Loppuraskaus ahdistaa...

[Maarit74]

Onkohan tällainen yletön ahdistus normaalia loppuraskaudessa (vko.34+1), kun tuntuu, että mielessä pyörii vain synnytys, huoli siitä, että kaikki menee hyvin ja pelot vauvan kuolemasta kohtuun tms.??? Mä olen jännittänyt koko raskauden ajan, ensin keskenmenoa ja sitten raskauskomplikaatioita ja kohtukuolemaa, ja nyt tuntuu, että ei enää jaksa, voimavarat on ihan lopussa. Tämä on mun neljäs raskaus, mutta edelliset on menneet kesken ja ne oli luomuraskauksia, mutta tämä sisässä pysynyt koeputkihedelmöitys ja niitäkin tehtiin useampia ennen kuin raskaustesti näytti plussaa. Tavallaan olen järjettömän onnellinen, mutta samaan aikaan varaudun henkisesti koko ajan pahimpaan, jotta en tulisi hulluksi, jos niin kävisi. Kauheat paineet muutenkin, kun mieskin on ihan peloissaan ja kireä, anoppi ja äiti virkkaa innoissaan vauvan lapasia kädet ruvella, kaikki kyselee, milloin on laskettu aika ja lisäksi olen diabeetikko eli saan jatkuvasti tarkkailla sokereita ja ravata lääkärissä (mikä siis toisaalta hyvä, mutta henkistä puolta ei kyllä kysellä missään), mikä sekin saa nämä viikot matelemaan. Vaunut on varattu, mutta mitään en ole uskaltanut ostaa vauvalle, vaikka juuri sitä haluaisin. Kaupoissa hiplaan vauvan vaatteita vedet silmissä ja tekisi mieli ostaa, mutta luonne ei anna myöten. Selkäkivut valvottavat ja yön hiljaisina hetkinä panikoin, kun vauva nukkuu mahassa eikä liiku. Niinkuin sen pitäisi olla joku Duracell-pupu jatkuvasti...Neuvolassa olen hieman yrittänyt puhua, mutta jotenkin en saa lohtua mistään. En ymmärrä, kuinka voisin kokea synnytyksen jälkeisen masennuksen, kun tämä synnytystä edeltävä aika on ollut jo yhtä helvettiä. Jos vain saisin terveen lapsen syliini, ei mikään kipu tai menetys enää tuntuisi miltään..

 

[BR]

Nyt avaat suusi siellä neuvolassa ja sanot että aika terveyskeskuspsykologin juttusille ja HETI! Tosi kurja että neuvolantädiltä et saanut kaipaamaasi apua, jospa sanoisit ihan suoraan että tarvitsen tosi kipeästi ammattimaista keskusteluapua. Toimi nyt, vauvasi ansaitsee sen.

 

[hae apua]

Samaa mieltä kuin edellinen. Jos neuvolan terkka ei ota sinua vakavasti niin puhu vaikka lääkärille, ja psykologin kanssa juttelusta voisi olla apua. Ettei vaan käy niin että tilanne pahenee ja lapsen syntymän jälkeen joudut jäämään hoitoon kun vauvasi pääsee kotiin. Kannattaa puuttua asiaan nyt heti, se on oman mielenterveytesi sekä vauvasi parhaaksi.

 

[Maarit74]

Joo, täytyy soittaa neuvolaan ja yrittää selittää, että oikeasti nämä huolet ja ajatukset ovat väsyttäneet mut täysin. Viimeksi äitipolilla yritettiin kai mieheni kanssa molemmat saada jotain tsempitystä ja rauhoittelua lääkärin taholta, puhuttiin, miten huolettaa, kun taustalla keskenmenot, viiden vuoden yritykset saada lapsi ja sitten vielä diabeteksen takia mulla on riskiraskaus ja suurempi riski raskauskomplikaatioihin. Lääkäri totesi, että nyt kaikki vaikutti hyvältä ja tavataan taas neljän viikon päästä Olisin toivonut jonkinlaista myötätuntoa ja vakuuttelua, että seurataan erityisen tarkasti tätä vauvaa ja hänen hyvinvointiaan, sillä lääkäri tiesi myös sen, että uutta tilaisuutta ei meille tule, lapsettomuushoitokerrat Naikkarilla on käytetty ja henkilökohtaisesti ei meillä olisi enää ollutkaan varaa hoitoihin, sillä laskin, että yksityisen ja julkisen puolen hoitoihin ja tutkimuksiin valui kolmessa vuodessa n 10 000 euroa. Tätä raskautta on varjostanut vielä lähipiirissä sattunut kohtukuolema rv. 42. Sukulaispariskunta sai onneksi uuden raskauden pian alulle, mutta kovat kipurahat hekin joutuivat maksamaan siitä, että toisen lapsen ei annettu mennä yli lasketun ajan, kohtukuolemalle ei löytynyt mitään selitystä. Tarkoitukseni ei ollut mitenkään masentaa odotus-puolen keskustelijoita omilla peloillani, olen seurannut tätä palstaa koko raskauden ajan ja viime aikoina olen tuntenut itseni senkin takia huonoksi, kun samoilla viikoilla odottavilla tuntuu olevan tarmoa vaikka muille jakaa, ja itselläni alkava äitiysloma taitaa mennä huokaillessa ja kalenteria tuijottaessa. Yleensä mun on vaikea valittaa asioista ääneen ja koska olen työssänikin esimiesasemassa, olen useimmiten se osapuoli, joka kysyy alaisiltaan, miten he voivat, jaksavatko he ja yritän auttaa ja helpottaa toisten kuormaa. Ehkä siinä se onkin, että nyt on oikeasti liikaa aikaa miettiä ja käpertyä omiin pelkoihinsa, vaikka tiedän, että lepo ja stressittömyys ovat myös lapsen etu.

 

[Ansus]

Nyt olet jo niin hyvillä viikoilla, että ei kannata enää pelätä. Mahdollisuus, että jokin menee vikaan, on häviävän pieni verrattuna siihen, että kaikki menee hyvin.

Olen samalla viikolla ja tarmoa ja intoa ei ole minullakaan. Oma tilanteeni on se, että perheessäni ja lähipiirissäni on sattunut yhteensä 3 todella hurjaa tapausta synnytyksissä. (En kerro, mitä ne ovat, etten suotta järkytä odottajia.) En vain voi suhtautua ilolla lähitulevaisuuteen. On tunne, että miten kaiken lähipiirissä sattuneen jälkeen minulla voisi mennä hyvin. Järjellä tiedostan, että oma lähestyvä synnytykseni on eri asia ja luultavasti kuuluu niihin 98 - 99 prosenttiin, joissa kaikesta selvitään kivulla ja säryllä ja lopputulos on onnellinen. Tunnepuolella ryven pelossa ja itsesäälissä, kun muut tuntuvat olevan niin huolista vapaita.

Voimia sinulle. Ei meidän tarvitse huolehtia enää kauaa, ja mitä sitten, vaikka huolehtisimmekin loppuajan koko ajan. Se ei vaikuta lopputulokseen, ja omapa on äitiyslomamme. Minuakaan ei ole otettu vakavasti neuvolassa. Pelkopolilla kysyttiin vähän v-mäiseen tyyliin, olenko sektiota vailla. Lääkäri ja kätilö menivät hiljaisiksi, kun sanoin, että miksi olisin, kun siinä on vielä isommat riskit kuin synnytyksessä. Tänä päivänä minusta on tosin tuntunut siltä, että tavallinen synnytys on kohdallani mahdoton. Menen varmaankin täysin lukkoon enkä pysty ponnistamaan tms.

 

[sama täälläkin]

Minulla on ihan täsmälleen sama ongelma kuin ap:lla, ollut jo alkuraskaudesta lähtien eikä ainakaan helpota näin viimeisillä viikoilla (nyt rv 38+). Ilmeisesti tämä on ihan yleistä, kun kyseessä on keinoalkuinen raskaus: jotenkin luottamus omaan kehoon on mennyt ja pelkää sen pettävän tässä raskaudessakin. Minua auttoi hieman tämä tieto, ainakin tiedän nyt syyn peloilleni.

Ne asiat, joiden olen kokenut hieman helpottavan pelkoa ovat
1) olen puhunut kohtukuolemapelostani suunnilleen kaikille, jotka ovat jaksaneet kuunnella
2) olen yrittänyt olla lukematta netistä mitään kohtukuolemiin yms. asioihin liittyvää. Myös näiden odotus yms. palstojen lukemista olen yrittänyt välttää (täällä sitä nyt kuitenkin kirjoitellaan)
3) olen käynyt neuvolalääkärit yksityisellä erikoislääkärillä ja kertonut siellä peloistani. Yksityislääkärillä on ollut ihan eri tavalla aikaa myös "sielunhoitoon" kuin julkisella puolella. (Tosin hintakin on moninkertainen.)
4) olen tehnyt liikelaskentaa yms. Jotenkin ajattelen, että ainakin olen tehnyt parhaani, enkä muuta voi. Tämä ei tietenkään suunnattomasti lohduta, mutta ehkä vähän kuitenkin.

Joskus rv 35 pakottauduin avaamaan äitiyspakkauksen ja pesemään ne vaatteet sieltä. Vasta samoihin aikoihin uskaltauduin ensimmäistä kertaa hankkimaan jotain vauvatarvikkeitakin. Ehkä sekin hieman auttoi, että jollain tapaa kuitenkin tein vauvan tulosta konkreettisempaa. Silti tietysti pelkään koko ajan, että joudunkin viemään kamat käyttämättöminä vintille tai palauttamaan kauppaan... Toisaalta yritän myös asennoitua siihen, että pelkäämällä ei mitenkään voi pienentää surua, jos sellainen tulee kohdalle. Vauvan synnyttyä tulee taatusti taas uusia pelkoja: kätkytkuolema, onko vauva "normaali" yms. Kaipa se pelkojen hallinta on vain jotenkin opittava...

 

[keinoalkuinen täälläkin]

Hei Maarit74!
Kuulostaa tosi raskaalta toi sun olotila! Varmastikin psykologikäynti olisi tarpeen, ettei synnytyksenjälkeinen masennus tosiaan pääse iskemään! Sulla on niin raskas keskenmeno- ja lapsettomuustausta, että sieltä varmaan kumpuaa vielä käsittelemätöntä epätoivoa ja surua. Ehkä miehesikin hyötyisi keskustelusta ammattilaisen kanssa? Onnittelut onnistumisesta pitkän ajan jälkeen!!

Mulla on myös lapsettomuusongelmaa ollut ja sun tuntemukset on tuttuja, joskaan ne ei ole onneksi yhtä voimakkaita. Odotan ICSI-vauvaa, meneillään on viikko 22. Koko ajan on joku stressi ja huoli päällä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Alkuun pelkäsin keskenmenoa ja nyt vähän väliä täytyy yrittää herätellä vauvaa, jotta olisin varma liikkeistä ja elossaolosta. Maha on keskimääräistä pienempi, ja nyt on koko ajan mielessä ajatus siitä, että lapsi ei kasva normaalisti.. Vaikka järjellä tiedän, että kohtu on mulla tilavassa lantiossa, eikä maha pömpötä niin helposti kuin sirommilla. Olen ollut aika pahoillani siitä, että pilaan tämän ainutlaatuisen ajan murehtimalla asioita näin paljon, vaikka raskaus on kovasti haaveiltu ja toivottu.

Olen ajatellut, niin kuin edellinenkin kirjoittaja, että tämä huoli liittyy kamalaan lapsettomuuskriisiin vielä jälkimaininkeina! Tuntuu ihan hassulta, että luomuodottajat suunnittelee autonvaihtoa plussatestin jälkeen, ja itse ei uskalla ostaa mitään vauvalle, koska se olisi jotenkin huono enne tai tuntuu että ihanat vastasyntyneen vaatteet ei voi olla meitä varten. Mahaakin peittelen vaistomaisesti. Alkuviikosta tulin ostaneeksi ekat vauvanvaatteet ja nyt ne on esillä realiteettiterapiana! (Mietin kyllä samalla, kenelle ne annan jos jotain tapahtuukin..) Jos koko ajan epäilee vauvan tuloa, niin se voi lopulta olla aika järkytys, kun vauva kuitenkin saapuu maailmaan. Todennäköisesti se on tulossa, kun on näin pitkälle päässyt, etenkin teillä, jotka kirjotitte edellä. Tarpeen mukaan olen käynyt yksityislääkärillä "tarkastuskäynnillä", kun jokin huoli on vallannut liikaa ajatukset, ja se on kyllä auttanut. Maksaa n. 100 e/kerta, mutta mun hermot on arvokkaammat ja lapsettomuushoitojen jälkeen 100 e on pikkurahaa! Ehkä olisi hyvä, jos lapsettomuusklinikat järjestäisi joitain käyntejä raskauden aikana, klinikoilla olisi varmasti paremmat mahdollisuudet ymmärtää lapsettomuuden läpikäyneiden mielentiloja kuin neuvolassa, jossa pääosa on ihan luomusti raskautuneita. Toki heilläkin on varmasti huolensa.

Voimia meille kaikille! Kiitos kirjoituksistanne! Ilmeisesti tämä on jollain lailla normaali olotila kuitenkin, meille joilla kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.

 

[saakylläapua]

neuvolassa voi purkaa oloa.ite saan sektion mutta sanottiin ett no jos alkaa syntyä omia aikojaan ennen sektioaikaa nii voi voi,sit ei voi mitää.en tiiä miten käy.
pelkään eniten ett sairastun synn.jälk masennukseen tai saan synn.psykoosin

 

[saakohan]

Yläpuolella oleva kirjoitti että "saan sektion".
Mikä onni siinä sitten on? Itse sairastuin masennukseen nimenomaan siksi kun JOUDUIN sektioon.
Sektio ei ole äidille, saatika vauvalle luonnollinen syntymä ja minä koin sen äärimmäisen ahdistavana ja paraneminen oli huomattavasti hitaampaa mitä se on ollut luonnollisen synnytyksen jälkeen.
Pariin ekaan päivään en saanut vauvaan juuri mitään kontaktia kun olin niin kipeä etten voinut syliin ottaa, puhumattakaan imetyksestä.

 

[1111]

Vähän samoja tuntemuksia oli täälläkin ja jouduin lopuksi vielä muutamaksi viikoksi sairaalaan lojumaan ennen synnytystä. Nyt synnytyksen jälkeen olen taas aivan hukassa tuon pienen kanssa. Olisin stressannut loppuraskaudessa paljon vähemmin, jos olisin tiennyt mitä on odotettavissa. Nyt lepäät ja nautit elostasi.

 

[ahulop]

Minulla kaduttaa syvästi että loppuraskauden ajan vaan huolehdin ja murehdin ja toivoin vauvan syntymää. Luotin vaistonvaraisesti siihen että imetän ja opin olemaan äitinä kun vauva tulee. Näin ei käynytkään. Eka viikko sairaalassa oli tuskaa. Vauva ei imenyt rintaa ja maito ei noussut. Sairastuin masennukseen koska en saanut yhteyttä vauvaani. Tunsin olevani jotain muuta kuin äiti. Katsoin sitä vauvaa kuin tuntemattoman lasta. Ja mietin että tätäkö mun pitää hoitaa? Meni pari kuukautta ennenkuin uskalsin rakastaa. Ja jatkuvasti, vieläkin mietin että olisinpa voinut nautti raskaudesta. Elämäni parhaasta ajasta. Vauva oli turvassa ja minulla ei ollut pahoja tunteita. Rakastin masuvauvaa täysillä. Lapsen syntymä muuttaa rajusti elämää, nauttikaa odottajat ihanasta masusta. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saatatte olla tällä hetkellä onnellisimpia kuin koskaan enään...

 

[---neito------]

Hopi hopi, neuvolan tädin juttusille ja kerrot että haluat neuvolapsykologille. Pian syntyvä lapsesi tarvitsee äidin, joka ei ole masentunut. Lapsesi tarvisee juuri sinut. Sinun lapsesi on juuri sinulle se maailman ihanin ja rakkain. Haluat varmasti nauttia lapsesi kanssa olosta heti alusta asti. Neuvolaan juttusille hetimiten, jotta pystyt nauttimaan loppuraskaudesta ja keräämään voimia pikkuisen varalle. Silloin ei ole enää aikaa hengähtää. Lapsesi tarvitsee sinut, joten hae apua itsellesi heti. Loppuraskaudesta kannattaa kerätä voimia niin paljon kuin pystyy.

Sinä selviät! Voimia loppuraskauteen, kyllä sinä pärjäät ja lapsesi!