http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/ihmiset_paajutut/8005645.shtml
Sanni nojautuu tuolissa taaksepäin ja katselee tilitietojaan. Pöydältä tuijottaa kasa laskuja. Vuokra odottaa maksajaansa, samoin laina. Neljä nälkäistä vatsaa kaipaa ruokaa.
Tilanne on tuttu monille vanhemmille. Sanni ei kuitenkaan ole äiti, vaan 20-vuotias isosisko.
Kaikki alkoi rippilahjarahoista, joiden piti riittää Sannin omaan elämiseen. Vanhemmilta ei enää herunut apua. Sanni selvisi omin varoin vielä yläasteella, mutta lukiossa tilanne vaikeutui, kun koulunkäynti alkoi maksaa. Pelkkiin kirjoihin saattoi kulua parissa kuukaudessa viidestäkymmenestä sataan euroon. Sannin oli mentävä töihin siivoojaksi, puhelinmyyjäksi ja keittiöapulaiseksi.
- Olen aina mennyt töihin mielelläni, mutta sillä periaatteella, että saisin säästettyä omaa rahaa, Sanni kertoo.
Raha vaihtoi kuitenkin usein omistajaansa; puhelinmyyntityöstä tienatut 400 euroa menivät äidille.
Vähitellen Sannista tuli yhä tärkeämpi osa perheen toimeentuloa. Hän sai omien menojensa lisäksi maksettavakseen perheen yhteisiä laskuja. Laskuista suurimmat olivat noin 200 euroa. Vuokrarahaa hänen piti maksaa vanhemmilleen 300 euroa.
- Yöt kuluivat raha-asioita pohtiessa. Miksi rahaa ei ole koskaan tarpeeksi ja mistä sitä saisi lisää.
Kolmantena lukiovuotenaan Sannilla ei ollut juuri lainkaan tuloja. Edellisen kesän tienesteistä tuhat euroa oli mennyt äidille. Lähestyvät ylioppilaskokeet eivät hermostuttaneet vain opiskelun vuoksi. Hän ei ollut varma, mistä saisi rahaa kokeiden maksamiseen. Onneksi Sanni sai muutamana iltana töitä lastenhoitajana, ja seuraavana kesänä valkolakki koristi aurinkoisen tytön hiuksia.
On alkuvuosi 2008. Oveen koputetaan. Sanni tietää, kuka siellä on. Ajatuskin ahdistaa. Aiemmin äidin kanssa käyty keskustelu on päättynyt Sannin tokaisuun: "Jos te haluatte, että otan lainan, haluan, että isä tulee itse pyytämään." Yleensä raha-asiat on hoidettu vain äidin kanssa, mutta nyt on kyse lainasta, hänen koko elämästään. Sanni avaa oven. Isä seisoo ovensuussa epävarmana.
- Otin tämän vuoden alussa 10 000 euron lainan vanhempiani varten, Sanni huokaa.
Ilman rahaa alta olisivat menneet sekä mökki että auto. Sanni ole täysin varma, pakotettiinko hänet lainanottoon. Painostus tuntui ainakin kovalta.
- Olin päättänyt, etten ottaisi lainaa edes itselleni. En halunnut joutua velkakierteeseen, hän toteaa ääni värähtäen.
- Tilanne pelottaa. Jos sattuu jotain ikävää tai jos yhtäkkiä haluankin opiskelemaan, en voi tehdä mitään, koska rahaa ei ole.
Haaveet omasta asunnosta ja siihen tarvittavasta lainasta siirtyivät kauas tulevaisuuteen.
- Jo omaan vuokra-asuntoon muuttaminen tuntui helpottavalta. Kun tulen töistä kotiin, joku ei ole heti pyytämässä rahaa tai valittamassa siitä, kuinka rahaa ei taaskaan ole, huokaa Sanni, joka on lukion jälkeen tehnyt lähinnä myyntitöitä.
Sannin on vaikea selittää, miksi suostuu maksamaan vanhemmilleen.
- En pysty sanomaan, että sori nyt en pysty auttamaan, jos tililläni on rahaa. Yleensä minulla on rahaa juuri ja juuri sekä omaan elämiseen että perheen auttamiseen.
Sannin molemmat vanhemmat ovat vakituisessa työsuhteessa. He ovat pienituloisia, mutta rahapula hämmästyttää. Sannin mielestä kyse on siitä, että hänen vanhempansa eivät osaa käsitellä rahaa.
- Kun rahaa on, se on heti käytettävä johonkin turhaan.
Sanni uskoo vanhempiensa kaipaavan hienompaa elämää kuin mihin heillä on varaa. Kun he todistelevat varakkuutta tuttavilleen, Sanni maksaa laskuja. Se ei tunnu reilulta. Sannilta saadusta avusta on vähitellen tullut vanhemmille itsestäänselvyys.
- Aina vain kuulen, että ei ole rahaa ruokaan ja ei ole rahaa laskuihin. Kun rahaa on, mulle ei kerrota mitään. Olohuoneeseen vain ilmestyy taulutelevisio. Sitten taas kuulee, että ei ole rahaa.
Typerimpänä hankintana Sanni pitää taannoin ostettua 42-tuumaista televisiota. Myös koiran osto muutama vuosi sitten tuntui älyttömältä. Perheen rahatilanne oli silloin huonompi kuin aikoihin.
- Nyt sitten valitetaan, kuinka paljon koira kuluttaa ja kuinka kukaan ei viitsi hoitaa sitä, Sanni tuhahtaa.
Mökin ostaminen ja sitä varten otettu laina olivat Sannille liikaa. Mökin kunnostamiseen on kulunut paljon rahaa. Sanni on käynyt mökillä vain muutaman kerran, sillä se edustaa hänelle vanhempiensa vastuuttomien päätösten kruunua.
- Vanhempani ottivat muutama vuosi sitten lainan ostaakseen mökin, sitten minä otin lainan, jotta he voivat pitää mökin. Nyt me kaiken tämän jälkeen joudutaan myymään se rotisko.
Sannin huvittunut ääni on maustettu epäuskolla. Hän ei tiedä, mitä hänen lainaamalleen 10 000 eurolle on tapahtunut.
- Toivottavasti sillä maksettiin velkoja pois. Se, että meillä ei kohta ole mökkiä, on varmaan ihan hyvä juttu.
Sanni muistelee olleensa kuusivuotias, kun vanhempien kaipuu loisteliaampaan elämään alkoi hahmottua. Hän kertoo ihmetelleensä uusien tavaroiden ja hyvien ruokien määrää. Joulukin oli upeampi kuin aikaisemmin. Lahjavuoresta päätellen kaikki olivat olleet erityisen kilttejä. Riemua ei kestänyt kauan.
- Kävi ilmi, että äiti oli saanut valtavat veronpalautukset. Verottaja oli kuitenkin tehnyt laskuvirheen. Rahat menivät turhuuksiin ja velkoja maksetaan luultavasti vieläkin, Sanni huokaa.
Hän ei voi käsittää, kuinka vanhemmat olivat olleet niin hölmöjä.
Tuon jälkeen tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan.
Etenkin nuoremmista veljistään Sanni on huolissaan. Pojat eivät tiedä siskolta saadusta avusta. Sanni pelkää poikien ottavan mallia vanhempien vastuuttomasta rahankäytöstä ja toivoisi näiden tietävän, että vanhempien rahat eivät ole riittäneet kaikkeen siihen hienoon, mitä heidän elämässään on.
Sannin suhde vanhempiin on kylmennyt vuosi vuodelta. Isää Sannilla on toisinaan kovakin ikävä, samoin nuorempaa pikkuveljeään, joka on muutamaan otteeseen pyytänyt saada muuttaa siskonsa luokse. Sanni ei ole suostunut. Vastuuta on jo tarpeeksi.
Sanni kertoo suoraan, että ei osaa ajatella vanhempiaan vanhempinaan.
- Rakastan heitä, mutta en näe heitä enää äitinä ja isänä.
Äiti saa palkkaa seuraavan kerran kymmenen päivän päästä. Lompakkoon on jäänyt kymmenen euroa, jonka pitäisi riittää sekä oman perheen että perhepäivähoidossa käyvien lasten ruokkimiseen. Sanni on luvannut auttaa. Kaupassa äiti kerää kärryyn viisi litraa maitoa, vessapaperia, pyykinpesuainetta, kurkkua, tomaattia, leipää, makkaraa ja kahvia. Sanni maksaa kaiken.
Kotimatka on äänetön. Äiti vie Sannin kotiin ja jatkaa sitten matkaa omaansa. Sanni huokaa. Oma hiljainen asunto rauhoittaa mieltä. Sanni ei usko vanhempien muuttavan tapojaan. Ikuinen rahan lainaaminenkaan ei tunnu ratkaisulta.
Sanni päättää aloittaa itsekkyyden harjoittelun heti. Sitten, kun laina on maksettu, hän on valmis. Päättäväinen ei-sana seuraa toistaan Sannin marssiessa keittiöön. "En lainaa. En voi auttaa. Ei onnistu. Ei, ei, ei."
Sanni nojautuu tuolissa taaksepäin ja katselee tilitietojaan. Pöydältä tuijottaa kasa laskuja. Vuokra odottaa maksajaansa, samoin laina. Neljä nälkäistä vatsaa kaipaa ruokaa.
Tilanne on tuttu monille vanhemmille. Sanni ei kuitenkaan ole äiti, vaan 20-vuotias isosisko.
Kaikki alkoi rippilahjarahoista, joiden piti riittää Sannin omaan elämiseen. Vanhemmilta ei enää herunut apua. Sanni selvisi omin varoin vielä yläasteella, mutta lukiossa tilanne vaikeutui, kun koulunkäynti alkoi maksaa. Pelkkiin kirjoihin saattoi kulua parissa kuukaudessa viidestäkymmenestä sataan euroon. Sannin oli mentävä töihin siivoojaksi, puhelinmyyjäksi ja keittiöapulaiseksi.
- Olen aina mennyt töihin mielelläni, mutta sillä periaatteella, että saisin säästettyä omaa rahaa, Sanni kertoo.
Raha vaihtoi kuitenkin usein omistajaansa; puhelinmyyntityöstä tienatut 400 euroa menivät äidille.
Vähitellen Sannista tuli yhä tärkeämpi osa perheen toimeentuloa. Hän sai omien menojensa lisäksi maksettavakseen perheen yhteisiä laskuja. Laskuista suurimmat olivat noin 200 euroa. Vuokrarahaa hänen piti maksaa vanhemmilleen 300 euroa.
- Yöt kuluivat raha-asioita pohtiessa. Miksi rahaa ei ole koskaan tarpeeksi ja mistä sitä saisi lisää.
Kolmantena lukiovuotenaan Sannilla ei ollut juuri lainkaan tuloja. Edellisen kesän tienesteistä tuhat euroa oli mennyt äidille. Lähestyvät ylioppilaskokeet eivät hermostuttaneet vain opiskelun vuoksi. Hän ei ollut varma, mistä saisi rahaa kokeiden maksamiseen. Onneksi Sanni sai muutamana iltana töitä lastenhoitajana, ja seuraavana kesänä valkolakki koristi aurinkoisen tytön hiuksia.
On alkuvuosi 2008. Oveen koputetaan. Sanni tietää, kuka siellä on. Ajatuskin ahdistaa. Aiemmin äidin kanssa käyty keskustelu on päättynyt Sannin tokaisuun: "Jos te haluatte, että otan lainan, haluan, että isä tulee itse pyytämään." Yleensä raha-asiat on hoidettu vain äidin kanssa, mutta nyt on kyse lainasta, hänen koko elämästään. Sanni avaa oven. Isä seisoo ovensuussa epävarmana.
- Otin tämän vuoden alussa 10 000 euron lainan vanhempiani varten, Sanni huokaa.
Ilman rahaa alta olisivat menneet sekä mökki että auto. Sanni ole täysin varma, pakotettiinko hänet lainanottoon. Painostus tuntui ainakin kovalta.
- Olin päättänyt, etten ottaisi lainaa edes itselleni. En halunnut joutua velkakierteeseen, hän toteaa ääni värähtäen.
- Tilanne pelottaa. Jos sattuu jotain ikävää tai jos yhtäkkiä haluankin opiskelemaan, en voi tehdä mitään, koska rahaa ei ole.
Haaveet omasta asunnosta ja siihen tarvittavasta lainasta siirtyivät kauas tulevaisuuteen.
- Jo omaan vuokra-asuntoon muuttaminen tuntui helpottavalta. Kun tulen töistä kotiin, joku ei ole heti pyytämässä rahaa tai valittamassa siitä, kuinka rahaa ei taaskaan ole, huokaa Sanni, joka on lukion jälkeen tehnyt lähinnä myyntitöitä.
Sannin on vaikea selittää, miksi suostuu maksamaan vanhemmilleen.
- En pysty sanomaan, että sori nyt en pysty auttamaan, jos tililläni on rahaa. Yleensä minulla on rahaa juuri ja juuri sekä omaan elämiseen että perheen auttamiseen.
Sannin molemmat vanhemmat ovat vakituisessa työsuhteessa. He ovat pienituloisia, mutta rahapula hämmästyttää. Sannin mielestä kyse on siitä, että hänen vanhempansa eivät osaa käsitellä rahaa.
- Kun rahaa on, se on heti käytettävä johonkin turhaan.
Sanni uskoo vanhempiensa kaipaavan hienompaa elämää kuin mihin heillä on varaa. Kun he todistelevat varakkuutta tuttavilleen, Sanni maksaa laskuja. Se ei tunnu reilulta. Sannilta saadusta avusta on vähitellen tullut vanhemmille itsestäänselvyys.
- Aina vain kuulen, että ei ole rahaa ruokaan ja ei ole rahaa laskuihin. Kun rahaa on, mulle ei kerrota mitään. Olohuoneeseen vain ilmestyy taulutelevisio. Sitten taas kuulee, että ei ole rahaa.
Typerimpänä hankintana Sanni pitää taannoin ostettua 42-tuumaista televisiota. Myös koiran osto muutama vuosi sitten tuntui älyttömältä. Perheen rahatilanne oli silloin huonompi kuin aikoihin.
- Nyt sitten valitetaan, kuinka paljon koira kuluttaa ja kuinka kukaan ei viitsi hoitaa sitä, Sanni tuhahtaa.
Mökin ostaminen ja sitä varten otettu laina olivat Sannille liikaa. Mökin kunnostamiseen on kulunut paljon rahaa. Sanni on käynyt mökillä vain muutaman kerran, sillä se edustaa hänelle vanhempiensa vastuuttomien päätösten kruunua.
- Vanhempani ottivat muutama vuosi sitten lainan ostaakseen mökin, sitten minä otin lainan, jotta he voivat pitää mökin. Nyt me kaiken tämän jälkeen joudutaan myymään se rotisko.
Sannin huvittunut ääni on maustettu epäuskolla. Hän ei tiedä, mitä hänen lainaamalleen 10 000 eurolle on tapahtunut.
- Toivottavasti sillä maksettiin velkoja pois. Se, että meillä ei kohta ole mökkiä, on varmaan ihan hyvä juttu.
Sanni muistelee olleensa kuusivuotias, kun vanhempien kaipuu loisteliaampaan elämään alkoi hahmottua. Hän kertoo ihmetelleensä uusien tavaroiden ja hyvien ruokien määrää. Joulukin oli upeampi kuin aikaisemmin. Lahjavuoresta päätellen kaikki olivat olleet erityisen kilttejä. Riemua ei kestänyt kauan.
- Kävi ilmi, että äiti oli saanut valtavat veronpalautukset. Verottaja oli kuitenkin tehnyt laskuvirheen. Rahat menivät turhuuksiin ja velkoja maksetaan luultavasti vieläkin, Sanni huokaa.
Hän ei voi käsittää, kuinka vanhemmat olivat olleet niin hölmöjä.
Tuon jälkeen tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan.
Etenkin nuoremmista veljistään Sanni on huolissaan. Pojat eivät tiedä siskolta saadusta avusta. Sanni pelkää poikien ottavan mallia vanhempien vastuuttomasta rahankäytöstä ja toivoisi näiden tietävän, että vanhempien rahat eivät ole riittäneet kaikkeen siihen hienoon, mitä heidän elämässään on.
Sannin suhde vanhempiin on kylmennyt vuosi vuodelta. Isää Sannilla on toisinaan kovakin ikävä, samoin nuorempaa pikkuveljeään, joka on muutamaan otteeseen pyytänyt saada muuttaa siskonsa luokse. Sanni ei ole suostunut. Vastuuta on jo tarpeeksi.
Sanni kertoo suoraan, että ei osaa ajatella vanhempiaan vanhempinaan.
- Rakastan heitä, mutta en näe heitä enää äitinä ja isänä.
Äiti saa palkkaa seuraavan kerran kymmenen päivän päästä. Lompakkoon on jäänyt kymmenen euroa, jonka pitäisi riittää sekä oman perheen että perhepäivähoidossa käyvien lasten ruokkimiseen. Sanni on luvannut auttaa. Kaupassa äiti kerää kärryyn viisi litraa maitoa, vessapaperia, pyykinpesuainetta, kurkkua, tomaattia, leipää, makkaraa ja kahvia. Sanni maksaa kaiken.
Kotimatka on äänetön. Äiti vie Sannin kotiin ja jatkaa sitten matkaa omaansa. Sanni huokaa. Oma hiljainen asunto rauhoittaa mieltä. Sanni ei usko vanhempien muuttavan tapojaan. Ikuinen rahan lainaaminenkaan ei tunnu ratkaisulta.
Sanni päättää aloittaa itsekkyyden harjoittelun heti. Sitten, kun laina on maksettu, hän on valmis. Päättäväinen ei-sana seuraa toistaan Sannin marssiessa keittiöön. "En lainaa. En voi auttaa. Ei onnistu. Ei, ei, ei."
