Minäkin palasin puolisoni luo ja lasten takia, ENKÄ KADU.
Lapset, jo murrosikäiset eron aikoihin, kärsivät tilanteesta, vaikka uusia isä- tai äitipuolitarjokkaita ei ollut, vanhempien välit olivat asialliset, taloudellisia ongelmia, väkivaltaa, päihteitä taikka mielenterveysongelmiakaan ei ollut.
Eron syy oli aika sama kuin alkuperäisellä.
Päinvastoin, kuin moni väittää, lapseni kärsivät. Toinen alkoi oireilla käytöksellä: tupakointia, näpistyksiä, koulupinnausta, välinpitämättömyyttä. Ja toinen alkoi syödä ja lihota ja sai käsittämättömiä raivokohtauksia.
Asiasta puhuttiin ja he sanoivat haluavansa ehjän perheen. Kerroin minun ja puolisoni välisestä laimeudesta, mutta he kokivat sen vähemmän pahana kuin eron.
Muutaman mutkan jälkeen perheemme sitten yhdistyi. Puolisoni oli ja on se mikä on, mutta lapset alkoivat eheytyä. Koulumenestys parani huimasti, raivoamiset loppuivat samoin sairaalloinen syöminen ja nyt molemmat ovat täysin jaloillaan. Vanhempi opiskelee kolmatta vuotta yliopistossa ja nuorempi on abiturientti.
Koska tästä erovaiheesta on kulunut jo muutama vuosi, voin nähdä asioiden todelliset merkitykset paremmin kuin alussa, palatessani.
Lapset ovat itse sanoneet, että takaisinpaluu pelasti heidät. He olivat hyvää matkaa luisumassa reunan yli. Vanhempi kerto jo käyneensä jokusen kerran porukoissa, missä huumeet ja rikollisuus kuuluivat asiaan ja nuorempi tunnusti harkinneensa itsemurhaa. Joten niille, jotka sanovat lapsia joustaviksi, niin eivät taida joustaa niin paljoa, kuin eroajat haluaisivat.
Minä olen tieten tahtoen lapseni tähän maailmaan hankkinut ja minun on myös kannettava vastuu, vaikka se ei aina niin kivaa olisikaan. Lapset ovat tärkeintä, mitä minulla on ja heidän hyvinvointinsa menee minulla kaiken edelle. Sanotaan, että lapset voivat hyvin, jos äiti (vanhemmat) voivat hyvin. Voi olla, mutta ei se oikeuta vanhempia asettamaan omaa hauskuuttaan ensimmäiseksi.
Vaatii tosin joustoa, venymistä ja mielikuvitusta rakentaa elämä hyväksi vähän kehnommissakin puitteissa, mutta mahdollista se on. Minä olen siitä todiste.
Avioliitto VOI perustua kaverisuhteelle. Siinäkin on paljon hyvää, kuten ap kertoi. Se on turvallista, niin taloudellisesti kuin muutenkin, siinä jaetaan vastuuta. On joku kotimiehenä, kun toinen on poissa, vaikkapa työmatkalla.
Lapseni iloitsevat, että heillä on tulevaisuudessa omille lapsilleen mummula, heidän lapsuuskotinsa. Yllättävästi sekin merkitsee, mutta sehän edustaa jatkuvuutta ja turvallisuutta.
Hellyys ja seksi ovat merkittäviä asioita, samoin se, että puoliso huomioi, mutta kaikkea ei voi saada. Kyllä minulle olisi merkittävää (tai ainakin olisi nuorena ollut) olla varakas ja kaunis ja kielitaitoinen. Vaan kun olin köyhään perheeseen syntynyt ja saanut perunanenän perinnöksi ja matematiikka luisti kieliä paremmin, niin ei auttanut kuin tyytyä.
Nyt minulla on hyvä mieli siitä, että tunnen tehneeni oikein, palatessani takaisin mieheni luo lasten takia. Mutta jokainen meistä on yksilö ja samat säännöt eivät päde kaikille