Tsemppiä ja haleja teille joita on synnytys alkanut pelottaa enemmän tai vähemmän. Minuakin on joka kerta alkanut lopussa pelottamaan että mitenhän se vauva sieltä pois saadaan...mutta aina kun synnytys on alkanut, niin jotenki luonnostaan sitä vaan menee siihen mukaan eikä "muista" pelätä enää. Sitä jotenkin niin keskittyy niihin supistuksiin ynnä muuhun että ei muista sitä pelkoa.
Minulla auttoi hirveästi se että mies koko ajan supistusten aikana muistutti näin: "Ajattele, että se supistus on vaan pelkkä fyysinen kipu, elä panikoidu siitä, hengitä rauhallisesti, ole rentona"..jotenki tuollain
Minä kun helposti alan aina kivusta panikoimaan ja sitten mistään ei tule mitään.
No, huomasin että kun vaan hengittää tasaisesti ja rauhallisesti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, vaikka tuntuis kuinka kipeältä, niin supistus oli todella paljon helpompi kestää!!! Lisäksi seisoma-asento auttoi kun piti keskittyä siihen seisomiseen
ja valitsin aina jonkun kiintopisteen mitä tuijotin..ja sitten vaan hengittelin. Lopulta nämä mun kivunhallintakeinot osoittautuivat niin toimiviksi että alkoi ihan naurattaa ja kaikki tuntui ihan helpolta!! Tuli semmonen voittaja-fiilis että JES, mä voitan ton kivun!
Sitten yks keino mikä kans auttoi oli laskeminen.. vaikka kolmestakympistä alaspäin alkaa laskea...sillai että saa tietoon sen supparin keston...niin tietää aina että millon se loppuu.
No, tässä vähän synnytyskertomusta:
Sillon perjantai-iltanahan mä kirjottelin tänne siitä kun käytiin siellä synnärillä...ja että se lorahdus housuihin ei ollu lapsivettä. No siinä illan mittaan supisteli säännöllisesti ja epäsäännöllisesti mutta kuitenkin kipeähkösti..yhdentoista aikaan illalla menin nukkumaan ja sitten yks kaks puoli yhden aikaan heräsin tosi kipeisiin supistuksiin ja olin unissani puristanut sängyn tolppaa
Mies oli kai torkahtanut sohvalle ja huutelin sille heti että nyt lähdetään. Mies yritti vielä että oltais hetken aikaa vielä oltu kotona, mutta tunsin että nyt oli synnytys jo hyvässä vauhdissa ja oli aika lähteä. Supistuksia tuli ehkä kolmen minuutin välein.
synnärille päästyämme kohdunsun tilanne tarkistettiin heti ja se olikin 5cm auki. Päästiin heti saliin ja sain peräruiskeen. Meille sattui ihan mahtava kätilö! Tsemppasi hyvin ja heti oli puudutukset tarjolla kun vaan halus ottaa.
No, siellä vessassa sitte meni jonku aikaa kun olin sen peräruiskeen saanut
Sitte olin käyrillä mutta sain kuitenkin seistä. Mies hieroi alaselästä ja minä pyörittelin siinä lantiota.
Sitten halusin jo jotain puudutusta ja kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta. No, se auttoi heti ja vei kivut noin tunniksi. Sitten vaikutus loppui ja jonkun aikaa olin ilman puudutusta, kunnes sitten halusin sitä lisää. Laitettiin toinen kohdunkaulan puudutus. Ylläri pylläri: toinen kerta ei auttanut ollenkaan!!! No, en mennyt siitä mitenkään paniikkiin...heijailin siinä seisoma-asennossa ja kätilö ehdotti että josko laitetaan spinaali tai epiduraali, päätti sitten että epiduraali on parempi niin ei puudute ehdi loppua ennen ponnistusvaihetta. Spinaalin kun voi laittaa vaan kerran eikä sitä voi lisätä, ja sen vaiktus kestää lyhemmän aikaa.
No epiduraali laitettiin sitten aika pian ja se auttoi heti. Sitten huomattiin että kohdunsuu ei ole hetkeen enää avautunut ollenkaan. Se oli edelleen vajaa 6cm auki. Eli tilanne oli junnannut paikoillaan klo 01.00-05.00 välisen ajan....sillon ajattelin että voi ei....kohta joutuu sektioon...
Sitten puhkaistiin kalvot ja laitettiin oksitosiinia suppareita tehostamaan. No supparit ei kuitenkaan epiduraalin takia tuntuneet pahalta mutta sitten alkoi aivan älytön ponnistamise tarve!! Se oli ihan uskomatonta...noin kahdeksasta eteenpäin oli tosi tuskaa kun kroppa yritti työntää lasta pihalle ja kätilö kielsi ponnistamasta kun kohdunsuu oli edelleen jotain 7cm auki...se siis aukeni kuitenkin, hitaasti.
Kymmenen jälkeen olin jo ihan kuoleman kielissä ja hoinkin jo miehelle että "entä jos mää kuolen!?" No, sitten kohdunsuu oli jo 8cm auki mutta siinä oli joku paksu reuna mitä piti oottaa että se häviää..
kello oli jotain 11.45. Kätilö vielä yritti että jos tunnin vielä jaksaisin pidätellä...eijei en minä pystynyt vaan huusin että vauva syntyy NYT! En voinu enää pidätellä vaan huusin että nyt ponnistan ja aloin vaan ponnistamaan. Kätilö hälyytti toisen kätilön paikalle ja minä ponnistin oikeen voimalla! Se oli tosi ihanaa kun ei tarvinnut pidätellä ja kipu hävisi ponnistaessa.
Sitten alkoi pää syntyä ja ei tuntunu pahalta, venytti vaan. Siinä jotain vielä vitsailinkin miehelle ku pää oli puoliksi ulkona. Ja mies sanoi että "tukka liehuu jo." Mutta auta armias kun olkapäät tulivat niin silloin pääsi tuskan karjahdukset ja se oli pahin kipu koko synnytyksessä. Onneksi se kesti vaan ehkä 5 sekuntia, sitten tuntui semmonen "luiskahdus" kun vauva solahti ulos. Ja sitten itkettiin helpotuksesta
.
Ei tullut yhtään repeämää eikä yhtään tikkiä. Vauva alkoi heti parkumaan ja mies kaivoi videokameran esille. Vauva nostettiin paidan alle ja minäkin siinä itkin vaan. Oli se ihana tunne!
Sitten vauvaa pestiin ja istukkakin sieltä tuli kuin itsestään pois.
Sain vauvan tissille ja se alkoi heti imeä. Suihkuun en jaksanut mennä kun oli tosi heikottava olo. Syötiin siinä sitten ja vauva nukkui kopassa.
Ei kai siinä sen kummempaa. Ja taas kerran vannoin että sai kyllä olla viimenen kerta
. Mies siihen sitten että "jutellaan siitä sitten kotona"...hehheh...ja nyt jo tuntuu että "ehkä vielä joskus".... aikasintaan ehkä kahden vuoden, mutta viimestään kolmen päästä. katsotaan sitten...
Tässä tämä nyytti nyt köllii kantoliinassa. Syöpi yöllä 4-5 kertaa mutta ei mua siltikään päivisin väsytä. 6v isosisko on onnessaan ja 1v sisko oli alkuun tosi mustis, nyt sekin silittelee vauvaa ja antaa haleja.
Mies on ollut suurena apuna kotona. Itse olen palautunut tosi hyvin. Ei oo paikat yhtään kipeänä, maha on litistynyt jo jonkun verran ja tisseissä maito riittää. Ei ole ollut mitään hormonimyrskyjä.. ihanaa!
Toivottavasti te saatte pian nyyttinne kainaloon ja pääsette aloittamaan vauva-arkea. Tsemppiä synnytyksiin!!
Lumi & "onni"-tyttö 1vkoa
