lastentarhanopettajan natsimainen käyttäytyminen!

11.06.2007
142
0
16
Meidän poika aloitti päiväkodissa, jossa hänelle tuli oikeasti aika mahdoton lastentarhanopettaja siihen ryhmään. Lapseni on 2v3kk ja koska on pientenryhmässä melkein vanhimmasta päästä niin lastentarhanopettaja vaatii tietysti ihan kohtuuttomia lapseltani. Naapurin poika ollut samassa ryhmässä ja teki samaa hänelle, sillä tuloksella, että vaihtoivat pojan toiseen päiväkotiin. Ensinnäkin on sitä mieltä, että alle 3v. voisivat pysyä kotona (on antanut ihan suoran vihjauksen tästä, enkä ymmärrä miksi on pienten ryhmässä) joka päivä tulee narinaa siitä miksi poikani ei osaa pysyä paikoillaan, olla hiljaa (huom. aloittanut vasta ja ikä huomioon ottaen aika mahdoton vaatimus) ja poikani istuukin sitten jäähyllä joka päivä. Olen jutellut kaikkien kanssa myös kyseisen lastentarhanopettajan asiallisesti, mutta en ymmärrä vaatimuksia. Normaalina 2-vuotiaana olen lastani pitänyt :'( Mieheni on pari kertaa menettänyt hermonsa, joka ei varmaan paranna asiaa. En tiedä miten jatkaisin tästä. Pitää varmaan vaihtaa päiväkotia.
 
Voih :( Ymmärrän tunteesi.
Minulla oli aika samanlaiset fiilikset, kun poika aloitti pari vuotta sitten ekan luokan koulussa. Opettaja korosti alussa, että tärkeintä on opetella olemaan koululaisena, istumaan paikoillaan, hoitamaan omat tavaransa jne. Sitten sai joka päivä lukea reissarista, että poika ei jaksa istua paikoillaa, ei jaksa keskittyä jne. Eikös noita asioita pitänyt just OPETELLA? Ei kai kukaan ekana päivänä oleta että lapset osaavat lukeakaan...

Sitäpaitsi, mitä sille oikeastaan kotona voi tehdä? Puhua lapselle, että koitas nyt keskittyä siellä ja kuunnella...

Onneksi nyt poitsu on jo kolmannelle menossa ja osaa jo olla kunnolla :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja puutarhatonttu:
enkä ymmärrä miksi on pienten ryhmässä

tähän ihan vaam kommenttina, että päiväkodin henkilökunta voi kyllä esittää toiveita siitä, missä ryhmässä työskentelevät, mutta kaikkia toiveita ei voida toteuttaa. eli voipi olla, että tämäkin tätyliini työskentelee siellä pienten ryhmässä vastoin tahtoaan. työhön se ei tietenkään saisi vaikuttaa, jos on ammattitaitoisesta ihmisestä kysymys. minustakin kuulostaa, että tuo ope on vähän väärässä paikassa vaatimuksineen. jospa jututtaisit ryhmän muuta henkilökuntaa tai sitten ihan johtajaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaktus:

Niin! Tätä juuri tarkoitin. Miten voi muutamassa viikossa jo hallita kaiken, kun ei meillä täällä kotona ole tarvinnut istua hiljaa paikallaan (ruokapöydässä tietysti) tai jonottaa jne. Meidän poika on tosi rauhallinen, joten en tiedä mitä sitten näiden vilkkaiden lasten vanhemmat saavat kokea!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:

OLi eskariryhmässä viime vuonna
 
Minusta on aivan normaalia esim. syksyisin kun päiväkoteihin tulee paljon uusia lapsia, että on aikamoinen hulina päällä. Sitten kun lapset oppivat talon tavat, niin jo alkaa sujua. Sama juttu jos ryhmään tulee uusi lapsi, hänelle pitää antaa alkuun erityistä huomiota ja aikaa, että pääsee touhuun mukaan.

Alkuperäinen kirjoittaja puutarhatonttu:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja puutarhatonttu:
OLi eskariryhmässä viime vuonna

no niin, tuo ehkä vähän selittääkin. taitaa opea hermittaa pienten puolelle joutuminen. jospa ihan muina naisina juttelisit pk:n johtajalle tilanteesta, kerro että olet hämmentynyt ryhmän vaatimuksista kun kyseessä kuitenkin noin pieni lapsi. voipi olla opelle pieni työnohjaus paikallaan.
 
Tästä on kyllä juteltu jo jonkun aikaa ja useamman ihmisen taholta ja ihan sille johtajalle. Nuo vaihdokset ei varmaan kovin helposti järjesty, joten tiedossa ainakin loppuvuosi natsimeininkiä :headwall: :headwall:
 
Onko oikein vaatia 3v.lasta istumaan pitkä aika paikoillaan, kun neuvolassa paikallaan oloa ja tehtävien tekemistä vaaditaan neljä-viisivuotiaalta?

Voitte sopia ajan minkä lapsi on paikoillaan. Myös muihin kasvatuksellisiin asioihin sinulla on oikeus puuttua, vaikka ne tapahtuisivat tarhassa. Koska olet äiti. Hermostua ei kannata vaan ottaa kylmät hermot käyttöön.

Minusta on hienoa, että pienten ryhmässä on lastentarhanopettaja. Me asumme niin syrjässä, että lastentarhanopettaja on vasta eskarilaisilla. Lastenhoitajat hoitavat siihen asti. Lastentarhanopettaja kokee itsensä todennäköisesti aika turhautuneeksi, kun noin pienille on varmaan ryhmässä aika mahdotonta opettaa mitään. Jospa hän ottaisi lapsesi kanssa henkilökohtaisen hetken jolloin opetellaan juttelemaan aikuisen kanssa, piirtämään tikku-ukko, värejä, eläimiä ym.

Onkohan lastentarhanopettaja kovin vasta-alkaja? Jotenkin saan hänestä sellaisen kuvan.

Jos asiallinen keskustelu ei onnistu, kannattanee keskustella päivähoidon ohjaajan kanssa tai päiväkodin johtajan kanssa tilanteesta. Olen itsekin törmännyt himovaativiin lastentarhan maikkoihin, joilla ei sitten muuta ollutkaan kiikarissa kuin oman kilven kiillotus. Viimeisenä keinona on tarhan vaihto, meidän tytön kohdalla se oli parasta mitä tapahtui -hän sai pelkkää positiivista palautetta.

Voimia sulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja puutarhatonttu:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja puutarhatonttu:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja puutarhatonttu:
OLi eskariryhmässä viime vuonna

no niin, tuo ehkä vähän selittääkin. taitaa opea hermittaa pienten puolelle joutuminen. jospa ihan muina naisina juttelisit pk:n johtajalle tilanteesta, kerro että olet hämmentynyt ryhmän vaatimuksista kun kyseessä kuitenkin noin pieni lapsi. voipi olla opelle pieni työnohjaus paikallaan.

Tästä on kyllä juteltu jo jonkun aikaa ja useamman ihmisen taholta ja ihan sille johtajalle. Nuo vaihdokset ei varmaan kovin helposti järjesty, joten tiedossa ainakin loppuvuosi natsimeininkiä :headwall: :headwall:

no natsimeininkiin ei kyllä pidä alistua. jos teitä vanhempia on siis useampia niin nostakaa kunnon meteli asiasta. te olette kuitenkin maksavia asiakkaita ja ope on palveluammatissa - halusi tai ei. jos johtajankin kanssa tuntuu vaikealta keskustella niin aina voi olla yhteydessä vaikka päivähoitotoimeen.
 
Kiitos! Poika on meidän esikoinen, joten oli hiukan shokki tämä hoidon aloittaminen kun itään positiivista ei koskaan sanota. Luulin nimittäin tämänikäisten kanssa kaiken olevan sellaista hauskaa leikkimielistä oppimista :/ Olenhan itsekin työskennellyt päiväkodissa eikä mitään vastaavaa ollut. Nyt harmittaa töihin meno :/ Tiedän, että pitäisi pitää hermot kylmänä, mutta välillä se on vaikeaa tuollaisen kanssa.
 
Ensinnäkin :hug: sulle!

Mä en ole eläissäni ensimmäiseenkään mukavaan lastentarhanopettajaan törmänny... Oma lto oli syvältä, kaksosten lto oli niin syvältä, että vaihdettiin tarhaa. No siinä paikassa oli ihan suht siedettävät opet, mutta ihme vaatimuksia ja voivotteluja ja alentuvaa puhetta sielläkin.

Kuopuksen kerhotäti oli toooooooodeeella syvältä; poika istu jäähyllä melkeen aina - koko hemmetin kerhoajan. Eskariin meni, ja vaihteeks alentuvaan sävyyn puhuva lto...

No, nyt ovat jo kaikki koululaisia, kuopuskin alottaa syksyllä, joten oliskohan nää kammottavat kokemukset lastentarhanopeista loppu meillä.

Ota ihmeessä asia puheeks -rauhallisesti (vaikeaa, tiedän!)... Ja jos muu ei auta niin ryhmän / tarhan vaihto. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Panthera leo:

:hug: :hug: Sinulle. Tämä on niin rasittavaa ja ahdistavaa. Joka päivä saa miettiä, että mitähän tänään tiedossa :'( Viime viikolla oli leikkinyt dinosaurusta ja pitänyt ääniä ja sellainen ei sopinut päiväkotiin! Mikä hemmetti sinne sopii?? eikö päiväkodissa saa leikkiä? Onneksi minulla sellainen mahdollisuus, että jään pois töistä vähänksi aikaa, sillä kauan en aio tätä katsella. Otan pojan pois ja siirrän toiseen hoitopaikkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaktus:
Voih :( Ymmärrän tunteesi.
Minulla oli aika samanlaiset fiilikset, kun poika aloitti pari vuotta sitten ekan luokan koulussa. Opettaja korosti alussa, että tärkeintä on opetella olemaan koululaisena, istumaan paikoillaan, hoitamaan omat tavaransa jne. Sitten sai joka päivä lukea reissarista, että poika ei jaksa istua paikoillaa, ei jaksa keskittyä jne. Eikös noita asioita pitänyt just OPETELLA? Ei kai kukaan ekana päivänä oleta että lapset osaavat lukeakaan...

Sitäpaitsi, mitä sille oikeastaan kotona voi tehdä? Puhua lapselle, että koitas nyt keskittyä siellä ja kuunnella...

Onneksi nyt poitsu on jo kolmannelle menossa ja osaa jo olla kunnolla :)

Hmmm. Mielestäni kyllä koulussa opetetaan lukemaan, mutta eskarissa ja ennen koulua pitäisi olla testattuna se, osaako olla muiden kanssa, eli antaa muille työskentelyrauhan.
 
Yhteistyössä