Lohduttakaas joku

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hylätty
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hylätty

Vieras
Tänne piti tulla kirjoittelemaan, kun en saanut nukuttua enää puoli neljän jälkeen, kun esikoinen herätti.

Mieheni ilmoitti reilu viikko sitten, että aikoo rikkoa meidän perheen, ottaa musta eron. Asumme hänen mummonsa vanhassa talossa, joka kuuluu hänen isälleen (ollut tarkoituksenamme ostaa tämä meille jo kuusi ja puoli vuotta, jotka olemme tässä asuneet), joten mun on tästä lähdettävä ja näköjään mitä pikimmiten. Naimisissa on oltu tuo kuusi ja puoli vuotta, yhdessä kohta viisitoista. Lapsia on nämä 3-vuotias ja 8-kuinen.

Tää on ihan kamala tilanne. :'( Paitsi että rakastan yhä miestäni, olen todella kiintynyt kotiimme ja kotiäitinä elämä on myös pyörinyt tämän paikan ympärillä hyvin pitkälti. Lapsille muuttaminen pieneen kerrostaloasuntoon on varmasti rankkaa, vielä kun isää ei tule sitten näkymään erityisen usein. Mieheni tienaa hyvin ja voisi vuokrata tai lainan kanssa ostaa asunnon itselleen, mutta ei, tämä on hänen mummolansa. Lisäksi en kuulemma saisi taloa pidetyksi pystyssä vuottakaan, loukkaavaa kuulla sellaista. Mihin en itse pysty, siihen mulla on koko suku ja ystävät auttamassa. :'( :'(

Missään nimessä en ikinä ois kuvitellut joutuvani tähän tilanteeseen, siihen olen luottanut, että ongelmat selvitetään, jos eroajatuksia alkaa pyöriä edes päässä. Nyt kuitenkin sain täytenä yllätyksenä kuulla, että mies oli ollut vuosia onneton, kuukausia miettinyt eroa ja pari viikkoa sitten tehnyt ratkaisunsa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kiitos marabou! Ehkä se tästä. Surettaa, kiukuttaa ja niin eespäin. Ja samalla epäuskoinen olo - miten näin voi käydä meille?

toi on se pahin mitä joskus pelkää pienessä mielessä, että mitä jos ..
Mut ei sitä koskaan uskoisi omalle kohdalle.
Toivon todella että asiasi järjestyy. Ja saat voimaa jaksaa jatkaa. :hug: :heart:
 
Ikävä tilanne, mutta tämän takia pitäisikin aina pitää huoli omasta selustastaan, mikään avioliitto ei välttämättä kestä ikuisesti, kuten monet tuntuvat kuvittelevan. Ja ei tietenkään miehesi anna sinun asua talossaan, en itsekään antaisi kyseisessä tilanteessa. Asiat kuitenkin aina selviytyvät jotenkin ja tuskin noin pienet lapset kunnolla edes tajuavat pienempään asuntoon muuttamista.
 
Peesin joselyniä. Kyllä mäkin olen ihan viimeinen, joka tästä omistamastani kodista lähtee. Tai no pankinjohtaja lähtee vikana.

Ap:lle jaksamisia. Ero ilman ennakkovaroituksia on varmasti raskas paikka. Mutta sä selviät kyllä. Ja mitä tulee omakotitalon ylläpitämiseen, niin musta sun ei edes kannata haaveilla sellaisesta, ellet ole juuri palaamassa hyväpalkkaiseen työhösi. Sukulaisia ei ihan oikeasti kannata valjastaa elämänsä rahoittajiksi...siitä syntyy pääsääntöisesti vain harmia. Ei kerrostalossa mitään vikaa ole, mä olen varmaan elämäni onnellisimmat vuodet asunut just kerrostalossa. Asuisin vieläkin, jos parvekkeilla saisi käyttää hiiligrilliä :D

Nyt vaan uutta kotia etsimään. Vaikka sulla elämässä yksi ovi nyt sulkeutuukin, muista että samalla avautuu kaksi uutta ovea :hug: :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja joselyn:
Asiat kuitenkin aina selviytyvät jotenkin ja tuskin noin pienet lapset kunnolla edes tajuavat pienempään asuntoon muuttamista.


niinpä niin...



http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/artikkeleita2/?x13200=25769
 

Yhteistyössä