H
harmaaaa
Vieras
Meillä on esikoinen nyt 3.5v ollut puoli vuotta päiväkodissa, 5 tuntia parina päivänä viikossa (ja hyvin on viihtynyt). Kuopuksen kanssa olen ollut kotona.
Mietin sellaista juttua, että lopettaisin nyt esikoisen päiväkodissa käynnin ja pitäisin kotona touko-elokuun kokonaan, ja syyskuun alkuun hakisin heille molemmille kerhopaikkaa samasta kerhosta., jolloin kuopus olisi juuri 2v täyttänyt ja esikoinen vajaa 4v, eli pitäisi päästä samaan kerhoon (ikäraja siellä 2-4v).
Näillä näkymin olisivat siellä ainakin syys-ja kevätlukukauden, ja sitten syksyllä 2009 varmaankin katseltaisiin tarhapaikkoja, kun kotihoidontukeakaan ei saa enää silloin kuopuksesta.
Ainoa mikä mietityttää on se, että miten esikoinen suhtautuu, kun on tottunut jo tarhassa olemaan ja tuntee sieltä kavereita, ja sitten taas vaihtuukin ympärillä olevat lapset ihan kokonaan. Ja sitten taas vuoden kuluttua päiväkotiin. Onko kamalaa muutosta tällainen??
Kuopus taas ei ole ollut oikein vielä missään "ihmisten ilmoilla" ilman vanhempia, eli ajattelin että kerho ison sisaruksen kanssa olisi vähän niin kuin harjoittelua tulevaan päiväkotiin menoon (joka väkisinkin joskus koittaa).
Äh, sekavat mietteet itselläkin, kun ei tiedä mikä ratakisu olisi lastn kannalta paras :/