H
harmaana nyt
Vieras
Harmittaa, satuttaa, itkettää jne. Miksi meillä menikin näin?
Perustilanne on se, että annoin eilen lapselle rahan bussikortin latausta varten. Lapsi viipyi kotimatkalla todella kauan. Kiinnitin jo hänen kotiin tullessaan huomiota siihen, että taskussa kilisee kolikoita. Toinen lapsi temppuili illan, joten en ehtinyt tuota kilinää sen ihmeemmin kummastelemaan.
Muistin asian lasten ollessa jo nukkumassa. Lapsen taskussa olikin kolikoita, joita ei pitäisi olla. Kuittia bussikortin latauksesta ei löytynyt mistään. Eli tiesin siinä vaiheessa mitä on käynyt, lapsi ei ole ladannut korttia vaan käyttänyt rahat muuhun, takin hajusta päätellen käynyt grillillä.
Aamulla mies kysyi lapselta asiasta, kuulemma bussikortti on ladattu ja kaikki ok. Mies kysyi kuittia mutta sitä ei kuulemma nyt ole (lapsi on aiemmin aina tuonut kuitin pyytämättä, tietää, että säilömme muitakin kuitteja ja tuosta on helppo sitten seurata kauanko kortti on vielä voimassa). Tulin itse tilanteeseen mukaan ja kerroin, että tuo asia on helppo tarkistaa, voimme käydä joukkoliikennetstossa yhdessä kokeilemassa, paljonko kortissa on kautta jäljellä. Ei tässäkään vaiheessa mitään. Kysyin, mistä rahat ovat ilmestyneet. Ei vastausta. Kerroin, että nyt mua loukkaa tilanne todella koska tiedän jo tässä vaiheessa, että bussikorttia ei ole ladattu ja rahat on käytetty grillille ja olin ymmälläni summasta. Tässä vaiheessa lapsi tunnusti ja kertoi mitä on tehnyt ja mihin raha on käytetty. En kertaakaan korottanut ääntäni tai esiintynyt lapselle raivoissani, yllättävän tyynenä pysyin.
Kerroimme miehen kanssa, että lapsi saa nyt omasta kuukausirahastaan maksaa tuon bussikortin. Kertasin myös ymmärtääkö hän, kuinka ison osan rahastaan (yli puolet) hän käytti grilliostoksiin, oli siis tarjonnut myös luokkakaverille. Sanoin myös, että jos hän tekee tämän myös toiste (sitten ei riitä enää omatkaan rahat lataukseen), hän saa kävellä koulumatkat, n. 5 kilometriä. Kyse on noin kymmenvuotiaasta.
Loukkaa, pelottaa ja surettaa miten tyynesti lapsi suhtautui. Aivan kuin hän ei olisi katunut lainkaan
.
Perustilanne on se, että annoin eilen lapselle rahan bussikortin latausta varten. Lapsi viipyi kotimatkalla todella kauan. Kiinnitin jo hänen kotiin tullessaan huomiota siihen, että taskussa kilisee kolikoita. Toinen lapsi temppuili illan, joten en ehtinyt tuota kilinää sen ihmeemmin kummastelemaan.
Muistin asian lasten ollessa jo nukkumassa. Lapsen taskussa olikin kolikoita, joita ei pitäisi olla. Kuittia bussikortin latauksesta ei löytynyt mistään. Eli tiesin siinä vaiheessa mitä on käynyt, lapsi ei ole ladannut korttia vaan käyttänyt rahat muuhun, takin hajusta päätellen käynyt grillillä.
Aamulla mies kysyi lapselta asiasta, kuulemma bussikortti on ladattu ja kaikki ok. Mies kysyi kuittia mutta sitä ei kuulemma nyt ole (lapsi on aiemmin aina tuonut kuitin pyytämättä, tietää, että säilömme muitakin kuitteja ja tuosta on helppo sitten seurata kauanko kortti on vielä voimassa). Tulin itse tilanteeseen mukaan ja kerroin, että tuo asia on helppo tarkistaa, voimme käydä joukkoliikennetstossa yhdessä kokeilemassa, paljonko kortissa on kautta jäljellä. Ei tässäkään vaiheessa mitään. Kysyin, mistä rahat ovat ilmestyneet. Ei vastausta. Kerroin, että nyt mua loukkaa tilanne todella koska tiedän jo tässä vaiheessa, että bussikorttia ei ole ladattu ja rahat on käytetty grillille ja olin ymmälläni summasta. Tässä vaiheessa lapsi tunnusti ja kertoi mitä on tehnyt ja mihin raha on käytetty. En kertaakaan korottanut ääntäni tai esiintynyt lapselle raivoissani, yllättävän tyynenä pysyin.
Kerroimme miehen kanssa, että lapsi saa nyt omasta kuukausirahastaan maksaa tuon bussikortin. Kertasin myös ymmärtääkö hän, kuinka ison osan rahastaan (yli puolet) hän käytti grilliostoksiin, oli siis tarjonnut myös luokkakaverille. Sanoin myös, että jos hän tekee tämän myös toiste (sitten ei riitä enää omatkaan rahat lataukseen), hän saa kävellä koulumatkat, n. 5 kilometriä. Kyse on noin kymmenvuotiaasta.
Loukkaa, pelottaa ja surettaa miten tyynesti lapsi suhtautui. Aivan kuin hän ei olisi katunut lainkaan
.
