Lapsen sukunimi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sativa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Äidin. Mutta jos isyys vahvistetaan ennen ristiöäisiä, voi ottaa laposelle myös isän sukunimen. Meillä toi isyyden vahvistaminen elämäntilanteen takia viivästyi ja niinpä junnu on ent. XX. Isänsä sukunimi sillä on, mutta sille jäi väeströrekisteriin myös toi mun sukunimeni entisenä sukunimenä.
 
Joko isän tai äidin, vanhemmat yhdessä päättävät. Sisaruksille tulee aina sama sukunimi kuin esikoiselle, eli kaikilla lapsilla on sama sukunimi. Sukunimen voi myöhemmin vaihtaa, jos haluaa. Useimmat anatavat lapselle isän sukunimen, meillä on lapsella äidin sukunimi. Myös avioliitossa vanhemmat voivat itse päättää, kumman sukunimen antavat lapselle, mutta samojen vanhempien sisaruksilla pitää olla sama sukunimi.
 
Tulee sen vanhemmista nimi kumpi ilmoitetaan. Jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen, niin silloin aina äidin. Näin riippumatta siitä, ovatko vanhemmat naimisissa vai eivät. (Paitsi, jos samoilla vanhemmilla on jo lapsi. Tällöin sama nimi kuin sisaruksella.)

Yhdistelmänimeä ei voi Suomessa antaa.
 
Jep. Äidin nimi, ellei isyyttä ole vahvistettu ja nimipaperiin ilmoitettu, että isän nimi laitetaan.

Minä tiedän yhdet täyssisarukset joilla on eri sukunimet, koska jälkimmäistä ei ole haluttu tunnustaa... Asuvat yhdessä ja silleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiellettyHedelmä:
Mitenhän mun naapurin muksuilla 2vanhimmalla on erisukunimi,ku kahella nuoremmalla?vaikka täys sisarruksia ovat.

Siinä tapauksessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että lapset on jätetty tunnustamatta, koska täyssisaruksilla pitää muuten aina olla sama sukunimi. Tunnustamattomasta lapsesta saa elatusapua...
 
Alkuperäinen kirjoittaja KiellettyHedelmä:
Mitenhän mun naapurin muksuilla 2vanhimmalla on erisukunimi,ku kahella nuoremmalla?vaikka täys sisarruksia ovat.

Lasten isyyttä ei ole tunnustettu tai sitten sitenkin voi olla erit sukunimet, jos ensimmäisten lasten syntyessä vanhemmat ei ole naimisissa ja lapset saavat äidin sukunimen. Myöhemmin vanhemmat menevät naimisiin ja ottavat käyttöönsä molemmat miehen nimen, mutta lasten sukunimeä ei vaihdeta (älytön tilanne kylläkin). Avioliiton solmimisen jälkeen syntyneet lapset tietysti saavat vanhempien yhteisen nimen.
 
Yhteistyössä