liiallinen lihominen ja neuvola

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja en ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

en ymmärrä

Vieras
Neuvola nalkuttaa painonnoususta, vaikka voin hyvin. En tiedä, kuinka suhtautua asiaaan.
Painoindeksini ennen raskautta oli upeat 20, ja nyt rv 25 mennessä olen "lihonnut" jo 20 kiloa. Mielestäni tuossa on paljon turvotusta tai muuta, koska mistään en ole lihonnut sanan varsinaisessa merkityksessä. Joudun sitten sokerirasitukseenkin parin viikon päästä.

Ruokailutottumuksiani en ole muuttanut, enkä ole liikuntaakaan lopettanut. Olen ajatetllu, että painoa tulee, koska sitä tarvitse imetyksessä eikö?
Miksi neuvola sitten ahdistelee ja antaa terveellisiä ruokaohjeita, vaikka olen ennekin syönyt terveellisesti?

Niin, verenpaineet ja pissa ovat aina olleet priimat.Samoin vointini, ennen kuin tämä stressaaminen painosta alkoi.
 
tiiäkkö; älä välitä ! neljän lapsen mammana olen joka kerta paisunut rapiat 20 kg ja terveydenhoitajasta riippuen asia on ollut vähemmän tai enemmän ongelma. itse olen kohauttanut asialle olkani, ollut viis veisaamatta. tiedän, että joo, mahdollisuus sokerihömpötyksiin on olemassa, mutta voi hellanduudeli, ompahan sitä ennenkin selvitty... älä siis lähde mukaan; jatka elämääsi kuten jatkat. olet yksilö, painonnousu vaihtelee ihmisestä riippuen valtavasti. keskity pitämään mielesi positiivisena, ja muuten keho kaikinpuolin terveenä, se on lapselle tärkeintä. kilot tulee ja lähtee, kuten luonto päättää, ja nyt ei kannata niistä murehtia. tsemppiä sinulle !
 
juu mulleki valitettiin taas painon noususta esikoisen aikana lihoin 20kg mut sain ne vuodessa pois nyt kuopuksen kohdalla rv.36 tullut jo 25kg lisää n.1.5kg viikos!! apua..noh kyl se siitä ei kannata ottaa stressiä vähä vaikeeta enää muuttaa mitään en ainakaa meinaa nälkälakkoon taikka jumppaa ruveta pääasia et vauval ja itellä on kaikki ok.
 
Kyllä tuo 20kg suunnilleen puolivälissä raskautta on aika paljon.. Koko raskausaikana parikymmentä kiloa on ihan ok vaikkakin aika paljon sekin.. Oletko siis syönyt normaalisti ja terveellisesti?
 
ekasta tuli painoa 8 kiloo ja nyt on tullut 14 kiloa ja viikkoja on 33+4
ne saa kyllä nopeasti pois kun vähän jaksaa nähdä vaivaa ja imetyskin kuluttaa n. 500 kcal varmasti sullakin on nesteitä iso osa painosta. mulle ainakin kertynyt törkeesti nestettä,sormetkin on kun tukit! jaloista puhumattakaan...
 

Se on näemmä ihan sama kuinka paljon sitä painoa tulee, niin aina valitetaan.
Mulla on nyt tullu 7kg lisää, rv 26+2 menossa, ja helevetin moinen nalkutus joka kerta. Mulla on ylipainoa ennestään paljon, ja olen yrittänyt mahdollisimman paljon katsoa mitä syön ja kuinka paljon, niin itku meinaa joka kerta päästä kun aina nalkutetaan. Luuleeko ne siellä että mua ei oikeesti kiinnosta paljonko sitä painoa tulee tai että mitä syön?! Voi #&%?$!* että ärsyttää. Ja sokerirasitukseen minäkin olen ensi viikolla menossa. Mulla ei myöskään mitään vaivoja tässä raskaudessa ole ollut pahoja liitoskipuja lukuunottamatta.
 
No eihän sitä painoa tule ylimääräistä jos ei ruokatottumuksia muuta. Ihan noin niinkuin itseäsi ajatellen tulee aika tukalat viimeiset kuukaudet, sillä loppua kohden alkaa tulemaan painoa enemmän suhteessa ja turvotukset pukkaa päälle oikeen kunnolla. Eli mitä pidemmälle pääsee vähällä painonnousulla sitä parempi.
Ei ne siellä neuvolassa piruillakseen sinua huomauta, sinun parastasi takuulla ajattelevat. On paljon helpompi liikkua mahan kanssa jos ei ole muuten plösähtänyt ihan vaan kahden edestä syömällä.
Ne "normaalit" raskauskilot lähtee imettämällä mutta ei mitään ylimääräistä. Ja älä laske sen imettämisellä laihduttamisen varaan, voihan olla että jostain syystä se ei onnistukkaan. (Itselläni vain 2kk)
 
Minä olen painon kanssa jojoilija jo muutenkin ja nyt on painoa kertynyt n. 10 kg ja olen raskausviikolla 32+3.
Ns. normaalissakin tilassa saattaa painoni vaihdella viikottain jopa 3-4 kg, joten en ole liikaa stressannut tästä raskausajan painostakaan. Ruokaa on mennyt enemmän kuin ennen ja herkkuja normaalia vähemmän tai saman verrran.
 
juu mullaki neljäs raskaus ja jokaiselta tullut painoa 20 kg... nyt tästä raskaudesta on tullut jo 16 kg ja viikkoja vasta 29 :whistle: että nyt taitaa tulla enarit, heh! mutta oon kans kyllästynyt jatkuvaan saarnaamiseen painon noususta...sokerit kohillaan, sok.rasitus on tehty, ja muutenkin kaikkien kohdalla asiat on ollut aina hyvin, ei ikinä mitään ongelmaa... se painonnousu taitaa olla vaan niin yksilöllistä, elä välitä mitä ne sielä saarnaa!
 
Hei!

Ei pelkästään lihomisesta valiteta tai mainita... mulla oli painoindeksi ennen raskautta 32 ja sitten laihduin ekan kolmen kuukauden aikana 10 kiloo... no nyt paino edelleen samassa pudotuksen jälkeen ja rv 24 menossa... sitä ihmettelivät neuvolassa et miksei paino nouse tai miksi se vaan laskee...


Mutta kun sanoin et mulla on kaikki ihan hyvin ja olokin ok niin eihän sille sitten mitään voi...

tsemppiä... kuunnelkaa itse omaa kehoanne ja muut pulinat pois... :D
 
Ei sekään ole hyvä jos painoa ei tule. Kuopuksen odotuksessa tuli kokonaisuudessaan vain 6kg lähtöpainoon. Raskaus menikin oksennellessa tosi pitkään ja loppuvaiheessa sitä ei ehtinyt kertyä. Paino sahasi ees taas. Ja neuvolassa päiviteltiin sitä että syönkö kunnolla jne. :headwall:
 
mulla tuli esikoista odottaessa 25 kg ja lähtöpainoakin oli vähän liikaa. ei neuvolassa siitä kuitenkaan valitettu ja 3kk synnytyksestä olin lähtöpainossa ja vuosi synnytyksestä 10 kg kevyempi kuin ennen raskautta. nyt toista odottaessa tullut noin 12kg ja viikolla 29 mennään. mulla ainakin loppuraskaudessa tuli eka kerralla nopeammin painoa kuin alussa joten taas varmaan saldo on sitten se 20-25 kiloa. nyt se ei huoleta kun tiedän että nopeasti pääsee eroon kunhan vaan vauva viihtyy rinnalla ahkerasti niin ei tarvitse edes miettiä syömisiä saati laihduttaa. mutta 20 kiloa puoliväliin mennessä on kyllä paljon, varsinkin kun sitä painoa yleensä alkaa tulla enemmän loppuraskautta kohti... yksilöllistähän tuo tietysti lienee ja varmaan jokainen itse tietää jos on tullut liikaa syötyä..
 
Kirjaapa ylös kaikki mitä syöt tai juot ainakin kolmen päivän, mieluiten viikon ajan. Kirjaa ylös myös liikkumiset. Vie lista mukanasi neuvolaan ja kysy missä menee vikaan. Ole rehellinen itsellesi eli määrät ja jokainen suupala listaan.
 
Suomesa taitaa olla mahotonta nipotusta toi painon kyttääminen :\| Jos olet normaalipainoinen raskauden alussa ja syöt tavallisesti raskausaikana...vauva ja sinä voitte hyvin, ei painollasi ole mitään sanomista vauvan tai sinun vointiisi. Jos on hoikka ennen raskautta, on normaalia, että painoa voi kertyä enemmän jo alkuraskaudessa, puolivälissä raskautta. Eikä ole sanottu, että paino nousee eniten loppuraskaudessa. Itselleni esim. tuli 18kg viikkoon 30 mennessä ja nyt 40vkolla samat lukemat samoilla syömisillä. Yksilöitä me kaikki olemme. Olisin huolissani, jos noin hoikka ihminen kuin sinä AP et olisi saanut kiloja raskausaikana!!! Nauti raskaudesta, äläkä välitä kaikesta nipotuksesta. Onnellista odotusta :wave:
 
Ekaa odottaessa tuli 30 kg, joista 20 lähti synnytyksessä. 10 siis oli syöty. Luulen että elimistöni varautui imettämiseen, koska en syönyt enempää kuin ennenkään. Imettämällä ne sitten lähti 1/2 vuodessa. Tässä toisessa raskaudessa paino kehittyy samoin kuin ensimmäisessä. Mielestäni neuvolassa keskittyvät ihan vääriin asioihin, kuten painonnousuun jos muuten voi hyvin. Tässä raskaudessa mulla on ollut tosi paha ihottuma koko kropassa, mutta neuvolassa eivät välitä siitä mitään, painosta vain jaksetaan jauhaa.
 
Minun ystäväni oli kolmannen lapsensa kohdalla ilmoittanut neuvolassa heti ensi käynnillä, että täällä ei sitten keskustella mun painosta. Mitat saa ottaa ja kokeita tehdä, mutta niin kauan kun sokerirasituksissa tai verenpaineessa ei ole moittimista, niin asiasta ei vain puhuta. Eikä niissä tietenkään mitään ongelmaa missään vaiheessa ilmennytkään, kuten ei kahden edellisenkään lapsen kohdalla. Mielestäni ihan fiksu veto, jos on totaalisen kyllästynyt nipotukseen. Tietenkin ensimmäisen kohdalla kannattaa suhtautua avoimemmin ja kuunnella ohjeita, mutta jos tuntee kroppansa, niin turhaa nipotusta ei aikuisen ihmisen tarvitse kuunnella!
 
Ei siitä sokerirasituksesta loukkaantua kannata, vauvan parhaaksi se tehdään eikä äidin nöyryyttämiseksi.

Tuosta painonnoususta. Se on tosiaan yksilöllistä, ja kun lähtöpainosi on hyvä, niin kaikki on ihan kunnossa.

Mutta kyllä minä olen tuosta turvotuksesta sitä mieltä, että parempi kun ei noin järkyttävää määrää olisi sitä. 'Vararavintoa' tarvitaan imettäessä, mutta jos jo noin varhaisilla viikoilla sinulla olisi kymmenenkin kiloa turvotusta, se olisi minusta kyllä aika paljon huonompi juttu.

Itselläni paino on noussut eniten silloin, kun olen ollut lähtöpainoltani hoikka. Painavampana raskaus ei ole painoa nostanut juurikaan, ehkä elimistö itsekin tajuaa, ettei mitään varastoja nyt tarvitse kerätä?
 
Ekasta mulle tuli 17kg, seuraavista kolmesta 6-9kg välillä ja nyt odottaessani videttä; menossa rv28+2 ja kiloja tullut kaikenkaikkiaan 3, mutta varmasti taas loppuvaiheessa tulee myrkytysoireet ja hirveet turvotukset ja nestettä kun kerääntyy, niin viikossa voi tulla jopa 2-3 kiloa, mutta onneksi ne lähtee heti synnytyksen jälkeen =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.05.2007 klo 11:32 Vieras kirjoitti:
No ei kai se lapsellekaan hyväksi ole jos noin paljon lihoo! :o
Eikä sitä painoa tule tuulesta temmattuna, kyllä jotain olet itsekin asian eteen tehnyt. :whistle:


Ekassa lihoin 30kg ja vauva silti pieni (reilusti alle 3kg). Eipä neuvolassa silti vouhutettu painosta. Täti oli itse myös ylipainoinen, siinäkö syy. Viikon pidin ruoka päiväkirjaa ja lääkäri sen kävi läpi. Eikä pahemmin löytänyt mitä pitäisi muuttaa. Sanoisin että myös yksilöllistä tuo lihoaminen raskausaikana.
 
Ehdottomasti yksilöllistä. Ja jos lähtöpaino alhainen niin helposti tulee 30 kg raskauden aikana. Mutta nopeasti sitte lähtee poiskin. Mulla neljäs raskaus ja kaikkien kans tullu n. 20 kg ja vauvat ihan keskikokoisia olleet. Yritetään myös nauttia raskauksista, ei aina vaan stressattais joka asiaa!!! :hug:
 
Hei! Kyllä tuo sun painonnousu kuulostaa aikamoiselle viikkoihin nähden, siitäkin huolimatta että olit hoikka raskauden alkaessa. Mullakin oli BMI 20 raskauden alkaessa ja silti rv 22 mennessä on tullut painoa vain 3 kiloa lisää siitäkin huolimatta että olen mielestäni koko ajan syömässä. Myöskään turvotusta ei pitäisi tuossa vaiheessa raskautta olla juurikaan, ei ainakaan 20 kilon verran eli ihan hyvä asia että kiinnittävät asiaan huomiota neuvolassa - sinun ja vauvasi parastahan he vain tarkoittavat! :wave:
 
moi
olen miettiny joskus tota vaaalle menoa ja jatkuvaa punnitusta. neuvolassa mitataan kohdun korkeus, sokeri arvot pissasta ja verenpaine ja hemoglobiini(menikö oikein?). Onko painon tarkkailu siis todella välttämätöntä ja onko meidän neuvola järjestelmä liikaa vaakaa tuijottamista????

ystäväni "lihoi" raskauden aikana 12kg ja aina itki neuvolaan menoa kun joutuu vaaalle ja taas kuulee kuinka paljon on lihonnut. Minä "lihoin" 25kg joka raskaudessa ja kaikki lähti imetyksen mukana. myös äitini 155cm ja 52 kg on aina paisunut raskauden aikana noin 25kg.oman kokemuksen mukaan melkein jokainen äiti kavahtaa jatkuvaa painon tarkkailua, pysyi sitten ruodussa tai pasui kuin taikina.

joskus tuntuu että muu neuvola asiointi ja mitat jäävät painon tarkkailun varjoon?
 

Uusimmat

Kuumimmat

Yhteistyössä