LOKA äidit 2008

  • Viestiketjun aloittaja Neepu
  • Ensimmäinen viesti
Katy_
Uutena täällä kirjoittelen. Olen kyllä seuraillut keskusteluanne silloin tällöin, mutten ollut innostunut vielä osallistumaan :) Näin lasketun ajan lähestyessä on ruvennut tekemään mieli välillä jutskailla muiden samassa tilassa olevien kanssa.

Pk-seudulta olen, laskettu aika 29.10. ja edellinen=esikoistyttö on syntynyt 9 vuotta sitten. Perheeseen kuuluu vielä etälapsena miehen 11-v tytär.

Raskaus on edennyt ihan "normaalisti", nyt siis mennään viikolla 29+1. Viime viikkoina olen alkanut haalimaan taas vauvatavaraa, silloin 9 vuotta sitten jakelin kaiken pois. Onneksi olen nyt vastavuoroisesti saanut paljon pientä vaatetta ja muuta. Ja kestovaippoihin olen onnistunu kuluttamaan pienen omaisuuden, toivottavasti niistä saa edes osan rahoista pois edelleenmyydessä.

Jännältä tuntuu näin pitkän ajan jälkeen taas, kun on pikkuinen tulossa taloon. Aika moni juttu onkin tässä vuosien varrella muuttunut.

Katy
 
Satu -81
Tervetuloa joukkoomme Katy!
Uskon että keskustelu tässä vaan kiihtyy kun loppu häämöttää (siellä jossain..).

Multa neuvolaterkkuja; otettiin se paastoverensokeri ja lukema oli 4,3 ilman mitään dieettejä. Eli valitettavasti eilenkin ylitin kaikki sokerinsaantisuositukset. Oon niin heikko, mutta toisaalta huojentaa että en varmaan saa vauvalle mitään suurempaa vahinkoa kuitenkaan aikaiseksi vaikka tulenkin herkutelleeksi.
No, nyt sitten tilannetta kuulemma seurataan joka toinen viikko. Normaalisti kuulemma kuukauden välein mutta meidän neuvolantätillähän on omat säännöt. Ei voi kuulemma liian usein mitata! "Ja pysyy se dieettikin helpommin".. en saanu sanottua että ei nyt aivan.

Muuten neuvolassa kaikki ok, paineet hyvät, hb 128, painoa +100g/vko, sf-mitta 29, syke on pienellä huima -n.155lyöntiä. Ja lähtökuopissaan on, eli pylly pystyssä :)

Nyt täytyy mennä telkkarin viereen, Kyrkkis (eli Kyra Kyrklund) starttaa aivan kotvan kuluttua! Ite hylkäsin ratsastuspuuhat 2 viikkoa sitten. Jos Kyrkkis voittaa mitalin niin käyn kyllä vetäsemäs kunniakierroksen! Jiiiihaa :) ..viimeistään sitten lokakuussa..

Satu 31+5
 
Silkkimaki
Moi kaikille pitkästä aikaa. Täällä kaikki hyvin, nettipassiivisuus vaan vaivaa. Olo on huono edelleen, tuntuu että pahenee taas. Onneksi oma äiti on apuna esikoisen kanssa aina kun mies on reissussa. Ja onneksi miehen vika reissu päättyy kuukautta ennen laskettua aikaa, en yhtään halua synnyttää yksin...

Kaikki meillä siis normaalisti kaiken kanssa, kotona kaivoin jo pikkuiset vaatteet esille ja esikoinenkin tuntuu odottavan. On alkanut paapoa vieraita vauvoja ihan ihmeellisesti. Tavallisesti on NIIN mustasukkainen omista tavaroistaan, mutta kyläilevät vauvat saavat aina kaikki suosikkilelutkin.

Vaunujen hankinnassa pitäisi aktivoitua, kun ajateltiin uusia esikoisen kohdalla tehty hienoinen virhehankinta. Siis uusia hankinta, ei toivottavasti virhehankintaa. Viimeksi ostettiin Brio Novat pehmeällä kopalla -pettymys- nyt yritetään paikkailla Emmaljungan Duo Edgellä.
 
**Johanna**
Katylle tervetuloa!
Meidän esikoinen syntyi 11 vuotta sitten, ja tässä välissä 2,5 vuotta sitten kuopus sektiolla. Eli viimeisestä alatiesynnytyksestä on tuo 11 vuotta. Huisia. Gynekologi sanoi, että kohdunsuu voi muistaa tuon synnytyksen tai olla muistamatta. Eli pitää varautua sekä nopeampaan synnytykseen, että hitaampaan... =)

Satu, 4,3han on hyvä paastoarvo??
Mulla sf-mitta on 30, mutta siitä huolimatta vauva on inan keskiarvoa pienempi. Ajattelin kertoa neuvolantädille gynekologin terveiset, että en ole tässä mitään sokerivauvaa kasvattamassa. :)
Meillä tuo neuvolantäti muistuttaa mua joka kerta siitä, että painoa tulee vähän liikaa, mutta antaa asian olla, kun Ykkösestä ja Kakkosesta on tullut ihan saman verran ja puolen vuoden kuluttua synnytyksestä olen aina ollut ennallani.

Silkkimaki, juo paljon vettä! Siis ihan ylipaljon. Vaikka vessassa joutuu ravaamaan koko ajan ja sitten vielä enemmän, niin jos se vain auttaa, niin on se mukavampaa puuhaa kuin pahoinvointi. Mulla se ainakin auttaa. Mitä kuivempi elimistö mulla on, sen herkemmin tulee harjoitussupistuksia ja pahoinvointia.

Johanna 31+0
 
**Johanna**
Tiikeri /kolmas/la 1.10./tyttö 10/97, tyttö 10/06
sweetpearll / la 1.10?
Neepu /kakkonen / la 3.10. /tyttö 09/06 EKKS
stinde79 /kakkonen la 3.10 /tyttö 04/07
kauris / kakkonen la 3.10. /tyttö 04/07
Mariella /kakkonen la 4.10 /tyttö 04/07
-Vanilla- /kakkonen la 5.10 /poika 02/07
silkkimaki /kakkonen la 8.10 / poika 06/06 Haikaranpesä/Kätilöopisto Hki
kesä1 /kolmas, la 9.10 /poika 07/05, tyttö 09/06
Satu -81 /toinen la 11.10 /poika 08/06 HUS/PS
Rosa78 /esikoinen la 11.10
Lindazz / kakkonen # kaksoset la 11.10 / Vantaa
Lumi81 /kolmas, la 12.10 / tyttö 03/02, tyttö 10/07 OYS
*lennu* / esikoinen la 15.10. Kotkan sairaala
serene83/ toinen la 15.10/ poika 12/05 seks
**Johanna** / kolmas, la 17.10. / tyttö 06/97, tyttö 01/06
Hilmaliina / esikoinen la 18.10 TAYS
eeviliina / esikoinen la 19.10?
Aanu / esikoinen? 19.10.
Amilda 79 / esikoinen 20.10. HUS Hyvinkää
Ofelia82 kakkonen la / Tyttö 10/05
Caruba / kakkonen la 24.10. PHKS / Lahti
Marianne-78/ esikoinen la 27.10/
Piupaupou77/ esikoinen la 28.10./ Jorvi
katianna/ esikoinen la 28.10/
Aurora83 / esikoinen la 29.10. HUS / pk-seutu
 
Satu -81
Johanna; joo 4,3 on hyvä arvo. Osasinpa eilen olla taas "mutkankauttasuora".. aina ei onnistu tiivistämään koko lausetta kahteen sanaan :)
Eli tulos (4,3) oli hyvä, vaikka olinkin edellisenä päivänä -ja kaikkina sitä edeltävinä päivinä- syönyt sokeria varmasti yli suosituksen.
Eli ei mulla mitään vikaa niissä sokereissa ole. Mulla oli flunssa silloin ennen sitä rasituskoetta ja yksi terveydenhoitaja-ystäväni sanoi että siitä se aavistuksen rajan ylittänyt arvo oli seurasta.
ilmeisesti määrärahoja on ylimääräisiä että mua nyt kuitenkin kontrolloidaan kuin diabetes-äitiä :) Hyvissä käsissä ollaan! (olen sarkastinen..)

Ompelen taas vimmassa kestovaippoja ja huudan imetysliivejä. Maanantaina alkaa vauvanvaatepinojen samplaus ja pesu. Nyt se pesänrakennus alkaa!

Satu

 
Neepu
Neuvola kuulumisia täältäkin. Kaik oli hyvin ja painoa on nyt tullut 11kg, eikä oo kertaakaan huomautettu mitään.nyt oli 625g/viikko. Lääkäri oli myös, eikä onneks ole nuo supistelut mitään vielä tehneet, vaikka ovatkin tosi inhottavia. synnytystapa arvia viikolla 37, joen ei siihenkään ole kuin neljä viikkoa aikaa. hui.. esikoinen syntyi kymmenen päivää etuajassa, joten odottelen tämänkin tulevan vähän etuajassa. Nyt vaan jatketaan odottelua.. Kaikki tarpeellinen vauvantuloa varten tehty, vaatteet+vaipat yms. vallmiina. Sairaalakassi pitänee tässä joku päivä kuitenki jo pakkailla valmiiks, kun eihän sitä ikinä tiedä milloin se lähtö sit tulee. Neepu 33+1
 
Hilmis
Heippa vaan, minäkin täältä ilmoittaudun kun huhuiltukin ollaan... Passiivisuus netissä on vallallaan, tuntuu ettei tän koneen ääressä jaksa/pysty istumaan enää samanlailla kuin ennen. Maha on niin iso ja supisteluja tulee kun eteenpäin nojailen. No joo, oon kuitenkin käynyt lukemassa viestejänne koko ajan... Olen ollut sairasloalla jo jonin aikaa supistelujen ja liitoskipujen takia. Hieman olo helpottanutkin, mutta heti jos oon vähänkään liikkeessä pidempään tulee ne takaisin. Yöt on kurjia, vessakäynnit ja kyljen kääntymisen vaikeita. Ei kivaa ei. Ja vielä on monta monta viikkoa laskettuun aikaan... Vauva on onneks aktiivinen ja kovasti potkii ja liikkuu pitkin päivää. Voi kun olisi jo lokakuu... :)

Hilmis rv 31+
 
-Helinä-
Nyt vasta olen löytänyt tämän sivuston ja lueskellut teidän kirjoituksia. Mukava lukea muiden kuulumisia raskausajalta. Itse en ole kovin aktiivisesti keneltäkään edes kysellyt ja mennyt päivä kerrallaan meiningillä. Mutta nyt kun alkaa kohta äitiysloma ja laskettu aika uhkaavasti lähenee haluaa tietää enemmän miten muilla menee ja onko oma olotila normaali. :) Sokerirasitustestiin on minutkin patistettu kuten kuulostaa monen muunkin kohdalla olleen. En ole vielä aikaa varannut labraan mutta ensiviikolla se täytyy pois alta tehdä. Perjantaina sitten neuvolaan.

la 16.10
 
-Helinä-
Noista sokeriarvoista vielä sen verran, että närästyslääke vaikuttaa sokeriarvoon, sisältää sokeria. Itselläni on yöllistä närästystä johon otan Rennietä, mutta rasitukseen mennessä ei kärsi ottaa yöllä yhtään tai arvot on koholla.
 
**Johanna**
Heippa Helinälle ja tervetuloa mukaan!

Miten sä oot keskellä yötä kirjoitellut? Yötyössä?

Mä jäin äitiyslomalle! Oli ihanaa pakata kamat ja tietää, että ei tarvi mennä ainakaan vuoteen takaisin. Työkavereita tulee ikävä, mutta kyllähän niitä tärkeimpiä näkee muutenkin kuin töissä.

Meillä on kaikki hyvin. Viime yönä näin sellaista unta, että joku nipisti mun mahaa,
ja sitten heräsinkin jo melkoisiin potkuihin. Eli se nipistelijä olikin vatsanahan sisäpuolella. =) Muutenkin myllääminen on jo melkoista, välillä tuntuu, että se pylly tulee nahasta ulos.

Vaatteet on melkein kaikki pesty ja vauvan kotiintulovaatteet ajattelin pakata tällä viikolla. Oma sairaalakassi saa odottaa vielä. En edes muista, että mitä sinne kannattaa ottaa mukaan. Oma shampoo oli ainakin sellainen, minkä unohdin kun olin Kakkosta synnyttämässä. Rintaliivejä, omia alushousuja ja kamera, noi on varmaan ne tärkeimmät, ja oma kosmetiikka tietysti.

No juu, siihen sairaalaan lähtöön on vielä aikaa (toivottavasti).

Johanna rv 31+5
 
Caruba
Argh eli hei vaan kaikille.

Kela kiroilututtaa.... Ovat pihdanneet äitiyspäiväraha päätöstä nyt 4 viikkoa.... Pulma on siinä, että olen tuota todella odottanut. Kauanko teillä muilla on mennyt tuon päätöksen saamiseen?
 
Aurora83
Hei vaan,

Caruba: itse olen niin säkki, että sain hakemuksen vasta viikko sitten postiin. Oli siinä jokin ajatuskin takana.. ajattelin, että laitan sen vetämään sitten kun nimenmuutos näkyy Kelassakin. Vaikka ei olisi kuulemma tarvinnut odottaa. Toivottavasti ei menisi kuukautta kauempaa tuon käsittelyssä. Oletko seurannnut hakemuksen kulkua tuolla kelan verkossa?

Enää 18 työpäivää, ja loma alkaa. Alan olemaan jo niin kypsä tähän työntekoon, eikä asiaa auta se, ettei minulla ollut lomakertymää, eli olen tehnyt koko kesän putkessa töitä.. **tutus on niin suuri, että työparikin saa osansa siitä.

--Aurora rv 30+0--
 
Neepu
Kiva kun uusiakin ilmaantuu mukaan, saadaan vähän eloa tähän ketjuun. Huomenna alkaa äitiysloma, tosin kesälomalla olen ollut jo neljä viikkoa, joten ei tähän muutosta juuri tule. Alkaa tää jatkuva sade vaan ärsyttämään ku joka päivä tulee vettä taivaalta. Ei oikei ulkoilu kelejä ole. Eilen soittivat äippäpolilta ja synnytystapa arvioultra on sitten 9.9. joten sitten taas näkee vauvan ja tietää vähän mittoja yms. Tekevät aina ultran jos ensimmäinen on tullut sectiolla. Muuten ei mitän uutta,, supistelee supistelee ja supistelee. Nyt on alkanut olla myös hitusen turvotusta sormissa ja nilkoissa:
 
-Helinä-
Tiikeri /kolmas/la 1.10./tyttö 10/97, tyttö 10/06
sweetpearll / la 1.10?
Neepu /kakkonen / la 3.10. /tyttö 09/06 EKKS
stinde79 /kakkonen la 3.10 /tyttö 04/07
kauris / kakkonen la 3.10. /tyttö 04/07
Mariella /kakkonen la 4.10 /tyttö 04/07
-Vanilla- /kakkonen la 5.10 /poika 02/07
silkkimaki /kakkonen la 8.10 / poika 06/06 Haikaranpesä/Kätilöopisto Hki
kesä1 /kolmas, la 9.10 /poika 07/05, tyttö 09/06
Satu -81 /toinen la 11.10 /poika 08/06 HUS/PS
Rosa78 /esikoinen la 11.10
Lindazz / kakkonen # kaksoset la 11.10 / Vantaa
Lumi81 /kolmas, la 12.10 / tyttö 03/02, tyttö 10/07 OYS
*lennu* / esikoinen la 15.10. Kotkan sairaala
serene83/ toinen la 15.10/ poika 12/05 seks
-Helinä-/esikoinen la 16.10
**Johanna** / kolmas, la 17.10. / tyttö 06/97, tyttö 01/06
Hilmaliina / esikoinen la 18.10 TAYS
eeviliina / esikoinen la 19.10?
Aanu / esikoinen? 19.10.
Amilda 79 / esikoinen 20.10. HUS Hyvinkää
Ofelia82 kakkonen la / Tyttö 10/05
Caruba / kakkonen la 24.10. PHKS / Lahti
Marianne-78/ esikoinen la 27.10/
Piupaupou77/ esikoinen la 28.10./ Jorvi
katianna/ esikoinen la 28.10/
Aurora83 / esikoinen la 29.10. HUS / pk-seutu

Yötyössähän minä. Kuulosta ehkä hassulta, mutta helpoimmalla pääsee öissä siksi teen niitä. Vaikka ei se helppoa ole kyllä tämäkään, väsymys on aika kova ja vielä muutama viikko töitä ennen äitiyslomaa. Minullakaan ei ole tuota kesälomaa ollut, joten on saanut kyllä koko kesän painaa.
 
Katy_
Mun työnantaja ilmeisesti sai paperit eteenpäin Kelalle tän kuun alussa, kun lomalta palattuani asiasta kyselin. Toimitin ne siis palkkikseen kesäkuussa. Hakemus on sähköisen asiointipalvelun mukaan kyllä saapunut, muttei mitään päätöstä vielä tehty. Kaiketi se 1kk on aika normi käsittelyaika hakemukselle. Aion soittaa jos syyskuun alussa ei ole mitään kuulunut, äitiysloma kaiketi alkaisi 24.9.

En millään jaksaisi enää olla töissä ja taidan olla vähän kateellinen kaikille äitiyslomansa aloittaneille. No, ehkä mä vielä kuukauden jaksan täällä pakertaa. Plaah.

Kävin eilen neuvolassa ja hieman kyllä ihmetyttää tää äitiysneuvolatouhu. Tietty jos mitään ihmeellistä ei ole, niin ei kai sitten seurailla mitään. Seuraava aika vasta kuukauden päästä. Mitään hemoglobiineja tms ei tietenkään tarvii katsoa kun "sähän syöt rautaa". Vaikka edellisestä (ja ainoasta) synnytyksestä on 9 vuotta aikaa, niin mua tietysti kohdellaan uudelleensynnyttäjänä, eikä oma-aloitteisesti tarjota mitään valmennuksia tms. Sinänsä vähän outoa...

Katy 30+1
 
**Johanna**
Katy, kyllä multa kysyttiin kakkosesta, että haluanko valmennukseen,
juurikin kun siinä kohtaa ykkösen syntymästä oli tuo 9 vuotta. Tosin kieltäydyin.
Ja ihan hukkaan olis valmennukset menneetkin, kun kakkonen syntyi sektiolla perätilan vuoksi.

Mä kävin tänään neuvolassa, kun sain päähäni, että mulla on raskausmyrkytys. Päätä on särkenyt jo viisi päivää, välillä kärsin ja välillä otan panadolia. Paineet oli kuitenkin kunnossa ja pissa puhdas, joten särky johtuu nyt jostain muusta. Olen vähentänyt kahvin juontia radikaalisti (kolmesta, neljästä kupista yhteen): ehkä mulla on kofeiinin vierotusoireita? Supistukset jatkuu, mutta niille ei ole mitään syytä selvinnyt. Lienevät sitten vaan harjoitusta, supistusherkkä vanha kohtu treenaa.. =)

Mun tekis mieli siivota tuota meidän odottajien listaa. Kun näistä listautuneista ei ole mukana kuin puolet jos sitäkään.

Mä tarkistin kanssa tänään Kelan sivuilta, että mitä mun äippärahahakemukselle kuuluu: se on vastaanotettu 31.7. Hain sen 6 kk:n tulojen mukaan, ei oikein tuota aiemmin voinut edes lähettää. Kait se päätös ilmestyy postilaatikkoon lähiaikoina.

Satu on vissiin rakentanut jo useamman pesän, kun ei ole taas vähään aikaan kuulunut. Herätellääs taas henkiin tämä ketju, niin voidaan sitten lokakuussa alkaa kärvistelemään yhdessä...

Johanna 31+6
 
Typistetty lista
Tiikeri /kolmas/la 1.10./tyttö 10/97, tyttö 10/06
Neepu /kakkonen / la 3.10. /tyttö 09/06 EKKS
kauris / kakkonen la 3.10. /tyttö 04/07
silkkimaki /kakkonen la 8.10 / poika 06/06 Haikaranpesä/Kätilöopisto Hki
Satu -81 /toinen la 11.10 /poika 08/06 HUS/PS
Rosa78 /esikoinen la 11.10
*lennu* / esikoinen la 15.10. Kotkan sairaala
-Helinä-/esikoinen la 16.10
**Johanna** / kolmas, la 17.10. / tyttö 06/97, tyttö 01/06
Hilmaliina / esikoinen la 18.10 TAYS
Caruba / kakkonen la 24.10. PHKS / Lahti
Marianne-78/ esikoinen la 27.10/
Piupaupou77/ esikoinen la 28.10./ Jorvi
katianna/ esikoinen la 28.10/
Aurora83 / esikoinen la 29.10. HUS / pk-seutu
 
**Johanna**
Te jotka karsin syyttä suotta, niin lisätkää itsenne takaisin listalle! =)
Ja Katy myös jos siltä tuntuu. Onko Amilda, Stinde ja Mariella vielä mukana (viimeksi kuulunut teistä toukokuussa) ?
Kävin läpi keskustelut huhtikuusta asti ja poistin ne, joista ei ole kuulunut mitään toukokuun jälkeen. Missä on Rosa ja Tiikeri, vieläkö olette taustalla?
Ja huhuu Lennu?

-J-
 
**Johanna**
Tiikeri /kolmas/la 1.10./tyttö 10/97, tyttö 10/06
sweetpearll / la 1.10?
Neepu /kakkonen / la 3.10. /tyttö 09/06 EKKS
stinde79 /kakkonen la 3.10 /tyttö 04/07
kauris / kakkonen la 3.10. /tyttö 04/07
Mariella /kakkonen la 4.10 /tyttö 04/07
-Vanilla- /kakkonen la 5.10 /poika 02/07
silkkimaki /kakkonen la 8.10 / poika 06/06 Haikaranpesä/Kätilöopisto Hki
kesä1 /kolmas, la 9.10 /poika 07/05, tyttö 09/06
Satu -81 /toinen la 11.10 /poika 08/06 HUS/PS
Rosa78 /esikoinen la 11.10
Lindazz / kakkonen # kaksoset la 11.10 / Vantaa
Lumi81 /kolmas, la 12.10 / tyttö 03/02, tyttö 10/07 OYS
*lennu* / esikoinen la 15.10. Kotkan sairaala
serene83/ toinen la 15.10/ poika 12/05 seks
-Helinä-/esikoinen la 16.10
**Johanna** / kolmas, la 17.10. / tyttö 06/97, tyttö 01/06
Hilmaliina / esikoinen la 18.10 TAYS
eeviliina / esikoinen la 19.10?
Aanu / esikoinen? 19.10.
Amilda 79 / esikoinen 20.10. HUS Hyvinkää
Ofelia82 kakkonen la / Tyttö 10/05
Caruba / kakkonen la 24.10. PHKS / Lahti
Marianne-78/ esikoinen la 27.10/
Piupaupou77/ esikoinen la 28.10./ Jorvi
katianna/ esikoinen la 28.10/
Aurora83 / esikoinen la 29.10. HUS / pk-seutu
 
Marianne -78
Tervetuloa vain uusille ja vanhoillekin.
Johanna, mulla on ollut ihan samoja oireita ku sulla ja sunnuntaiaamuna oksensin aamulla ensimmäistä kertaakin koko raskauden aikana. Pää tuntui räjähdysvalmiilta pari päivää ja verenpainekin oli hieman koholla (ei korkea). Neuvolassa ottivat seuraavana päivänä kaikki testit (virtsa, hg, verenpaine, sydänäänet) eikä mitään poikkeavaa niistäkään löytynyt. Alapaine vain vähän kohollaan.
Itse olen jättänyt kahvin juonnin nollaan joten opastivat päänsärkyyn ottamaan parasetamolia pakkauksen ohjeen mukaan ja pari kuppia kahvia/päivä. Kokeilin vain noita panadoleja ja niillä se päänsärky ainakin toistaiseksi häipyi. Sain myös niskahierontaa isännältä useampana iltana mikä myöskin voi auttaa verenkiertoon. Rintavarustus on sen verran isompi kuin ennen, että vähemmästäkin niska- ja hartiaseutu väsyy. :)
Tuota verenpainetta pitää kuitenkin tarkkailla nyt tiiviimmin, onneksi seuraava käynti onkin jo reilun viikon kuluttua.

Olettekos muuten tilanneet jo lastenvaunuja? Monilla varmaan on vielä vanhat tallella...

Itse en ole laittanut vielä Ruotsin kelaan hakemusta. Täällä on myös suurinpiirtein kk:n käsittelyaika. Saan ensiviikolla vahvistuksen palkankorotuksesta joten en ole sitä senkään takia vielä tehnyt. Toisaalta äitiyslomalle olen jäämässä vasta lokakuun puolessa välissä, joten kiirettä ei kait vielä olekaan.

Oikein paljon tsemppiä kaikille viimeisiin viikkoihin, itsellä ainakin odotus on jo tuntunut ikuisuudelta mutta pian se odotus palkitaan.

Poju 30+3, Uppsala
 

Yhteistyössä