Löytyisikö täältä saman kokenutta?

[Sisu]

Eli siis meillä yksi lapsi jo olemassa, luomuna alkunsa saanu tyttö 11/03. Pikkukakkosta on alettu haaveilla 06/06, jonka jälkeen 1/07 kohdun ulkoinen raskaus, laparoskopia rv 6+, missä menetettiin alkion lisäksi vasen munajohdin. 1/08 positiivinen raskaustesti, suruksemme rv 18+1 (10.4.08 ) synnytin kuolleen tyttövauvan :'(

Nyt pikkuhiljaa toivuttu menetyksestä, ja uusi raskaus alkanu pyöriä mielessä.
Missä vaiheessa näin ison menetyksen jälkeen uskaltaa alkaa oikeasti yrittämään uutta raskautta? Entä jos keskenmeno uusii, miten siitä selviää? Milloin olisi aikaa kulunu niin paljon menetyksestä, että toive uudesta raskaudesta on suurempi kuin pelko menetyksestä?

Ja ei mitään "jokainen kokee asiat eri tavalla"-potaskaa, vaan jos jolla kulla suunnilleen samanlainen tausta, ja kokemusta uudesta raskaudesta, niin kertokaa kokemuksia. KIITOS! :flower:

 

[darkstarmama]

No en tiedä olenko kuitenkaan ihan täysin kohtalotoveri mutta kerron kuitenkin hyvin lyhyesti (nuorimmainen sylissä samaan aikaan).
Synnytin esikoiseni 30.1.2004 ( tyttö ) rv 21+4 kuolleena.Syy keskenmenoon ei selvinnyt, alkoi vedenmenolla vkolla 21 tasan.. Raskaustesti plussaa seuraavan kerran helmikuussa 2005 ja poika syntyi syyskuussa 2005. Raskausajan pelko oli hirvittävä,vaikka aikaa oli kulunut kuitenkin yli vuosi, mutta siitä selvisin jotenkin ammattilaisten avulla.Nuorimmaista (03/08) odottaessa ei enää kauheasti pelottanut, selvisin ilman ammattiapua.
:hug: sinulle ja voimia menetyksestä toipumiseen ja tsemppiä yritykseen kunhan tunnet olevasi valmis.

 

[Sisu]

:attn: MUITA??

 

[Oxford]

Hei!

Synnytin kuolleen esikoiseni muutama viikko sitten rv 20+0.... Samankaltaisia ajatuksia kuin sinulla, Sisu! Olen vieläkin pääasiallisesti hajalla ja surusta kipeä, mutta kuitenkin tuntuu, että haluaisi heti raskautua uudestaan. Odottelen tosin vielä lääkärin "lupaa". Itselläni on sellainen olo, että heti pitää yrittää uudestaan, niin saa muuta ajateltavaa surun rinnalle.

Kiitos Darkstarmama, kun jaat kokemuksiasi! Pelottaa, miten seuraavaassa raskaudessa voittaa epäuskon. Saanko kysyä, millaista apua sait? Tarjosiko terveyskeskus jotain apua?

 

[Gilmore]

Ensinnäkin pahoittelut teille kaikille kokemastanne Sisu, Darkstarmama ja Oxford :hug:

En itse ole samaa kokenut, mutta aloittajalle ajattelin ehdottaa että kopioit tuon kysymyksesi keskenmenopuolelle. Sieltä se voisi helpommin osua useamman kohtalotovereiden silmään. Vasta uuteen yritykseen ryhtymistä harkitsevat eivät ehkä aktiivisesti seuraa tätä vauvakuumepuolta?

 

[Sisu]

Kiitos, Gilmore, "huolenpidosta", mutta olen jo tuolla keskenmenopuolella lueskellu juttuja, ja halusinkin nyt täältä kysyä samoja asioita. Jos joku jaksaisi valaa minuun toivoa, että meillä vielä joskus olisi pieni nyytti sylissä.

Oxford, selvisikö teille vauvan kuolinsyy? Meille ei selvinny, patologi ei ollu löytäny vauvasta mitään muuta normaalista poikkeavaa, kuin kitalakihalkeaman, mutta se itsessään ei aiheuttanu vauvan kuolemaa. Tosin, vauva oli ollu kuolleena mahassa 3-4viikkoa (arviot vaihtelee ), jeikä siis kaikkea pystytty tutkimaan.
Me miehen kanssa yhdessä päätettiin, että ei heti aleta yrittämään uutta raskautta, halutaan nuolla rauhassa nämä haavat, ja katsotaan sitten joskus, ajan kuluttua, että vieläkö tekee mieli alkaa yrittämään. Rankkoja kokemuksia nämä menetykset. Voima :hug: sinulle.
-Sisu-