Lokavauvat 2007

  • Viestiketjun aloittaja Lumi81
  • Ensimmäinen viesti
maxiina
voimia jellybeanille!!
taas tuntuu kaikki turhanpäiväset flunssat mitättömältä asialta kun kuulee näitä ikäviä uutisia =(

ja ihanaa, ann, oikein kaksi hampua... vitsi et ne on suloiset tyngät =)
 
Jelli
Voi, jaksamista Jellybeanille, jos tosiaan kesken meni...

Mitäs meille...POika painaa noin 8,5 kiloa, 4kk neuvola on ensi viikolla. Ollaan pari viikkoa syöty kasviksia, porkkanaa, perunaa ja maissia. Myös velliä on nyt otettu parina iltana lantrattuna maidolla. Vielä antaa pidemmät yöunet odottaa itseään, mutta nyt heräily on tasoittunut siihen nelisen tunnin välein. Mitään muut amuutosta ei oel kiinteät aiheuttaneet, paitsi kakka tulee nyt hieman useammin kuin kerran viikossa.
Vauvauintia on takana kolme kertaa ja viimeksi ukko jo hieman intoili. On muuten aika harkitsevaa sorttia ja katselee pitkään uusia juttuja. Meillä on ollut hankalampaa tuo lattialla viihtyminen, kun kääntyy koko ajan mahalleen, eikä jaksa siinä kovin pitkään olla. Välilä kääntyy vahingossa takaisin selälleen, mutta yleensä jää hankaamaan kasvoja peittoon, kun ei jaksa. No, onneksi viihtyy hyvin sitterissä katselemassa keittiöpuuhia!

Nyt on mentävä!
 
Sini1977eikirj
Jaksamisia Jellybeanin perheelle ja voimia jatkoon!

Vihdoinkin tuntuu, että alkaa päästä tästä flunssasta eroon, vaikka se alkoi jo toissa viikonloppuna. Eilenkään ei vielä ruoka oikein maistunut. Maidottoman dietin ja tän flunssan takia oma paino tippui reilussa viikossa kolme kiloa ja siitäkin varmaan tuli jo kurja olo.

Meillä on nyt taas mennyt muutama päivä mukavammin vauvan kanssa ja viime yönkin vois kai sanoa menneen ihan mukavasti. Tissittely on taas eilisestä sujunut ja toivotaan, että painoa alkaisi vauvalle kertyä, nyt ei ainakaan ole rintaraivareita ollut ja taas toisaalta sen takia olen tosi huono tarjoamaan pulloa, vaikka siihenkin pitäis opetella.

Meillä oli vauvalle tullut 3 kk ja 4 kk neuvolan välillä painoa lisää vaan vähän vajaa 450 g ja painokäyrä on ollut nyt laskeva. Vauva ei saanut 4 kk neuvolassa edes rotarokotteen kakkosannosta, koska on ollut tuota mahavaivaa. Yks uudelleen alkaneiden itkujen syys voi olla myös rotarokote. Mutta hurjalta tuntuu, jos 2 viikon päästä rokottamisesta, alkaa tollanen huuto, joka kestää vielä parisen viikkoa. Olivat neuvolassakin sitä mieltä, että rokotteen oireiden pitäisi olla ohimeneviä eikä jäädä päälle.

Mä nyt edelleen diettaan tuon maidon kanssa, kun en tiedä mitä muutakaan tekisin. Katotaan mikä vauva paino on ens viikolla ja sitten jos saa rokotteen niin varmaan jatkan maidotonta diettiä. Ihan niin orjallinen en ole nyt viime päivinä ollut eli söin sunnuntaina mikroaterian, jossa oli maitoproteiinia ja eilen sämpylöitä, joissa sitä oli myös ja mitää pahenevaa ei ainakaan vielä vauvan voinnissa näy.

Yöt meillä on lyhentyneet ja itse on nyt aika väsynyt, vaikka vauva onkin jo päivisin rauhallisempi. Viime yönä vauva myös piti taas "tarinatuokion", jonka jälkeen mulla meni taas ikuisuus saada unta. Samoin kuuden jälestä aamusin vauva alkaa välillä jutustelemaa ja sitten en enää itse saakaan unta, kun sitä aikansa kuuntelee tai joutuu vauvaa rauhottelemaan. Eli nyt on vauva jo isompi ja alkaa rytmi muuttua siihen, että herätään aamulla aikasemmin, illalla ei käy kyllä aiemmin nukkumaan kuin joskus klo 22 aikoihin ja sitten vielä yleensä herää klo 23 joko pipo punaisena huutamaan tai jos hyvin menee kuten eilen niin vaan tissille.

Bataatti aloitettiin sunnuntaina ja se näköjään tulee kakkaan läpi, mutta ei tunnut silti aiheuttavan vatsanväänteitä ainakaan vielä, ja tosi pieniähän noin määrät on mitä olen antanut.
 
Entu82
Jellybeanille hirveästi voimia jatkoon, kamalan kurjaa, että noin kävi :(.

Meillä oli 4kk neuvola tänään ja hyvin tasaisesti on neiti kasvanut, painoa nyt 6920g ja pituutta 61,2cm, kasvutahti on edelleen vähän hitaanpi kuin mitä esikoisella oli, mutta ihan pullakka neitonen on tämäkin. Motoriikka lääkäri kehui, kun tytteli tarraili esineisiin ja kääntyi pöydällä ja neiti olikin oikein hurmausvaihde päällä liikenteessä hymyili ja kujerteli lääkärille :).

Kiinteitä minä en ole testaillut ollenkaan, kun on nuo yösyönnitkin vihdoin rauhoittuneet ja kasvamiseen tuntuu rintamaito hyvin riittävän. Olen kyllä ajatellut, että pieniä makuelämyksiä voisi välillä kokeilla antaa, mutta mitään kiirettä en asialla pidä.

Tosi hyvä juttu kyllä, että Sinin vauvelin itkut ovat vähän hellittäneet! Ja joo kyllä kieltämättä kuulostaa hieman hurjalle, että joku rokotusoireilu aiheuttaisi viikkojen itkun!

Jellin poitsu on kyllä melkoinen isäntä :D, jaksaa varmaan vauvauinnissakin paremmin kuin pienemmät vauvelit.

Voihan rähmä kun pitäisi siivota.... taidan kyllä olla nyt niin laiska etten vaan viitsi...

 
Tehotyttö.
Voi Jellybean, lohtuhali :'(
Tosiaan hiukan se lohduttaa, että menee kesken varhain, jos kerran kesken on mennäkseen. Mulla oli tuota nelosta yrittäessä myös se varhainen km. Kyllä se km on aina km, mutta olenkin aina sanonut, että vähällä on päässyt kuitenkin. Tosi surullisia tarinoita kun tuolla meidän kermit-ketjussakin on.
Kyllä se kummasti auttaa, kun suree vaan kunnolla. Itkut on itkettävä. Eiköhän se Jellybean uusikin plussa pian tule, toivotaan niin <3

Kiitos kysymästä Maxiina, ei ole kahta viivaa näkynyt :)
Tilanne täällä on se, että reilu viikko sitten testasin ja kyllä se ihan negalta näytti. Mun mielestä kyllä noissa mammaksin testeissäkin on joku viivan paikka :-/ Kaikkien laskelmien mukaan sillon olisi pitänyt jo testissä näkyä, koska viimeisestä kumittomasta kerrasta oli jo 3vkoa. Ollaan siis taas sen jälkeen ehkäisty, paitsi viime vkonloppuna "lipsahti" :-D
Ilmeisesti tämä ihmeellinen oireilu on vaan sitten käynnistymistä. Eilenkin oli tosi kovat menkkamaiset alavatsakivut, eikä vaan mitään kuulu... Hiukan tässä harkitsin, että jos ostaisi kunnon Apteekin testin vielä, jos saisi sen ihan puhtaa negan. Mitään suurta plussakaipuuta täällä ei siis vielä ole, mutta ei se nyt niin kauhea asia olisi ;-)

Ihania kuviakin tänne olitte laittaneet! Mä en taida tänne oikein viitsiä näytille laittaa. Olen hiukan varauksellinen tämän palstan touhuihin. En siis tietenkään tähän ketjuun, mutta muuten...
Meillä muuten neiti hieman punapäinen :) Päältä on ekat hiukset täysin lähteneet ja uutta puskee. Just tuossa siivottiin kauheat karstat päästä.

Täällä aloitettu armoton vierastaminen. Jo 3kk neuvolassa vierasti tätiä ja korttiinkin tuli maininta. Nyt on välillä ollut melkoisia tilanteita. On vielä "pitkävihainen" :)

Nyt ei ehdi enempiä.
4kk mittoja sitten ensi viikolla. Painoa ei täällä taida olla kuin kuutisen kiloa...

Tehotyttö ja "Lahja" pian 4kk
 
Iikka76
Heipsan!

Stemppiä Jellybeanille, toivottavasti uusi plussa ilmoittaa pian tulostaan!

Oltiin tänään 4 kk neuvolassa ja neidillä pituutta 65 cm ja painoa 6140 g, eli aika solakka tyttö. Ikäänsä nähdän painoa ok, mutta pituuteen nähden kuulemma vähän liian vähän, että suositteli jo kiinteiden välipalojen antamista. Kun tyttö kuitenkin tyytyväinen ja virkeä sekä ikäkehityksessä kaikki normaalia, niin voin oman harkinnan mukaan vielä mennä pelkällä rintamaidollakin. Kuukauden päästä kuitenkin kontrolli, josko paino olis lähtenyt paremmin nousemaan. Itse kyl olin aatellut täysimettää siihen suositeltuun 6 kk ikään asti, mut katotaan nyt, josko niitä kiinteitä sit täytyis alkaa jo antamaan.

Yöunille päästään nykyisin jo 23.30-0.30 välillä, mikä on meiltä jo tosi tosi hyvin. ...3 kk iässä kun pääsin keskimäärin 03.30-4.30 vasta nukkumaan. Neiti nukkuu noin 7 tunnin yöunet ja 3 tunnin päiväunet. Yöllä herää yleensä 2 kertaa syömään ja yhteen imetykseen menee tunti, kun pikku hiljaa siinä lipittää. Harmittaa vaan, kun pitäis itsekin saada nukuttua päiväunien aikaan, mut ei vaan onnistu, kun tänäänkin käytiin aamusta neuvolassa ja sit kun pääsin maate, alkoi aurinko paistaa. ...ja alkoi houkuttaa tänne nettiinkin päästä pitkästä aikaa. ;)

...nyt kuuluu jo heräilyn ääniä vaunuista...
 
Laura79
Pahoittelut Jellybean!

Pikkuneiti on alkanut syömään tuttia, hallelujaa!!! Tuntuu että vauvelin kitinät ovat vähentyneet huomattavasti kun voi pistää silloin tutin suuhun. Nyt nukahtaakin jo itsekseen omaan sänkyyn kun on maha täynnä ja tutti suussa. Yölläkään ei jokakerta tarvi tissille ottaa jos herää ja kitisee, tuttia vaan suuhun... Soseita syödään jo aika paljon, en tiedä kuinka hirveästi söisi jos antaisin. Kaiken on aina syönyt mitä olen tarjonnut (paitsi mangososetta, jota yökki), oikein linnunpoikana suutaan aukoo että lisää vaan tänne :). Kakkasotkut on vähentynyt kun kakka kiinteempää.

Laura ja tyty vähän alle 5kk
 
maxiina
jaahas, taas nostellaan meitä =)

meillä on täällä taas jo rauha maassa, kaikki nukkuu =) tää on ihan kivaa että mennään ajoissa nukkumaan, on itselläkin pieni oma aika ennen kuin "unimasa" tulee kylään. meillä on 5kk neuvola perjantaina, ja luulenpa että ollaan puhkottu kymmenen kilon raja ;)

meillä tää sairastelu vaan jatkuu =( kyllä alkaa seinät kaatuu itse kullakin jo pikkuhiljaa päälle. keskimmäinen sai sitten kanssa vatsataudin, onneksi jo voiton puolella. mä jo luulin että tänään päästään pihalle koko poppoo mut sit vanhimmalle tuli korkea kuume viime yönä että se siitä ulkoilusta. tiedä sitten mitä on tulossa kun nyt on kuumeet taas poissa... nää on näitä mysteereitä. toivotaan nyt että jos sairastelu loppuis tähän *koputtelee puuta*

meillä kans maistellaan kiinteitä, perunat, porkkanat ja suurinta herkkua oli maissi. mä testasin sitä bonan maissia ja olis jäpikkä vetäny varmaan koko purkillisen jos olisin antanut. meillä ei ainakaa ole mitään vaikutusta yöuniin vaikka vähän tuhdimpaa ruokaa onkin saanut. päikkärit on nyt kyllä vähän hakusessa. tykkää nukkua tällä hetkellä kolmet tunnin päikkärit. sais siirtyä kyllä kaksiin vähän pidempiin, siis äiti toivoo näin ;) mutta tosi iloinen vesseli ja turinaa tulee tuutin täydeltä.

mä palailen kertoilee sit mitä neuvolassa kerrottiin ja onko se kympin raja rikki =)
 
Jellybean
Meillä mies on sairastanut viimeisen viikon. Ollaan tytön kanssa tähän saakka onnistuttu pöpö välttämään, mut taitaa sairastuminen olla väistämätöntä. Mies ei kyllä ole viikkoon koskenut vauvaan ja pysynyt etäällä sekä lisäksi se nukkuu toisessa huoneessa ja pestään ja desinfioidaan käsiä että kaikki mahdolliset keinot on kyllä käytössä.

Meillä tyty syö kiinteitä vaihtelevasti. Joku päivä saattaa mennä melkein purkillinen aterialla ja toisena päivänä ei mene muutamaa lusikallista enempää. Ollaan lihasoseita syöty jo muutama viikko ja sitten välipalalla hedelmäsoseita. Maissi olisi uponnut todella hyvin, mutta sen haju on niin kertakaikkisen karmiva että yökkien syötin sitä vauvalle. Mulla on tapana testata ruoan lämpö tiputtamalla ruokaa lusikasta kämmenselkään ja siitä imaisen sen suuhuni. Maissia en pystynyt kokeilemaan kuin huulilla ja siitäkin se piti pyyhkiä kiireen vilkkaa rättiin... Että se oli maissikokeilujen tarina. Nokkamukiakin kokeilin pari viikkoa sitten, mutta sen idea ei auennut Irkulle ollenkaan niin se jäi odottamaan kaappiin päiviä parempia. Eikähän sen kanssa kiirettä olekaan. Nyt on muuten tuon lusikkaruoan kanssa oppinut uuden tempun: kun lusikka lähestyy niin hymyillen pistää suun tiukasti suppuun. Tänäänkin syönti loppui parin lusikallisen jälkeen siihen kun en saa enää evästä suuhun. Enkä kyllä rupea lusikan kärjellä väkisinkään vääntämään.

Maxiinan vauva kasvaa hurjaa vauhtia! Tulee vahva pikkumies.
 
Laura79
Mua kas inhottaa kun monet purkkiruuat haisee niin pahalle. Mä olen tehny itse soseita maissista (pakaste), bataatista, porkkanasta ja kukkakaalista. Kerralla isompi määrä ja sitten pakastanu jääpala astiassa ja siirtäny minigrip pusseihin. Sitten on helppo tehdä vaihtelevia annoksia kun ottaa pari kuutiota porkkanaa ja yhden maissia jne, voi vähän vaihdella. Maissi itsetehtynä soseena on kyllä hyvää, sitä vois itsekkin syödä. Ei haise pahalle!
 
Sini1977
Käytiin tänään neuvolan kontrollissa ja paino oli nyt tullut vauvalle ihan mukavasti parissa viikossa, joku reilu 300 g. Ei paljoa, mutta sopivasti.

Neuvola tuntuu olevan paljon vakuuttuneempi maitoallergiasta kuin minä. Jatkan nyt diettailua niin kauan kuin "jaksan" kuten neuvolassa neuvoivat ja sitten jos elämä hankaloituu, vauvan ei kasva tms. niin katotaan tarkempia tutkimuksia. Itse mielummin imettäisin, koska ei alkanut se jauheesta tehty korvike uppoamaan eli kun nyt pääsis vielä muutaman kuukauden imetyksellä niin voishan sitä sitten alkaa "etsimään" sitä oikeaa maitoa.

Mä olen myös tehnyt soseita itse, mutta kaupan maissi on pojan suosikki. Esikoiselle tein liha- ja kalasoseetkin itse, koska kaupan soseet oli omasta mielestä niin pahan makuisia ja hajuisia. Luulen, että nyt tulee tälle kakkoselle kyllä vähemmän tehtyä itse soseita, tai katotaan nyt kuin tää tästä alkaa sujua. Nyt on itkut kyllä helpottaneet.

Jep, mutta nyt kakkapyllyn pesuun. Meillä kakataan nyt kiinteiden myötä vaan joka toinen päivä.

PS. En ehtinyt äsken lähettää tätä, kun kuului vielä yksi pruut ja sitten kakkaa tulikin jo jalkaterään asti. Miten voi pienestä ihmisestä tulla noin paljon tavaraa, meni kaikkit pesuun, alustasta alkaen.
 
Ainu =+x
Moikka moi!

Meillä täällä menee mukavasti! Poika on pirteä ja nukkuu kun tukki! Eilen kävi nukkumaan 21 ja heräs aamulla 7 syömään, jatko unia ja heräs varttia vaille 9... hitto kun tämä jatkuisi tälläinenä!

Kiinteiden aloitusta odotan kovasti. Olisiko hyviä vinkkejä aloitukseen kun te muut taidatte olla jo aika pitkällä noissa hommissa!?! Jos meinaa pakastaa niin kannattaako laittaa korvike sekaan jo sillon vai vasta kun tarjoo?
Jospa tässä vielä puolitoista viikkoa jaksaisi odottaa niin sit päästäisiin maistelemaan.

Syöttääkö kukaan nannia? Meillä olisi kohta aika vaihtaa sitten 2:seen, voiko vaihtaa heittämällä vai tarviiko sekotella?? Onko kellään mitään tietoa/kokemusta?

Nyt kutsu kuuluu!!
 
Ilona -79
Pitkästä aikaa minäkin pikaisesti linjoilla:
Meillä Minttu maistoi eka kertaa perunaa eilen. Tänään tein sitten satsin perunasosetta pakkaseen odottamaan. En lisännyt korviketta vielä sekaan vaan lisään sitten tarjottaessa joukkoon.
 
Jellybean
Meillä on nan käytössä. Nan1:sen ja kakkosen ero taisi olla vaan raudan määrässä, joten me jatketaan ykkösellä. Muuten voi kuulemma vaihtaa lennossakin, kun samalta maistuu ja koostumus on lähes sama.
 
Tehotyttö.
Meillä joskus ollut tuo korvakuumemittari, mutta osoittautui epäkäytännölliseksi. Varmaan on merkeissä ja malleissa eroja, mutta meidän korvien mallille ei ainakaan tuo Braun sopinut. Mutta joku voi hyvinkin olla tyytyväinen siihen vehkeeseen, joten en sano suosituksia/epäsuosituksia :)

Perunasose muuten pelkästään ei pakastettuna oikein toimi. Se menee aika ällöksi. Kai se ihan syötävää on, mutta muistelisin, että on sellasta rakeista. Mutta kun siihen lisää jotain muuta, niin on ihan ok.

Tässäpä pikaiset kommentit. Palailen 4kk-neuvolakuulumisten kera perjantain reissun jälkeen. Täällä varmaan puhkotaan 6kg raja :)
Nyt harrastuskyytilöihin taas, moiks!
 
Entu82
Meillä toi Braunin korvamittari on ihan toimiva peli, mutta vauvalta mittaan kyllä tavan mittarilla pepusta. Koska korvakäytävä on niin pieni, ettei sieltä luotettavaa tulosta saa.

Meillä ollaankin paraillaan vähän kipeinä. Minä ja vauva siis ollaan köhäisiä, mutta kuumetta ei kyllä ole kummallakaan pahemmin ollut.

Soseita ei vielä maistella, eikä tämä huoli edes pulloa, eli ihan vaan tissiä. Mummin tai isin hoiviin ei siis neitiä voi jättää paria tuntia pidemmäksi aikaa, kun tulee iso huuto. Vähän ihan ärsyttää, kun en edes tallille kunnolla pääse, mutta toisaalta eihän tässä ole kuin pari kuukautta puoleen vuoteen ja sillon nyt viimestään alkaa tytsy syömään muutakin kuin "minua" ;D...
 
Tehotyttö.
Enpäs sitten ihan neuvolakuulumisiin asti pois pysynytkään... ;-)

Entu, meillä ihan sama homma tuon syömistouhun kanssa. Tasan kerran olen ollut pois jotain 2-3h. Sillon oli ottanut pullosta äidinmaitoa about 20ml ennen nukkumaanmenoa. Tissillä on roikuttu muuten täysin. Vaikka tämä neiti ei kylläkään ole varsinainen roikkuja. Ei ylimääräsiä lutkuttele. Mua ei tämä kuvio ole yhtään haitannut, itse sen oikeastaan olen tähän "jamaan päästänyt". Kun on tuota äitikokemusta jo vähän pidemmältä ajalta, niin tuntee tosiaan miten lyhyt tämä aika oikeasti on. Ei varmaan soseita aleta hetkeen maistelemaan, ellei nyt mitään määräystä siihen tule. Tuskinpa. Tuntuu, että ihan hyvin on kasvanut.

Meillä muuten muinoin esikoispoika rikkoi 10kg:n rajan 5kk-neuvolassa.
Saas nähdä miten tuon Maxiinan poitsun käy... :) Tämä typy tosiaan vasta ylittää 6kg ekaa kertaa. Niin ne on erilaisia samankin perheen lapsoset.

Täällä taisi tänään löytyä varpaatkin :) Kädet on toimineet hienosti jo pitkään.

Olikos täällä muuten muita, jotka jo vierastaa? Meillä on ihan hassu tuo alahuuliväpättäjä. Mielenkiinnolla odotan perjantain neuvolareissua...

Tehis ja "Lahja" 4kk ja 1pvä
 
Jelli
Moro pikaisesti,

4 kk neuvolassa käyty eilen ja mitat 8255 g ja 64,5 senttiä. Pituus palailee nyt odotuskäyrälle, joka meidän tapauksessa on hieman keskikäyrän alla ja paino etenee ihan näppärästi...Kaikki hienosti muuten ja kohta tuo isäntä varmaan jo kävelee ovelle vastaan :)
Luin juuri vauvoista ja tv:stä olevan keskustelun. Huh huh, pientä hysterisointia sanon minä. Lapset ovat kuitenkin ihan vauvoista asti katsoneet enemmän ja vähemmän telkkua viimeiset 20 vuotta.
Nyt entisöintihommiin!

Jelli ja ukkeli 4 kk ja 5 pv
 
Tehotyttö.
Täältä myös 4kk-neuvolaterveisiä.
Mitat 6,4 kg ja 63cm. Tasaisesti menee keskikäyrällä neiti.

Mitäs Jelli entisöi? Nimim. Vanhoista kaluista pitävä (siis huone-) kyselee :-D

Tehotyttö ja "Lahja" 4kk ja 4pv
 
maxiina
heip!! =)

5kk neuvolakuulumiset nopeesti täältäkin... "maaginen" kymppi rikottu =)
tukkimiehellä painoa tasan 10kg ja pituus 68,5cm. piikki tuli, pieni itku ja se oli siinä. pientä vierastamista havaittavissa, ei vielä mitään itkuja tule mutta katseet on tyyliin kauniit ja rohkeat, eli pitkät tuijotukset ennen kuin uskaltaa leväyttää sen ihanan hampaattoman hymyn =) mutta nyt kutsu kuuluu taas, jatketaan taas paremmalla ajalla lisää =)
 
Entu82
Hyvin kasvavat Jellin ja Maxiinan pojat :). Tehiksen lahja taas taitaa olla siro pikku sirpukka. Että kukin tyylillään kasvaa :).

Meillä ei mitään ihmeitä. Vauvauintiin ilmoitin nyt typyn, kun oli lehdessä ilmoitus että alkavat pitää uinteja tuossa aika lähellä olevassa uimahallissa. Esikoisen kanssa kävin aikoinaan 40-kilsan päässä, nyt en ole viitsinyt niin kauas lähteä joka viikko ajamaan. Mutta nyt siis ensi kuussa pääsee tämäkin neiti uimaan ja saa tuo esikkokin samalla polskia.

Tuosta syöntiasiasta piti vielä kommentoida, että pääasiassa olen kyllä ihan tyytyväinen tähän tissillä menoon. Onhan se rintamaito kuitenkin helppo ja paras ruoka vauvalle. Ainut harmitus vaan on se tallin kaipuu, mun päälle tekee hyvää nuuhkia hevosen tuoksua ja harjata ja hoivata. En tykkää käydä pelkästään ratsastamassa, vaan haluan tehdä sen huoltopuolenkin itse, muuten jään jotenkin "vajaaksi". Huoltotoimien kanssa reissusta vaan tulee sitten niin pitkä, että alkaa tämä minun pikku ahmatti kaivata syömistä ja sitten on isi tai mummi ihan pulassa, kun ei tosiaan se pullo kelpaa ollenkaan...
 
Jelli
Entu: Meillä onneksi pullosta syö pumpattua maitoa, jota nykyisin oi lantrata korvikkeella, jos tarvis. Näin olen päässyt tallille jo heti jälkitarkastusken jälkeen. Olen tosin optimoinut hommat niin, että pääsen parissa tunnissa takaisin kotiin, vaikka siis toki itse omani hoidankin, joten nykyään yleensä ei tarvitse poikaa ees syöttää välillä.

Tehis: Entisöin tällä erää isoa senkkiä, pyöreää ruokapöytää ja siihen tuoleja, 50-luvun siroa kampauspeilipöytää ja pirun isoa työ/askartelupöytää. On ollut aikaa kiertää kirppareita ja vanhojen tavaroiden liikkeitä ja olen löytänyt ihan pilkkahintaa entraamista vaativia huonekaluja uuteen taloomme. Anoppini on hurahtanut samaan hommaan ja bongailemme yhdessä kaikkea. Hänellä kylläkin onjo kaikki paikat täynnä entisöintiä odottavaa oikeaa antiikkia, joten hän bongailee lähinnä mulle. Nuo minun hommat on aika harrastejuttuja, hiomista, tasoittamista ja maalaamista, mutta jostakin on aloitettava!

Meidän tienoolla riehuu vesirokko :( Serkkutytön kanssa oltiin koko päivä yhdessä j hän sairastui seuraavana yönä, joten meilläkin tartunta varmasti jo on, ja sairaus tulee jos on tullakseen. Onko kelllään kokemusta, miten näin pienellä menee se vesirokon sairastaminen?
 
ohimennen
jellille vesirokosta..

eräs lääkäri sanoi, kun epäilin oman lapseni saaneen tartunnan, että jos heti ensimmäisen näppylän ilmettyä laitattaa sen vesirokkorokotteen niin se suojaa lasta pahemilta oireilta... kuulema pienillä lapsilla on rajutauti... tosin en tiedä kyllä kuinka pienelle lapselle tuon rokotteen voi antaa... omani on jo hieman vanhempi :)
 
Jellybean
Mulla alkaa viimeinkin mennä flunssa ohi, mutta nyt on Irkku sairastunut ripuliin. Torstaista saakka on tehnyt jotain 10 ripulia päivässä. Ihan keltaista, haisee tosi pahalle ja polttaa pyllyn silmänräpäyksessä. Keskolan lääkäri antoi kivan ohjeen, että jokaista ripulia kohden pitää saada juomaan 50ml osmosalia. Tarjottelen pulloa tiheään ja joskus juo, joskus ei. Mitenpä vauvaa pakottaa. Toistaiseksi on vielä oma pirteä itsensä, joten ei liene vakavaa tautia kunhan ei pääse vaan kuivumaan. Ihmetyttää kun epäilevät rotaripulia kun Irkku on rokotettu. Muistaakseni se voi tulla lievänä rokotteesta huolimatta, mut ihmettelen enemmänkin sitä että mistä se on sen saanut kun ei olla paljoa misssään käyty nyt flunssa-aikaan.
 

Yhteistyössä