Luepa tarkemmin mitä minä kirjoitin. Kun asiakas maksaa jostakin, sitä ihan oikeasti odottaa, että terveys ei siitä kärsi ja että vessa ei haise ja hella sekä lamput toimivat. Ja ettei ensimmäiseksi joudu siivoamaan. Minä en todellakaan, eikä varmaan muutkaan, maksa siitä, että joutuu ensimmäiseksi ajamaan villakoiria ulos.
Toiseksi olettaisin että ruoka olisi edes sitä, mitä kotona saa, jo lastenkin kannalta.
Kolmanneksi: "kädestä pitäjää". En lähde lomalle siksi, että sielläkin saa opastaa muita ihmisiä, kuten meille Huhmarissa kävi. Itse osaan kyllä kartan mukaan ajella, jopa maaseudulla, mutta eipä huvita lomapäiviä tuhlata siihen, että lähdet vetämään noin 30 ihmisen letkaa, muistaakseni 6-7 auton saattuetta, kun siitä saa töissä palkan. Maatilalla elukoita osaa jokainen katsella ilman opastustakin!!!!!
Lisäksi: lasten leikkipaikkojen ulkona täytyy täyttää nykyisin tietyt määräykset. Sen verran minä lapsiani arvostan ja heidän turvallisuudestaan huolehdin. Minä en muuten lähde lomalle siksi, että saan jättää lapseni vieraitten hoitoon!
Mutta kuka maksaa mistäkin!!!!