Lokavauvat 2007

  • Viestiketjun aloittaja Lumi81
  • Ensimmäinen viesti
Niiskulainen
Entsu: Kuulosti kaiken puolin kuin minun kirjoituksesta. Meillä myös tämä vauva näyttää aikoinaan lopettaa ihan vauvana olon, pyörähtää sulavasti masulta selälle ja koittaa lähteä jo ryömimään ja vähän eteenpäin pääseekin. Isosiskonsa myös alkoi aikoinaan kävelemään nousi tukeava vasten 6 kk iässä ja samassa kuussa ottanut myös askelia tuettuna (täällä lunttaan vauvakijaa) ja kävelemään 9kk. Tätä vauvaa sylittelen kyllä mielestäni enemmän kuin esikoista ja muutenkin pidän enemmän koko ajan lähelläni, kun jos tää nyt on viimeinen vauva niin tahdon ottaa kaiken irti tästä vauvaajasta joka on niin lyhyt kuitenkin. Meillä vaan ei kumpainenkaan ole tuttia vauvana huolinut, uskoisin että paremmin sais tosiaan itsekseen nukahtamaan. Isosiskolle kyllä tutti annettiin 6 kuukauden iässä ja sitten huoli sen ja päästiin eroon tosi helopolla reilun vuoden ikäisenä.

Niin ja entsu täälläkin on esikoisen kanssa melkolainen nukuttamisrumpba iltaisin ja on ollut kyllä koko ikänsä aikas huono nukkuja. Tämä vauva on nukkunut aika hyvin öitä, mut esikoinen se vielä sitkaasti saattaa herätä yössä 1-2 kertaa.

Ja eniten Enstu nauratti se kun sanoit tosta suklaalevystä, minä tulin tähän tietokoneelle ja otin suklaalevyn mukaan ja ajattelin ihan vähän ottaa niin siihen mennessä kun luin sinun suklaansyönnistä tuli hetki kun piti katsoa suuhun laittamaani suklaapalaa eli melkein omaa tekstiäni. =D No nyt on viikonloppua aluillaan ja .täytyyhän tätä viikonlopun alkua vähän juhlia ja pikkaisen nautiskella.

 
Ann77
Täälä meillä poika täyttää huomenna 3kk ja kaks viikkoa ollaan nukuttu yöllä tosi huonosti, koko ajan saa olla tuttia nostamassa. Ennen heräs vaan syömään, mutta nyt tosiaan heräilee jatkuvasti. Aamu yöstä oonkin ottanut pojan meidän sänkyyn ja tuntuis nukkuvan siinä paremmin. Ajattelinkin nukuttaa pojan ens yönä meidän sängyssä jos vaikka itekin sais nukuttua siinä sit paremmin, ei tarvis nousta koko ajan sängystä. Onhan tuo vähän "takapakkia" tähän nukuttamiseen, kun on tähän mennessä nukahtanut omaan sänkyyn suht.hyvin. Tai sit jos nostais vaunun kopan sänkyyn ja laittais pojan sinne, tuo kun on niin rauhatonkin nukkuja. Koko ajan kädet ja pää vispaa. Ei olis niin paljon tilaa heilua.

Ja noi päiväunet on kans yks murheen kryyni. Vaunuissa ei tahdo enään nukkua, huutaa kuin pistetty kun laskee koppaan. Ja nukkuu tasan sen aikaa kun ne liikkuu. Ja kun ottaa vaunuista pois, kun ei jaksaa sataa kertaa käydä niitä pihalla lykkimäs, niin huutaa siitäkin, kun kumminkin vielä nukuttais.
No kai se tästä joskus helpommaksi muuttuú tai ainahan eteen tulee uusia "ongelmia"
 
Sini1977
Ihanaa kuulla muidenkin syöpöttelystä ;) Meillä meni esikoinen mummulle yökylään ja mies lähti jo päivällä Helsinkiin firman juhliin ja mitä teki äiti..? No osti kaupasta kaikkea herkkuja ja juoruilee kavereiden kanssa puhelimessa sen minkä vauvan hoidolta ehtii.

Anoppi tuossa yhtenä päivänä totesi, että nyt se alkaa vauva-aika helpottamaan, kun vauvalle tulee 3 kk täyteen. Esikoisen kohdalla elämä kyllä kävi mun mielestä vielä vaikeemmaksi siinä kolmen kuukauden iässä joten en yhtynyt anopin kannanottoon.

Itse mietin jo sitä, että otan kohta ratasosan käyttöön, kun liikun vauvan kanssa kahdestaan niin sieltä edes jotain näkee niin ei tarvi vaunuissa kiukuta, jos ei nukuta. En siis tosiaan mitenkään istuvaan asentoon tietenkään meinaa laittaa.

Minkälaisia vaunuja/rattaita teillä on muuten käytössä? Meille on esikoiselle ostetut Emmaljungan Edget ja nyt en niitä enää ostaisi, jos olisin yhdistelmiä ostamassa. Mietin, että jätin vaunukopan tosi aikaseen esikoisellakin pois käytöstä. Jos yrittäisi myydä jo kohta nämä yhdistelmät pois, koska se koppa vie sitten varastossa tilaa ja ostaisin pelkät rattaat tilalle. Mutta en ole yhtään katellut millaiset rattaat ois hyviä, kun niillä pitäisi sitten pystyä myös lenkkeilemään talvella. Seisomalautaa ei olla vieläkään hankittu. Meillä on myös ne käytettyinä ostetut tuplarattaat, mutta niillä ei taas mahdu meidän lähikaupan hyllyjen välissä liikkumaan, kun siellä on aina joku ylimääräinen rullakko edessä eli eivät siinä mielessä ole kovin käytännölliset kulkupelit.

Meillä tuli vauvalle vähän lämpöä 3 kk rokotuksesta. Itki 1,5 h yhteen menoon ja sitten nukkui pari tuntia, mitä ei ole tehnyt pitkään aikaan. Mutten noiden unien jälkeen oli sitten ihan hyvän tuulinen vaikkakin väsynyt.

Toivotaan, että vauvat alkaisi rauhottua öisin, että ette ihan väsy! Meillä on nyt mennyt muutama yö tosi hienosti kunnes taas tulee jotain uutta... Toi mahalleen kääntymisen oppiminen vei esikoisella ainakin yöunet huonoiksi, vaikka eihän se koskaan hyvin ole nukkunut.
 
Ninni eijk
Moikka!

Täälläkin yksi väsynyt ja suklaanhimoinen äiti! Meidän typy on sellanen yövirkku. Aiemmin kävi klo 2 nukkumaan, mut nyt menee 4-5 asti. Unilta herää 1, siinä välissä syö pari kertaa. Ja vain pieniä 30min-1h mittaisia päikkäreitä. Alkaa koko perhe olla tosi väsy!

Meillä myös tänään oli 3kk neuvola. 6,3kg ja 61 cm.

Nyt tyttö hermostuu tässä sylissä, joten paremmalla ajalla taas lisää..

Ninni ja typy 3kk
 
Aurinko*
Moi!

Liityn tuohon väsyneiden ja suklaanhimoisten äitien joukkoon. Tosin minä yritän kaikin keinoin pysytellä suklaasta erossa. Paino lähti heti laskusuuntaan, kun jätin karkin syönnin vähemmälle. Keskiviikkona sain lahjaksi 900 gramman suklaarasian ja silloin tuli jonkun verran syötyä. Nyt olen kuitenkin taas nämä pari päivää yrittänyt katsoa kaappiin silmät kiinni, etten tartu rasiaan. Mulla ainakin väsymys lisää tuota karkin ja makean himoa ihan mielettömästi. Olen kuitenkin huomannut, että kun vaan sinnittelee, niin muutaman päivän jälkeen homma tuntuu helpommalta. Kuulemma tuohon makeaankin tulee riippuvaiseksi.

Mulla oli eilen siivouspäivä ja tänään on sitten kärsitty päänsärystä. Ei sovi meikeläisen kropalle rehkiminen. Silitin vielä viime yönä puoli kahteentoista lasten vaatteita. Pitäis edes välillä mennä ajoissa nukkumaan. Vauva nukahti hetki sitten ja esikoinen yhdeksän jälkeen, joten jos olis fiksu alkais itsekin suunnitella yöpuulle menoa.

Käytiin tänään pojan kanssa kukkaostoksilla. Kovasti se tuo uutta ilmettä huusholliin nuo muutamat viherkasvit. Toivottavasti meidän neitistä ei tule viherpeukaloa. Poika antoi todella hyvin olla kukkien rauhassa. Mutta aika näyttää kuinka käy. Ja saapihan nuita sitten uusia, jos ne joutuu jossain välissä hävittämään.

Mutta taidan olla fiksu ja mennä suihkuun ja pikapuolin nukkumaan. Sais nukuttua hiukan pidemmän pätkän. Meillä on neiti hiukan lyhentänyt syöntivälejä yöllä. Edelleen kyllä syö vaan sen kaksi kertaa yössä.

Palaillaan taas asiaan! Jaksamista kaikille, vaikka sitten suklaan voimalla!=)

PS. Ninnin vauva kuulostaa kyllä todelliselta yökukkujalta, itse olisin varmaan samassa tilanteessa aivan kuollut. Voimia sinnepäin!
 
maxiina
heipsis!

täällä sataa, sataa ropisee ja tuulee niin vietävästi ettei viitsi nenäänsä pihalle laittaa. kyl on niin ihanaa tämä "talvi" =( alkaa olee vesivärit ja muovailuvahat ja kaikki pelitkin koluttu niin läpi kun ei lapset pääse pihalle kun aina on ihan shit keli. no se siitä säätiedotuksesta =)

ja on kyllä ihana huomata ja kuulla että mä en ole ainoa tuon suklaan perään. on jäänyt suklaan syönnin vaihde päälle joulusta. mut kun se on niiiiiiiin jumalattoman hyvää =p mulla ois tarkoitus että saisi vielä noita kiloja pois mutta ei se tällä tavalla tule onnistuu kun suklaata ja roskaruokaa tulee syötyä ihan liikaa. laihduttamaan en vielä aloita mutta kun saisi noita herkkuja vähennettyä niin silläkin varmasti muutama kilo tipahtais.

meillä menee unet vieläkin kivasti, on myötätuntoa kyllä mukana kun lukee osan kirjoituksia että öitä valvotaan aika rutkasti. meillä esikoinen vaihtoi rytminsä nelikuisena ja sen jälkeen nukkui kokonaisen yön vasta kaksivuotiaana. vieläkin meillä molemmat vanhemmat lapset tuppaavat öisin heräämään ja tulevat meidän sänkyyn nukkuu. alkaa olemaan ahdasta...

teillä osalla vauvat kääntyilevätkin jo. meillä potkitaan taaksepäin kun vaippaa vaihtaa esim. sängyllä niin kaveri yrittää lähtee karkuun. ja pinniksessä laidat kolisee kun välillä on ihan poikittain. vielä ei käännyt mahalleen ja tuskin vielä hetkeen kääntyykään, on sen verran pulska poika että saattaa makkarat haitata tahtia =) meillä keskimmäinenkin vaan tykkäs istuskella ja oppi itseasiassa sen tosi aikaisin eikä tykännyt olla maaten laisinkaan. saattaa olla että juniori tekee samat tai sitten ei...

mut nyt nää kaksi vauhdikasta huutaa pelaamaan joten... =) iloista viikonloppua kaikille ja jaksamisia vähistä unista huolimatta =)
 
Aurinko*
Moi!

Meillä on esikoinen ollut reilun viikon nuhassa, torstaina käytettiin lääkärissä, mutta mitään ei onneksi löytynyt. Perjantaina alkoi sitten kauhea yskä, joka valitettavasti tarttui meidän pikkuneitiin, joka alko eilen kauheasti kanssa yskimään. Yskä tulee oikein syvältä, mutta on semmoista irtonaista. Ei se äidinmaito sitten kuitenkaan suojannut tartunnalta. Tänään viedään molemmat lääkäriin.

Ihana, kun viimein ja vihdoin satoi lunta. Me ei kuitenkaan päästy ulkoilemaan, sillä esikoisen vointi on sen verran huono. Tänään ei ollut edes lämpöä, mutta ei viitsi toista väkisin ulos kiikuttaa. Tytön laitoin ulos nukkumaan. Eilen nukkui 4,5 tunnin unet päivällä, eikä nukkuessa yskinyt ollenkaan. Yönkin nukkui hyvin, toisin kuin poika, joka heräsi useamman kerran. Itselläkin on vähän tukkoinen olo ja päätä särkee. Toivottavasti ei iske minuun tämän pahemmin, muuten lasten hoitaminen käy turhan rankaksi.

Eilen huomasi tytöstä, että ei ole kunnossa, kun ei viihtynyt muualla kuin sylissä. Niinpä otettiin sitten pitkästä aikaa kantoliina käyttöön, että pystyi jotain kuitenkin itsekin touhuamaan.

Tämmöisiä kuulumisia täällä... palaillaan taas asiaan ja mukavaa uuden viikon alkua kaikille!
 
Sini1977
Täällä väsynyt äiti illmoittautuu... Meillä vauva valvoi viime yönä kahteen nukuttuaan alkuillasta ja en ole meinannut itse saada enää öisin herätyksiltä unta viime aikoina. Vauvalle on tullut nyt tavaksi kakata yöllä ja sitten on pakko ne vellit vaihtaa pois ja virkistyn itse siinä ja vauva virkistyy, vaikka siis vaihdan vaan vaipan enkä vie pesulle.

Joten Ninnille kovasti tsemppiä! Voin vaan kuvitella kuinka väsyneitä olette jatkuvan valvomisen takia ja siinä on varmaan sitten aika vaikeeta enää yrittää alkaa samalla rytmiä muuttamaan.

Mulla menee myös hermo tähän maidon määrään. Olen nykyään taas tissit turvoksissa ja kipeinä ja joudun öisinkin tyhjentämään niitä eli ei ole kiva jos maitoa ei tule, mutta ei tääkään ole enää kivaa. En tiedä auttaisko jos tyhjentäisin rinnat illalla ihan tyhjiksi vai lisääkö se vaan maidon määrää entisestään, kokemuksia? Maito vaan suihkuaa ja vauva raivoaa sitten sillekin päivisin. Kaveri kertoi, että sen vauva on edelleen noin 3 tuntia illassa vähän välilä tissillä, mutta meidän vauva syö toisen tissin kunnolla tyhjäksi ehkä noin 4 tunnin välein ja välillä vahän "hörppäsee" joten ei enää tää touhu naurata. Mä jo tosissaan mietin imetyksen lopettamista, mutta se nyt ei tässä tilassa kovin helposti käy, kun sittenhän sitä pitäis taas lypsää aina välillä eli jos nyt selviäis vielä muutaman kuukauden. Ja imetys on yöllä kuitenkin helpompaa.

Ann77: Onko teillä itkut helpottaneet tai ottiko neuvola niihin mitään kantaa?
 
Jellybean
Yöt on nykyään enimmäkseen huonoja. Eilen illalla olin jo niin epätoivoinen, että kääräisin kädet piiloon peiton mutkaan. Lapsi parka.. Kun iltojen ja yöllä syöttöjen jälkeen tutin nostamisrumba on aivan mahdoton! Ei se sitä sylje, mutta on kuin Irene ja ne kaksi huitovaa kättä olisivat kolme eri henkilöä. Irene-parka yrittää lupsuttaa tuttia, mutta toinen käsi kampeaa sitä pois levystä ja toinen vetää renkaasta. Mieskin pari yötä sitten kuulemma naureskellen katsonut, kun minä olin nukahtanut tuttia pidellen.. Joo, naurattaa itseäni ihan kympillä.

Ei se käsien piiloon kääriminenkään toiminut, kun vauva heräili puolen tunnin välein tempomaan niitä vapaaksi. Jospa tämä on vain joku ohimenevä vaihe, että pikapuoliin saisi yöllä nukuttua enemmänkin kuin vain pari tuntia.

 
Iikka76
Heips pitkästä aikaa!

Ihana kuulla, että jollakin muullakin on yökukkuja-vauva. Eli valvotaan Ninnin vauvan lailla kanssa kaiket yöt. Neidin rytmi kun on vakiintunut niin, että eilen tai siis tänään olin tyytyväinen, kun jo klo 03 pääsin nukkumaan. Normaalisti menee klo 03.30-05. Sit kyl nukutaan yleensä reilun 5 tunnin pätkä ja meille nopean syönnin jälkeen 3-4 tunnin jatkopätkä. Eli mäkin sitten nukun, jos ei menoja ole, tytön kanssa monesti klo 12-13 asti päivällä. Päiväunia ei sit nukutakkaan yhtään, vaan muut unet tyttö ottaa torkkuina imetyksen lomassa. Laskin tuossa, että multa menee vähintään 8 tuntia vuorokaudessa imeykseen. Yöllä valvoessa ei voi oikein tehdä mitään, ettei töihin aamulla menevä mies häiriinny. Ja kun päivällä tytön virkeänä olevat tunnit on kiva seurustella hänen kanssaan, niin eipä mulla sitten aika riitä mihinkään muuhun enää. ...eli tääkin kirjoittelu on nyt erittäin harvinaista "vapaa-aikaa" mulle, kun mies pitää seuraa tytölle. En vaan tajuu miten ton unirytmin sais käännettyä. Vyöhyketerapiassakin käytiin jo 3 kertaa, kun neuvolasta sitä suosittelivat, että vois muuttaa rytmiä ja ylipäätänsä lisätä uniaikaa. Mitään ei kyl meillä tapahtunut, vähän enemmän ilmavaivoja vaan oli parina päivänä. Kakanki tuloa piti tuon terapian muka tihentää, mutta ei siinäkään tapahtunut mitään muutosta. Eli kerran viikossa vaan meillä kakitaa. Muutoin on kyllä kaikin puolin terve ja iloinen tytteli, että sen puolesta tuo unimääräkin on "muka riittävä". 3kk neuvolassa tyttö paino 5 690g ja oli 62cm pitkä, eli hoikka edelleen.
 
Sini1977
Iikalle sitten myös tsemppiä yökyöpelin kanssa! Syökö teidän vauva tuttia? Meillä esikoista sai imettää aluksi tuntitolkulla ja äiti toimia tuttina :) Otti sitten torkkuja tissillä ja käytännössä ei siis edes koko aikaa syönyt, kunhan tissiä vaan lupsutti. Silloin neuvolassa neuvoivat irrottamaan rinnalta, kun näytti että ei syö enää. Tää kakkonen ei ole missään vaiheessa viihtynyt pitkään tissillä joten niin on vauvat erilaisia.

Mulla on nyt jotenkin kamalan tylsää kotona ja aika ei tunnu ollenkaan kuluvan ja täällä lokakuisissakin on niin hiljasta ;)

Meillä vauva on ottanut tavaksi laittaa nykyisin peukun suuhun kun väsy iskee ja tuntuu olevan oiva rauhoittumiskeino, kun ei tuttia syö. Ensin alkaa aina karmea karjuminen ja kun pikkuisen vie omaan sänkyynsä niin se pistää peukun suuhunsa ja laittaa silmät kiinni ja nukahtaa. Mutta päikkärit ei kestä kuin aina sen 30 min. Meillä heräillään taas yöllä vähän välia joten niin tämä elämä koko ajan muuttuu.

Vauvan atooppinen iho on nyt selkeästi puhjennut samassa iässä kuin esikoisella. Vauvan käsivarret on rupiset ja jalkoihin on myös tullut laikkuja. Saas nähdä mitä sitten 4 kk neuvolassa sanovat ihosta ja toivon, että iho ei menisi niin pahaksi kuin esikoisella aluksi.

Meillä vauva on kakannut koko ajan monta kertaa päivässä. Tänään on kitissyt taas koko ajan ja puklaillut kovasti. Mietin, että voiko rota-rokotteesta tulla nyt tässä viikon päästä enemmän oireita, kun viruskin kaiketi erittyy eniten kakkaan juuri viikon päästä rokottamisesta.
 
Jellybean
Käytiin 5 kk neuvolassa. Painoa on 6790 grammaa ja pituutta 62,3cm. Rokkokin laitetiin ja kitinä alkoi jo parin tunnin päästä siitä. Jos kuume nousee niin onneksi on jo lääkkeet valmiiksi hankittuina. Napansa ympäri alkaa jo pyöriä, mutta kääntyminen on vielä pelkästään ajatuksen asteella. Kehityskontrolleissa ja tavallisessa neuvolassa ottavat hyvin huomioon kehitysiän, mutta neuvolalääkäriltä tuli alkukuusta noottia kun lapsi oli jo 4,5 kuukautta eikä vielä kannata päätään sen mukaisesti ja muutenkin oli "kehityksestä jäljessä". No ei varmaan joo, kun kehitysikää oli vasta 2,5kk..
 
Laura79
Näyttää muillakin olevan ongelmia vauvojen nukkumisen kanssa. Meillä herätään öisin 1-2h välein, nyt kolme viikkoa jo mennyt näin. Joulun aikaan nukku hyvin ja ajattelin että tämähän lähtee nyt sujumaan mutta sitten ihan yhtäkkiä yöt meni tosi risasiksi. Viimeviikolla yhden yön nukku tosi hyvin, yhden 5h jaksonkin, mutta sitten on taas heräilty tiuhaan tahtiin. En tiedä mikä herättää. Olen ajatellu alotella jo kiinteitä pikku hiljaa jos vaikka nälkä herättää (pullosta ei huoli maitoa). Voi kyllä olla vatsavaivatkin edelleen kun potkiskelee ja piereskelee paljon öisin. Hampaiden tuloakin on epäilty kun on jo pitkään hinkannu ikeniään kovasti ja kuolaa tulee ihan hirveesti.

Kovasti odotellaan että neiti oppisi kääntymään. Vielä ei oikein edes tajua semmosta yrittää. Onnistuu kyllä pyörimään ympyrää selällään ollessaan. Neiti on kova juttelemaan ja kiljumaan :)

Laura79 ja neiti kohta 4kk
 
Tehotyttö.
Kurjia kyllä nuo yökukkumiset. Ninnin kanssa ollaankin rupateltu aiheesta tuolla toisessa ketjussa... Voimia kovasti valvojille!

Meillä tuntuu nyt rytmit loksahtaneen kohdalleen, kun tuo 3kk alkaa täyttyä (huomenna). Päivärytmi on tällainen:
Yöunet n. 21-08/09 (syönnit 00, 04 ja 07)
Päikkärit 10-15 ( välissä tunnin verran hereillä tai sitten vaan tankkaa)
Illalla vielä tunnin tirsat.
Päivällä syö n. 3h:n välein.

Vatsalta selälleen on täälläkin jo kellahdeltu jonkin aikaa, mutta ei se vielä kovin tietoista ole. Jos alusta on vähän kallellaan, niin kääntyy kyllä selältä vatsalleenkin. Muutenkin yrittää punnerrella :) Päätä kannattelee jo tosi hyvin. Ajattelinkin huomenna ottaa virallisia 3kk kuvia taljalla nakuna vatsallaan ;-)
Meillä kaikki lapset kyllä kehittyneet motorisesti suhteellisen hitaasti. Kaikki olleet 1v2kk, kun ovat oppineet kävelemään. Mitään hirmu nopsaa liikkeelle lähtijää en tästäkään odota... Kaikki muksut oppineet taas puhumaan tosi aikaisin. Jänskä kyllä seurata kehittyykö tämä neljäs samaan tahtiin :)

 
Entu82
Tuntuu suklaa maistuvan hyvin tälle poppoolle :D. Hyvä juttu tietää että fiksua porukkaa liikkeellä ;D.

Likalle ja Ninnille hirveästi tsemppausta yövalvomisiin. Aikamoisia yökyöpeleitä ovatkin teidän vauvat. Meilläkin syödään kyllä tiheästi yöllä, mutta syöntien välit sentään saa nukkua ja unille aletaan ja klo 21.00-21.30 ja herätään 7.30-8.30 ja esikoinenkin nukkuu suunnilleen tuon saman välin. Hänen nukuttamisensa vaan on tosiaan aikamoinen urakka, mutta kun uni hälle tulee, niin nukkuu yleensä heräämättä aamuun.

Meilläkin on tuo vauva alkanut kuolaamaan aivan hirveästi ja hinkkaa tarmolla ikeniään. Esikolle tuli eka hammas nelikuisena saa nähdä seuraako pikkusisko siinä asiassa esimerkkiä.

Jaahas esikoinen heräsi itkuhälystä kuuluu ääiitii...
 
Ilona -79
Tänään oli hiukan myöhäinen 3 kk neuvola. Painoa Mintulla nyt 5520 g ja pituutta 60,8 cm eli ihan kivasti kasvaa. Muutenkin kaikki ok. Kovasti tyttö jo juttelee, mutta ei kyllä vielä yritäkään kääntyä eikä oikein vielä mahallaankaan viihdy. Mutta eiköhän tuo vielä ehdi nuokin oppia.

Kovasti tsemppiä ja jaksamista kaikkien yökyöpeleiden äideille! Tosi rankalta kyllä kuulostaa :(. Meillä yöt menee pääsääntöisesti hyvin (tosin edelleen yö alkaa vasta 23.00-00.30), mutta päiväunia Minttu ei sitten juuri harrastakaan. Nyt nukkuu poikkeuksellisesti omassa sängyssään niin pääsi äippäkin pitkästä aikaa tänne kirjoittelemaan…

Entu, sähän olet noita taskuvaippojakin käyttänyt? Ainakin esikoisella, jos oikein muistan… Eli osaisitko vinkata, mikä olisi Fuzzia vastaava toimiva vaippa? Pitäisi kai taas hankkia lisää (ehkä vähitellen jo M-kokoakin) ja tekis mieli kokeilla jotain uutta, mieluiten kotimaista, taskuvaippaa.
 
Niiskulainen
Ilona: Meillä on käytössä suomaiset taskuvaipat Ronja nimiset, tytöllä käytetään tällähetkellä M kokoa, ovat 10-16 euroon nuo vaipat. Puolikestoillaan, yöllä ja reisussa käytössä kertakäyttövaipat.

En kerkeä enempää porisee.,
Hyvät viikonloput kaikille
 
Pia78
yritin hiukan lueskella muiden kuulumisia mutta en ehdi millään kaikkea lukea... Täällä tosiaan tohinaa riittää! Vauvat ovat onneksi tosi tyytyväisiä. Ja kun 3kk tuli täyteen on jo vähän rytmiäkin päivään tullut. Meillä vauvat nukkuu pääsääntöisesti ihan ok. Nukkumaan menevät 21-22 aikaan. Syövät 02-04 aikaan. Heräävät n. 7 aikaan. Sitten menevät päiväunille 9-10 ja heräilevät 13-14.30. Syövät ja sitten illasta ottavat erimittaisia torkkuja. Esikoisen sairastelu on vähän sekoittanut meiän öitä. Mutta hyvin täällä silti voidaan. Toki väsymystä on. Mutta yleensä se johtuu siitä, että en malta illalla käydä ajoissa nukkumaan vaan aina tulee valvottua lähelle puolta yötä. Mutta eiköhän sitä kohta tule mentyä ajoissa nukkumaan, kun miehen 2kk:n mittainen vanhempainvapaa loppuu ensi viikon jälkeen. Tulee enemmän rytmiä päivään. Saa nähdä miten sitä sitten pärjää ihan yksinään näiden kaikkien kolmen pienen kanssa. Nyt itse syömään ennen kuin vauvat herää...
Kaikille jaksamista ja iloa vauvojen hoitoon!

Pia
 
Entu82
Pikavastaus Ilonalle... Niitä Niiskulaisen jo mainitsemia Ronjavaippoja kannattaa kokeilla. Löytyy tosi ihania kuosejakin. Osoitetta en nyt muista, mutta googlella löytyy -> kestovaipat ronja.
 
Ainu =+x
Hei kaikki!

Kyllä tämä aika jotenkin on niin kiireistä ettei ehdi kunnolla etes koneen ääreen tai sitten kun ehtin haluaa vaan laiskotella!!
Nukkumisesta olette puhuneet, meillä käydään nukkumaan siina 21-23 ja herätään aamulla 9-10 aikaa, nutkin poju vielä yö unilla. Yleensä ei syö koko yön aikana tai sitten herää 7 jälkeen syömään! Päivällä nukkuu vaunuissa jos ne liikkuu ja pienet torkut sisällä. Ei niin väliks ole nuo päiväunet kunhan tuo yö nukkuminen pysyisi tuollaisena!!

Meillä tuttia ollaan syöty alusta asti. Kun tuli lastenosastolta pois niin sillä oli jo 2 tai3 tuttia mukana että jos ei muuta niin sen se oppi jo sairaalassa. Ei kai siinä muuta haittaa ole kun se vierottaminen sitten!!

Kysymystä vauvauinnista...
Olen tässä pähkäillyt että miten siellä toimitaan?? Mihin pistän Artun siksi aikaa kun itse käyn suihkussa ja laitan uikkarin?? Siellä ei normaalisti ainakaan mitään tasoja ole mihin laskea. Kaikkea sitä voi rassata... Artulle uimahousut pitäisi käydä etsimässä kun en ole nähnyt niin pieniä missään.

Jospa sitä lähtis pojua jo häiritsemään

Ainu ja Arttu
 
Entu82
vauvauintivastaus, vauvalle turvakaukalo mukaan ja siihen tietysti kosteussuoja päälle. meillä esikoisen vauvauinnissa vauvat kehotettiin tuomaan turvakaukalossa ihan altaan reunalle asti ihan turvallisuussyistä, eli jos aikuinen liukastuu niin vauva on ainakin turvallisesti kaukalossa. uikkari kannattaa olla pojallakin sellainen kokopuku, koska märästä vauvasta saa silloin pitävämmän otteen altaassa, niin ja meillä ainakin piti olla sellainen lahkeellinen malli. uikkari me löydettiin aikoinaan ihan tavallisesta marketista.

toivottavasti teksti ei ole liian sekavaa mulla on apuri koneella mukana..
 
Juulia´77
Täällä onkin hiljaista... missäs kaikki luuraa? Nostelen hiukan meitä.

Sellaista utelen, että teillä joilla on lapsia kax tai useampi, niin onx teidän isommat lapset hoidossa? Mä välillä harkitsin vieväni esikoisen (2v 8kk) hoitoon puolipäiväiseksi muutaman kerran viikossa, vaikka tarhaan. Mutta nyt olen taas muuttanut mieltäni... välillä, kun tuntuu, että hän tarvitsisi vähän enemmän virikkeitä, kuin mitä pystyn päivän aikana hälle antamaan, mutta välillä sitten taas hän tuntuu viihtyvän tosi hyvinkin. Joskus vaan mietin, että jääkö hän jostain paitsi, kun on vaan kaiket päivät kotona (käydään me toki ulkoilemassa ja kerhossakin), mutta tarviiko tuon ikäinen vielä niin hirveästi virikkeitä ja kavereita ympärilleen?

Meillä vauva nukkuu edelleen huonostu yönsä: heräilee 1,5 tunnin välein ja on ainakin kerran yössä 2-3 tuntia hereillä yrittäen seurustella, johon en tietenkään mukaan lähde! Päivällä neiti nukkuu hyvin vaunuissa jopa 4-5 tuntiakin ja oon alakanut häntä herättelemään 3- 4 tunnin jälkeen (neuvolan neuvo), että nukkuisi sitten yöllä paremmin, mutta ei siitä ole apua ollut. Että kai se on tässä pärjättävä muutaman tunnin yöunilla varmaan sinne ensi syksyyn asti, kun neiti täyttää vuoden. Siihen aikoihin esikoinen alkoi nukkummaan paremmin aikoinaan... hyvältä kuulostaa,juu-u!!

Mutta ei nyt enempiä, kun on parempi painua pehkuihin, että kerkeis edes hiukan nukkuu ennen, kuin on ensimmäinen herätys. =0(

Juulia
 
Sini1977
Meillä esikoinen on 2 päivänä viikossa koko päivän hoidossa perhepäivähoitajalla, jossa on tutut kaverit. Koko päivän siksi, että hoitopaikka on niin kaukana, että en pystyisi sinne ilman autoa viemään ja hakemaan, joten mies hoitaa kuljetuksen.

Käytännössä mulla on nykyään ihan älyttömän tylsää silloin, kun esikoinen on hoidossa ja mietittiin kokonaan hoidon lopettamista. Huhtikuun alusta poika jää sitten kotiin, jos ei muuta keksitä. Olen myös hakenut pojalle päiväkotipaikkaa 2pv/vko, koska siellä vois olla just enemmän virikkeitä, mutta sitä paikkaa tuskin nyt keväällä vielä saadaan. Meidän lähipuistoissa on harvoin muita lapsia eli siinäkin mielessä tää on ollut tähän asti ihan hyvä järjestely.

Meillä vauva kitisee kaiket päivät, jos esikoinen ei ole kotona. Tai ainakin musta siltä tuntuu eli vauvallekin tuntuu olevan seuraa esikoisesta, kun seurailee sen leikkejä. Tänään poika oli hoidossa ja tuntuu, että koko päivä oli vauvan kanssa yhtä kitinää, kun ei nuku kunnon päiväuniakaan.

Esikoisen unet rassaa meillä myös, kun se ei nukahda illalla millään. Nyt nukahti pitkästä aikaa jo puoli kymmeneltä, muutaman illan kiekui sängyssä melkein klo 23 asti ja silti aamulla heräsi kahdeksalta.

Hyvät yöt! Koitan itsekin mennä nukkumaan. Vauva tuolla ähisee, toivottavasti rauhottuisi. Peukkuaan imee nykyään öisinkin, tutti ei vaan kelpaa millään.
 
Tehotyttö.
Tuohon hoitohommeliin vastailen pikaisesti minäkin...
Meillä siis tuo mr kolmonen on 2,5-vuotias. Isot ovat siis koulussa. En ole edes harkinnut hoitoon viemistä. Sama juttu oli silloin, kun tuo a-sarja oli samassa iässä. Heillä ikäeroa tämä sama 2v4kk kuin tällä b-sarjallakin.
Tämän ikäisille ihan riittävää virikettä on normaali perhe-elämä. Tietenkin on ihan hyvä, jos joskus edes näkee ikäisiään kavereita. Mutta niitähän tosiaan voi tavata puistoissa, perhekahviloissa jne.
Tähän kevääksi me sovittiin yhden kaverin kanssa "vaihtopäivät". Kerran kuukaudessa meidän poitsu menee heille päiväksi ja kerran kuukaudessa heidän tyttö tulee meille. Tytöllä ikää vähän alla 2v. ja ovat paljon leikkineet keskenään aikaisemminkin. Lapsilla tosi kivaa ja äippäkin saa vähän vapaata :)

A-sarjan kanssa olin kotona niin kauan, että lapset olivat 4v ja 2v. Vasta sitten menivät hoitoon päiväkotiin. Tosin mulla oli just tuon samaisen kaverin samanikäiset lapset hoidossa ihan täyspäiväisesti vuoden verran.

Mutta sitä mieltä olen tosiaan, että ei lapsia tarvitse hoitoon kiikuttaa virikkeiden vuoksi tässä iässä. Itse olen ajatellut, että ensi syksynä aletaan vähän kerhoilla, kun ikää on jo yli 3v. Silloin pääsee siis noihin seurakunnan ja MLL:n kerhoihin.

Tehis
 

Yhteistyössä