Lestadiolaiset äidit!

  • Viestiketjun aloittaja tenava
  • Ensimmäinen viesti
tenava
Minua on jo pitkään askarruttanut muutama juttu ja nyt ajattelinkin kysäistä. Olen saanut käsityksen, että lapsia saa tulla niin paljon kun on tullakseen. Minusta se on hieno asia tässä nykymaailmassa, jossa kaikki on niin suunnitelmallista, MUTTA sanokaapa nyt rehellisesti hirvittääkö koskaan ajatus, että esimerkiksi viiden lapsen jälkeen lapsia voi tulla vielä lisää toiset viisi? Tuntuuko koskaan, että ei enää, en jaksa? Entä mietittekö lapsen synnyttyä, että toivottavasti ei ainakaan ihan heti tärppää tai ajoitatteko seksielämänne esim. varmoihin päiviin?

Itse haluaisin suuren perheen ja minua ärsyttää suunnattomasti kun sukulaiset jo ensimmäisen synnyttyä sanoivat, että eiköhän kaksi ole tarpeeksi tai korkeintaan kolme! En aio kuunnella sukulaisia, mutta toisaalta on helpottavaa ajatella, että ei ole pakko hankkia ihan niin paljon kun on tullakseen.
Ihan mielenkiinnosta halusinkin kysellä teiltä ajatuksia=)

Hyvää talven jatkoa kaikille!
 
pohdintaa...
Ehkä lestadiolaiset ovat jo lapsuudenkodissa tottunut, että lapsia on paljon ja ainakin vanhimmat sisarukset ovat kenties tottunut hoitamaan pienempiä ja tekemään paljon kotitöitä.
 
mami5
En ole lestadiolainen, mutta viiden lapsen äiti kumminkin. Tein neljä ensimmäistä lastani ns. putkeen ja neljännen synnyttyä vanhin oli esikoulussa... oli se melkoista hulinaa:) Elämä vei sitten minut ja ex-mieheni, lasten isän erilleen ja löysin uuden ihanan puolison, aikoinani vannotin neljännen lapsen syntymän jälkeen, ettei enään yhtään lasta, toisin kävi. Pohdimme ja mietimme sekä haaveilimme uuden mieheni kanssa yhteisestä lapsesta, hän sitten syntyi vajaa vuosi sitten ja nyt, kun vanhimmat lapsistani ovat teini-ikäisiä koululaisia on vauvaelämä taas ihanaa... yhden pienen kanssa. Saattaa olla, että vielä parin vuoden päästä teemme hänelle vielä pikkusisaren leikkikaveriksi, mutta sitten on ainakin minun lapsilukuni täynnä. Olen itse ainut lapsi ja pahoillani olen ollut aina siitä, kun ei niitä sisaruksia ole... ehkäpä se on ollut kohdallani syy siihen, että haluan ympärilleni suuren perheen ja paljon rakkautta.
 
lestadiolaisuudesta
Siis lestadiolais naiset eivät päätä lapsien hankinnasta mitään. Mies päättää koska on seksin aika ja usein se onkin todella äkkiä synnytyksen jälkeen. Lapsia annetaan tulla niin paljon kuin tulee. Naisilla ei ole "lupaa" miettiä itseään. Ehkäisy on syntiä. Ainoastaan mies voi halutessaan käyttää ehkäisyä ja näin ollen tekee tietysti syntiä. Lapset ovat jumalan lahja.
 
Jepaa
Alkuperäinen kirjoittaja mami5:
En ole lestadiolainen, mutta viiden lapsen äiti kumminkin. Tein neljä ensimmäistä lastani ns. putkeen ja neljännen synnyttyä vanhin oli esikoulussa... oli se melkoista hulinaa:) Elämä vei sitten minut ja ex-mieheni, lasten isän erilleen ja löysin uuden ihanan puolison, aikoinani vannotin neljännen lapsen syntymän jälkeen, ettei enään yhtään lasta, toisin kävi. Pohdimme ja mietimme sekä haaveilimme uuden mieheni kanssa yhteisestä lapsesta, hän sitten syntyi vajaa vuosi sitten ja nyt, kun vanhimmat lapsistani ovat teini-ikäisiä koululaisia on vauvaelämä taas ihanaa... yhden pienen kanssa. Saattaa olla, että vielä parin vuoden päästä teemme hänelle vielä pikkusisaren leikkikaveriksi, mutta sitten on ainakin minun lapsilukuni täynnä. Olen itse ainut lapsi ja pahoillani olen ollut aina siitä, kun ei niitä sisaruksia ole... ehkäpä se on ollut kohdallani syy siihen, että haluan ympärilleni suuren perheen ja paljon rakkautta.
Saanko uteliasuuttani kysyä mikä olet ammatiltasi tai mitä olet tehnyt työksesi?

 
Lestikset
En ole lestadiolainen mutta suvussani on paljon. Olen usein ihmetellyt, miten niitä lapsia tuleekin joka vuosi, kun normaalistikin lapsenteon jälkeen voi naisella olla seksuaalista haluttomuutta, paikat kipeinä ja ommeltuina ym. Mutta vastaus kysymykseesi on pakkonainti! Seksiä on pakko harrastaa niin paljon ja niin usein ja heti synnytyksen jälkeen kuin mahdollista. Naiselta ei kysellä eikä naisen nautinnosta välitetä. Naisen orgasmi on lähinnä syntiä. Jos lapsia ei tule joka vuosi tai vähintään parin vuoden välein, saarnamiehet ja vanhemmat ym. lestadiolaiset valvovat silmät alkavat epäillä, että seksiä ei harrasteta. Seksistä ei saa pidättäytyä, sekin on syntiä. Kesksyetetty yhdyntä tai varmat päivät eivät ole nekään sallittuja.

Yksi sukulaisnainen on todella ryytyneen näköinen 28-vuotias 7 lapsen äiti eikä näytä ollenkaan välittävän lapsistaan mutta niitä on vain tehtävä! Isä hoitaa lapset heillä paremmin.

 
liuku.
Minä tiedän tapauksen jossa mies pisti piuhat poikki kun ei enää halunnut lapsia, sitten vaimo jätti hänet moisen synnin takia. Varmasti lestaadiolaisiakin on moneen junaan ja uskon kyllä että useimmat suomalaiset miehet (lestaadiolaisia tai ei) pitävät huolta vaimonkin nautinnosta. Mielestäni tässä ketjussa on havaittavissa uskonnon mustamaalaamista.

Ja mitä kotiäitiyteen tulee, niin mitä sitten jos jotkut ovat vain kotiäiteinä, varsinkin jos ei tarvitse pelkillä tuilla elää vaan puoliso on töissä, niin kai sitä saa hommata niin paljon lapsia kuin mieli tekee?
 
lestadiolaisen ystävä
Ehkä semmosten, joilla ei asioista ole oikeaa tietoa, ei kannattaisi käydä kommentoimaan niistä. Tämän ketjun lukiessani, en kyllä saanut, kuin pahan mielen toisten selän takana puhumisesta.
 
lestadiolainen
Hei!!

Täällä yksi lestadiolainen ilmoittautuu, ja yhtyy edellisen kommenttiin! Toki lestadiolaisia lahkojakin on useita ja lahkojen sisälläkin monenlaisia ihmisiä...

Itselläni ei vielä (valitettavasti) ole lapsia, joten olen ehkä huono ap kysymykseen vastaamaan. Mutta pakko on jotain yrittää selittää....

Varmasti suuren perheen pyörittäminen vaatii voimia, ja äitikin voi uupua, lestadioilainen tai ei, mutta ainakin minun lähipiirissäni tukiverkot ovat vahvat, ja apua saatavilla.

Enkä minä ainakaan ole kuullut mistään pakkonainnista!!!! Kyllä ainakin meillä tärkeintä on että molemmat(!) osapuolet nauttivat! Ja aikas harvassa on perheet joihin on syntynyt lapsia vuoden tai kahden välein.

Ei lestadiolaiset seksiä siksi harrasta että saisivat lapsia. Uudelle elämälle toki yleensä annetaan mahdollisuus. Lapsia saadaan jos niin on tarkoitettu...

Tälläisia ajatuksia nyt äkkiseltään tuli mieleen, toivottavasti auttoi!
 
läheltä seurannut
Kesämökkimme vieressä on asunut iät ja ajat lestaadiolainen perhe. Äiti näytti kauan riutuneelta ja ihmekös tuo, lapsi on nyt 16. Siihen viimeiseen se sitten jäi, äiti kuoli synnytykseen.

ught, jumala on antanut lahjoja jotka pitää ottaa vastaan.

t. uskonnoton
 
Tällaistakin
Vanhoillislestadiolaiselta naiselta jouduttiin poistamaan kohtu hätäleikkauksessa synnytyksen yhteydessä vakavan sisäisen verenvuodon takia. Äiti olisi muuten kuollut. No, mies joutui sitten joka ilta rukoilemaan anteeksi jumalalta, että joutuu menemään huonon naisen viereen makaamaan. Äidin henki ei paina mitään, äiti uhrataan lapsen takia. Moneltakin lestadiolaiselta lääkäri kieltäisi enää lasten tekemisen oman terveyden kustannuksella. Mutta sterilisaatiota tai ehkäisyä ei saa käyttää, vaikka henki menisi. Siinäpä isä on sitten yksinhuoltajana 16 lapsen kanssa.
 
Outoa
Aika kovia tekstejä mutta outoa sakkia ovat kyllä. Jotenkin pelottavan fanaattisia. Tietämättömiä maailman menosta mutta maailman menostahan eivät juuri saisikaan olla tietoisia, ettei mene synnin poluille. Eniten säälittävät äidit, jotka jo joskus alle 18-vuotiaina menevät naimisiin ja joka vuosi vääntävät tenavan. Tuskin niin iloisin mielin aina!
 
ninnu2
ONko tämä joku lestadiolaisten haukkumisketju? Tuskin kovin moni tuntee läheltä lestasdioilaisia ja heidän arvojaan. Sallitaan jokaiselle oma tapansa elää. Ps. lestadiolaisäidit eivät todennäköisesti käy netissä näillä palstoilla, jos heillä todella on paljon lapsia. Ei ehkä aika riitä.
 
VP.
Uskomattomia vastauksia! En ole lestadiolainen, mutta asun seudulla missä heitä on paljon. Tuttava- ja ystäväpiiriini kuuluu myös heidän yhteisönsä jäseniä ja töissä olen tahtomattanikin paljon tekemisissä lestadiolaisten kanssa. Eivät ole sen oudompia kuin muutkaan, eivätkä pelottavan fanaattisia. Kotiäitiys on tärkeä ja arvostettava asia, eikä niillä tuilla pitkälle pötkitä, jos sitä meinaatte että lestadiolaisperheet lapsilisillä rikastuisivat.

Tätä asiaa kannattaisi varmaan kysellä esim. Kaksplus tai Vauva -lehden palstoilla. Ellit ei ole oikein heidän tyylisensä foorumi.
 
mami5
Jepaalle: olen ammatiltani lastenhoitaja ja aikuis-iällä kouluttauduin myös parturikampaajaksi, olen myös kotiäiti työn lomassa, lieneelle: vaikka lapsia onkin useampi miksi aina automaattisesti oletetaan, ettei ole mitään koulutusta?
 
Moneen junaan
Toki lestadiolaisia on moneen junaan, kuten ihmisiä yleensäkin, eikä saa yleistää. Ystäväni on lestadiolaisperheestä mutta luopui uskostaan, koska ei halunnut isoa lapsilaumaa; ei väsyttää itseään henkisesti tai ruumiillisesti loppuun. Hänellä on edelleen hyvät välit vanhempiin ja sisaruksiin, joista osa on luopunut, osa pitänyt uskonsa. Toki varmasti kaikki uskovat edelleen jumalaan, mutta eivät halua ajatella ja elää lestadiolaisittain.
 
htr
Lestadiolaisia on tosiaan moneen junaan. Vanhoillislestadiolaiset ovat kai niitä "tiukimpia". Joillain lestadiolaisilla kuitenkin on telkkari, he meikkaavat, värjäävät tukkaansa, tanssivat jne.

Minuakin kiinnostaisi tietää onko lestadiolaisäitien uskonnollinen vakaumus niin vahva, että he eivät missään tilanteessa kyseenalaista lasten saamista. Esimerkiksi eräs kansanedustaja (mies), jolla on 18 lasta. Haluaisin keskustella hänen vaimonsa kanssa siitä millaista on olla lähes koko aikuisikänsä raskaana tai imettää. Ehkä hän hämmästyisi kysymyksiäni ja pitäisi niitä jopa pilkkaamisena. Vahva usko (jumalaan) auttaa ilmeisesti monessa asiassa.
 
ei mollata
Alkuperäinen kirjoittaja ninnu2:
ONko tämä joku lestadiolaisten haukkumisketju? Tuskin kovin moni tuntee läheltä lestasdioilaisia ja heidän arvojaan. Sallitaan jokaiselle oma tapansa elää. Ps. lestadiolaisäidit eivät todennäköisesti käy netissä näillä palstoilla, jos heillä todella on paljon lapsia. Ei ehkä aika riitä.
Ei varmaankaan haukkumisketju. Kylläpä täällä lukee karujakin totuuksia. Ikävä kyllä. Se joka ei ole päässyt lähelle tätä uskontoa ja kuulemaan REHELLISTÄ puhetta uskonnosta ei tiedä kaikkea tai tietää kaunistetun version. Todellisimman tarinan kuulet, kun keskustelet ex-lestadiolaisen kanssa. Täällä pohjosessa lestadiolaisia on paljon. Perheet suuria. Äidit näyttää monta kertaa riutuneemmilta mitä "ei lestaadiolais- äidit".

Itse juttelin entisen lestadiolaisen kanssa pitkän keskustelun. Keskusteltiin paljon siitä kuinka hän pääsee siitä pois ja millaista se elämä on nyt uskonnon jälkeen. Hän kertoi sellaisia totuuksia että niitä ei voi uskoa todeksi tämän päivän suomessa! Hän mm. sanoi että lestadiolaismiehet haluavat heti seksiä piittaamatta naisen voinnista. Ei siellä odoteta halujen palautumista. Hän itsekkin oli tullut raskaaksi aina kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä. Yhtiäkään kuukautisia ei kerennyt tulla ja seksi oli aloitettu mitä pikimmiten. Hän oli sanonut miehelle, että ei jaksaisi enään enempää lapsia..mies ei kuunnellut ja lapsia tuli. Hän kertoi monesta naisesta, jotka ovat ihan riutuneita alle 30 vuotiaita useiden lapsien (noin 5-6 ja lisää tulee) äitejä. Mutta lapsia naiset yleensä rakastaa paljon. No miksei rakastaisi kun muuta elämää ei ole eikä tule. Lapset on lestadiolaisnaisten koko elämä. Joskus kyllä näen täällä..tai aika useinkin, että todella pienet lapset leikkii yksinään esim. tiellä. Ei kukaan ole valvomassa kun juoksennellaan. Itse en päästäisi pari vuotiasta yksin kadulle leikkimään ikinä! No mutta erästä lestadiolaisnaista lainatakseni : Herran hallussa.
 
lestadiolainen minäkin
"Vanhoillislestadiolaiselta naiselta jouduttiin poistamaan kohtu hätäleikkauksessa synnytyksen yhteydessä vakavan sisäisen verenvuodon takia. Äiti olisi muuten kuollut. No, mies joutui sitten joka ilta rukoilemaan anteeksi jumalalta, että joutuu menemään huonon naisen viereen makaamaan. Äidin henki ei paina mitään, äiti uhrataan lapsen takia. Moneltakin lestadiolaiselta lääkäri kieltäisi enää lasten tekemisen oman terveyden kustannuksella. Mutta sterilisaatiota tai ehkäisyä ei saa käyttää, vaikka henki menisi."

Enpä ole mokomaa kuullut muualla kuin tällä palstalla!!

Ehkä meitä on moneen junaan tai sitten täällä joku on keksinyt omiaan. Käsittääkseni kuitenkaan terveyttäänkään ei tulis tahallisesti turmella. Kyllä lestadiolainenkin saa käyttää ehkäisyä!! Ainakin sen mukaan mitä itse olen nähnyt ja kokenut....
 
liuku.
Henk. koht. on vaikea uskoa mitään mitä kukaan kertoo mistään uskosta tai varsinkaan eronnut jäsen, sillä äitini oli jehovantodistaja ja tätini myös ja olen elänyt heidän seurassaan lapsuuteni. Kaikki ovat erittäin mukavia ihmisiä ja tuiki tavallisia, ainoastaan sillä erolla, että heillä on suht tiukat säännöt mitä uskoon tulee. He tulkitsevat omalla tavallaan raamattua ja noudattavat hyvin tarkasti raamatun sääntöjä. Toki sinnekin heidän seurakuntaansa voi eksyä pahaakin jengiä, mutta tuntemani ihmiset ovat olleet erittäin mukavia, ei lainkaan sellaisia mummojen ryöstäjä psykopaatteja kuin jotkut luulevat tai lehdestä voi lukea.

Toki joku ex-jäsen voi olla katkera, jos hänet on vaikka erotettu. Esimerkiksi tätini ex-mies oli skitsofreenikko, joka liittyin jehovan todistajiin tätini takia. En usko että hän itse oli kovinkaan kiinnostunut ikin. Myöhemmin paljastui että hän on myös alkoholisti ja hänet erotettiin seurakunnasta. En ole aikuisiällä tavannutkaan koko tyyppiä, mutta hän oli sen kaltainen ihminen joka olisi voinut laittaa ilkeitä juoruja liikkeelle.

Se on totta, että jos haluaa voi mikä tahansa uskonto muuttua ahdistavaksi kiihkouskonnoksi, niin että pää sekoaa. Mutta sitä tuskin kukaan seurakuntalainen on kanssasisarellelleen tai veljelleen toivonut. Sama tyyppi olisi voinut kiihkoisasti omistautua jollekin muulle asialle yhtä hyvin ja seota. Esimerkkinä mieheni veli.. hän on liittynyt helluntai seurakuntaan eikä nykyään osaa iloita mistään eikä tee juuri muuta kun tutkii raamattua ja opiskelee itsenäisesti hepreaa. Appiukkoni keskusteli muiden helluntaiseurakunnan jäsenten kanssa ja he kertoivat elävänsä ihan normaalia elämää uskonnosta huolimatta, lapset käyvät katsomassa kavereita ja harrastaa asioita ja nauttii elämästä. Tämä mieheni veli on täysin vakavoitunut uskonnon myötä eikä hän suvaitse elämäänsä juurikaan muuta sisältöä.

Meni nyt vähän asian vierestä ja teksti saattoi olla rönsyilevää, mutta tälläsiä ajatuksia ketju minussa herätti..
 
smn
htr:lle Ei kannattane tällaiselle palstalle alkaa kovinkaan tarkkaan ihmisiä nimeämään... yksi noista mainitsemasi kansanedustajan 18 lapsesta (tytär) kun on minun ystäväni! Heidän äitiään en ole tavannut, koska tutustuimme opiskellessamme enkä koskaan ole vieraillut heidän kotipaikkakunnallaan.

En osaa vastata ap. kysymykseen miltä tuntuu kun lapsia on noin monta. Mutta ystäväni on erittäin avarakatseinen lestadionilainen. Jos olemme olleet esim. ravintolassa syömässä voin hyvin juoda viiniä tai siideriä hänen seurassaan. Hän ei juo, mutta ei tee siitä numeroakaan. Ja tuskinpa opiskelukavereistammekaan kovin moni edes tietää hänen uskonnollista vakaumustakaan, ei hän sitä mitenkään tuo esille normaalissa arjessa.

Ei kannata lähteä täällä nyt mitään kauhutarinoita lestadionilaisista kertomaan. Ihmisiä he ovat siinä missä muutkin ja osa ottaa heidän "oppinsa" kirjaimellisesti ja osa hieman soveltaen :) Niinhän me muutkin täällä elämme.
 
täällä yks
Täällä myös yksi vanhoillslestadiolainen, joka mielenkiinnolla luki näitä kommentteja... Tuntuu toisaalta turhalta vastata mitään, meistä on niin paljon mitä ihmeellisimpiä juttuja liikkeellä, ja on aika turhauttavaa yleensä lähteä niitä näin oikomaan, kun se ei kuitenkaan onnistu. Siksi varmaan kukaan ei oo täälläkään jaksanut alkaa kommentoimaan.

Yleensä ei kyllä lestadiolaisten tilaisuuksissa seksiin anneta mitään kovin yksityiskohtaisia kehoituksia. Mutta monesti oon kuullut sanottavan että siinä ei ole mitään pahaa jos nauttii avioseksistä. Ja lasten saannista on sellaisia kehoituksia että yritetään jaksaa ottaa vastaan kaikki lapset mitkä Jumala meille antaa. Seksin pakottamiseen ei kyllä kukaan kehoita. Se on jo laissakin kielletty, ja siis jo siksi väärin.
Seksuaalisuus on siis henkilökohtaista ja kuten muutenkin parien seksuaaliset kanssakäymistottumukset poikkeavat toisistaan, niin varmasti myös lestadiolaisten piirissä. Minun ja mieheni suhteessa puhutaan avoimesti kaikista asioista, ja niin myös kaikista seksiiin liittyvästä. Ja hän ainakaan ei halua harrastaa seksiä minun kanssani muulloin kuin silloin kuin minuakin haluttaa. On varmasti miehiä (lestadiolaisia tai ei) joille seksi on vain itsensä tyydyttämistä, eikä toisen haluilla oo niin väliä. Meille ei kukaan oo koskaan sanonut mitään sellaista että seksiä pitäisi harrastaa niin paljon kuin mahdollista, enkä muutenkaan oo kuullut sellaista...

Meillä itsellä on vielä pieni perhe, mutta ollaan kyllä keskusteltu miehen kanssa siitä että jos lapsia sitten tuleekin paljon. Eli siis kyllä tulevaisuus mietityttä aina välillä. Toisaalta kun sitä ei voi kuitenkaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin ollaan ajateltu että turha siis murehtia tulevasta. Eletään vain tätä päivää ja nautitaan tästä ja tallennetaan kaikki mukavat hetket muistoihin niin että niitä voi sitten muistella jos joskus on vaikeampaa...
Minun vanhemmillani on suuri perhe (yli kymmenen lasta) ja heidän kanssaan olemme keskustelleet että jos lasten saaminen uhkaa äidin terveyttä vakavasti, niin ehkäisyssä ei silloin ole mitään pahaa. Jos sitä ei siis tehdä perhesuunnittelumielessä, vaan siksi että sillä saadaan äidin henki säilymään. Siis myös henkistä terveyttä, ei pelkästään fyysistä... Se tuntuu turvalliselta, ja siksi tuollaisiakaan mahdollisia tapahtumia ei tarvitse murehtia etukäteen.

Itse en ole koskaan unelmoinut kotiäitiydestä, ja uskon että voin vielä tehdä elämässäni jotakin muutakin, kun mieheni on unelmissani tukena. Rakastan kyllä lapsiani ja haluan hoitaa heidät hyvin ja antaa heille parhaan mahdollisen elämän. Lestadiolaisissa ystävissäni (naispuolsissa) on kuitenkin useita sellaisia, jotka unelmoivat juuri nimenomaan suuresta perhestä ja kotiäitiydestä. Ja lähes kaikki heistä on itse suurista perheistä, joten mistään vääristä kuvitelmista ei heidän kohdallaan varmaan oo kyse.

Jos jollakin on lestadiolaisia tuttuja ja heidän elämänsä ihmetyttää, niin kannattaa mennä suoraan kysymään asioista asianomaiselta, eikä kertoa juttuja muille hyvinä/kauhistavina tarinoina. luulisin että jos asiallisesti kyselee asioista, niin varmasti saa asiallisia vastauksiakin
 
teippi222
tuo 18 lapsen isä on kyösti karjula. en usko että hänen henkilöllisyytensä on mikään salaisuus. on astunut julkisuuteen ryhtyessään kansanedustajaksi eikä varmasti pahoita mieltään kun hänet täällä mainitaan. mainitaan varmasti muuallakin.

mä tunnen paro lestadiolaista, ne on ihan taviksia. osa kivoja, osa tympeitä, niin kuin muutkin ihmiset. mutta uskonnon sisäisistä asioista kuten tuosta lapsiasiasta eivät ole ulkopuolisulle puhuneet. toisaalta luulen että ne on varmasti niin henkilökohtaisia juttuja ettei niitä ruodita kuin sydänystävien kanssa.
 

Yhteistyössä