Hei,
Olisi kiva kuulla saman asian kanssa painiskelevien / painiskelleiden tarinoita omasta lapsettomuudestaan. Kuinka pitkä lapsettomuustaustanne on, minkäikäisinä menitte hoitoihin, minkälaista onnistumista lääkärsissä lupailtiin jne. Olisi lisäksi kiva kuulla onnistumistarinoita, mutta myös tarinoita siitä, että miten elämä jatkui jos onnistumista ei hoidoista huolimatta tullut.
Itsellä tämä asia tuntuu nyt täyttävän koko elämän, vaikka pitkä matka ei vielä takana ole. Kaipaisin vain kovasti vertaistukea juuri nyt, kun omat hoidot ovat vasta inssivaiheessa (ja menkat juuri taas alkamassa).
Me aloitettiin yritys häiden alla vuosi sitten, josta tuli heti tuulimunaraskaus. Se sai ajattelmaan, että kaikki on hyvin, koska kuitenkin raskaus saatiin alulle. Näin lääkäritkin minulle sanoivat. Siitä helpottuneena jäätiin odottamaan yhtä nopeaa tärppiä, jota ei alkanut kuulua. Puolen vuoden yrittämisen jälkeen käväisin ekan kerran täällä lapsettomuuspuolella vähän kyselemässä mitä kannattaa tehdä. Hienotuntesia vastauksia sain ja monet sanoivat että puoli vuotta on lyhyt aika, niin kuin onkin. Vielä jaksoin vähän uskoa, että se on vain ajan kysymys, kosk ameidän pikkuinen ilmoittaa tulostaan.
Talvella sitten olin jo varma, että kaikki ei ole kunnossa, koska kuukautiseni ovat kuitenkin hyvin säännölliset ja kävin omalääkärillä juttelemassa asiasta. Yritystä oli siinä vaiheessa 9 kuukautta takana, mutta sanoin meillä vuoden jo tulleen täyteen. Lääkäriä ei lyhyesti sanottuna kiinnostanut tilanne pätkäkänn joten ajateltiin miehen kanssa käydä yksityisellä antamassa spermanäyte. Tulokset eivät olleet hyvät. Tässä kuussa tuli yritystä vuosi täyteen ja eka inssi takana. Kaksi vielä tehdään ja sitten lähdetään icsiin. Tänään alkoi niin kovat alaselkäkivut ettei tärppiä tarvi tästä innsistä haaveilla, eikä kyllä varmaan muistakaan insseistä.
Nyt on sitten elämä muuttunut tosissaan ja alan olla aika loppu. On vaikea mieltää itsensä niihin pareihin, jotek eivät ehkä koskaan saa lasta. Lääkärin mielestä meillä on hyvät mahdollisuudet lapseen, koska yksi luomuraskaus takana, mutta tällä hetkellä en jaksa itse siihen uskoa. En tiedä miten jaksan tulevat pettymykset. Se pelottaa. Miten te olette jaksaneet? Pakottamalla itsenne mukaan normaaliin elämään? tämä on mulle niin vieras olotila koska olen muuten niin sosiaalinen ja aina kaikessa mukana. Nyt en jaksa mitään.
Kertokaa naiset omaista tarinoistanne. Pelkkä kirjoittamienkin jo auttaa ja ajatus siitä, että on ihmisiä jotka ymmärtävät tämän asian.
Olisi kiva kuulla saman asian kanssa painiskelevien / painiskelleiden tarinoita omasta lapsettomuudestaan. Kuinka pitkä lapsettomuustaustanne on, minkäikäisinä menitte hoitoihin, minkälaista onnistumista lääkärsissä lupailtiin jne. Olisi lisäksi kiva kuulla onnistumistarinoita, mutta myös tarinoita siitä, että miten elämä jatkui jos onnistumista ei hoidoista huolimatta tullut.
Itsellä tämä asia tuntuu nyt täyttävän koko elämän, vaikka pitkä matka ei vielä takana ole. Kaipaisin vain kovasti vertaistukea juuri nyt, kun omat hoidot ovat vasta inssivaiheessa (ja menkat juuri taas alkamassa).
Me aloitettiin yritys häiden alla vuosi sitten, josta tuli heti tuulimunaraskaus. Se sai ajattelmaan, että kaikki on hyvin, koska kuitenkin raskaus saatiin alulle. Näin lääkäritkin minulle sanoivat. Siitä helpottuneena jäätiin odottamaan yhtä nopeaa tärppiä, jota ei alkanut kuulua. Puolen vuoden yrittämisen jälkeen käväisin ekan kerran täällä lapsettomuuspuolella vähän kyselemässä mitä kannattaa tehdä. Hienotuntesia vastauksia sain ja monet sanoivat että puoli vuotta on lyhyt aika, niin kuin onkin. Vielä jaksoin vähän uskoa, että se on vain ajan kysymys, kosk ameidän pikkuinen ilmoittaa tulostaan.
Talvella sitten olin jo varma, että kaikki ei ole kunnossa, koska kuukautiseni ovat kuitenkin hyvin säännölliset ja kävin omalääkärillä juttelemassa asiasta. Yritystä oli siinä vaiheessa 9 kuukautta takana, mutta sanoin meillä vuoden jo tulleen täyteen. Lääkäriä ei lyhyesti sanottuna kiinnostanut tilanne pätkäkänn joten ajateltiin miehen kanssa käydä yksityisellä antamassa spermanäyte. Tulokset eivät olleet hyvät. Tässä kuussa tuli yritystä vuosi täyteen ja eka inssi takana. Kaksi vielä tehdään ja sitten lähdetään icsiin. Tänään alkoi niin kovat alaselkäkivut ettei tärppiä tarvi tästä innsistä haaveilla, eikä kyllä varmaan muistakaan insseistä.
Nyt on sitten elämä muuttunut tosissaan ja alan olla aika loppu. On vaikea mieltää itsensä niihin pareihin, jotek eivät ehkä koskaan saa lasta. Lääkärin mielestä meillä on hyvät mahdollisuudet lapseen, koska yksi luomuraskaus takana, mutta tällä hetkellä en jaksa itse siihen uskoa. En tiedä miten jaksan tulevat pettymykset. Se pelottaa. Miten te olette jaksaneet? Pakottamalla itsenne mukaan normaaliin elämään? tämä on mulle niin vieras olotila koska olen muuten niin sosiaalinen ja aina kaikessa mukana. Nyt en jaksa mitään.
Kertokaa naiset omaista tarinoistanne. Pelkkä kirjoittamienkin jo auttaa ja ajatus siitä, että on ihmisiä jotka ymmärtävät tämän asian.
Kaikki joita lapsettomuus joillakin tavalla koskettaa ovat tervetulleita!
