I
Ihana vanhemmuus
Vieras
Näen päivittäin surkeita yrityksiä lasten vanhemmilta. Kielletään ja uhkaillaan, mutta mitään ei kuitenkaan toteuteta. Lapset pyörittää ihan täysillä, ja vanhemmat valittavat kun lapset ei usko mitään. Ei varmaan uskokaan, kun mistään ei tule oikeasti rangaistusta. Kehä on valmis.
Siispä annankin kullanarvoisen vinkin kaikille, mikä meillä toimii, eikä juuri koskaan ole ongelmia edes ihmisten ilmoilla, missä lapset yleensä testaa vanhempia eniten (kaupoissa, ravintolassa jne.). 1) kielto 2) viimeinen varoitus 3) jäähy tai muu rangaistus mistä on kiellon kohdalla jo uhkailtu. Meillä 2- ja 4-vuotiaat lapset ja isommalle on tehonnut noin 3-vuotiaasta asti erittäin hyvin. Pienemmän kanssa menetelmä vielä vähän vaikea, mutta sitä käytetään kuitenkin, jotta lapsi oppisi sen. Samaan aikaan käytetään "tilanteesta pois"-viemistä. Kannattaa kokeilla. On uskomattoman tehokas tapa!