Hae Anna.fi-sivustolta

Lastensuojeluilmoitus perhepiirissä

Viestiketju osiossa 'Kasvatus' , käynnistäjänä Järkyttynyt, 09.01.2008.

  1. Järkyttynyt Vierailija

    Painiskelen parhaillaan hirvittävän asian parissa. Tein 2 päivää sitten lastensuojeluilmoituksen omasta 4-v. kummitytöstäni.
    Kummityttö on itseasiassa sisareni tytöntyttö, eli todella perhepiirissä liikutaan. Sisareni tytär asuu tyttärensä kanssa sisareni luona ja äitini heistä 10 metrin päässä, joten välit ovat todella tiiviit.

    Mietin ilmoituksen tekemistä pitkään ja juttelin omalle äidillenikin asiasta, että olen huolissani perheen tilanteesta ja että ellei tilanne muutu selvästi radikaalimpaan päin ja pian, tulen tekemään ilmoituksen. Äitini suuttui siitä aivan hirvittävästi. Joulun alla kyllä itsekin myönsi, että 4-v. tyttö pitäisi saada pois tilanteesta. Lyhyesti mainittuna perheessä on ongelmia lääkkeiden, mielenterveysongelmien sekä alkoholin käytön kanssa satunnaisen tasaisesti. Paineiden kasautuessa tytön äiti sekä sisareni vuorotellen heittävät hanskat naulaan ja lähtevät ryyppyreissulle (kesto 2-3 päivää, jolloin rellestäjään ei saada mitään yhteyttä). Jouluna tilanne huipentui tytön äidin itsemurhayritykseen. Olin itse hakemassa kummitytön pois äitini luokse, ettei hänen tarvitse nähdä, miten houraileva äiti kannetaan ambulanssiin. Juteltaessa tytön kanssa asiasta (ambulanssisetä ja -täti hakivat äidin ja hoitavat hänet kuntoon, äiti peiteltiinkin, ettei hän palele) tyttö sanoo kylmästi, että kyllä mä tiiän.

    Itseäni tilanne järkytti karuudessaan todella paljon.
    Äitini mielestä toimin hätiköiden, kun tein ilmoituksen, ja sain kuulla kunniani. On kuulemma sitten minun vikani, jos tytön äiti vie itsemurhayrityksensä loppuun, kun sossu puuttuu asioihin.
    Tilanne on jatkunut koko ajan pahenevana vähintään 2 vuotta. Välillä menee paremmin ja sen jälkeen taas entistä huonommin. Suvussamme ylipäätään on selviä ongelmia mm. alkoholin kanssa ja tapana on lakaista kaikki ongelmat ja murheet maton alle ja pitää yllä onnellista kulissia. Asioista ei todellakaan puhuta, eikä kukaan myönnä, että mikään olisi oikeasti huonosti. Ollaan vain sitä mieltä, että kaikki tämä on ohimenevää ja parempi on antaa tilanteen vain tasaantua itsekseen. Tätä toimintaa olen todistanut lapsesta asti ja siksi käyn myös itse nykyään toista vuotta terapiassa.

    Mielestäni oli hirveää tehdä omasta perheestä ilmoitus, mutta en nähnyt muutakaan vaihtoehtoa, sillä asianomaiset itse eivät myönnä tilannetta ja monista lupauksistaan huolimatta eivät ole saaneet muutosta aikaan. Näen kummitytössä myös itseni ja ajattelin, että tämä saattaa olla ainoa keino saada sukumme noidankehä pysähtymään. 4-v. tytön voi saada vielä pelastetuksi huumekoukulta, itsemurhayrityksiltä sekä monen vuoden terapioilta, joista todisteet löytyy 3:sta edeltävästä sukupolvesta.

    On erittäin todennäköistä, että tästä tulee tulemaan aivan kamalaa. Tein ilmoituksen nimettömänä, mutta tekijä kyllä varmasti arvataan hyvin nopeasti. Tulen saamaan niskaani aivan hirvittävän määrän ryöpytystä ja suoraan sanottuna pas*aa. Välit tulevat olemaan aivan taatusti poikki, enkä tiedä kuinka pitkään. Mutta ehkä pienen tytön elämän parantuminen on sen arvoista.

    Onko jollakulla kokemusta lastensuojeluilmoituksen tekemisestä lähipiirissä?
    Olisiko minun pitänyt jättää ilmoitus tekemättä?
    Onko jotain muuta, mitä olisin voinut tehdä?

    Ensimmäistä ryöpytyspuhelua kauhulla odottaen,

    Järkyttynyt
     
  2. Anitra Vierailija

    Kyllä tuollaiseen tilanteeseen pitää puuttua vaikka kuinka tuntuu pahalta,onhan siinä pieni lapsi kyseessä.Kyllä oot ihan aiheesta ilmoituksen tehny.Itse en ole joutunut koskaan ilmoittajaksi mutta meidän perheestä on kyllä ilmoitettu ja vielä miehen sisko.Meidän perhe-elämä on ihan normaalia niin kuin kaikilla muillakin.On omat ongelmansa niinkuin kaikilla.Miehen sisko oli huolissaan siitä kun meillä huudetaan lapsille???!!!Ja väittää että sitä tapahtuu aina!Mitähän sekin ihminen tietää meidän perhe-elämästä mitään kun käy meillä vuodessa tasan 2 kertaa,molempien lasten synttäreillä.Viime vuonna ei käynyt kun kerran ja loppuvuodesta teki ilmoituksen.Kyllä sinä oot ihan aiheesta puuttunut asiaan.
     
  3. Tsemppiä tulevaan Vierailija

    Hei Järkyttynyt!

    Tilanteesi on aivan järkyttävä. Ymmärrän tuntemuksesi siitä, että teitkö oikein vai pilasitko sukulaissuhteenne. Voin vakuuttaa, että toimit juuri niin kuin parasta on. Tärkeintä on nyt ajatella kummityttösi tulevaisuutta. Vaikka kummityttösi rakastaa äitiään, samoin kuin sinä ja koko sukunne, olisi väärin jos kummityttösi joutuisi kärsimään äitinsä itsemurhayrityksistä ja päihdeongelmista vain, koska se jonkun mielestä on hätiköityä.

    Sinun velvollisuutesi kummitätinä ja sukulaisena on ensisijaisesti suojella viatonta lasta. Tekosi on rakkauden osoitus parhaimmasta päästä.

    Asiat varmasti järjestyy - tavalla tai toisella. Yritä säilyttää uskosi itseesi ja ennenkaikkea kummityttöösi.

    Vielä jonakin päivänä kummityttösi tulee olemaan kiitollinen sinulle. Toivottavasti myös muu suku (tosin se on aivan toissijaista, lapsi on tässä asiassa tärkeintä). Toivotan sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää jatkossa. Jos myöhemmin jaksat, olisi mielenkiintoista lukea kuinka teille jatkossa käy. Mutta ymmärrän toki jos et halua kirjoittaa tänne enää.
     
  4. Alkoholistin sisko Vierailija

    Aloittajalle; voit olla suorastaan ylpeä itsestäsi. Olen kokenut itse siskoni lasten takia hyvin samantyylisiä "järkytyksiä". Lapsilla on nyt turvallinen elämä, äiti jatkaa siitä mihin jäi. Pari vuotta salaisuutena pidetty asia on nyt julkinen ja kaikille osapuolille on tehnyt pelkästään hyvää, kun asiasta on voinut puhua, ja oikeilla nimillä. Pidä itsesi ja tämän lapsen puolta, älä kuuntele kenenkään syytöksiä.
     
  5. toisaalta.. Vierailija

    Sukusi noidankehää et saa ilmoituksellasi katkeamaan, se on varmaa. Luepas kirja Tommy Hellsten ja "virtahepo olohuoneessa". Lähtökohta muutokseen lähtee siitä kenen pitää muuttua. Vai haetko itse muutosta omaan itseesi ja tapaasi toimia? Silloin tuo on kyllä hyvä askel ajateltuna omaa muutosprosessiasi.

    Sain kirjoituksestasi käsityksen että mitiivinasi puuttumiseen on saada siskosi ja hänen tyttärensä toimimaan jollain toisella tavalla. Siihen et tuolla saa muutosta, korkeintaan välit poikki, joten et tulevaisuudessa tiedä mitä siellä tapahtuu.

    Jos motiiveinasi olisi ollut pienen tytön elämä, (jota en usko, koska et noutanut tyttöä luoksesi vain veit mummolle) niin muutosta tulee tapahtumaan. Lapsi saattaa saada jopa laitospaikan loppuiäkseen, ellei kukaan kelvollinen ja sopivan ikäinen lähisukulainen ota häntä huollettavakseen. Oletko valmis siihen?
    Toisaalta laitoksessakin elävät lapset saattavat saada turvallisen lapsuuden, vaikkakin tulevat ikävöimään kotiinsa ja kotielämää koko ikänsä. Edellisten kanssa olen eri mieltä siinä tuleeko tämä tyttö koskaan kiittämään sinua tästä ilmoituksesta ja mahdollisesta laitostumisestaan. Lapset ovat vanhemmilleen lojaaleja.

    Se, teitkö oikein vai väärin on kysymys joka pitää asetella niin että mitkä olivat todelliset rehelliset motiivisi ilmoitukseen. Ymmärsin että kun lapsen äiti tai isoäiti lähtevät "reissuilleen" on lapsella kuitenkin koko sen ajan luonaan toinen heistä selvänä. Näin on eroperheissäkin: kumman luona lapsi kulloinkin on vastaa hänestä sen aikaa ja toinen voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla sen aikaa missä lystää kun lapsenhoito on järjestyksessä ja vielä jommankumman oman vanhemman luona. (tässä tapauksessa äidin tai isoäidin, ei paha)

    Huoli olisi ensin reilua ottaa asia puheeksi kyseisten ihmisten kanssa suoraan, olipa sitten huolissaan kenestä heistä tahansa. Lähisukulaisena avun tarjoaminenkaan ei ole pois suljettu keino. Mutta se, että ensimmäisenä kutsuu koolle virkaihmiset ja vielä nimettömänä, haiskahtaa pahasti kostolta, kun kyseessä ovat noinkin läheiset sukulaiset. Itsemurhayritys on todellinen hätähuuto, yrittäjältä. Noin sitten ojensit auttavan kätesi hänelle? Minusta olisi riittänyt että olisit hankkinut lapselle terapiaa asian vuoksi.

    Olet itse lapseton, oletan.

    Kuka hyötyy tästä ilmoituksesta ja mahdollisista toimenpiteistä ja miten?
     
  6. Teit oikein Vierailija

    Täysin oikein ja vastuullisesti toimit. Pidä huoli, että vastakin lapsella on turvallista, puutu heti, jollei ole.

    Sinä et yksin ilman ulkopuolisten tukea varmasti pysty pitämään tilannetta kunnossa ja siksikin sinun tuli saada apua heille virkatietä. Ihan sama, vaikka arvaavatkin, sinä teit oikein ja siksi sinulla on puhdas omatunto.

    On taatusti hyvin raskasta seurata läheistesi menoa. Voisitko itseäsi suojellaksesi muuttaa vähän etäämmäs?

    Nimimerkin "Toisaalta" kyseenalaistaminen on minusta omituista. En todellakaan ajattele samoin, vaan siten, että olet tehnyt jo tähän mennessä kaikkesi, etkä yksin enempään pysty.
     
  7. Peikonlehti Vierailija

    Oikein toimittu! Järkyttävää miten monet aikuiset ovat valmiita uhraamaan lapsen elämän ja hyvinvoinnin salaillessaan ongelmia. Voit todellakin nukkua yösi hyvin, kun kykenit näkemään lapsen edun ja toimimaan sen mukaisesti. Kunpa ihmisillä olisi enemmän uskallusta toimia juuri näin, niin monen viattoman lapsen elämä säästyisi kuvaamasi laiselta karmeudelta. Iloitsen, että toimit, kuten vastuullisen AIKUISEN tuleekin toimia.
     
  8. toisaalta. Vierailija



    Mitä pitää sisällään "kaikkesi tekemistä", jota tarkoitat? Minä en tulkinnut ap:n tekstistä muuta "kaiken tekemistä", kuin että ap siirsi lapsen kotoaan mummolaan kriisin yhteydessä. Ja ehkäpä rivien välistä pystyi myös lukemaan jonkinlaista vanhempien ja isovanhempien syyllistämistä, johon asianomaiset ovat vastanneet kuten syytöksiin vastataan, kieltämällä asia.

    Minä näkisin että "kaikkesi tekeminen" on jotain konkreettisempaa, pienen tytön lähellä oloa. Lapsella olisi hyvä olla edes yksi täysin luotettava ihminen joka ei myöskään syyllistä lapsen perhettä, sillä se syyllisyys tarttuu lapseen. Sopisiko tähän tarkoitukseen paremmin vieras työntekijä, vai lähisukulainen. Sitä sopii miettiä. Ap voisi itse ottaa tytön luokseen, hakea terapiaa lapselle ja tukea kasvatustehtävään sosiaalitoimesta, jos ei siihen yksin pysty. Näin siis tuntematta tilannetta tai kokonaisuutta, vain yhden näkökannan varassa tulkittuna.
     
  9. Ihan oikein toimit Vierailija

    Teit aivan oikein, lapsen parastahan tuossa pitää ajatella, vaikkei se helppoa ole. Ja luultavasti ambulassiväki on myös tehnyt oman ilmoituksensa, jos vaan tietävät tyttärestä. Ainakin heillä olisi siihen velvollisuus.
    Eikä lastensuojeluilmoitus suoraan tarkoita huostaanottoa, heillä on paljon avohuollon tukitoimia, joita tämä perhe selvästi kaipaa. Heiden tehtävänä on ensin tehdä kaikkensa, jotta lapsi voisi asua perheessä. Oikein toimit ja siitä on varmasti hyötyä jatkossa. Ainakin lapselle, mikä on tärkeintä. Jos kukaan ei tee mitään, ei myöskään muutosta tapahdu.
    Voimia!
     
  10. Järkyttynyt Vierailija

    Ihanaa, että aihe on herättänyt keskustelua! Kiitos kaikille kirjoittaneille ja erityisesti tukeaan tarjonneille, sitä on kaivattu. Tuntuu hyvältä, kun joku muukin on sitä mieltä, että oli oikein toimia näin! Itse koen, että tein oikein, mutta aina sitä ei jaksa muistaa, kun kauhukuvat tulevasta valtaavat mielen. Silloin on helpottavaa lukea näitä tekstejä ja jaksaa paremmin uskoa taas omaan itseensä.

    Jos jotakuta mietityttää, niin tein tämän keskustelunavauksen mm. siksi, että netissä surffatessani löysin keskusteluista vain ilmoituksen kohteena olleiden perheiden/vanhempien/äitien näkemyksiä ja kokemuksia, jotka ymmärrettävästi olivat usein katkeria. Suurin osa jutuista oli myös perheistä, joissa koettiin, että ilmoitus oli aiheeton. Niistä keskusteluista itselleni jäi hyvin neuvoton olo. Toivottavasti nyt joku voi löytää myös tämän keskustelun, jos on samassa tilanteessa kuin minä ja tämäkin puoli asiasta tulee esiin. Ilmoituksen tekeminen kun ei välttämättä ole ilmoittajallekaan helppo asia ja se tuntuu monesti unohtuvan. Ilmoituksen tekijäkin useimmiten on oikeasti todella huolissaan asioista.

    Kirjoittajalle "toisaalta.."
    Lainattavien kirjojen listallani on mm. ko. kirja, mutta en ole siihen vielä päässyt käsiksi.
    Haen muutosta koko tilanteeseen: suvun ajattelumalleihin, siskoni ja siskoni tyttären toimintaan, kummityttöni elämään. Kuulostaa kunnianhimoiselta, mutta en usko myöskään puolinaisiin ratkaisuihin. Ensisijaisesti tarkoituksenani on saada kummitytölleni tasapainoisempi elämä. Jos asia poikii jonkinlaista ajatuskaavojen muuttumista myös muissa sukumme ihmisissä tai siskossani/siskontyttäressäni, on se enemmän kuin hienoa. Samaa mieltä kyllä olen, että en usko muutosta varsinkaan siskoni/siskontyttäreni ajatusmaailmassa tapahtuvan, mutta olenpahan ainakin jollain tavalla yrittänyt.
    Ja sehän minua nimenomaan pelottaa, että en tiedä, mitä tulevaisuudessa tulee heidän tykönään tapahtumaan...

    Olin siis itse tuolloin joulun vietossa äitini luona (mummolla) enkä kotonani. Jos olisin ollut kotonani, en olisi varmaan edes koko asiasta mitään kuullut. Sisareni soitti äidilleni, että nyt on soitettu ambulanssi ja äitini lähti siskolleni. Menin itse 5 min päästä perässä nähdäkseni tilanteen ja kun kummityttö tuli unisena ja totisena alas, kysyin, josko hän lähtisi kanssani katsomaan mitä pappa tekee ja syömään riisipuuroa. Tyttö oli heti vetämässä takkia päälleen. Kerroin äidilleni, että menemme puurolle ja äiti kauhisteli, että miten hän ei tajunnut heti samaa asiaa. No, meidän suvussa ei lasten etu todellakaan ole ensimmäisenä mielessä.

    Kyllä, olen valmis siihenkin vaihtoehtoon, että tyttö on laitoshoidossa jatkossa. Sekin on parempi vaihtoehto kuin tämä elämä. Luonnollisesti tällaiset kokemukset vaikuttavat lapseen, mutta uskon, että laitoselämästä jää tytölle kuitenkin vähemmän huonoja kokemuksia. Lähipiirissä on myös esimerkki erään vanhemman pojan muuttamisesta lastenkotiin ja poika itse on ollut ratkaisuun erittäin tyytyväinen ja hänen elämänsä on nykyään mallillaan. Tosin, kuten tässäkin keskustelussa on mainittu, ei huostaanotto/laitoshoito todellakaan ole suora seuraamus/ainoa vaihtoehto, vaan ensin yritetään monenlaisia tukitoimia.

    En myöskään elättele toiveita siitä, että tyttö olisi minulle tästä mitenkään kiitollinen, en todellakaan. Tällä hetkellä hän ei paremmastakaan tiedä, joten muutos ei tunnu hänestä hyvältä. Ja uskon, että hän ei välttämättä koskaan osaa rehellisesti olla sitä mieltä, että hänen äitinsä ei ole kohdellut häntä oikein.

    Asia ei todellakaan ole aina niin, että kun toinen rellestää, toinen todella hoitaisi lasta. On sattunut myös tilanteita, joissa myös naapurit ovat nähneet, kun lapsen kanssa kotiin jäänyt heiluu keittiössä viskipullo kädessä lapsen edessä tuhannen tuiterissa. Monesti kotiin jäänyt kokee lapsen myös tietyllä tavalla riesaksi, sillä näitä ryyppyreissuja ei ole koskaan suunniteltu etukäteen, vaan yhtäkkiä tulee ilmoitus, että ryyppääjä ei sitten olekaan tulossa tavalliselta kyläreissultaan kotiin, että hoida se lapsi, mua ei kiinnosta. Silloin myös kotona olevan suunnitelmat menevät uusiksi. Eroperheissä lapsen tapaamiset on yleensä sovittu, eikä niistä ole ongelmaa kummallekaan osapuolelle.
    Pahempi asia tässä mielestäni on se, mitä tilanne tekee lapselle. On aika sydäntä särkevää kuunnella tyttöä, joka kysyy isoäidiltään, että miksei äiti halua tulla kotiin?

    Olisi varmasti ollutkin reilua puhua ko. ihmisille ensin suoraan. Tosin tiesin kutakuinkin varmasti, että keskustelu ei tule olemaan millään tavalla rakentavaa. Asianomaiset ihmiset kun ovat sitä mieltä, että asiat ovat hyvin eikä minulla ole oikeutta heidän asioihinsa puuttua. Minulla ei todellakaan ollut voimia lähteä käymään hedelmätöntä ja kuluttavaa keskustelua, jonka seurauksena mikään ei muutu. Samat keskustelut tullaan käymään nyt, kun ilmoitusasia lähtee etenemään. Nyt edes kummityttöni tilanne voi muuttua.

    Ja kyllä, itsemurhayritys on hätähuuto. Onko se samalla tavalla ääretöntä sympatiaa ja huomiota vaativa 4.-5.kerralla? Tehtynä kotona kaikkien läsnä ollessa? Kun tietää, että kukaan ei yrityksesi anna missään tapauksessa mennä loppuun. Voi kuulostaa raa'alta, mutta jos ihminen todella haluaa päästä hengestään, hän osaa yrityksen viedä loppuun asti. Omasta mielestäni tämä itsemurhayritys oli äärimmäinen huomionhaku. Toki ihminen on erittäin vaikeassa tilanteessa päätyessään itsemurhaan, mutta silti.

    Itse en ole ollut tietoinen muista vaihtoehdoista. Soittaessani sosiaalihuoltoon kerroin olevani huolissani 4-v kummitytöstäni ja kysyin, mitä voin tehdä. Sieltä sanottiin suoraan, että voit tehdä lastensuojeluilmoituksen, muita vaihtoehtoja ei edes mainittu. Tein siis ilmoituksen.

    Ja kyllä, olen lapseton. Tarkoittaako se, että minulla ei voi olla näkemystä siitä, minkälainen elämä ei ainakaan ole hyväksi lapselle?

    Takaisin myös vastakysymys: Oletko itse alan ammattilainen (sosiaalihoitaja, psykologi tms.)? Tai miltä pohjalta (esim. omista kokemuksista), jollet ammatilliselta pohjalta, teet näitä huomioita ja kysymyksiä? Tunnut tietävän asiasta paljon ja olisi mukavaa tietää, miltä kantilta asiaa katsot.

    "Teit oikein": Asun ko. ihmisistä n. 15 km päässä, eli en onneksi itse asu aivan naapurissa. Onni sekin. Olen kyllä joskus harkinnut muuttamista toiseen kaupunkiinkin, ihan vain päästäkseni sukuni murheista eroon, mutta ainahan niitä kantaa mukanaan...

    "Alkoholistin sisko": Helpottavaa kuulla vastaavaa kokeneelta positiivistakin näkökulmaa asiaan. Se kannustaa minua ylläpitämään toivoa paremmasta sukuni suhteen.
     
  11. Aivan oikein olet tehnyt. Jatkossa lapsi on varmasti tilanteessa hyvin hukattu, mutta on tärkeää että hänellä on aikuisia joihin turvata. Itse pidin vastaavassa tilanteessa vahvasti äitini puolta, vaikka hän välillä pahoinpiteli rankastikin sanallisesti ja toisinaan fyysisestikin. Itse koin, että minua lapsena syyllistettiin tilanteesta, joten peittelin tilanteen vakavuutta opettajien ja muiden silmissä ja jouduin vain syvemmälle samaan epäkelpona pidettyyn sakkiin "äitini tyttärenä". Jouduin ottamaan paljon vastuuta äidin juomisesta, mm. sammuttamaan palamaan jääneitä savukkeita ja kynttilöitä, piilottelemaan viinaksia ja autonavaimia, hoitamaan laskut pankkiin ja niin edelleen. Äidin vanhemmat, omat isovanhempani, halusivat sulkea silmänsä tilanteelta ja pyysivät minua vain valvomaan ja vahtimaan "ettei mitään satu".

    Mutta suurin "sattuminen" sattuu sisäänpäin, niihin jotka asian keskellä joutuvat elämään. Silti oli halu olla lojaali äidille, ehkä juuri siksi että muihinkaan ei voinut turvata! Tukiaikuinen on erittäin tärkeä, jotta tilanteesta pääsee pinnalle. Lapselle epävarma elämä on normaalia, paremmasta ei tiedä ja huonompaa voi kuvitella koska sitäkin toisinaan sattuu juuri silloin kun tasapaino järkkyy. On halu pitää vain tilanne tasaisena hinnalla millä hyvänsä ja kaikki uusi pelottaa.

    Muista hakea itsellesi myös tukea, jos tilanne alkaa tuntua raskaalta. Käy asiaa läpi ystäviesi kanssa, jos et voi sukuusi luottaa. Alkoholistien läheisten ryhmässä käyminenkin voisi auttaa.

    - Itse alkoholistin tytär JA tuleva mielenterveyden ammattilainen
     
  12. toisaalta Vierailija

     
  13. Teit oikein Vierailija

    Kiitos siitä, että vastasit ap:n kysymyksiin.

    Loppuyhteenvetosi käy tasan tarkkaan yhteen omien ajatusteni kanssa. Ei todellakaan ole mitään hyötyä kenellekään siitä, että hymistellään, vaan kyseenalaistaminen ja asioiden pohtiminen joka kantilta on hyväksi. Siksi sinun kirjoituksesi tuolla matkan varrella olivat tosi hyviä. Muutoin tämäkin keskustelu olisi jäänyt kovin köykäiseksi, eikä ap olisi hyötynyt tästä lainkaan niin paljon, kuin nyt.

    Näin vaikeissa asioissa tunneperäiset reaktiot sekä puolesta että vastaan ovat voimakkaita. Terve järki unohtuu sen alle. Tässä tapauksessa onneksi kummitädillä oli terve järki mukanaan ja tästä lähin vielä ehkä enemmän. Siviilirohkeus on arvokas asia.
     
  14. hoitoalalla Vierailija

    Hei!

    Itsekin olen työni puolesta joutunut tekemään useammankin ilmotuksen elämäni aikana. Vaikka joka kerta ilmoituksen tekeminen on ollut yhtä vaikeaa uskon että sinun tunne-myrskysi asian tiimoilta on ollut vielä jotakin paljon pahempaa. Olet tehnyt aivan oikein, mitään muuta oikeaa vaihtoehtoa ei ole ollut!
    On mahdollista että tyttö todella joutuu laitoshoitoon tai sijaisperheeseen jos toiseenkin mutta ehdottomasti tämä on parempi tapa elää. Eräs hyvä ystäväni on lapsuutensa (5 vuotiaasta lähtien) asunut sijaisperheissä ja välillä orpokodissakin mutta on saanut hyvän elämän. Tällä hetkellä naimisissa, hyvässä työsssä ja kolmen lapsen äiti.
    Toivottavasti pysyt/saat pysyä lapsen elämässä aina mukana. Voi olla että äiti saa lapsensa takaisin (kun todistaa voivan sa olla äiti)sikäli mikäli lasta edes pois otetaan (aina kun sossukaan ei toimi niin kuin pitäisi). Näin jos käy voi hän estää sinua tapaamasta lastaan. Toivon että saat kuitenkin viestitettyä lapselle jotakin kautta joskus mitä todellisuudessa on hänen lapsuudessaan tapahtunut. Ettei hänen musitikuviaan tapahtuneesta vesitettäisi niin että sinä olet asioihin ollut syyllinen tai kuvitellut koko tilanteen. Yritä ainakin olla lähellä ja viestittää kaikille että pyrit tekemään kaikkien kannalta oikein (ei vain lapsen)ja tukemaan kaikkia läheisiäsi tässä tilanteessa. Hyvä on myös muistaa että lapsi rakastaa aina omia vanhempiaan olivathan he millaisia tahansa. Ei siis saa missään vaiheessa haukkua äiti ihmisenä vaan pitää pahana hänen valintojaan. Entäs missä lapsen isä? Voi olla että hänestä kirjoititkin, koko viestiketjua ei ole aikaa lukea.
    Tapahtui niin tai näin, sossu varmasti tutkii tilanteen ja sinun kertomuskesi tukena on tämä itsemurhayritys jolloin tilanteeseen on jo pitänyt kutsua ulkopuolista apua. Tilanteen on siis jo jokin muukin taho huomioinut.

    Toivon koko sydämestäni voimia tulevaan, koska helppoa se ei varmasti kellekään tule olemaan. Toivon että asiat järjestyvät, ovathan ne jo kääntyneet parempaan suuntaan, kiitos sinun!
     
  15. nuorisonohjaaja Vierailija

    Olen itse ammatiltani nuorisonohjaaja ja valitettavasti näen työssäni säännöllisesti lapsia/nuoria, joista minun on jos ei suoraan tehtävä lastensuojeluilmoitusta, ainakin juteltava sosiaalityöntekijän kanssa ja siirrettävä huoleni eteenpäin. Olen itse sitä mieltä, että mielummin kertoa pienikin huoli eteenpäin, mitä jäädä odottamaan, että asiat muuttuisivat paremmiksi. Ammattilaiset osaavat kyllä itse päätellä, milloin huostaanotto tai lievempi tukitoimi on tarpeen. Tottakai parasta olisi, mikäli pystyisi avoimesti keskustelemaan ko. perheen kanssa, kertomaan, että on huolissaan, tarjoamaan apuaan jne. Tämän voi tehdä myös hienotunteisesti, mutta sen verran napakasti, että viesti menee perille.

    Alkuperäiselle haluan vielä sanoa, että teit oikein. Päätöksesi ei varmasti ollut helppo. Nyt on kuitenkin ammattilaisten käsissä kummityttösi ja koko perheen auttaminen. Ystäviä he tarvitsevat jatkossa(kin) aivan varmasti, joten koeta tukea heitä edelleen, vaikka he sinut torjuisivatkin.
     
  16. syyttömiä kaikki? Vierailija

    Minua ihmetyttää vanhemmat, jotka riehaantuvat kun joku on tehnyt ilmoituksen. Ellei heillä ole mitään salattavaa tai perheessä ei ole ongelmia, kyllä se pian huomataan ammattilaisten toimesta. Ihan ilman syytä varmaan harvoin tehdään lastensuojeluilmoituksia. Ja parempi sekin, että se sitten todetaan turhaksi, kuin jättää tekemättä mitään jos on huolissaan. Vanhemmat riehaantuvat yleensä oman syyllisyyden tuntonsa vuoksi - useiden mielestä ilmoitus on ihan tekaistu ja turha. Vähän samoin kuin linnassakin istuu tosi paljon syyttömiä tyyppejä ;)
     
  17. kateellinen Vierailija


    Lapseton on taas kateellinen ja kostaa, just joo.
     
  18. voimia sinulle! Vierailija

    Teit mielestäni aivan oikein tilannetta jo tarpeeksi pitkään sivusta seuranneena, tuskin hetken mielijohteesta taikka koston halusta, kuten joku kehtasi vihjata.
    Varmasti oli todella rankka paikka tehdä se ilmoitus, voin vain kuvitella..
    Mutta älä epäilekään, ettetkö olisi tehnyt sitä vain ja ainoastaan sen tytön parasta ajatellen, hänen vuokseen, ja siinä toimit oikein.

    Itelläni vähän vastaavanlainen tilanne myös jollain lailla meneillään, että eräästä hyvän ystäväni lapsesta tod.näk. Pitäisi rohjeta sellainen ilmoitus tekemään, vaan enpä ole moista vielä saanut tehtyä. Tiedän siis kuinka VAIKEA juttu tuo sinulle oikeasti oli, pelkkä ajatuskin sellaisen tekemisestä saa kylmät väreet kulkemaan ja tulee ihan oksettava olotila, kun vain ajatteleekin asiaa.
    Tilanne heillä on lyhykäisesti sanottuna se, että ystäväni on tavallaan eronnut avomiehestään jo reilu vuosi sitten, muuttanut siis omaan asuntoonsa yhdessä heidän alaikäisen lapsensa kanssa. Jostain kumman syystä vain "veri tuntuu vetävän" häntä aina vaan kerta toisensa jälkeen sen miehen, pojan isän luo..
    Ei siinä mitään, jos mies ois ihan ok tyyppi, mutta kun ei ole.
    Hän on todella sairas ihminen, voisin vaikka vannoa, että narsisti (jollaisista on omakohtaistakin kokemusta ihan tarpeeksi), vaikkei diagnoosia olekaan. ja miten oiskaan, kun hänhän on mielestään täysin terve ja normaali ja syyttelee ja syyllistää ja haukkuu tätä lapsensa äitiä jopa tämän ittensä kuullen vaikka millä nimityksillä, jo vuosikaudet tehnyt niin. On ns. aivopessyt lapsensa ja nyt jo hänenkin suustaan saa äitiparka kuulla vaikka mitä kauheuksia ja haukkuja, kuinka kamala äiti tämä muka hälle on, idiootti ja tyhmä ja vaikka mitä!
    Heillä pitkä suhde takana ja jo vuosia ennen lapsen syntymää oli samanlainen "helvetti" päällä, tämän syntymän jälkeen on tilanne vain pahentunut pahentumistaan. Mies on manipuloinnin mestari ja osaa vetää oikeista naruista joka kerta saadakseen tahtonsa läpi. Ystäväni on monet kerrat soittanu mulle ja itkeny katkerasti puhelimessa ja pyytäny auttamaan häntä, kyselly mitä hän voisi tehdä jne. Ja monet kerrat oon yrittäny auttaa häntä parhaani mukaan (ja onhan mulla vankka "oman kokemuksen kautta hankittu tietämys" siitä, millaista tuollaisessa suhteessa oleminen narsistimiehen kanssa oikein onkaan), lohduttanu, hakenu ammattitahojen yhteystietoja hänelle valmiiksi, rohkaissu/kehoittanu kymmenet kerrat soittamaan niihin jne. Kerran soittikin sitten, mutta niin kovasti pelkäsi, että sos.viranomaiset veisivät häneltä lapsen ennenpitkää, joten uskottelikin heille, ettei hätä ole ihan tämän näköinen, että on iteki muka liioitellu asiaa, avun tarvettaan, ja sai karistettua heidät kannoiltaan "häiritsemästä".
    Ei uskaltanutkaan sittenkään seistä omien(kaan) ajatustensa takana, koska mieleen hiipi ukkonsa alituiset uhkaamiset ja uhoamiset siitä, miten käy, jos hänet meinaa jättää/viedä häneltä lapsen. Oli saanu uskoteltua jopa niinkin hurjia ja pelottavia ajatuksia hänen päähänsä, että jos sellaista edes yrittäisi, hän olisi kuitenkin se, joka lapsen lopulta saisi itselleen, koska ystävänihän on vain "hullu" ja idiootti" ja "mielenvikainen", hänen mielestään siis. Ja eihän sellaiselle mitään lasta annettaisikaan. Totuus ei kuitenkaan ole tuo hänen väittämänsä, mutta voi vain kuvitella, kuinka sitä ite kukanenkin alkaisi uskoa moiseen, jos kuulisi samaa höpinää vuosikaudet!
    Vaikka TODELLISUUDESSA ja ihan OIKEASTI se mielenvikainen tässäkin yhtälössä on vain ja ainoastaan se mies itse, NARSISTI mikä narsisti. Itekin miehen tavanneena ja tilannetta sivusta seuranneena + se kaikki hulluus ja mielipuolisuus, mitä ystäväni on kertonut siitä miehestä/hänen käytöksestään, ei voi olla kovin kaukana narsismista.
    Narsistin uhri on siis täysin ja siitäkin aiheesta oon hänelle sivukaupalla hakenu netistä luettavaa ja ihan samaa mieltä on siitä, että hyvin moni juttu täsmää hänenkin mieheensä.
    PELKO on vain niin suuri tekijä tässä kuviossa, ettei uskalla toimia, kuten kuuluisi, kuten itsekin tietää, että pitäisi. Ja on sen monta kertaa myöntänyt.
    Äijänsä on sen verran pahasti päässyt vuosikausia manipuloimaan toista, pelotellu ja uhkaillu, ollu todella arvaamaton ja epävakaa persoona, väkivaltainen sekä henkisesti että fyysisestikin, itsetunnon nujertanu jo aikaa sitten, ettei siinä enää monikaan nainen sellaisen kaiken läpikäyneenä kerta kaikkiaan KYKENE eikä JAKSA mitään tehdä. Irtaantua. On kuulemma niin väsynyt ja uupunutkin jo kaikkeen, turtunut, ettei ole kerrassaan Voimia toimia ja vielä kun omat vanhemmatkaan saati siskot eivät tahdo ymmärtää, millaisessa helvetissä hän on eläny jo vuosikausia, niin ei saa heiltäkään yhtään henkistä tukea taikka muutakaan apua, saati Ymmärrystä. Mikä on todella surullista :(
    Välimatkaa meillä on yli 500km, joten itekään en pysty olemaan sillä tavalla tukena hänelle, mitä hän aivan selvästi tarvitsisi. Suoraan sanoen siis hänellä ei ole juuri ketään/mitään tahoa, joka auttaisi tällä hetkellä ja riutuu siellä vaan päivästä toiseen ja pelkää milloinka taas iskee ukolleen joku kohtaus päälle..
    Tiedän todella, kuinka KAMALASSA ja AVUTTOMASSA tilanteessa hän varmasti tuntee nyt olevansa, kuin umpikujassa. Ei uskalla tehdä sitä minkä itsekin oikeaksi tietäisi eikä haluaisi enää siinä helvetissäkään elää.. Painajaismainen tosiasia todellakin..
    Mikä kuitenkin pahinta, ei edes hänen lapsensa tunnu olevan tarpeeksi tärkeä motiivi irtaantumiseen, tai siis ei ainakaan uskallusta saa sitäkään kautta toimiakseen. Olen monet kerrat sanonu ihan suoraan siitäkin, että ajattelisi edes lastansa, että millainen hänestä oikein kasvaa ja kehittyy, kun joutuu elämään tuollaisessa tilanteensa läpi lapsuutensa.. kuinka paljon kärsii jo nyt ja kuinka kauaskantoiset seuraamukset ja vaikutukset tulevat vielä olemaankaan tulevaisuudessa. Että ajattelisi edes sitä kaikkea jollei enää itestään niin jaksa välittää. Että haluaako sellaista elämää lapselleen, monenlaisia vaikeuksia ihmissuhteissa jne.
    Hän on vain NIIN väsynyt ja toisaalta ymmärränkin sen oikein hyvin, itekin olin aikoinani samassa pisteessä..
    Tuota hänen lastansa vain kovasti aina välillä ajatellu ja miettiny, että uskallanko puuttua asiaan tämän kummemmin, mitä jo oon puuttunut.. onko se minun asiani?
    Mahdollinen ystävyyden menetyskin käynyt mielessä ja kaikki se viha, mitä tulisin kohtaamaan, kun selviäisi, kuka ilmoituksen on tehnyt..

    Kertokaa mitä ootte mieltä tästä!
    oon aika avuton itekin nyt ja jatkuvasti saa pelätä, milloin ystäväni taas soittaa ja mitä kamalaa taas kerran on päässyt tapahtumaan..
     
  19. Ja pointti oli? Vierailija




    No just. Ehkä sun kannattaa tehdä ilmoistus kirkkoherranvirastolle, jos heidän parisuhteessaan on noin paljon vikaa.
     
  20. et näin Vierailija

    olen samaa mieltä ja myös se että nainen joka tuollaista katselee, ei voi olla täysin normaali itsekkään
     
  21. Järkyttynyt Vierailija

    Tällä hetkellä lähipiirissä on hiljaista. Mitään älähdystä ei ole ilmaantunut suuntaan tai toiseen. Itse olen ollut sydän sykkyrällä, tuskaisena ja ahdistuneena ilmoituksen jälkeen ja työstänyt asiaa itsekseni. Välillä olen pelännyt järjettömästi puhelimen soidessa, joskus miltei kokonaan unohtanut asian.

    Jossain vaiheessa rupesin miettimään, että miksei mitään tapahdu. Ensin jaksoin odotella, että byrokratiarattaat lähtevät pyörimään ja asia etenemään. Mutta kun sittenkään ei mitään kuulunut ja tietääkseni perhe on lastensuojelun pakeillakin jo käynyt, niin en tällaista arjen jatkumista odottanut yhtään.

    Sitten juolahti mieleeni, että eipä tainnut olla ensimmäinen lastensuojeluilmoitus, mikä oli kummityttöni perheestä tehty! Nyt ajatus tuntuu luonnolliselta, sillä tuntuu, että joskus ulkopuoliset ihmiset tekevät ilmoituksia hyvinkin herkästi ja kyllä siskoni ja hänen tyttärensä perheen toiminta näyttää taatusti levottomalta ja "vauhdikkaalta" myös ulkopuolisen silmin. Ikävä kyllä kummityttöni perheelle tehtyjen lastensuojeluilmoitusten setviminen saattaa olla arkipäivää, eikä sen takia heitä mitenkään järkytä tai laita älähtämään... =(

    Asian oivaltaminen helpotti omaa taakkaani, mutta toisaalta toi tullessaan huolen, että jos ilmoituksia on tehty ennenkin ja lastensuojelun kanssa oltu tekemisissä, niin miksi tilanne on SIITÄ HUOLIMATTA tällainen? Uskomatonta. Joko perhe on erittäin hyvä viilaamaan sosiaalihoitajia linssiin (hyviä he siinä ovat, mutta sosiaalihoitajat ovat myös ammattilaisia ja osaavat tod.näk. nähdä tällaisten läpi) tai sitten ongelma on lastensuojelun päässä. Ei ole resursseja, aikaa , mahdollisuuksia puuttua kunnolla asioihin. Tai pahempi vaihtoehto, ei edes halua tai kiinnostusta.

    No, helpottaahan sekin ajatus, että nämä asiat voivat olla vaikeita myös lastensuojelulle, mutta mitä jää jäljelle? Mitä mahdollisuuksia minulla olisi vaikuttaa asioihin, jos edes lastensuojelun puolesta ei mitään tapahdu? En tiedä, turhauttavaa.

    Tähän asti olen pohtinut pohtimasta päästyäni näitä asioita ja nyt ajattelin pitää pientä taukoa. Asiat ovat niin isoja, että ei niissä muutama viikko tunnu missään. Täytyy muistaa pitää kiinni omastakin elämästään ja taas kun jaksaa, niin varmaan syntyy ideoita, että mitä asian kanssa tekisi. Terapeuttini sanoi asian mielestäni hyvin: Läheisesi tuhoavat itsensä, seisoit vieressä katsomassa tai et.
    Jos ihmisellä ei itsellään ole halua muuttaa itseään ja asioitaan, ei sitä voi ulkopuolelta pakottaa. Eikä minun vieressä kärsimiseni asiaa mihinkään muuta. Täytyy siis vaan koittaa suojella omaa itseään ja vahvoina hetkinä koittaa tukea myös kummityttöä.

    Omaksi avukseni olen pohtinut käyntiä AlAnonin tapaamisessa. Ryhmät on tarkoitettu alkoholistien läheisille. Vertaistuki voisi tuoda näkemystä siihen, mikä on tavallista alkoholistien kanssa toimiessa ja mitkä ovat sudenkuopat. Sieltä voisi saada vahvuutta irtauttaa itsensä suvun tekemisistä kevyemmällä mielellä. Saada realismia omaan lojaalisuuteensa sukua kohtaan. Kaikkea ei tarvitse sietää, oli kyseessä kuka vain. En ole sinne vielä mennyt, mutta ehkä joku päivä...
    Hitaasti mutta hitaasti eteenpäin.
     
  22. tirrikka Vierailija

    Lapsen etu on tärkein. Olet oikealla asialla. Lopeta nuo syyllisyyden tunteet ja katso kummilastasi silmiin.
    Aikuinen voi halutessaan auttaa itseään mutta lapsi ei voi kun katsoa sivusta minne maailma nakkaa.
    Teit oikein!
     
  23. yskänlääkettä Vierailija

    Minulla on nuoruudessani ennen miestä ja ihania lapsia ollut monenlaista ongelmaa. Lääkkeitä, viinaa, huumeita...
    Voi taivas että toivoisin minusta tehtävän ilmoituksen heti jos niihin vielä sotkeutuisin.
     
  24. kenestä ilmoitus? Vierailija



    Heh. Ai sinusta, tarvitsetko suojelua?
     
  25. ei niin justiinsa Vierailija


    Nusaisetko pilkkua?
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti