lasten lahjat ja materialismi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmetyttää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmetyttää

Vieras
Tällä palstalla kiihkotaan päivittäin siitä, miten lapsille ei tulisi antaa jouluna liikaa lahjoja eikä varsinkaan kaikkia heidän itse toivomiaan lahjoja. Perusteluina esitetään, että lapset oppivat materialisteiksi ja ajattelevat, että lahjat ovat joulun päätarkoitus. Voisitteko kiihkoajat ja anti-materialistit tarkentaa, mitä te oikein tarkoitatte?

Itse olen köyhästä alkoholistiperheestä, eikä meillä oikein jouluja vietetty. En muista yhtään saamaani joululahjaa. Kukin vietti joulua omissa huoneissaan, vanhemmat katsoivat olohuoneessa tv:tä oluet edessään. Muutin kotoa heti lukion jälkeen.

Mieheni suku on aivan toista maata. Varakasta perusporvarisukua, kauppiaita, liikemiehiä, juristeja. Rahaa on ja se näkyy. Hän on itse saanut lapsena kaiken haluamansa (kallistakin), ja myös meidän lasten toiveet tuntuvat aina toteutuvan, kuten serkkujensa. Mutta mitä se materialismi sitten tarkoittaa? Loppujen lopuksi ne lahjat ovat sellainen "tapa vaan", joulun pääasia tälle suvulle on aina se, että kaikki kokoontuvat yhteen. Ollaan rennosti ja hauskasti, iloisella mielellä. Meidänkin lapset odottavat joulusta eniten tätä mummolan matkaa itsessään ja serkkujen kanssa leikkimistä, kuusen koristelua jne, ei kumpikaan touhota mistään materiasta. Molemmat lapset ovat esittäneet pari-kolme lahjatoivetta, jotka on ostettu (plus parikymmentä muuta).

Olipa lahjoja paljon tai vähän, tuskin se itsessään antaa yhdellekään lapselle sitä viestiä, että vain se materia on tärkeää. En tunne yhtään ihmistä, joka ei materiaa enemmän kuitenkin arvostaisi terveyttä, ystävyyttä, rakkautta, läheisyyttä. Aikuisistahan se arvomaailma lähtee, ei jostain ulkonaisesta seikasta kuten satunnaisesta yhden illan lahjatilanteesta.

Lisään vielä sen, että kaikkineen mieheni suku on erittäin tasapainoista ja ihanaa porukkaa, täysin päinvastoin kuin omani. Lapsia on tapana hemmotella reilusti, jopa nostaa heidät jalustalle, mutta kyllä miehestäni veljineen on silti kasvanut oikein fiksuja aikuisia :) Antamisen ilo on suuri, eikä kukaan vain tuijota omaan napaansa.

Halusin nyt kirjoittaa tämän näin tiedoksi, kun täällä niin kovasti parjataan niitä, jotka jouluna haluavat hemmotella lapsiaan MYÖS yltäkylläisillä lahjoilla (ja HUOM. siis lahjojen lisäksi on luvassa myös paljon yhdessäoloa ja muuta kivaa, eivät sulje toisiaan pois).
 

Yhteistyössä