Lapsi 3 v. Aloitti päiväkodin pari kk sitten. Välillä käyttäytyy kuin riivattu. Mitä tämä on???

[Pinna kireellä]

Lapsi tosiaan aloitti päiväkodin tuosa pari kuukautta sitten.. sen jälkeen rauhallisesta tytöstä tuli jatkuvasti kitisevä ja kiukutteleva riiviö.. alussa tosin ei ollut ihan näin paha, mutta nyt mulla meinaa pää revetä.. Eilen aamulla lapsi huusi tunnin kuin riivattu, (äänikin oli ihan kamala..) oli päivän päiväkodissa, jossa päivä oli mennyt hyin. Kotiin kun tultiin, kiukutteleminen alkoi välittömästi.
Kiukuteli, itkeskeli ja kaikkea muuta melkein kaiken hereillä olo ajan, nukkui pitkät yöunet, ja kun aamulla heräsi, sama kiukkuaminen alkoi välittömästi.. Välillä nytkin on hymyilevä ja iloinen, mutta sitten taas tarkeaa ja huutaa.. Ei kestä epäonnistumisia ollenkaan, jos esim nukke on lattialla hänen vieressään, saattaa alkaa kurkku suorana huutamaan "äiti anna nukke mulle".. No en anna, hän saa sen itse ottaa, ja siitä vain yltyy.. Olen niin poikki tähän.. Tuntuu että vain töissä saan olla rauhassa, kotona tuo koko ajan "kiusaa" minua.. onko tämä uhmaa vai mitä hemmettiä tämä on.. Kertokaa jos teillä kokemuksia, pliis!!!

 

[Endless Sacrifice]

Veikkaisin että on väsynyt, ihan fyysisestikin mutta myös henkisesti. Skarppaa koko päivän siellä tarhassa ja sit purkaa kotona.

 

[Aminohappo]

kiukutteliskohan se nyt sulle sitä, että olet vienyt päiväkotiin. Minun hoitopoika teki samaa nimittäin omalla äidilleen aina kun äiti tuli kotiin. Poikaa vaan harmitti kun on ensin saanut äidin pitkäksi aikaa itselleen ja sitten äiti ei olekaan saatavilla koko päivää.

 

[ap]

Veikkaisin että on väsynyt, ihan fyysisestikin mutta myös henkisesti. Skarppaa koko päivän siellä tarhassa ja sit purkaa kotona.

Tytöllä on useesti montakin vapaapäivää peräkkäin ja sama jatkuu silloinkin, tosin ei ehkä ihan niin pahana kuin tarhapäivinä..

 

[I-ha-na]

päiväkodissa olo on lapselle todella rankkaa. Ei sitä edes käsitä ennen kuin siellä itse on.
Lapsi jaksaa olla hoidossa reipas mutta sitten turhautuminen ja kiukku tulee kotona, turvallisten vanhempien läsnä olessa.

Koita antaa lapselle huomiota, leiki hänen kanssaan ja tee sellaisia asioita mistä tykkää. Kysele päivän kulusta.

Jos mahdollista niin lyhemmät päivät olisi varmaan hyvä?

Kyllä se varmaan siitä tasaantuu kun ikää tulee lisää.

ikävä kyll päiväkodeissa ryhmät on liian isoja ja meteli kova. Ei huomiota aikuisilta ja monesti lapsen päivä on tosi pitkä.

 

[ap]

kiukutteliskohan se nyt sulle sitä, että olet vienyt päiväkotiin. Minun hoitopoika teki samaa nimittäin omalla äidilleen aina kun äiti tuli kotiin. Poikaa vaan harmitti kun on ensin saanut äidin pitkäksi aikaa itselleen ja sitten äiti ei olekaan saatavilla koko päivää.

Tätä olen itsekin miettinyt.. Kauanko sinun hoitolapsella tuo kesti? Kai se jossain vaiheessa menee ohi? ...meneehän....

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Tuo ikä ja rankat hoitopäivät...

 

[I-ha-na]

3-vuotiaan elämää voi leimata uhmakausi. Uhmakaudella on tärkeä merkitys lapsen harjoitellessa oman tahdon ilmaisua ja säätelyä. Toisilla lapsilla uhma on 3-vuotispäivän kieppeillä jo taantumassa ja voi lakata äkillisestikin. Kehitys voi olla myös aaltomaista: lyhyehköä yhteistyökyvyn ja -halun vaihetta seuraa uusi uhmavaihe. Useimmilla uhmaikä laantuu viimeistään 4-5-vuotiaana.

Uhmaiän kuohunnat kokenut lapsi on käynyt läpi tärkeän vaiheen itsenäistymiskehitystä, joka kasvattaa hänestä itsenäisen persoonan. Jos vanhemmat asettavat turvalliset rajat, mutta antavat myös tilaa ilmaista ja harjoitella tahtomista, lapselle kehittyy totuudenmukainen kuva itsestään ja taidoistaan sekä siitä, mikä on yleisesti hyväksyttyä ja oikein.

3-vuotiaalla on jo selkeä tietoisuus omasta minästään. Hän yleensä käyttääkin itsestään sanaa minä ja ilmoittaa usein: "Minä haluan!" Lapsi myös ymmärtää aiempaa selkeämmin olevansa tyttö tai poika.

Lapsi haluaa harjoitella omatoimisuutta ja toivoo, että hänen osaamisensa ja oikeat tekonsa huomataan ja niistä kiitetään. Rohkaisu, kiitos ja kehuminen tukevat lapsen itsetunnon kehittymistä; hänestä on ihanaa tuottaa vanhemmilleen iloa. Lapselta ei kuitenkaan saa vaatia liiallista pärjäämistä ja osaamista liian varhain. Lapsi on määrätietoisuudestaan ja avoimuudestaan huolimatta varsin herkkä ja pahoittaa mielensä helposti.

Lapsen tunne-elämää kehittää se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunteita ja opettaa lastakin tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: "Sinua suututtaa, kun et saanut sitä lelua." Samalla lapsi oppii nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen.

Tunteisiin on lupa, mutta ei toisten ihmisten eikä tavaroiden vahingoittamiseen. Vanhemman ei pidä pelästyä lapsen tahtoa ja kiukkua. Perustelluista ja järkevistä rajoista on syytä pitää rauhallisesti ja määrätietoisesti kiinni ja selittää, miksi jokin raja on olemassa. Se antaa lapselle loppujen lopuksi turvallisen olon.

Pettymykset ovat väistämätön osa elämää. Rajojen ja sääntöjen asettamisessa pitää arvioida myös niiden kohtuullisuutta. Turhia pettymyksiä ja yhteenottoja ei tarvitse ehdoin tahdoin aiheuttaa. Rajoittaminen loukkaa lasta, tunne voi syventyä häpeäksi, ellei vanhempi pehmennä tilannetta.

Katso tarkemmin: Uhmaikä

http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/3-4vuotias.php?dir=/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy

 

[vicy]

veikkaisin että tyttö on väsyksissä ja kiukuttelee sitä että olet vienyt hänet tarhaan... Äitiin on hyvä purkaa paineita,mitä tarhassa ei uskalla vieraiden kanssa tehdä...

 

[Kowalski]

Onneksi olkoon, lapsestasi on tullut ihan oikeasti uhmaikäinen :flower:

 

[näin meilläkin]

Eikös se ole ihan tavallista, että koko päivän tsempattuaan kiukku tulee sitten kotona. Äidin kanssa on turvallista kiukutella.