Lapsen puheet exästä

[Gerbera]

Miten olette suhtautuneet lapsen puheisiin exästä (eli äidistä tai isästä, jos tilanne niin päin)?

Meillä tilanne, että tyttö 10v. jäi isälle heidän erossa ja äiti painui toiseen kaupunkiin vajaaksi vuodeksi uuden miehen perässä. Kun me menimme yhteen, niin exä tulikin "pikalinjalla" takaisin ja muutti uuden miehensä kanssa aivan meidän lähelle...?!?
No, tilanne tietty lapsen kannalta kivaa, ettei ole kuin kävelymatka toisen vanhemman luokse.
Alku on mennyt tässä muutamia kahakoita exän kanssa lukuunottamatta hyvin.

Nyt kuitenkin lapsi kyselee isältä (mieheltäni) usein, että milloin ME (eli silloin kun he olivat vielä yhtenäinen perhe) olimme siellä ja siellä matkalla / kylässä....tai kertoo, että mitä äiti on tehnyt ja mitä sanonut ja muutenkin tuo aika usein keskusteluissa esille äitinsä.
Ymmärrän, että se on hänen äiti ja rakas ja ehkäpä taustalla se lapsenomainen fantasia, että vanhemmat palaisi joku päivä yhteen. Mutta itselle tulee aika monisäikeisiä tuntemuksia näissä tilanteissa enkä tiedä oikein mitä tehdä....onko vaan kuunneltava hammasta purren VAI voisiko mieheni sanoa tytärelleen tahdikkaasti, että kun kerta tilanne nyt muuttunut, niin ehkä ei ole niin fiksua tuoda vanhoja asioita uuden vaimon / äitipuolen kuullen esiin kauhean usein?

Tästä asiasta tulee mm. usein sanomista mieheni kanssa, kun koen, että lapsi yrittää ujuttaa sanoillaan äitiään takaisin mieheni elämään....voi kuullostaa tosi hullulta, mutta ne jotka kokeneet uusperheen kaikki tunnekirjot ja tilanteet varmasti ymmärtävät asian ytimen. En siis halua rajoittaa kenenkään sananvapautta, mutta mihin sen rajan vetää...tuntuu, että on niiiiiiiin vaikea puuttua vaikka sisällä kiehuu. Ja 10v. lapsikin osaa olla halutessaa vähän provosoiva...mitä mieheni ei tietenkään tyttärestään halua uskoa / myöntää. M;utta tuntuu, kuin lapsi haluaisi puhaltaa minut pois kuviosta ja on jotenkin "vihainen" mulle. Välillä tekisi mieli sanoa lapselle, että kuule, minä en ole tässä rikkonut perhettä vaan isäsi ja äitisi oli eronnut, kun minä astuin kuvioihin (exä siis oli se, joka petti ja lähti toisen miehen matkaan).
Muuttuuko tilanteet, kun tulee yhteisiä lapsia?
Meillä ei niitä vielä ole, mutta olen ajatellu, että varmasti omat tunteet on niin omassa lapsessa kiinni, ettei enää tuollaiset puheet paljoa hetkauta.

Kommentoikaa!

 

[äiskis]

Meillä meni varmaan se ensimmäinen vuosi niin,että vanhempi miehen pojista oli kuitenkin elätellyt toivoa vanhempien yhteen palaamisesta ja oli minulle vihainen.Ei sanonut mitään,mutta rikkoi ja hävitti minun tavaroitani,sotki kylppärin peilin meikeilläni jne.
Lopulta otin puheeksi asian,ja kysyin eikö hän muista,että hänen vanhempansa olivat jo kauan sitten eronneet,ennenkuin tutuistuin heihin.No kyllä hän sen tietenkin muisti,mutta sanoi,ettei voi mitään sille,että hänestä tuntuu että on minun vikani,että vanhemmat erosivat.Tähän sanoin,että kyllähän siä tiedät,ettei se ole niin.Sitten poika sanoi,no mutta nyt ne ainakaan enää mene yhteen kun siä olet olemassa,se on sinun vika.
No kyllähän se tietysti otti päähän,mutta ei siinä mikään puhe olisi auttanut,se oli hänelle totuus,koska hän ei voinut vihata vanhempiaan näiden eron takia,minua oli helpompi vihata.Siis silloin.
Nyttemmin poika ei enää ajattele näin ja välimme ovat hyvät.
On lapselle aivan luonnollista toivoa että omat vanhemmat palaisivat yhteen. Ja mistä voit olla varma,ettei äiti aja näitä ajatuksia lapsen päähän,pönkittääkseen omaa tärkeyttään sekä lapsen että ex-miehensä elämässä?

 

[ninuska]

Tiedän tarkalleen Gerbera miltä sinusta tuntuu. Ja kuinka tuollaiset puheet ärsyttää.
Meillä miehen lapset puhuvat erittäin usein äidistään, "äiti sitä" ja "äiti tätä" ja "äidin luona näin" jne. Luonnollista sinänsä, mutta kyllä sitä välillä ajattelee että voi kun olisi kiva elää niin ettei koko ajan muistutettais miehen exän olemassa olosta. Välillä siis ärsyttää ja välillä taas huvittaa suuresti, nimittäin kyllä sieltä välillä tulee äidistä aika huvittaviakin paljastuksia. :kieh:

Voin vain kuvitella kuinka 10-vuotias tyttö osaa tuon henkisen kiusaamisen tuolla asialla, nimittäin kun 5-vuotiaskin tyttö osaa. Tytöt kun yleensä ovat tällaisissa sosiaalisissa tunneasioissa aika älykkäitä. Meillä tämä 5-vuotias oli kovin mustasukkainen yhdessä vaiheessa isästään ja minulle sanoi aina välillä, että lähde sinä kotiisi kun et kuulu tähän perheeseen, tai että isä muuttaakin taas äidin luokse ja sinä jäät yksin, ja tähän tyyliin. Aluksi se sieppas minua tosissaan ja mekastin siitä miehelleni. Mieheni otti siitä onneksi opikseen ja nykyään puolustaa heti asemaani ja sanoo tyttärelleen että olisi paras lopettaa tuollaiset puheet heti ennenkuin hän suuttuu tms. Nyt ne ovatkin vähenneet, mutta kyllä niitä pikkupiikkejä saa aina välillä kuulla.

Mutta tosiaan kyllä sitä välillä haaveilee suhteesta missä ei tarvisi kuunnella säännöllisiä muistutuksia exästä. Se kun on minulle aivan yhdentekevä ihminen.

 

[äippä]

Kylläpä tuollaista meilläkin on. Miehellä neljä lasta, joista kolme jaksaa aina meillä ollessaan puhua äidistä. Tai ei pelkästään äidistä, vaan siitä, mitä puuhasivat silloin kun isä ja äiti olivat yhdessä. "Kuinka me asuttiin siellä ja tuolla ja käytiin kesälomalla siellä ja täällä".. Välillä se risoo ja pahasti, varsinkin, kun mies on itse sanonut, että ovat alkaneet puhella tuolla lailla vasta kun aloimme seurustella, eli 5 vuotta heidän eronsa jälkeen. Nyt ne ovat tosin vähän vähentyneet, mutta kyllä se toisinaan ottaa pattiin, kun käyvät parin tunnin keskustelusessioita siitä, millaista oli, kun äiti ja isä olivat yhdessä.

 

[yx mummi]

Kyllä tuo on ihan normaalia lasten käytöstä mielestäni. Meidän eromme aikaan ja pitkään vielä en jälkeenkin muistelimme lasteni kanssa valokuvista ja muuten "entistä" elämäämme, kun perheemme oli vielä koossa. Uusi mieheni kuuli näitä, mutta koskaan ei suuttunut. Ymmärsi, että näitä asioita täytyy käydä läpi lasten kannalta (ja miksei itsenikin). Samoin tekivät mieheni omat lapset, kun tulivat käymään. Toivat tullessaan jopa lomavideon ulkomailta, jota kaikki yhdessä katsoimme. Minusta oli ihan mukavaa nähdä ja kuulla, millaista heidän elämänsä on ollut aikanaan. Koskaan en ole kokenut, että he yrittävät ärsyttää tai suututtaa minua.

Aikansa kutakin, sano pässi, jne. Lapset varttuivat ja muistelemiset ovat harventuneet. Koen että se oli heille tärkeää ja terapeuttista jotenkin. Tulee joskus vielä itselläkin katseltua vanhoja valokuvia mutta en koskaan ole haikaillut takaisin menneeseen.

 

[taustalla]

Kylläpä kuulosti tutulta!!!Minuakin ärsyttää suunnattomasti lasten jauhamiset äidistänsä, vaikka yritänkin suhtautua asiaan aikuismaisen fiksusti.Anoppi myös muistelee joka vierailullaan jotain asioista miehen exästä..tosin negatiivisia, mutta kuitenkin.Olisi kiva olla joskus ihan normaali perhe..
Viimeksi lasten vierailulla lapsilla oli mieheni exälle ostama kaulakoru mukana ja lapset tivasivat tästä tarinaa..Äiti oli sanonut että kysykääpä isältänne..sattumalta oli antanut korun juuri ennen vierailua! :kieh: Korun mieheni oli antanut exälle lapsen synnyttyä ja ilmeisesti exä halusi "kiustata" asialla minua..ei ollut kyllä eka kerta!Kyllä naiset sitten osaakin..

 

[Gerbera]

Kiitos paljon vastauksistanne! Huomasin ilokseni, että kun asiat jakaa muiden kanssa niin voi ainakin sen todeta, ettei ole itse ihan epänormaali vaan voi huomata, että muillakin on samoja tuntemuksia.

Olen yrittänyt tästä aiheesta puhua mieheni kanssa...laihoin tuloksin...riitaa tulee. Ja eräässä vastauksessa oli hyvä kommentti, että äidilläkin/exälläkin voi olla takana oma osuutensa, mistä myös olen lähes varma vaikken tiedä mitä on puhunut. Mutta jo se, että lapselle hokee, että "Olet sitten minun lapseni etkä sen äitipuolen" synnyttää jo asennetta lapsen mielessä siitä, että isän / äidin uusi on jotenkin jotakin sellasta, joka "onnen esteenä / välissä".

Olen miehelleni sanonut ääneen, että mitähän se sinun exäsi puhuu lapselleen tai mitähän lapsi mahtaa meistä puhua exällesi...vastauksena vaan, että "älä rasita päätäsi asioilla, joista et ole varma"..?!?!
Mutta kyllähän sitä ihminen vaistoaa asioita enkä jaksa millään uskoa, etteikö tyttö puhuisi äidilleen meidän asioita....kysymyksetkin on joskus sellaisia, että tuskin on omassa päässään miettinyt...mm. "mitä tämä meidän asunto on maksanut".

Mutta hyvät naiset...miksi MIEHEN on niin vaikea uskoa, että nainen / tyttö osaa olla tosi kiero ja selkäänpuukottaja haluteessa. Mieheni ei tytöstään usko, että olisi mikään lärppä äidilleen. Eikä tästä exästäkään suostu ajattelemaan, että voisi olla tiettyjen puheiden takana ja "yllyttää" tytärtään puhumaan täällä kotonaan tiettyjä juttuja???!?!

 

[taustalla]

Luulenpa että miehet ei oikeasti ymmärrä/näe sitä kieroilua millä naiset pelaavat..Lapsetkin,etenkin tytöt sen pelin taitaa.Taitaa vaan olla niin että naispuolisilla on niin viekas tapa toimia ettei nämä tyhmät miespuoliset aina hoksaa.
Itsekkin olen välillä repinyt lähes hiukset päästäni näillä ex eukon jutuilla, mutta mies ei huomaa mitään ja SE just raivostuttaa!Vainoharhainen en ole..kummasti kaikki naispuoliset ymmärtää näkökulmani.Pitäneis muistaa itsekkin "pelata" samanlaista peliä ja muistaa mainita jotain tiettyjä asioita lasten kuullen..meneepä sit vaikka lapsentekosuunnitelmat vaikka exänkin korviin..

 

[erin]

Lapsi ehkä hakee hyväksyntää - hänelle äiti ja isä on rakkaita ja ehkä hän aistii ettei hänen äitiä oikein hyväksytä teillä. Jos vaikka yrittäisit itse tuoda esiin juttuja äidistä positiiviseen/neutraaliin sävyyn, kysele vaikka tytöltä hänen lapsuudesta, mitä hän teki äidin ja isän kanssa jne. Kun lapsi huomaa että äiti ei ole mikään kielletty asia niin tilanne ehkä rauhoittuu.

 

[Mari]

Minä en usko että 5-vuotias vielää tietoisen tahallaan (niin kuin aikuinen) kieroilee vanhemman uttaa puolisoa kohtaan. Lapsi kykenee olemaan todella hankala ja ärsyttävä mutta purkaa sillä pahaa oloaan ja se heikoin lenkki saa pahimman. Ja ainakin meillä on ihan selvästi auttanut se että uudelle puolisolle on annettu liki tasavertainen asema aikuisena kasvattajana lapseen nähden (sanon liki koska on kuitenkin asioita joista biologiset vanhemmat sopivat keskenään, toki toivottavasti ensiksi uusien puolisoiden kanssa keskusteltuaan).

Ja ajatelkaa tätä, lapsen elämä on mennyt pirstaleiksi, toinen vanhempi ei olekaan enää siinä lähellä tukena ja turvana. Kuinka vaikeaa voi olla lapsen taas luottaa uuteen aikuiseen kun taustalla on se epävarmuus että tuokin tuosta häippäisee kuitenkin.

 

[äiskis]

Mari on kyllä siinä oikeassa,kun toteaa,että lapsen on varmaan vaikea luottaa uuteen aikuiseen,koska tämähän voi myös häippäistä tuosta vaan.Muistan kun aluksi,jos pojat näkivät että otan avaimet tai laukun,he kysyivät minne siä menet,lähdetkö pois? Heidän äitinsähän lähti juuri sillä tavoin että oli pois pe-la kotoa,tuli sunnuntaina ja sanoi että miä lähden nyt,ja pakkasi ensin henk.koht tavaransa ja lähti,mitään sanomatta lapsilleen.
Noin vuosi yhteisasumisemme jälkeen toinen pojista sanoi,ette saa erota iskän kanssa,sillä sitä miä en enää kestä. Tässä yksi syy,miksi ei ole ollut niin helppoa erota,vaikka se usein mielessä on ollutkin. :\|

 

[menneisyys aina muka]

Ap tuntee varmaan itsensä aika ulkopuoliseksi kun lapsi alkaa jutella isän kanssa menneistä asioista.

Joskus kuitenkin lapsella on kausia, jolloin jauhetaan ja muistellaan menneitä vuosia ja asioita.
Ehkä mukana on sitä, että verrataan mennyttä aikaa nykyiseen aikaan ja myös sitä, että hahmotetaan omaa historiaa ja omaa itseä suhteessa nykyelämään.

Lapsi on kuitenkin ollut jo 10 v kun vanhemmat erosi, joten yhteistä historiaa on tosi paljon, yhteisiä tapahtumia vaikka miten paljon!

Minulla oli semmonen tilanne, että omat lapseni puhuivat paljon isäsätään, isän puolen suvusta ja siitä ajasta mitä oli ennen kuin se silloinen mies, "isäpuoli" tuli kuvioon. En tiedä miten ulkopuoliseksi mies itsensä tunsi. Minä en estellyt, koska ensinnäkin kyseessä oli lasten menneisyys ja minun ja lasten menneisyys: en voi kieltää lapsia muistelemasta vanhoja asioista, sehän olisi sama kuin kieltäsi eläneensä ennen!
Minulla ei myöskään ollut enää mitään tunteita tai kaipuuta lasten isän suuntaan, enkä kaivannut menneeseen. Asioista puhuttiin, koska ne ihmiset kuuluivat lasten elämään ja olivat lapsille tärkeitä. Lisäksi isänsä kertoi omia versioita tapahtuneista siltä ajalta kun olimme olleet yhdessä, piti oikoa tai vahvistaa lapsille, he itse ottivat ne puheeksi.

Tuon miehen kanssa meni eroksi kuitenkin.

Nyt olen taas uuseprheessä sillä tavalla että miehen lapset tulevat meille tapaamiselle.
Lapset olivat pieniä kun erosivat, yhteisestä historiasta eivät siis kerro, mutta kun aloin odottaa meidän yhteistä lasta, miehen lapset kertoilivat minulle heidän omaa syntymäänsä, synnytystä, vauva-aikaa. Olivat kait kyselleet äidiltään ja sitten tulivat näiden kummallisten juttujen kanssa meille, kuten "minä synnyin liian aikaisin" - koska lapsi syntyi noin viikko ennen laskettua aikaa, lapsi oli lähes 5 kg painoinen ja 53 cm pitkä eli jos ei nyt keskonen, niin ennenaikainen ainakin :headwall:

Minua ärsytti nämä jutut.

Nyt lapset ovat taas alkaneet kertoa mitä kaikkea äidin kanssa on tehty, tapaamisvkl menee siihen että äiti sitä ja äiti tätä. En ole viitsinyt kieltää kun eivät kotiasioistaan saa koskaan missään puhua eikä isä-asioitä äidilleen puhua ja tämmöinen "puhumattomuus" - kielto - on varsin ahdistavaa lapsille. En halua heille lisää ahdistusta.

Kun lapset alkavat jauhaa äidistään, vastaan "aha", - en ota kantaa, en ala keskustelemaan. Joskus poistun paikalta, juteltkoot isänsä kanssa, minä en voi keskusella lapsille heidän äidistään koska en löydä hänestä mitään hyvää, en arvosta häntä. Silloin on parasta olla hiljaa mutta sallia lapsille asioista puhuminen.

Tämä on siis minun näkemys, meidän tapauksessa.

 

[Gerbera]

Olen samoilla linjoilla kuin nim.merk. "menneisyys aina mukana". Minäkään en voi tietysitä syistä arvostaa mieheni ex-puolisoa kovin korkealle....ensinnäkin miten aikanaan jätti lapsen toisen miehen vuoksi ja millaista tuskaa aikanaan aiheuttanut miehelleni kaikenmaailman miesseikkailuillaan. Lisäksi hänen melkoisen ala-arvoiset kommentit ja arvostelut minusta erään puhelun yhteydessä olivat myös omiaan lisäämään antipatiaa häntä kohtaan.

Siksi olen myös todennut, että parempi vastata tosiaan aika niukasti jotain takaisin, jos lapsi puhuu äidistään.. tai poistua paikalta tai olla kuin en olisi kuullutkaan, jos puhuu isälle....vaikka se ärsyttääkin aina jossain määrin.
Ongelma ei varmaan ratkeaisi despoottimaisella puhekiellolla.
Ehkä ajan kanssa lapsi alkaa itsekkin huomaamaan, että aihe ei oikein innosta minua ja hoksaa olla puhumatta....tai sitten ei
Mies on ainakin niin hyvä ja ihana, että monet asiat nielee sen vuoksi. Muutenhan tätä kuviota ei jaksaisi, jos vielä parisuhde olisi retuperällä. Minun ja mieheni välinen vahva side ja rakkaus onkin yksi iso asia, miten haastavat tilanteet jaksaa kestää.

:heart:

 

[Maagi]

No kyllähän tuon nyt ymmärtää.. Mutta totuushan on se, että vaikka kuinka 10vuotias osaisi jo provosoida tms. niin te olette miehesi kanssa yhdessä. Miehesi on valinnut sinut. Miehesi exällä on uusi mies. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ei kannata lähteä puimaan kyseistä asiaa sen enempää. Te olette aikuisia ja jos miehesi lapsi "yrittää ujuttaa äitiä takaisin isän elämään" ei se puhumalla muutu. Mielestäni tuohon pitäisi pystyä suhtautumaan järjellä. Voimia kuitenkin.