Loppuraskaus ja armoton ketutus

["argh"]

Muuten tämä raskaus on mennyt hurahtamalla ja olin aika pitkään töissäkin, äitiyslomallakin. En juuri kauheasti ressaillut mistään. Nyt viikkoja jotain 37+4 ja herranjestas kun meinaa pää räjähtää. Mies tekee kaiken väärin ja tuntuu että esikoinenkin tekee pelkkiä kiusantöitä. Oon koittanut tehdä tuon nelivuotiaan kanssa kaikkea kivaa että en olis koko ajan huonolla tuulella. Miehelle pitää välillä sanoa että nyt eri huoneisiin mars kun en kertakaikkiaan jaksa enää katella sen naamaa.

Oon yhtäkkiä NIIIIN täynnä tätä koko raskautta ja kaikkea mahdollista. Mulla on kaikki loppuraskauden vaivat ummetuksesta h-vetillisiin liitoskipuihin. Yöllä heräilen noin kahden tunnin välein vaihteleviksi ajoiksi. Supistukset onneksi loppuivat kun söin pissatulehdukseen kolmea eri antibioottia tässä viime 1½-2kk aikana ja nyt estolääkityksellä. En halua oikein lähteäkään mihinkään, haluaisin vaan olla kotona ja laittaa valmiiksi kaikkea vauvalle. Vielä viikko sitten odotin innolla ystäviä vierailulle, nyt haluaisin vaan olla yksin ja rauhassa tämän armottoman v-tutukseni kanssa.

Kiitos, ei mulla muuta, halusin vaan purkaa. Jos jollain on jotain tekemisvinkkejä tai muita vinkkejä miten vielä muutaman viikon kärvistelis, niin ne otetaan riemulla vastaan..

 

[isoäiti mölykylästä]

voi mies raukkaa. olis kamala, kun puoliso alkais käyttäytyä itse kohtaan noin. olkoonkin vaikka kuinka raskaudesta johtuvaa

 

["huoh"]

huh huh mikä akka! jotain rajaa! itse olet haarasi levittänyt, koita nyt kestää.

 

["argh"]

voi mies raukkaa. olis kamala, kun puoliso alkais käyttäytyä itse kohtaan noin. olkoonkin vaikka kuinka raskaudesta johtuvaa

Jaa, olisko parempi että haukkuisin sen joka käänteessä pataluhaksi? Mähän vihellän pelin poikki kun tuntuu että pinna katkeaa. Just nyt en vaan voi sille mitään että suomeksi sanoen vituttaa kuin pientä jänestä jolla on porkkanat hukassa esim. se ettei herra viitsi vaihtaa ylitulvivaa roskista ja minä, joka en pysty kunnolla kumartumaan, joudun vaihtamaan sen ja keräämään ne roskat.

 

[HEI!]

Mullakin esikoisen odotuksen aikaan oli loppuraskaudesta pinna koko ajan kireellä. Sitä ei kuitenkaan saisi purkaa muihin, pitää opetella laskemaan kymmeneen. Vessan jynssääminen auttoi mulla.
Toivottavasti ei nyt ala lopussa menee hermo yhtä kireelle, kun viimeksi. Nyt on kuitenkin lapsi jo ennestään, remontti ja muutto.

Raskaus ei kuitenkaan ole syy muiden tallomiselle. Kohta on sulla mies ja lapsikin hermoromahduksen partaalla ja sit ei voi kukaan hyvin. Tsemppiä! Heti, kun hermostuttaa rauhoitut, lasket kymmeneen ja vaihdat tekemistä, keksit muuta puuhaa

 

[dsgsg]

eipä se raskauden nimi turhaan ole raskaus. Se on raskasta.

 

[fhdshfdshs]

mä en jaksanu ees niistä loppuraskauden vaivoista stressata kun pelkäsin koko ajan vauvan kuolevan ja kyttäsin liikkeitä... ajatuskin siitä, että olis kärvistelly senkin raskauden ja sitten lopuksi joutunut synnyttämään ja hautaamaan lapsensa kuten aiemmin oli käynyt...se piti kyllä aika lailla muut harmitukset loitolla.

 

["argh"]

Mullakin esikoisen odotuksen aikaan oli loppuraskaudesta pinna koko ajan kireellä. Sitä ei kuitenkaan saisi purkaa muihin, pitää opetella laskemaan kymmeneen. Vessan jynssääminen auttoi mulla.
Toivottavasti ei nyt ala lopussa menee hermo yhtä kireelle, kun viimeksi. Nyt on kuitenkin lapsi jo ennestään, remontti ja muutto.

Raskaus ei kuitenkaan ole syy muiden tallomiselle. Kohta on sulla mies ja lapsikin hermoromahduksen partaalla ja sit ei voi kukaan hyvin. Tsemppiä! Heti, kun hermostuttaa rauhoitut, lasket kymmeneen ja vaihdat tekemistä, keksit muuta puuhaa

Näinhän mä olen yrittänytkin tehdä.. Vaan ilmeisesti sekään ei ole palstan mukaan oikein että pyytää miestä/lasta siirtymään toiseen huoneeseen leikkimään tai selaamaan nettiä että saisi itse siivottua toisten sotkut loppuun ettei pinna katkea (siis viittaan tähän mölykylän isoäitiin vaimikäseoli). Viime kahden viikon aikana olen suuttunut kerran kunnolla, kun mies ei ollutkaan sanonut anopille että en halua heti synnytyksen jälkeen tänne vieraita moneksi päivää.. Että en todellakaan ole joka päivä räyhäämässä kuin korkeintaan oman pääni sisällä. Kun vaan saisi kanavoitua sen oman ketutuksen paremmin, päästettyä ne höyryt pihalle nopeammin. Kyllähän lapsi sen huomaa, että äitiä harmittaa, vaikka pitäisinkin turpani tukossa ja käytöksen normaalina. Ja on me keskusteltukin siitä asiasta.

 

[dgshgdhdtj]

mitäs jos menisit yksinäsi vaikka johki hotelliin yöksi...lueskelisit kirjaa/lehtiä, kattelisit telkkua ja söisit herkkuja siellä.

 

[saaharmistua]

ja se piti vielä sanomani että saa sitä olla harmistunutkin...mutta se pitää sitten jotenkin päästää pihalle, ettei jää sellanen stressitila koko ajaksi päälle. niitte stressihormonien kun ei ole todettu olevan hyväksi sikiölle.

 

["argh"]

mä en jaksanu ees niistä loppuraskauden vaivoista stressata kun pelkäsin koko ajan vauvan kuolevan ja kyttäsin liikkeitä... ajatuskin siitä, että olis kärvistelly senkin raskauden ja sitten lopuksi joutunut synnyttämään ja hautaamaan lapsensa kuten aiemmin oli käynyt...se piti kyllä aika lailla muut harmitukset loitolla.

Hyvä että kaikki kuitenkin sujui loppujen lopuksi hyvin! Takana on myös pari äitipolikäyntiä, edellinen viime viikolla, juurikin kun en tuntenut liikkeitä piiitkiin aikoihin.. Mutta onneksi kaikki oli kunnossa. Sekin kyllä vaikuttaa tähän, mutta mun tapauksessani ei mitenkään rauhoittavasti näköjään.

 

["jellona"]

Täällä sama ja samat viikot!
Oon niin ärsyttävä ja kaikki asiat ärsyttää että voi luoja!
Onneks mulla ihana mies,se ymmärtää ja kestää mun oikut

 

["argh"]

mitäs jos menisit yksinäsi vaikka johki hotelliin yöksi...lueskelisit kirjaa/lehtiä, kattelisit telkkua ja söisit herkkuja siellä.

Tämäpä se vasta oliskin, mutta ei ole mahdollisuutta :/

Olen joskus kyllä katellut elokuvia keskellä yötä ja mässyttänyt jätskivaraston tyhjäksi kun uni ei ole tullut, pitääpä ensi yönä ottaa uusiksi. On se rentouttavampaa kuin pyöriä unettomana ja hikoilevana kuorsaavan miehen vieressä

 

[saaharmistua]

no se hyvä puoli, että tietää että tuo ärsytys ei kestä enää kauaa siitä pääsee eroon kun sen ihanan vauvan lopulta syliinsä saa tsemppiä

 

["vieras"]

Mulla on raskauksissa alkanut armoton ketuts n. viikko ennen synnytystä. Yritin kyllä hillitä itseäni, että en olisi tyly miestäni kohtaan, mutta ei se aina ollut helppoa. Synnytyksen jälkeen alkoi sitten helpottamaan

 

[poopi]

Ihan samanlaiset fiilikset oli kun kakkosta odotin. Sitten synnytyksen jälkeen sitä jo kaiholla muistelikin sitä isoa mahaa. Kolmatta odottaessa osasin oikeasti ottaa rennosti loppuraskauden.

 

["argh"]

[QUOTE="jellona";24056602]
Onneks mulla ihana mies,se ymmärtää ja kestää mun oikut [/QUOTE]

Sama onneksi !