Hae Anna.fi-sivustolta

Leski naimisiin 6 kk tapailun jälkeen

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Huolehtiva tytär, 19.10.2010.

  1. Huolehtiva tytär Vierailija

    Olemme sisarusteni kanssa joutuneet törmäämään asiaan, joka osaltaan naurattaa, osaltaan itkettää. Lähes 70-vuotias äitimme, joka on ollut leskenä jo useamman vuoden, on tavannut netin kautta ystävän, jota on tässä hiljaisuudessa noin puolen vuoden ajan tapaillut. Viimeksi äitiä tavatessani, sain kuulla, että he suunnittelevat avioituvansa. Kun edes kirjoitan tätä viestiä, en voi olla nauramatta - niin uskomattoman epätodelliselta tuo ajatus tuntuu. Ei voi olla totta, että konservatiivinen ja järkevääkin järkevämpi äitini on langennut Casanovan ansaan. Olen ilmaissut äitilleni olevani onnellinen hänen puolestaan, että hänen tielleen on vielä vanhoina päivinä osunut mukava ihminen, mutta että toivoisin, että he tutustuisivat toisiinsa hieman paremmin ennen kuin hyppäävät avioliiton auvoiseen satamaan. Äitini vain loukkaantui minulle, sillä mies on kuulemma kiltti ja kunnollinen. Mielestäni heidän suhteensa on monessakin mielessä kahden hyvin erilaisen ihmisen suhde, eikä ehkä vähäisimpänä heidän erilaiset taloudelliset tilanteensa. Arvasit oikein - äitini on koko elämänsä säästänyt ja elänyt melko nuukasti, uusi ystävä elänyt vauhdikkaammin ja riskejä ottaen. Tätäkin taustaa vasten tuo ajatus avioliitosta tuntuu aivan taivaasta tippuneelta. Olen päättänyt, että mikäli äitini vain pitää päänsä, eikä kuuntele meitä lapsia, pyydän lakimieheltä apua ja yritän saada rakastuneet tekemään avioehdon. Näillä salamarakastujilla kun on myös taipumus salamaerota. Jos olet joskus itse ollut vastaavassa tilanteessa, olisi mukava kuulla tarinasi ja kuinka onnellisesti tarina loppui.
     
  2. Setä Vierailija

    Vaikea sitä on toisen päätä kääntää ja saada ajattelemaan asiaa tarkemmin ja rauhassa. Aika hätäiseltä kuulostaa naimisiinmeno noin lyhyen tutustumisajan jälkeen. Ei millään pahalla, mutta varsinkin te naiset olette aika jääräpäisiä ja rationaalinen ajattelu ei aina tahdo onnistua :). Mukavaa, jos äitisi on löytänyt mukavan elämänkumppanin vielä vanhoilla päivillään. Tapausta en tunne, mutta tiedän kyllä näitä tapauksia, joissa sulhanen on vain perintörahojen perässä. Onhan niitä kunnollisiakin ihmisiä, jotka eivät vain hyväksikäytä vanhempia ihmisiä. Yritä saada äitisi tekemään avioehto. Se on pakko tehdä. Muuten ei kannata ruveta asiasta tappelemaan, jos hän haluaa naimisiin mennä, niin hänen oma asiansa se on. Voit toki ystävällisesti kertoa omista ajatuksistasi, että sinua epäilyttää tälläinen asia. Se sinun täytyy saada hänet ymmärtämään, että avioehto on välttämätön.
     
  3. lipstikka Vierailija

    Avioehto olisi tarpeen, jokaista avioliittoa solmittaessa.
     
  4. Rajallinen rakkaus Vierailija

    Meilläkin jo edesmennyt mummu seurusteli huomattavasti köyhemmän leskimiehen kanssa, ja tämä mies olisi halunnut MUUTTAA mummuni luo, myydä oman asuntonsa ja autonsa jne. ja alkaa siis elämään mummuni siivellä. Onneksi meillä mummu piti ihan hupsutuksena moisia ajatuksia ja sanoi, että höpö höpö moiselle.

    Emme kyllä tiedä, mitä olisimme tehneet, jos mummu olisi avioliittoon aikonut puolen vuoden seurustelun jälkeen. Luultavasti olisimme hakeneet häntä holhoukseen. Ei auervaaroja tähän sukuun, kiitos.

    Pistäkää kova kovaa vasten. Teillä on oikeus suojella isänperintöänne. Siihen ei tarvitse ketään ulkopuolista kajoamaan. Jos äitinne ei suostu avioehtoon, ilmoittakaa, että siinä tapauksessa haette häntä holhouksen alle. Rajansa kaikella ns. rakkaudellakin.
     
  5. Hmmm? Vierailija

    Itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen, että pelätäänkö tässä ensisijaisesti sitä perinnön menettämistä vai rakkaan äidin lankeamista petturiin?

    Tietenkin aina voi varoittaa ja ehdottaa juurikin tuota avioehtoa (oli sitten kyseessä vanha äiti tai kuka tahansa), mutta ymmärrän toisaalta kyllä 70 vuotiaankin innon mennä vauhdilla naimisiin kun tuota elämää ei välttämättä enää ole vuosikausia jäljellä. Leskeyskin on varmaan ollut aika yksinäistä ja nyt olisi mahdollisuus vanhuusajan kumppanuuteen...

    Itse olen kyllä omille vanhemmilleni sanonut, että perintöä vois jättää hautajaisten järjestämistä varten ;), mutta muuten pistäkööt oman työnsä tulokset itseensä, matkustelkoot ja nauttikoot sen mitä vielä ehtii. Ei se perintö sen kummemmin kuulu kuin niille, jotka sen ovat keränneet...

    Ja jos on jotain suvun maita ja mantuja, niin ne voi suojata vain suvun omistukseen, jolloin sukuun naiduilla ei ole niihin mitään omistussuhdetta...
     
  6. Rajallinen rakkaus Vierailija

    Meidän tapauksessamme nimenomaan on ja oli kyseessä suvun maat ja mannut ja niiden suvussa pysyminen. Ja mummulla oli rahaa ihan reippaasti, että ei millään matkustelulla sitä olisi saanut tuhlattua, yksi auervaara olisi siinä rikastunut suoraan, jos olisi käsiksi päässyt.

    Riippuu varmaan, onko kyseessä tuhansia vai satojatuhansia. Jälkimmäisessä tapauksessa auervaara-ilmiö lienee todennäköisempi.
     
  7. Huolehtiva tytär Vierailija

    Kiitos kaikille kommenteista ja tarinoista, kuin myös rationaalisesta ajattelusta ;)

    Meillä myös kuvioon liittyy jonkin verran suvun maita ja mantuja sekä äidin ja isän vuosikymmenien aikana hankkimaa muuta omaisuutta. Juuri tämän vuoksi olen sen avioehdon kannalla. Erityisesti vanhemmalla iällä, jos nyt ei nuoremmallakin, kun avioliitto on taloudellinen sopimus. Olisi mahdollisessa avioerotilanteessa äidilläni yksi murhe vähemmän surtavana, eikä häviäisi se ahkeruudella hankittu omaisuus kuin tuhka tuuleen, koska toinen ei siihen avioliittoon tuonut muuta kuin veikeän luonteensa. Ja mitä siihen perintöön tulee, niin samoin olen kehottanut äitiäni nauttimaan elämästään ja toteuttamaan unelmiaan vielä nyt, kun on voimia ja virkeyttä. Jos se nauttiminen kuitenkin on lähes varattoman 70-vuotiaan elättämistä ja pahimmassa tapauksessa lainojen takaamista, niin koen, että on ihan aiheellista osoittaa huolestuneisuutensa. Näin ne ovat vanhempi-lapsi –roolit vaihtaneet paikkaa. :)
     
  8. niin tai näin Vierailija

    Minun mummumi meni uusiin naimisiin 78-vuotiaana. onnellisesti, vaikkakin olivat erilaisissa taloudellisissa tilanteissa. Mummuni elikin 90-vuotiaaksi. Avioehtoa ei ollut. He olivat täysissä järjissään, joten tekivät kuin tahtoivat. Se oli heidän päätöksensä.
    Onneksi olin itse vielä niin nuori silloin, etten edes osannut haikailla perintöjen perään. Sehän ei ollut minun hankkimaani omaisuutta, joten ei minulle siitä mitään olisi kuulunutkaan, ajattelin. Ajattelen yhä.
     
  9. eräsperäs. Vierailija

    Tjaa, miten minusta tuntuu että on 70+ ihmisten kannattaakiin mennä avioon suhteellisen pikaisesti :))

    Jos suvun maiden menetys on ainoa huolenaihe, niin laittakaa paperit kuntoon. Siihen ei edes juristia tarvita. Sanamuodon löytää vaikka netistä.

    Anna äitisi elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi.
     
  10. Miukunen Vierailija

    Osaan samaistua tilanteesesi, kyllä se kirpaisisi jos joku onnenonkija veisi perintörahat! Hyvähän se on sellaisten kirjoitella ja vähätellä, jotka eivät ole mitään perimässä!

    Jos oikein tiukka paikka tulee, ja äitinne ei tee avioehtoa, pistäkää kova kovaa vasten, sanokaa äitille että ette pidä mitään yhteyttä äitiinne jos ei suostu tekemään ehtoa, eiköhän se siitä...
     
  11. Isänmaa Vierailija

    Onko mahdollista että haette perinnönjakoa isänperinnön osalta heti, mikäli äitinne ei hyväksy avioehtoa? Jos isänperintö on jakamatta, onko perillisillä mahdollista hakea jakoa?

    Itse olen perinyt jonkin verran maita ja mantuja. Vaikka olen allen viidenkymmenen, ajattelen niitä kuitenkin lasteni perintönä, josta yritän pitää parhaani mukaan huolta.
     
  12. Älä nuolaise... Vierailija

    Elinaikanaan mummu saa vaikka lahjoittaa koko omaisuuden pois, jos tahtoo ja jos on täysissä järjissään, eikä holhouksen alla.
    Joten ei kannata ajatella tuevia perintöjä omianaan, ennen kuin se on todellista. Et omista sitä perintöä vielä. Mummusi omistaa.
     
  13. mun ajatuksia Vierailija

    Jos teillä on perikunta ja jakamaton pesä isäsi jälkeen, niin siinä riittää kun joku jäsenistä vaatii jakoa. Teette jaon (tai lunastatte) niin, että äitinne jää ulos maista ja kiinteästä omaisuudesta, minkä haluatte suvulla säilyttää. Omalla osallaan hän tietysti saa tehdä, mitä haluaa. Kotinsa leskellä on sitten kuitenkin oikeus säilyttää.

    Jos isä ja äiti ovat aikoinaan tehneet keskinäisen testamentin, niin tilanne on toki toinen. Ja jos omaisuus on tullut sukuun hänen kauttaan, niin mahtaako suostua luopumaan siitä puoliskosta. Muutenkin aika varhaiselta tuntuu perintöjä jaella, kun ei voi edes tietää, missä järjestyksessä täältä lopulta lähdetään.

    Toki avioehto sekä eron että kuoleman varalle tuntuu järkevimmältä ratkaisulta tilanteessanne. Täytyy muistaa, että liiton aikana äiti voi toki hallitsemiaan varoja käyttää yhteiseen elämään ehdon estämättä.
     
  14. Rajallinen rakkaus Vierailija

    Niin, voihan olla, ettei äitisi omista yhtään mitään muuta kuin asuinoikeuden perikunnan taloon. Silloin vaan vaatimaan perinnönjakoa heti. Tämä siis jos isäsi ja äitisi omaisuus on kaikki ollut isäsi nimissä.
     
  15. eräsperäs. Vierailija

    Nimenomaan!

    Mummu lahjoittakoon elinaikanaan omaisuutensa jos hänelle itselleen on tärkeää kenelle se päätyy joskus.

    No mut tälläistähän tämä. Elinaikanaan ei minkään arvoinen ihminen on tärkeä vasta kuoltuaan kun päästään perinnästä osalliseksi. Nyt en siis viitannut aloittajan tapaukseen, vaikka äidin onni tuntuukin olevan sivuseikka perinnön rinnalla.

    Ota aloittaja asia rohkeasti puheekis äitisi kanssa. Saat kuulla mitä mieltä hän on tulevasta perinnönjaosta ihan itse.
     
  16. Miraliini Vierailija

    Tätini avioitui liki saman ikäisenä vähävaraisemman miehen kanssa, mutta avioehdon kera. Homma toimii yhä, vaikka vuosia on kertynyt molemmille. Avioehto rauhoittaa jälkipolvea, koska perittävää kuitenkin perikunnalla on ja näin tätini kunnioitti edesmenneensä siippansa odotuksia saada jakaa omaisuus yhteisten perillisten kanssa. Voisiko asiasta keskustella teilläkin samassa hengessä?

    Muutoin anna äitisi nauttia elämästään. Puhu perintöasioista suoremmin, koska ajattelet aivan järkevästi sitä mitä isäsi on mahdollisesti teille lapsille halunnut jättää.

    Kysehän ei ole epäluottamuslauseesta uutta siippaa kohtaan, vaan olettehan te aikuisia ja järkeviä ihmisiä. Etenkin äiti pitää se ymmärtää.
     
  17. eipäs.. Vierailija


    Tai sitten ko. äiti omistaa kaiken ja isävainaa oli varattomasta suvusta ja heillä oli avioehto. Saa kait nyt tämä ihminen omaisuutensa vaikka antaa pois jos haluaa.
     
  18. Rajallinen rakkaus Vierailija

    Niin. Turha inttää, mitä ihmettä kirjoitat eipäs? Kyllä Suomen maatiloilla on vallinnut patriarkaalinen perimys, vanhin poika on ollut se, joka tilaa on jatkanut. Mutta mitä ihmettä inttämään, minähän vain esitin yhden MAHDOLLISUUDEN.

    On kylläkin isompien omaisuuksien kyseessä ollessa kohtuutonta, jos joku auervaara ne vie. Pikkurahoista nyt ei kenenkään kannata tapella, mutta kyllä lain suojaa löytyy tai on pakko panna löytymään, jos "rakkaudesta" höpsähtänyt äiti alkaa elättelemään siipiveikkoa. Sellainen, joka ei tiedä varakkaasta suvusta mitään, voi ehkä vaieta, kun tämän ap. kirjoittaa, että
    "Meillä myös kuvioon liittyy jonkin verran suvun maita ja mantuja sekä äidin ja isän vuosikymmenien aikana hankkimaa muuta omaisuutta."
     
  19. perittävät Vierailija

    Ei aviopuolisot peri toisiaan vaan lapset perivät vanhempansa. Isän perinnön voitte pyytää heti pois halutesasanne. Ja jos vanhemmillanne ei ole ollut avioehtoa niin avio-osuus on äidilläsi puoleen omaisuudesta . Toinen puoli tulee teille. Ja äitinne kuollessa peritte hänet eikä uusi ukko häntä peri, mutta hänelle voi jäädä avio-oikeus puoleen äitinne omaisuudesta jos ei ole avioehtoa.
     
  20. eipäs.. Vierailija

    On vielä sellainenkin vaihtoehto, että isä oli se köyhemmmästä suvusta naitu, aivoehto tietenkin tehtiin, niin oli ennen tapana, jos toisella oli omaisuutta ja toisella ei.
    Minusta on väärin että elävän ihmisen omaisuudesta riidellään ja sitä omitaan kuin se kuuluisi jotenkin lapsille. Tottakai se korpeaa jos on luullut saaavansa perintöä ja se annetaankin rakkaudesta jollekin muulle. Elämä ei aina ole reilua.Keskitttyisit ap. enemmän ilahduttamaan äitiäsi ja auttelemaan häntä erilaisissa töissä kuin vahtisit hänen rahojaan.
     
  21. srhdfj Vierailija

    Avioehto olis ihan paikallaan, mutta muuhun älä mene puuttumaan, koska se ei ole sinun asiasi.
    Aatteleppa asiaa niin että olet itse ollut vuosia yksin, vastaan tulee ihminen jonka kanssa on hyvä olla, ja sitten kun kerrot hyvästä olostasi läheisillesi, sinulle nauretaan päin naamaa. Olisko sin omassa asenteessa jotain korjaamista???
    Äiteesi tekee niinkuin tekee. Mikä siinä on että lapset koitatvat myöhemmin kovasti omistaa ja ohjailla omia vanhempiaan.

    Mikä sopii paremmin tähän: Älä opeta äitiäs nussimaan
     
  22. kokemusta Vierailija


    Minun isäni muutti yhteen heti äitini kuoltua erää naispuolisen "Casanovan" kanssa ja heti kun oli mahdollisuus heidät vihittiin maistraatissa. Nainen osasi asiansa ja pikku hiljaa he hävittivät isän omaisuutta sekä omaisuutta ja yrittivät ja osaltaan onnistuivatkin muuttamaan käteiseksi rahaksi, myös minulle puoliksi kuuluvaa (äidiltä omistusoikeus testamentti minulle, mutta isällä hallintaoikeus) irtainta omaisuutta. Asia meni siihen pisteeseen, että olin haastaa heidät käräjille teoistaan ja olisin sen tehnytkin, mutta isä sairastui ja kuoli. Uuden vaimon oveluus tuli julki.... kaikki mahdollinen oli muutettu käteiseksi rahaksi ja he ilmeisesti säilyttivät rahoja tallelokerossa, koska se oli irtisanottu ja tyhjennetty sopivasti isän kuolinpäivänä. Ovelaa oli myös se, että tallelokero oli heidän yhteisellä nimellä, pankin ei kuitenkaan olisi saanut lesken mennä lokerolle, koska isä oli kuollut ja se oli kuolinpesän "omaisuutta", kävin kaikki instanssit läpi poliisista verottajaan. Kaikki joutuivat nostamaan kätensä ylös, vaikka vääryys (rikos) oli tapahtunut, mitään ei ollut tehtävissä. Käteistä rahaa, kun ei voi jäljittää. Kun näitä juttuja selvitettiin, kävi myös ilmi, että isäni oli antanut tämän uuden vaimon kolmelle lapselle huomattavia summia käteistä rahaa, ostanut yhdelle aika uuden autonkin.

    Asianajajani sanoi, etten ollut ainut perillinen, joka tämän kohtalon saa kokea, enkä viimeinenkään. Perillisellä ei ole mitään omaisuuden suojaa, mutta lesken oikeus on vahva. Ihminen saa elinaikanaan tehdä omaisuudellaa mitä haluaa. Ei sitä suojaa avioehto jos tuleva puoliso osaa asiansa. Ja tyhjästä on paha periä omiaan takaisin. Sen olen katkerana todennut.

    Olkaa varuillanne, jos isänne jäämistöä ei ole vielä jaettu ja se on lesken hallinnassa. Näitä kuokkavieraita ei tarvita niissä asioissa.

    Äiti saa kyllä rakastua ja olla onnellinen, mutta lapsiaan ei saa unohtaa.
     
  23. kaikki meni Vierailija


    Täytyy minunkin todeta, että kaikki meni eikä piisannutkaan.

    Ei mummo voi kaikkea lahjoittaa pois, ellei kuolinpesää ole jaettu. Kyllä esim. kiinteää omaisuutta myytäessä, otetaan kuolinpesän omistussuhteet selville. Eri asia on pankkitilit, irtain ja käteinen raha.

    Kyllä lapsilla on aina laki-osa perinnöstä, ellei heitä sitten ole tehty perinnöttömäksi.

    Jos joutuisin samaan tilanteeseen kuin viestiketjun aloittaja nyt on. (olin samanlaisessa tilanteessa itse, enkä sinisilmaisyydessäni kehdannut vaatia jakoa, kun isä otti uuden puolison) vaatisin perinnönjaon ennen lesken naimisiin menoa. Sittenhän näkisi onko Casanova tosissaan äitinne suhteen.

    Suosittelen sinulle, ottamaan yhteyttä lakimieheen ja kyselet tarkasti minkälaisia ongelmia voi tulla uuden avioliiton myötä kun kyseessä on kuolinpesä. Ei avioehtokaan ole mikään pelastus aina. Ota kaikki mahdollisuudet huomioon, äläkä luota sinisilmäisesti läheiseesi (kuten minä tein).

    Kun leski rakastuu, hän on täysin sokea ja tämän uuden rakkautensa talutusnuorassa. Omat lapset unohtuvat. Pitäkää puolenne!
     
  24. öööh tota Vierailija

    Eikös se avioehto oo voimassa vaan silloin jos ero tulee? Leskeen ei vaikuta enää avioehto. Eli jos äitinne kuolee ennen kuin uus ukko, nii se uus perii puolet.
     
  25. Ei ihan Vierailija

    Kyllä leskeenkin avioehto vaikuttaa. Sehän on nimenomaan puolisoiden sopimus siitä, mikä kuuluu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. Tosin se voidaan tehdä niinkin, jotta se koskee joko yksin erotilannetta tai molempiin. Leski saa aina asua kodissaan, vaikka sen omistaisikin perikunta.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti