Lasta saa pahoinpidellä ja leikellä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijapöyristynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijapöyristynyt

Vieras
Jos vanhemmat sitä haluavat.

"Korkein oikeus (KKO) antoi torstaina kaksi ennakkopäätöstä, joilla se linjaa poikien uskonnollisista ja kulttuurisista syistä tehdyn ympärileikkauksen rangaistavuutta.

Toisessa tapauksessa KKO hylkäsi vanhempia ja ympärileikkaukset tehnyttä henkilöä koskevat yllytys- ja pahoinpitelysyytteet, toisessa taas isä tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin.

Päätökset täydentävät korkeimman oikeuden aiempaa linjausta. KKO on linjannut, että muusta kuin lääketieteellisistä syystä tehty pojan ympärileikkaus täyttää pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön, mutta ei ole rangaistava, jos sitä voidaan pitää lapsen edun mukaisena.

Ensimmäisessä tapauksessa muslimiperheet olivat teettäneet ympärileikkaukset 7- ja 12-vuotiaille pojilleen. Leikkaukset oli tehty kummankin vanhemman pyynnöstä, ja ne suorittanut ei ollut lääkäri.

KKO katsoi ratkaisevaksi, että toimenpiteet oli kuitenkin tehty lääketieteellisin kriteerein arvioiden ammattitaitoisesti ja niitä oli pidettävä poikien edun mukaisina. Etenkin 12 vuotta täyttäneen osalta toimenpide olisi silti edellyttänyt tämän oman mielipiteen selvittämistä. KKO piti ennallaan Helsingin hovioikeuden tuomion ja hylkäsi yllytys- ja pahoinpitelysyytteet.

Toisessa tapauksessa nigerialaissyntyinen isä oli ympärileikkauttanut nelikuisen poikansa, vastoin pojan suomalaisäidin tahtoa.

Isä oli erehdyttänyt lääkärin uskomaan, että myös äiti oli antanut suostumuksensa. KKO:n mukaan toimenpide olisi edellyttänyt kummankin vanhemman suostumuksen. Tämä oli ratkaisevaa siinä, voitiinko toimenpidettä pitää lapsen edun mukaisena. KKO tuomitsi isän pahoinpitelystä sakkoihin. Lääkärin KKO vapautti syytteestä.


Suomessa ei ole muilla kuin lääketieteellisillä perusteilla tehtävää ympärileikkausta koskevaa nimenomaista lainsäädäntöä. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asiasta suosituksen, mutta KKO:n mukaan se ei poista epäselvyyksiä esimerkiksi rangaistusvastuusta, kun henkilöt toimivat suosituksen vastaisesti. "


http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...ukainen-ymparileikkaus-ei-rangaistava/5818924
 
Ympärileikkaus ei ole rangaistavaa vaikka se tuottaa pysyvän vamman ja kipua. Mutta jos vanhempi vaikka ympärileikkausta seuraavana päivänä menee ja tukistaa lastaan niin seurauksena on heti pahoinpitelytuomio.

Eihän tässä ole mitään järkeä.
 
Näkisin, että vanhempia tulisi rangaista kyseisestä pahoinpitelystä, sekä ruumiinvamman tuottamisesta, niin tuntuviin sakkoihin kuin vahingonkorvauksiinkin.

Järkyttävää, että tuomioistuin antaa tällaisen asian olla, vaikka sipominen on selkeästi kielletty suomen laissa ja lääketieteellistä perustetta toimenpiteelle ei ollut.

Olen pöyristynyt.
 
Tuomiot kertovat taas että nämä asiat ovat niin uusia tässä hienossa uudessa Suomessa eikä rasismin pelossa haluta tuomita niinkuin oikeasti pitäisi. Massamaahanmuutossa tarvitaan apua ihan joka alalla päiväkodista tuomioistuimiin. Kannattaisikohan huutaa peli poikki ja lopettaa tämä sekoilu? Edes lasten takia?
 
Tyttöjen ympärileikkaus on tietenkin vielä paljon radikaalimpi toimenpide, mutta aivan samalla tavalla sitä voitaisiin perustella lapsen edulla. Kun tyttölapsi silvotaan, hän tulee naimakelpoiseksi kultuurissaan tai uskonnossaan. Lapsen silpomista ei saisi hyväksyä millään syyllä. Kuitenkin Suomen korkein oikeus hyväksyy sen!
 
tumblr_m8gl1rSTQG1r0lismo1_1280.png
 
Joissain kulttuureissa poikien ympärileikkausta pidetään lapsen edun mukaisena koska sen uskotaan helpottavan pippelin puhdistusta ja sen sanotaan vähentävän infektioita. Näin ainakin lattariamerikoissa, missä varmaan kuumuuden takia infektioita on enemmän kuin Suomessa. En siis näkisi pojilleen ympärileikkauksia tehneiden vanhempien olevan mitään ihmishirviöitä.
 
"
Sukuelinten silpominen aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia naiselle, vaikka jossakin määrin sen aiheuttamia vahinkoja voidaankin myöhemmin korjata. Silvonnan tarkoitus on kontrolloida naisen seksuaalisuutta. Naisen seksuaalista nautintoa pyritään estämään, jotta nainen ei olisi uskoton, eikä olisi yhdynnässä ennen avioliittoa. Silvonta on alun perin lähtenyt liikkeelle miesten halusta varmistua, että naiset ovat neitsyitä mennessään naimisiin, mutta myös monet naiset haluavat, että heidän tyttäriensä sukupuolielimet silvotaan. Joskus naisen vagina ommellaan kiinni, ja siihen jätetään vain pieni aukko. Aviomiehen on tarkoitus leikata vagina auki hääyönä. Vaginan ompelulla taataan, ettei nainen ole voinut harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Tässä kulttuurillisessa mielessä se on ikään kuin toinen immenkalvo.

Naisten sukupuolielimien silpominen liittyy tiettyihin voimakkaan patriarkaalisiin kulttuureihin. Silvontaa harjoittavat nykyisin pääosin muslimit Afrikassa, jossa se on heimoperintönä jäänyt elämään. Sitä harjoitetaan jonkin verran myös mm. myös Lähi-idässä, Indonesiassa ja Malesiassa. Maissa joissa naisten silpomista harrastetaan, silvotaan usein naisia täysin uskontoon katsomatta. Esimerkiksi Koraanista ei löydy minkäänlaista suoraa kehotusta miesten tai naisten ympärileikkaukseen, mutta islamilaisessa hadith-kirjallisuudessa on monia niihin liittyviä viittauksia. Nämä kohdat ovat kuitenkin hyvin kiistanalaisia. Poikien ympärileikkauksen sen sijaan nähdään kuuluvan paljon vahvemmin islamilaiseen ja juutalaiseen kulttuuriin. Silpomista perustellaan siitä huolimatta usein uskonnolla. Etiopian juutalaisten yhteisö, falashit, harjoittivat ennen silvontaa. Kyseessä on enemmän yhteisöllinen kuin uskonnollinen ilmiö, vaikka monet silvonnan kannattajat uskovatkin islamin tai jonkun muun uskonnon edellyttävän sitä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisen_sukupuolielinten_silpominen
 

Yhteistyössä