U
ulla12
Vieras
Lapseni sai lauantaina pinnallisen palovamman saunan kiukaasta. Lääkäri määräsi salvaa ja taitokset päälle. Kekustelee myös plastiikkakirurgin kanssa paraneeko itsestään, koska sen verran iso alueeltaan vaikka pinnallen.. (hieman alle lapsen kämmen). Vamma ei eritä eikä rakkuloita, iso punainen läiskä. Ei ole vaikuttanut lapsen touhuamiseen mitenkään.
Päiväkodissa kerroin aamulla tästä ja myös plastiikkakirurgi-asiasta, ja että salvat ja taitokset repussa jos sattuisi pissavahinko lapsella tulemaan ja ne täytyisi vaihtaa.
Parin tunnin päästä soitettiin että lapseni on sanonut että "pipi" muutaman kerran ja heittäytynyt ulkona maahan useita kertoja. Ei ollut itkenyt, mutta varmaan kannattaa tulla hakemaan ja hoitaa poikaa kotona..
Hain pojan ja täysin normaali söi juuri ja innostui kun tulin, "hyppäsi" haalariin pepulteen pukiessaan ja touhusi muutenkin innokkaana. Lääkäriin soitin uudestaan vielä ja kysyin että mitä mieltä päivähoidosta, samaa mieltä kuin aiemmin ettei estettä jos lapsi ei valita.
Nyt hieman neuvottomana että ollaanko tässä viikko sitten kotona jos lapseni kerran päiväkodissa valittaa "pipistä".. Ja onko pistetty lapsen aamupäiväinen väsymys heti tuon palovamman piikkiin.
mitä mieltä?