Lapsettomuudesta kärsineet.

[Lapsettomuudesta]

Oli se sitten "täyttä lapsettomuutta" tai sekundääristä niin oletteko kertoneet vanhemmillenne tilanteesta avoimesti? Siis että vauva on haaveissa mutta ei ole tullut ja olette tutkimuksissa/hoidoissa?

Jos aiemmin on jo lapsia niin miten vanhempanne ovat suhtautuneet siihen että kärsitte "lapsettomuudesta" vaikka lapsi/lapsia on jo ennestään?

Itsestäni tuntuu että parilla läheiselläni on lievä asenneongelma ja kaduttaa että noista toiselle olen jo kertonut. Meillä lapsia siis ennestään on. Nyt hoidoilla toivotaan yhtä lisää.

Enkä ole esim. anopille uskaltanut tilanteesta edes kertoa oman äitini asenneongelman vuoksi.
Ja mietin että onko anopilla oikeus tietää kun omalle äidillenikin menin kertomaan - vaikka tuota kadunkin kovasti?

 

[millionnea]

Me kuullaan useasti et kyllä lapsi jo tarttis leikkikaverin yms kommentteja. Siihen vain tokasen et : ei se aina niin helppoa ole. Jos olis, ni meillä olis jo kuus.

Olemme olleet ilman ehkäisy vuodesta 2008 ja vasta yksi lapsi maailmaan putkahtanut. sitä ennekin ehkäsy oli aika olematonta kolme vuotta.

 

["vieras"]

Minä kerroin vanhemmilleni vasta sitten kun tuli kohdunulkoinen raskaus - laparoskopia ja yö sairaalassa. Tämän jälkeen eivät jostain syystä halunneet puhua lapsettomuushoidoistamme, kautta rantain muutaman kerran kysyivät missä mennään. Harmittaa kun mulla oli tuolloin vaikeaa ja olis halunnut lähimmäisiltään tukea ja ymmärrystä. Toinen lapsi meillä nyt haaveissa, mutta sinnepäin en aio mitään puhua. Lapsi tulee jos on tullakseen, en vielä tiedä haluanko jatkaa lapsettomuushoitoja kuitenkaan, sen verran rankkaa oli..

 

["vieras"]

En ole kertonut mitään, koska en halua tai kykene olemaan asian kanssa "ulkona kaapista". Ja mun äiti ei pidä mitään asioita itsellään, vaikka ne olisi luottamuksellisesti kerrottu ja pyydetty ettei tarvii jakaa koko suvun, naapuruston ja työyhteisön kanssa.

 

["Vieras"]

En ole kertonut kenellekkään, kaikki luulee et me ei haluta lapsia.

 

[Kais]

Ollaan kerrottu molempien vanhemmille ja mun Sisko tietää myös lapsettomuudesta ja että
ollaan menossa tutkimuksiin.
Hyvin ovat suhtautuneet.

 

[Camii]

Ollaan kerrottu mun siskoille ja vanhemmille että ollaan hoidoissa, miehen vanhemmille ei. Hyvin on mun perhe suhtautunut.
Vaikka olet Ap kertonut äidillesi niin ei sille anopille pakko ole kertoa, ihan miten haluat.

 

[yeps]

On kerrottu omille vanhemmilleni ja miehen äidille, miehen isä on täys m*lkvisti, joten hänelle ei kerrota. Syyn lapsettomuuteen luultiin ensin olevan minulla, mutta sitten paljastuikin että mieheltä puuttuu siittiöt. Mies ei ole tilaansa hävennyt, on puhunut asiasta joillekin kavereilleen, ja olemme kokeneet, että avoimuus ja asioista puhuminen auttoi meitä jaksamaan lapsettomuutta, ei tullut mitään katkeruutta tai kateutta tuttujen lapsista. Suhtautuminen on ollut lähinnä sellaista, että ihmiset harmittelee tilannetta, vanhemmat on olleet surullisia, koska tietävät, että kovasti kuitenkin lasta toivomme. Nyt odotetaan icsistä alkunsa saanutta esikoista, ja oli ihana huomata, miten valtavan iloisiksi ihmiset on tulleet, kun on kuulleet, että meitä viimein onnisti.. Kaikki hoidoista tienneet jännitti testipäivää ihan täpinöissään, minusta oli helpottavaa, kun meidän ei tarvinnut miehen kanssa kantaa asioita vaan kaksin, oli tukijoukot takana.

 

[Peppi1981]

Mie kerroin omalle äidille vasta kolme vuotta hoitojen alkamisen jälkeen ja kertomisen jälkeen meni reilu puoli vuotta plussan saamiseen. Eipä vanhempani ole mitään udelleet tai kyselleet, mutta on mukavaa kun he tietävät ettei lapsen saaminen ole niin itsestään selvää ja toisaalta kuulin sitten, että suvussa on ollut myös mahdollisesti lapsettomuutta, joten ei ole ihan uusi asia.

Yhdelle siskolleni kyllä kerroin jo aika pian hoitojen alkamisen jälkeen, kun hänelle on helppo jutella kaikenlaisista asioista. Hänelle myös kerroin ensimmäisenä plussasta, koska tiesin, että hänelle voisin kertoa myös huonoista uutisista, jos niitä olisi tullut. Toiselle siskolle kerroin vasta vähän aikaisemmin hoidoista kuin äidille, mutta veljelle en ole varsinaisesti ole mitään sanonut, mutta sisko on tainnut jotain mainita. Hän ei ole kyllä mitään kysellyt, joten en tiedä sitten oliko ymmärtänyt mistä oli kyse tai sitten hän ei halua udella.

Miehen vanhemmille emme ole kertoneet hoidoista, miehen sisko ehkä tietää jotain, mutta en ole ihan varma. Asia on muuten aika arka, joten omien sukulaisten kanssa on helpompi jutella tästä asiasta kuin miehen sukulaisten. Tietysti, jos mieheni haluaisi jakaa sen asian vanhempiensa kanssa, niin hän sen saa tehdä, mutta se on hänen päätettävissä.

 

["Ella"]

En puhunut suoraan oikeestaan kenellekään. Tai no yhdelle kaverille, jolla samoja ongelmia. Ja koska lapsen saamiseen meni sitten noin 4-5 vuotta, ehkä ihan hyvä etten puhunutkaan. Riitti, että minä ja mieheni odotetaan, ei siihen mitään odottelija/tsempittäjä-"laumaa" olisi tarvinnutkaan. Toisaalta tiedän, etten olisi saanut sellaista tukea, mitä olisin halunnut.

 

["Vieras"]

Meillä on useampi lapsi hoidoilla, ekaa raskautta yritettiin kuusi vuotta. Minä olen kertonut useimmille ystävilleni ja muutamille työkavereille. Vanhemmilleni tai sisaruksilleni en ole kertonut. Äidille kertomista olen joskus harkinnut mutta isäni en halua asiasta tietävän. Aiheesta on ollut joskus yleisesti keskustelua ja isäni mielipiteet lapsettomuudesta ovat niin kivikautisia että ei kiitos. Äitini varmasti ymmärtäisi mutta harvemmin keskustellaan mitään näin henkilökohtaisia juttuja niin ei ole tullut kerrottua.

Miehen vanhemmat eivät ole enää hengissä, eikä miehen sisaruksetkaan tiedä asiasta. Jos ovat jotain arvanneet niin ovat pitäneet asian omana tietonaan. Mies ei tietääkseni ole kenellekään asiasta puhunut, vaikka hänen kaveripirissä on kohtalotovereitakin. Itse olen esim. muutamalle kaverille juuri siksi että tiedän heillä olleen vaikeuksia lasten saamisessa.

Minusta kenellekään ei ole pakko kertoa jos ei halua ja varsinkin jos tietää asiaan ei osata suhtautua. Pieni valkoinen valhe on ihan ok jos sillä voi suojella itseään. Lapsettomuudessa on ihan tarpeeksi kestämistä.