N
"Nuhanenä"
Vieras
Lapsi aloitti kuukausi sitten päiväkodissa ja tuli heti kipeäksi. Oli räkäinen ja ehkä vähän lämpöä. Tällöin oli kotona viikon (minä ja mieheni olimme vuorotellen pois töistä). Lapsi oli muutaman päivän päiväkodissa kun minä tulin kipeäksi joten taas tuli minulle sairauslomapäiviä viikoksi. Nyt lapsella taas vuotaa nenä, ei ole kuumeinen eikä hengitys rohise nukkuessakaan mutta on aavistuksen väsyneempi (touhuaa kuitenkin normaalisti mutta ruoka ei meinaa maistua) ja ajoittain yskää. Olisiko kolme kertaa yskinyt eilisen aikana ja viime yönä kerran. Mutta tuo nenä vuotaa kokoajan räkää 
Mies ei voi olla töistä pois huomenna ja minua suoraan sanottuna hävettäisi taas maanantai aamuna soittaa töihin, että lapsi on jälleen kipeä enkä tule. Tiistaina on miehellä vapaapäivä eli lapsella ei olisi kuin huominen päiväkotipäivä ja sitten taas olisi kotona jokatapauksessa.
Mutta mietin, että vienkö lapsen päiväkotiin vai pitääkö vaan taas jälleen kerran soittaa töihin, että en tulekkaan. Olen osittaisella hoitovapaalla ja nyt tämän kuukauden aikana mitä olen ollut töissä olen ollut puolet poissa joko lapsen tai itseni sairastelun takia. Juu eihän noille mitään voi mutta hävettää ja harmittaa silti.
Olisi kiva kuulla jäävätkö muut kuinka herkästi lapsenkanssa kotiin? Tuo nenähän saattaa vuotaa vielä vaikka kuinka pitkään ja ajoittaista yskääkin saattaa olla vaikka muutaman viikonkin vaikka ei mitään muuta olisi.