Ls-ilmoitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ijuh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ijuh

Vieras
Tuli just postissa sossusta kirje, että lapsestani on tehty ls-ilmoitus koskien isän tapaamisia. Tuli heti mieleen mitä siellä on joululomalla sattunut, isä ollut taas kännissä?. Niin on käynyt ennenkin ja mm. poliisi tehnyt ls-ilmon, kun isä ollut lapsen kanssa kännissä. Yritin soittaa sossuun, mutta ei sieltä saa ketään kiinni. Luultavasti kyse on kuitenkin siitä, että isä tehnyt ls-ilmon, että estän tapaamisia. Isä on tehnyt ennenkin. Kyse on vaan oikeasti ollut siitä, että isä on ollut niin kännissä, ettei lasta ole sinne voinut päästää. Isällä siis paha alko-ongelma. Nyt lapsi oli isällään jouluna lyhyemmän aikaa kuin isä halusi, joten varmaankin siitä tehnyt ls-ilmon. Sopimuksen mukaan tänä jouluna ei olisi ollut edes isän vuoro tapaamiseen. Syksyllä tapaaminen peruuntui, kun isä ei ollut tapaamiskunnossa. Tämänkin isä katsoo tapaaisen estämiseksi. Voi luoja mä odotan, että lapsi täyttä 18, (on nyt 15), ettei mun tarvi enää ikinä olla tekemisissä ex:n kanssa ja tää turhin ls-ilmojen tekeminen loppuu. Sossut on meillä käynyt useaankin otteeseen tässä vuosien aikana selvittelemässä näitä ilmoja, ja meillä on kaikki todettu olevan hyvin, kuten onkin. Ex tekee niitä ilmoja kiusatakseen minua, kun olen sosiaalialalla töissä. Hankaloittaa työtäni, että minusta tehdään ls-ilmoja. Tätä on nyt kestänyt kymmenen vuotta, useita huoltajuus- ja tapaamisoikeudenkäyntejä jne.
Olisko kellään vinkkejä tilanteeseeni?
 
Meinasin kirjoittaa, että vaadi valvottuja tapaamisia. Mutta jos lapsi on jo 15v, niin ei taida olla enää aiheelliisia.

Mutta 12v täyttänyt lapsihan saa kyllä itsekin jo sanoa mielipiteensä. Jos lapsi ei halua kännisen isän luo mennä, niin ei tarvi. Haluaako?
 
Minäkin päätin 12-vuotiaana, etten lähde enää isän luona edes käymään. Jatkuvaa ryyppäämistä. Ja se oli sillä ohi vai tarvitsetko sinä "omaa aikaa" lapsesi kustannuksella. Mulle jäi jo tuon ikäisenä aikas ikävät muistot isästä.
 

Yhteistyössä