lapsettomuus-kriisi parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Suru

Jäsen
21.01.2005
65
0
6
Hei! mulla on ihana mies ja olen kokenut että suhteemme on loistava. nyt kuitenkin lapsettomuus tuo erinäistä kitkaa välillemme välillä. miestäni häiritsee negatiivinen suhtautumiseni. sisälläni koitan pitää itseni maan tasalla etten lähtisi toivomaan liikoja, koska petyn kk toisensa jälkeen aivan valtavasti negatulokseen.

mulla on vaivana tuhruilu. nyt kuitenkin clomeilla ja lugeilla tämä kierto mennyt loistavasti. ei tuhrun tuhrua ja kp 34. tunnen kuitenkin jotenkin että vuoto on tulossa. huomen pitäis lopettaa luget ja testata. pelkään tulosta. pitäisi kuitenkin olla tyytyväinen vuodottomuuteen ja todella olenkin sitä.

parisuhteesta vielä sen verran että mieheni kokee olevansa objekti suhteessa. otan hänet käyttöönsä kun tarvitsen, sanoo hän. totuus onkin etten ole oikein uskaltanut olla nyt yhdynnässä loppukierrosta, koska pelkään tuhruilun alkua niin paljon ja että mahd. lapsel sattuisi jotain.

muutama työkaverini on loistava tuki mulle kuten osa ystävistäkin. mutta mm. hyvä ystäväni joka on kahden lapsen äiti, valittaa jatkuvasti kuinka raskasta hänellä on ja kuinka tuhmia lapsensa on. olen sanonut etten jaksaisi aina ymmärtää asiaa, mutta aina jatkuu sama virsi.

no valivali taas. hiukan keveni sydän. onko teillä millaisia kokemuksia kyseisitä aiheista ja miten olette selvinneet? en haluaisi suhteemme kärsivän. keskustelimme jo aiheesta ja se helpoitti hieman.

 
kuulostaa tutulta. voisin sanoa, että meillä on melkein samanlaista. mieheni on toiveikas ja minä pidän jalat maassa. tutnuu raskaalta pettyä joka kuukausi. tuntuu, että suhteestamme on tullut tämän asian myötä jotenkin etäisempi, molemmat elävät omaa elämäänsä. toivon tukea mieheltäni, mitä en omasta mielestäni ole riittävästi saanut. koen, että olen asian kanssa yksin. emme ole vielä kenellekään kertoneet asiasta, joten ei ole ketään ulkopuolista jolle puhua. täällä voi aina sitten välillä purkaa tuntoja. välillä on sellainen olo, että tekisi mieli huutaa koko maailmalle, että en voi saada lapsia. tuntuu, että itken melkein päivittäin asian vuoksi. välillä on sellainen olo, että annan olla koko touhun ja etsin jotain muuta elämääni. tunteet siis menevät laidasta laitaan.

eipä tässä kait auta muu kuin pitää peukut korkealla....
 
Aivan, ku omasta "kynästä". Tippa silmäkulmassa taas. Meillä mies myös toiveekkaampi ja on meinannu tulla riitaa asiasta, mutta olen sanonut että, jospa ei tästä asiasta tapeltaisi. Kyllä asian ymmärsi ja oli pahoillaan. Ite oon 25 v ja vauvakuumetta ollut jo 7 vuotta, yritystä vasta 6 kk... elikkä vasta alottelija.

On se vaan rankkaa, vaikka ei ehkä pitäisi tai ehkä sittenkin... kyllä tunteet heittelee mullakin laidasta toiseen päivästä riippuen. Olis ihana unohtaa koko juttu ja olla TJOT -mielellä, mutta minkäs teet, kun pitää laskea päiviä ja napostella pillereitä... joku sanois, et oo ilman, mut kun ei tuu menkkoja ilman, niin eihän se lapsen teko vois silloin ees olla mahollista :ashamed:

Olikohan tässä tarpeeksi itsesääliä taas yhdeksi hetkeksi \|O
 
tein testin aamulla ja negaa se näytti kuten arvelin. nyt odottelen vuotoa ja viinipullon korkkaamista.

noista tunteista olen sitä mieltä, että kyllä surun täytyy antaa tulla; yleensäkin kaikkien tunteiden. vain siten voi pysyä ehjänä luulisin. puhuin tänään masiksesta töissä ja yksi iäkkäämpi lapseton työkaverini sai valettua elämänmyönteisyyttä ja toivoa hieman. kertoi omasta selviytymisestä ja siitä, että lapsettomuudesta voi selvitä ja nauttia onnellisesta elämästä, vaikkei sitä toivottua lasta koskaan tulisikaan.

lumikko puhu asiasta jollekin luotettavalle läheiselle, jonka oletat ymmärtävän sinua, kun tunnet olevasi valmis siihen. se helpottaa. toiset ihmiset saa näkemään myönteisiä asioita elämässä, kuuntelevat ja myötäelävät. se antaa suunnatonta voimaa tuskan keskellä. se vie oman aikansa ennen kuin siihen on valmis. meillä lapsettomuutta takana vajaat kolme vuotta. olemme nyt avautuneet asiasta viimeisen vuoden aikana enemmän ja lähipiiristä saa voimaa. on kuitenkin tosiaan osa läheisistä, jotka eivät ymmärrä. saatat myös huomata läheisyydessäsi jonkun joka kärsii samasta ongelmasta kuten minulle kävi. ystäväni kertoi tässä keväällä kärsineensä lapsettomuudesta vuoden. hänen kanssaan mennään samalla tahdilla eteenpäin nyt hoidoissa ja suruissa. sitä ennen tunsin tuskaa siitä, että KAIKKI muut kuten minusta tuntui, saavat lapsen heti paitsi me. silti välillä olo on orpo ja tuntuu siltä, että mies ei ymmärrä ja olen ihan yksin asian kanssa.

olen huomannut, että nainen ja mies käyttäytyy eritavalla tässä asiassa. naisella se äitiysvietti voi olla niin kova. ennen munsta tuntui etten välillä olisi meidän huomannut olevan edes eri sukupuolta, niin hyvin ymmärrämme toisiamme muissa asioissa. siksi onkin ollut yllättävää huomata, että ristiriitoja syntyy juuri tämän asian vuoksi suhteessamme, mutta keskustelemalla mies ymmärtää paremmin käyttäytymistäni.

paljon voimaa ja jaksamista teille! uskon, että tämän asian myötä joudumme pohtimaan syviä elämän asioita ja opimme arvostamaan elämää enemmän kuin "lapselliset". välillä miettii kuinka ihmeellistä on, että itse on joskus syntynyt. ehkä mun pitäisi nauttia tästä ainutlaatuisesta elämästä. keskittyä sen hyviin puoliin. mietin myös sitä, että jos lapsi joskus meille suodaan niin todennäköisesti osaan ottaa vastoinkäymiset paremmin vastaan enkä hermostu niin pienistä. tuhat halia teille!!!!!!!!!!!
 
Meillä kriisiä on mennyt jo viisi vuotta, ja siihen on mahtunut monenmoisia tunteita ja ristiriitoja. Mies kärsii kyllä lapsettomuudesta (sekundäärisestä), muttei samalla tavalla kuin minä. Hän ei myöskään jaksaisi minun suurta suruani joka kuukausi, on sanonut jopa että lopetetaan koko yrittäminen sen takia. Keskustelun jälkeen on kuitenkin aina ollut parempi mieli kummallakin.
Meillä osasyy on miehessä. Vaikka mies sanoi, ettei se häntä häiritse, kerran sanoi kuitenkin, etten tarvitse häntä kuin yhteen asiaan eikä hän sitäkään pysty minulle antamaan. Siitä huomasin, että asia on kuitenkin kipeä hänelle, vaikkei sitä haluaisi näyttää.
Vuosien varrella olen huomannut, että lapsettomuus pyörii helposti niin naisen ympärillä, että mies kokee jäävänsä ulkopuolelle. Kun siihen lisätään se, että nainen tuntee tuntemukset sisällään ja jännittää menkkojen alkamista, ei ole ihmekään, että olo on ulkopuolinen. Yhteys pitää yrittää säilyttää keskustelulla.
Mutta yhdynnöistä ei ole vaaraa sikiölle missään vaiheessa. Sen takia ei kannata suhdetta "vaarantaa". Meillä on myös ollut sitä, että puuhaan ryhdytään vain silloin, kun kalenteri näyttää. Silloin on "pakko", ja muulloin molemmat ovat tyytyväisiä kun ei tarvitse. Onneksi nämä jaksot eivät ole pitkiä, ja asiasta on jaksettu lopulta keskustella.
Lapsettomuus on niin syvä asia parisuhteessa, että se todennäköisesti joko etäännyttää tai lähentää kumppaneita. Me alamme olla siinä vaiheessa, että ongelma on niin syvä ja yhteinen, että se on tehnyt meistä uskomattoman läheiset toisillemme. Voin silti sanoa, että tilanteeseen pääseminen on vaatinut molemmilta paljon ymmärrystä. Täytyy myös hyväksyä toisen tapa surra.
 
Kuten huomasit nii et ole yksin näiden tunteiden kanssa...
Minä olen toivoni jo heittänyt ojaan ja mies jaksaa uskoa, että vielä jonain päivänä...Silti pettymys tulee joka ikinen kuukausi. :'(
Ystävät toisensa jälkeen kertovat odottavansa lasta, muta meillehän sitä iloa ei voi helposti suoda...
Mieheni tuossa viikonloppuna sanoi, että taas nähtävästi kaikki sikiää...katsoin vaan luomien alta ja tokaisin...niin, kaikki muut paitsi me...
Miten tässä voi enää optimistinen olla kun ensimmäinen raskaus päättyi km rv8 ja toinen rv25. Nyt yritystä ollut vuosi ja tuhruilu on edelleen riesana...alkaa yleensä jo viikko oviksesta.

Sorry kun mullakin tuli valivali tekstiä, mut tuntuu, että en jaksa enää iloita ystävieni raskauksista vaikka kuinka yritän...
:( :(
 
Pakko vielä kommentoida tuohon ajatukseen, että lapseen suhtautuminen olisi erilaista kun on kokenut lapsettomuutta.
Minulla on yksi lapsi, ja välillä koen todella suurta riittämättömyyttä siitä, että minulla menee hermot hänen kanssaan. No, poika täyttää ihan pian 6, ja on kyllä melko uhmakkaalla päällä. Monessa asiassa toimin kyllä eri tavalla kuin "tuosta vaan" lapsia tehneet ystäväni. En esimerkiksi pakota lasta nukahtamaan itsekseen vieläkään. Ajattelen, että jos minulle on tämä yksi annettu, niin täytyyhän minulta löytyä aikaa ja halua istua hänen vuoteensa vieressä iltaisin se n. 15 min. mitä hän nykyään kaipaa, että rauhoittuu rauhassa nukkumaan.
Minusta on hirveää, että lapsen päivä päättyy itkuun siitä, ettei haluaisi olla yksin! Itsekin on outo nukahtaa ilman miestä vierellä.
No, tämä on vain yksi asia, mutta olen ajatellut sen tulevan siitä, että lapsia ei ole tullut siihen tahtiin kuin olisi toivonut. Moni kauhistelee sitä, että vieläkö teillä nukutetaan noin isoa lasta! Niin kauan kuin läheisyys kelpaa, sitä aion tarjota. Ei siihen vuoteen vierelle enää montaa vuotta ole asiaa äidillä. =)
 
Suru, kärsin samanlaisesta ongelmasta kuin sinä eli tuhruilusta. Tämä ongelma alkoi minulla sen jälkeen kun papassa havaittiin solumuutoksia, jotka poistettiin sähkösilmukalla 8 kk sitten. Vuotoilu on tyypilliseti alkanut noin kp21/28 tienoilla. Olen käynyt gynegologilla ja nyt sain ongelmaani Teroluteja, mutta tuhruilu alkoi entistä aiemmin. Millä konstein sinä sait tuhruilun loppumaan?

Olen aivan masentunut ja meillä tulee riitaa mieheni kanssa, koska hänen mielestään olen turhan negatiivinen. En ymmärrä hänen kommenttejaan siitä, että aina kaikki kääntyy parhain päin, kun tässä minulle elämäni tärkeimmässä asiassa, niin ei ole vielä käynyt. Emme oikein edes pysty tästä keskustelemaan, kun asia on niin herkkä. Pitäisi vain yrittää keskustella asiasta, harkitsen kyllä vakavasti että menisimme jollekin ulkopuoliselle juttelemaan. Onko kellään kokemusta? Ystäville ja tuttaville emme ole tästä puhuneet, sillä heillä kaikilla on jo useita lapsia, ja osalle lapsi on tullut jopa puolivahingossa.
 
Heippa!
Sain apua ainakin kuukaudeksi välivuotoon, kun söin viime kierrossa clomifenejä 1tbl/pv ja laitoin lugesteronia 2tbl kahdesti päivässä emättimen kautta. Lugesteron on kuulema luonnonmukaisempi keltarauhashormoni kuin terolut. Se vaikuttaa myös heti suoraan sinne missä vika on, kun tuikataan emättimeen lääkkeet. En tiedä pitikö pelkkä lugesteron vuodon pois vai oliko clomilla osuutta asiaan.

Nyt on menos kp14. Alkukierrosta ehkä aavistus tuhrua yhdynnän jälkeen. Tiedä missä vika?! Mulla on ohuet limakalvot ja väliliha riekaleina vähän jatkuval syötöl, joten vuoto on saattanut johtua niistäkin nyt. Ei ota Erkkikään selvää ja menee niin saaaaaaaaaaaaaamarin paljon hermot välil. Nyt alan tunkee lugeja taas parin päivän päästä. Ovis oli kumman aikaisin jo kp 12 jos olen oikein tulkinnut kehoa ja ovistikkuja. Pe sanoin jo miehel, että ovis on varmaan tulos, kun on petipuuhat vallan mieles ja limat irtoilivat siihen maliin. La ovistesti näyttikin plussaa. Clomeja en saa syödä täs kierros hyperivaaran takia. Katsotaan mitä pelkkä luge tekee. Ensin mun piti syödä pelkiiä teroja täs kierros, mutta koska viime kierto oli eka ilman tuhrua niin päätettiin lääkärin kans koittaa lugeilla nyt. Ens kierros taas clomit. Joopati joo.......

Kehottaisin avautumaan jollekin lapsettomuudesta, vaikka tuntuu, että kaikki saavat lapsen tuosta vaan eivätkä ymmärrä niin yllätyksiä ja ymmärtäviäkin saattaa olla joukossa ja he kantavat sinua eteenpäin vaikeuksissasi. Uskalla avautua se palkitsee. Kaikki ei todella ymmärrä ja se on rasittavaa. Mutta itse olen löytänyt kohtalotovereita ja ymmärtäviä ystäviä, kun olen kertonut tilanteesta. Tosin olen myös todennut, että puupäitäkin on tässä asiassa ja heidän kanssa on parempi turista muista asioista.

Mua kyl risoo taas myös rankasti, mut koitan tsempata eteenpäin. Koitetaan nähdä elämän positiiviset puolet. Haleja ja hyviä tuulia! :hug:
 

Similar threads

E
Viestiä
9
Luettu
4K
H
S
Viestiä
24
Luettu
934
J

Yhteistyössä