P
Pahisakka
Vieras
Olen seurustellut muutaman vuoden mukavan ja huomaavaisen miehen kansssa,mutta nyt olen alkanut miettimään onko hän sittenkään niin mukava kun yrittää näytellä.
Olen kokenut nuoruudessani vaikeita asioita ja saanut elämäni raitelleen suuren itsensätyöstämisen jälkeen.Olen avoimesti kertonut näistä asioista ja miesystäväni on usein kiitellyt mua vahvasta luonteestani.Kuitenkin kun riidellään hän ottaa aina ne minulle niin kipeät asiat esille ja heittää ne päin näköä vähätellen minua ja haukkunut mua erilaisilla nimillä.
En saa häntä myöskään osallistumaan mihinkään mikä minua kiinostaa.Jos haluan mennä teatteriin hän ei lähde koska ei ole kiinostunut.Sama juttu on kaikkien mua kiinostavien asioiden kanssa.Ei hän oikeastann sano ettei lähde vaan ei osallistu suunitelmiin eikä kommentoi millään tavalla koko asiaa eli vetää luukut kiinni ja jättäytyy ulkopuolelle kunnes kyllästyn ja luovun koko ajatuksesta.
Itse kyllä lähden mukaan häntä kiinnostaviin tapahtumiin.Mitään yhteistä harrastusta meillä ei ole muuta kun baarissa norkoilu tuttavien kanssa.Ollaan kuitenkin aikuinen pari molemmat viidenkympin mollemmin puolin.
Ongelma on siinä,että hän näyttelee viimeisen päälle mukavaa ja kilttiä ihmistä.En ole koskaan kuullut hänen sanovan poikkipuolista sanaa muille tai lapsilleen paitsi mulle.
En myöskään halua lähteä hänen kanssaan mihinkään asioille tai ruokakauppan koska silloi hän toimii aivan omin päin.Hän ottaa yleensä minuun etäisyyttä ja jos samalla hyllyllä on häntä ulkonäöllisesti kiinostava nainen niin hän aloittaa aivan pokkana sellaisen katsekilpailun,että olen monesti lähtenyt pois tilanteesta koska tunnen itseni nolatuksi.Eli normaali naisten katsominen ei hänelle riitä vaan hä hakee katsekontaktia,siis kastelee lempeästi jotain täysin vierasta akkaa niin kauan kunnes hänet huomataan ja vastataan katseseen.Olen katsellut tätä touhua nyt neljä vuotta enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
Mies on itse sitä mieltä,että valitan turhasta ja hän ei saa edes vilkista muita,mutta kun se ei riitä sille.Hänen täytyy jatkuvasti jollakin tasolla näyttää,että tässä olisi mukava ja huomaavainen mies vaikka oman parisuhteen hinnalla.
Hänen teot ja puheet eivät käy yksiin,puhuu että rakstaa,mutta käytös on joskus todella loukkavaa ja inhottavaa.Kun olen joskus jutellut tästä asiasta tutuilemme niin minua ei uskota koska hän on niin kivan ja mukavan miehen maineessa.Juhlissa hän usein häpeää mua eikä esittele mua sellaisille jotka mua ei tunne.Hänen syntymäpäivillään hän yritti piilotella mua koko ajan kääntämällä minulle selän ja jättäen minut seisomaan muun seurueen ulopuolelle.En ole mikään missi mutta en rumakaan ja aina ollut vientiä.Hän kyllä kertoo miten paljon mua rakastaa ja haluaa,mutta onko se siteenkään totta?