lasten hyväksikäyttäjä työskennellyt päiväkodissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja plääh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

plääh

Aktiivinen jäsen
05.12.2007
15 531
1
36
Poliisi epäilee nelikymppistä keravalaismiestä yli kymmenen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Espoossa, Keravalla ja Tuusulassa. Uhrit olivat tekojen aikaan 6-12-vuotiaita. Teot ovat sattuneet kymmenen viime vuoden aikana.

Osa uhreista kuuluu poliisin mukaan miehen lähipiiriin. Mies työskenteli 2000-luvun alussa muutaman kuukauden kaupungin päiväkodissa Keravalla, jossa osan hyväksikäytöistä epäillään tapahtuneen.

Rikoskomisario Pekka Heikkisen mukaan miestä epäillään hyvin eriasteisista teoista, joista osa on rikoslain tarkoittamalla tavalla törkeitä. Törkeimmät teot ovat Heikkisen mukaan kohdistuneet miehen lähipiirin lapsiin.

Tapausta tutkii Keski-Uudenmaan poliisi yhteistyössä Espoon poliisin kanssa. Poliisi otti epäillyn kiinni viime kuun alussa, ja hän on nyt vangittuna. Kuulusteluissa mies on ollut Heikkisen mukaan varsin yhteistyöhaluinen.

Poliisi pitää mahdollisena, että uusia hyväksikäyttötapauksia voi tulla vielä ilmi. Tutkinta kestää joka tapauksessa pitkään, sillä lasten kuuleminen yhteistyössä sosiaalialan asiantuntijoiden kanssa vie aikaa.

STT

:headwall: tuommoisilta pallit pois ja julkinen kivitys
 
joo, ja kato vaan ehdollista saa ja silittelyä päälle.. Luin joku kerta Ilta- Lehdestä että perätön ilmianto hyväksikäytöstä toi linnaa sille joka syytteli suotta. Joo, no mites sitten nämä joka helkkarin hyväksikäyttäjä- tapaukset kävelee vapaalla? Joka kerta lehdessä lukee että ehdollista.. Ne pitäis lukita sairaalaan koska ei ne siitä mikskään parane. Jos ei pysty hallihtemaan tekoja niin sillon ei pitäis vapaana saada kulkee!!!!!
 

Yhteistyössä