lapseni ujous

[Sande]

olen 5-vuotiaan pojan yksinhuoltaja äiti. Poika ollut kolmen vanhasta asti säänöllisesti päiväkodilla tai perhepäivähoitajalla. Hoitopaikat ovat kyllä usein vaihtuneet. Vaikka mahdollisuus olisikin ollut olla aina samassa paikassa. Nyt olen ollut työttömänä marraskuusta asti ja poika kanssani kotona. Ollut aina todella ujo ja arka ja omannut erilaisia pelkoja suunnattoman paljon.
Eilen piti mennä muskariin, mutta hän meni ihan lukkoon ja ujosteli tosi pahasti myös ohjaajaa, vaikka ikinä ei ole aikuisia ujostellut. Jäin hänen kanssa katseleen touhua siellä. Nyt pitäisi torstaina mennä uudestaan, saa nähdä miten menee, kun pitäisi ilman äitiä jäädä. Muutenkin olen huomannut, että isommat lapsiryhmät kauhistuttavat häntä, pystyy kyllä tekemään kaverisuhteita yhteen tai kahteen lapseen. Kerho on aivan kirosana, sinne en saa häntä menemään ilman itkua. Syksyllä alkaa eskari, vähän jännittää miten sen kanssa sitten tapahtuu.
Onko muita kellä olisi samanlaista tai olisiko antaa vinkkejä mikä auttaisi tälläisessa tilanteessa??

 

[taustalla]

Sorry, mulla ei ole vinkkejä... Mutta voin kertoa, että samanlaista on meillä, ja vielä melko samanikäinen poikakin. Ei meillä ole kerhoilut ym. sujuneet yhtään. Mä pelkään myös eskarin/koulun alkua... Tuntuu, että nimenomaan pojalta odotetaan vielä enemmän sellaista reippautta ja avoimuutta, tytöt saa enempi rauhassa olla hiljaisiakin... Pelkään, että aletaan syrjiä. :/
Kun tietäiskin, mitä tekisi... Mutta toisaalta, eihän sitä voi toisen luonnetta muuttaa tai väkisin pakottaa rohkaistumaan. Jotenkin on vaan yritettävä olla tukena, mutta silti samalla kannustaa yrittämään.
Ja lopulta muistettava myös se seikka, että kaikki ei vaan ole niin sosiaalisia, mutta voi olla muissa asioissa hyviä. =)

 

[tyhmiä kysyn]

Sande: tyhmä kysymys, mutta miksi lapsen hoitopaikka on vaihtunut, jos kerran olisi ollut mahdollisuus samaan hoitopaikkaan???

Suosittelen kyllä esikoulua ehdottomasti, jos lapsi on arka, helpottaa kouluun sopeutumista.

Väitän, että lapsi vaistoaa äidin pelon ja huolen ja on siksi arka ja pelokas uusissa paikoissa, etenkin kun peruspersoona tukee tätä .

Pojissa on paljon arkoja, kilttejä. Omani lähes ahdistui alaluokalla, kun ei ollut samanlainen rämäpää kuin muut luokan pojat; järjetön mölyäminen ja riehuminen ei kiinnostanut, ei edes joukkuepelit (jalis ja jäkis). Kavereita oli vaikea saada kun oli "liian kiltti ja rauhallinen".

Tästä juteltiin aika paljon pojan kanssa, kannustin olemaan sellainen kun on; ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi vain siksi että saisi kavereita ja olisi samanlainen. Kyllä hän ryhmässä pärjäsi ja selvisi.

Toisaalta hänessä oli rohkeutta; ihan nössöilyt kotona ei kiinnostanut, eli ihan normaali poika kuitenkin, mutta kotoa ei tullut mallia mölyämiselle tai uhoamiselle tai häirikäytökselle vaan riidat hän oppi selvittämään puhumalla, pojille vaikea taitolaji.

Jos isot ryhmät tuottavat vaikeuksia, voisi kerhon rinnalle etsiä jonkinlaisia yksilölajin harrastuksia, joissa pärjää ja onnistuu; se vahvistaa itsetuntoa. En tosin tiedä mitä olisi 5-vuotiaalle muuta kuin joku muskari. Uintkin on hyvä varmaan, hiihto ja luistelu.

Tällä hetkellä oma kiltti poikani on löytänyt paikkansa; lukiossa on myös näitä kilttejä nörttejä, jotka ovat kuitenkin ulkomaailmasta kiinnostuneet. Hänellä on paljon tyttöjä ystävinä, oli jo päiväkodissa. Harrastukset painottuvat yksilölajeihin, itsenäiseen maailman tutkailuun. Työpaikkakin palvelulalata on kohteliaalle ja kunnolliselle tunnolliselle pojalle löytynyt lukion ohella.
Mutta: osaa hän viettää sitä tavallista velttoa teinin elämää ja "bilettää" mutta käsittääkseni mitään räkä-kännejä ei ole asematunnellissa vetänyt, että siinä mielessä parempi kun on kiltti, ei tarvitse pelätä niitä poikien hölmöilyitä, että kun silmä välttää niin sitten mennään ja tehdään tolloiluja muiden vietävissä.


:flower:

 

[Sande]

vastaus edelliseen:
Olen ollut erilaisissa työpaikoissa ja koulutuksissa, kaupunki on nähnyt "lapsen parhaaksi" muuttaa hoitopaikkaa aina kun tuli pienikin muutos minulla työpaikan tai muun suhteen. Hänellä oli maailman paras perhepäivähoitaja missä poika viihtyi mielettömän hyvin. Koulutukseni loppui ja työt alkoi, mutta öapsi siirrettiin päiväkotiin, taas uudet kaverit ja hoitajat. Vaikka tappelin en saanut häntä takaisin perhepäivähoitajalle. Hällä oli yhtenä vuonna 4 eri hoitopaikkaa. Tämä ei mielestäni ole lapsen parasta

 

[taustalla]

\

Väitän, että lapsi vaistoaa äidin pelon ja huolen ja on siksi arka ja pelokas uusissa paikoissa, etenkin kun peruspersoona tukee tätä .

*huoh* Milloinkahan tästä äitien syyllistämisestä päästään eroon?
Sulla oli kiva kirjoitus kyllä muuten...

Minä en ainakaan koe olevani vastuussa lapsen luonteenpiirteistä. Kasvatus on yksi, millä voi toki paljon vaikuttaa lapsen käytökseen ja sosiaalisuuteen, mutta reippaammaksi ja rohkeammaksi ei arkaa lasta voi kasvattamalla kasvattaa. Itse olin lapsena ujo myös, mutta nykyisin ihan itsevarma ja sujuvasti asiassa kuin asiassa toimiva aikuinen. Eli en usko, että omalla käytökselläni "tartutan" lapseen epäröintiä tai arkuutta.
Jos olemme vaikka uimassa ja altaaseen lähellemme tulee muita lapsia ottamaan leluja ym. niin poikani tulee heti lähelleni ja katselee toisia epäluuloisena... Leikit jää kesken, kunnes muut lapset poistuvat lähietäisyydeltä. Itse en ole kädet ojossa lastani ottamassa syliin tms. vaan ihan luontevasti teen sitä mitä tekemässä olinkin. Juttelen näille muille lapsille ehkä muutaman sanan, saatan ojentaa kastelukannun tai ämpärin... Yritän päinvastoin näyttää esimerkkiä, että toisille jutellaan ja ollaan ystävällisiä.

Ja samankin perheen sisällä voi olla hyvin erilaisia lapsia. Tyttäreni on veljensä vastakohta monessakin asiassa. Ei ole koskaan vierastanut sanottavasti, on avoin, seurassa iloinen ja vilkas, tykkää leikkiä vieraampienkin lasten kanssa jne. Ja sama kasvatus & äiti heillä on molemmilla ollut. =)