En oikein tiedä mihin pinoon täällä enää kuulua ja lähipiirissäni ei ole ketään kelle tuntoja purkaa niin avaudunpa nyt sitten täällä 
Pahoittelen :ashamed:
Meillä on sitten vähän pidempi tarina tämän lapsettomuuden kanssa (tai minkälie). Olen seurustellut yli 6 vuotta saman miekkosen kanssa ja 3kk tuntemisen jälkeen tulin siis hänelle, nykyiselle kihlatulleni raskaaksi. Olin 19 vuotias, työtön ja mieheni ei tuolloin lasta halunnut. Olin ihan varma että lähden, pidän lapsen ja hoidan kaiken yksin yms mutta pari viikkoa pohdittuani päädyin aborttiin. Hirvittää edes myöntää asia mutta näin kävi.
Seurustelu jatkui ja sain vakituisen työn ja 3 vuotta myöhemmin päätimme yhdessä että nyt saa lapsi tulla jos on tullakseen. Ja kuinkas kävikään.. 3½ vuotta myöhemmin lasta ei näy eikä kuulu. Tuntuu että tämä on rangaistus aiemmasta kun en "huolinut kun annettiin".
En tiedä voiko puhua 3½ vuoden yrittämisestä kun ei olla yrittämällä yritetty. Työvuorojen yms takia puolet kuukausista noin ainakin menee niin ettei päästä tekemään mitään edes ovulaation aikaan.
Aiemman takia en haluaisi tutkimuksiinkaan mennä ennekuin ollaan yrittämällä yritetty enkä tiedä milloin moinen aika tulee.
Viikon sisään kaksi lähimmäistä on ilmoittanut olevansa raskaana ja vaikka kuinka onnellinen heidän puolestaan olen, olo on silti tyhjä. Se 6 vuoden takainen 2 viikkoa kun kuvittelin tulevani äidiksi riitti. Tuon jälkeen olo on kertakaikkisesti ollut tyhjä. Jotain puuttuu.
En tiedä voiko tuo aiempi olla syynä lapsettomuuteen. Mikään ei ole muuttunut tuon jälkeen ja olen vielä melko kaukana 30 ikävuodestakin niin en tiedä.
Rasittavaa on se, että kuten nyt. Tiedän tasan tarkkaan että emme tehneet mitään ovulaation aikaan ja SILTI kuvittelen oireita ja pettymys tulee olemaan suuri. Aina.
Huh...
Ehkäpä tämä avautuminen nyt hivenen huojensi. Ei auta kun jatkaa toivomista ja yrittämistä
Pahoittelen :ashamed:Meillä on sitten vähän pidempi tarina tämän lapsettomuuden kanssa (tai minkälie). Olen seurustellut yli 6 vuotta saman miekkosen kanssa ja 3kk tuntemisen jälkeen tulin siis hänelle, nykyiselle kihlatulleni raskaaksi. Olin 19 vuotias, työtön ja mieheni ei tuolloin lasta halunnut. Olin ihan varma että lähden, pidän lapsen ja hoidan kaiken yksin yms mutta pari viikkoa pohdittuani päädyin aborttiin. Hirvittää edes myöntää asia mutta näin kävi.
Seurustelu jatkui ja sain vakituisen työn ja 3 vuotta myöhemmin päätimme yhdessä että nyt saa lapsi tulla jos on tullakseen. Ja kuinkas kävikään.. 3½ vuotta myöhemmin lasta ei näy eikä kuulu. Tuntuu että tämä on rangaistus aiemmasta kun en "huolinut kun annettiin".
En tiedä voiko puhua 3½ vuoden yrittämisestä kun ei olla yrittämällä yritetty. Työvuorojen yms takia puolet kuukausista noin ainakin menee niin ettei päästä tekemään mitään edes ovulaation aikaan.
Aiemman takia en haluaisi tutkimuksiinkaan mennä ennekuin ollaan yrittämällä yritetty enkä tiedä milloin moinen aika tulee.
Viikon sisään kaksi lähimmäistä on ilmoittanut olevansa raskaana ja vaikka kuinka onnellinen heidän puolestaan olen, olo on silti tyhjä. Se 6 vuoden takainen 2 viikkoa kun kuvittelin tulevani äidiksi riitti. Tuon jälkeen olo on kertakaikkisesti ollut tyhjä. Jotain puuttuu.
En tiedä voiko tuo aiempi olla syynä lapsettomuuteen. Mikään ei ole muuttunut tuon jälkeen ja olen vielä melko kaukana 30 ikävuodestakin niin en tiedä.
Rasittavaa on se, että kuten nyt. Tiedän tasan tarkkaan että emme tehneet mitään ovulaation aikaan ja SILTI kuvittelen oireita ja pettymys tulee olemaan suuri. Aina.
Huh...
Ehkäpä tämä avautuminen nyt hivenen huojensi. Ei auta kun jatkaa toivomista ja yrittämistä