luin tässä viime yönä sängyssä kaksplusssa mitäs nyt keskustelua lapsen yksin jättämisestä

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
siinä kysyttiin, voiko 9 ja 11 vuotiaan jättää kotiin, niin että vanhemmat menee baariin 8 kilsan päähän. no tohon en nyt ota kantaa, vaan ihan yleistä mietintää.
kun osa oli sitä mieltä, että teinejäkään ei voi jättää yksin kotiin. no se on totta, että en esim. ton ikäistä jättäis viikonlopuksi, vaikka pärjäisi. mutta sehän saattaa itse pistää pirskeet pystyyn ja seuraukset vois olla tuhoisat. mutta baariin kyllä ton ikäiseltä voisin mennä, koska tuskin se uskaltais mitään tehdä, kun tietää että kotiin sieltä tulen kuitenin.
kun minä olin sivu 10 vuotia, niin monestikin olin yksin illan, vaikka asuttiin korvessa, jossa lähimpään naapuriin oli kilometrejä. ei ollut mitään katuvaloja. eikä meillä ollut edes puhelinta. yötä en ollut koskaan yksin kuitenkaan.
11 vuotiaana hoidin jo sisareni alle vuoden ikäistä joskus yölläkin, kun vanhemmat meni juhlimaan. ja kesänkin säännöllisesti aamu 8 iltapäivä 4. ja hyvin pärjäsin. kouluaikoina kun paljon asuin heillä, niin hai lapsen hoidosta iltapäivällä. nyt ei enää sen ikäiselle edes annettais lasta päivähoidosta.
mun omat lapseni on hoitaneet kykyjensä mukaan pienempia. ei yöllä, mutta esim. tollainen 10 vuotias pärjäsi muutaman kuukauden ikäisen kanssa hyvin tunnin pari, kun kävin kaupassa ja asioilla.
nyt on pieninkin jo 9 vuotias ja pärjää muutaman tunnin yksinkin päivällä. yöksi ei ole jätetty, vaikka tässä on 14 vuotias tyttökin. ja oli tuo vuosi sitten yhden päivänkin yksin kotona, kun oli vatsataudissa ja meidän oli pakko mennä.
paljon riippuu myös lapsen luonteesta voiko jättää vai ei.
ja aina on sovittu, jos nuo meidän tämän hetkiset nuorimmatkin yksn kotiin jää, että silloin ei tule kavereita, koska joukossa tahtoo se tyhmyys tiivistyä.
nykyisin on puhelimet ja kaikki ja joskushan lasten on opittava sitä vastuuta itsestään ottamaan ja sitä on hyvä alkaa harjoittelemaan ennen kuin täyttää kahdeksantoista ja muuttaa pois kotoa
 
Tämä on varmaan senkin takia vaikea aihe, että nykyään on sekä heitteillejätettyjä lapsia, että niitä jotka on passattu ja vahdittu täysin kädettömiksi. Molemmat iso ongelma.
 
Minulla myös ollut aika lailla samanlaisia pohdintoja ja tullutkin siihen tulokseen että usein nämä "15 v liian pieni olemaan illan /yön yksin" - ihmiset eivät puhukaan lapsesta vaan itsestään.

Äiti on jämähtänyt vauvavaiheen symbioosiin ja sen sijaan että rakkaudellisesti kannustaisi lapsia luottamaan itseensä ja kasvattamaan omat vahvat siivet, hän pyrkiikin typistämän ne. Ei varmasti tietoisesti vaan oikeasti kuvitellen että hän itse on ja hänen pitää ollakin lapsen maailman keskus ja napa.
Lapsi on aikuista eikä aikuinen lasta varten.
Yksi pahoinpitelyn muoto sekin, mutta paljon vaikeampia bongata (ja luullakseni pahempaa jälkeä tekevä) kuin vaikka fyysinen kuritus.
 
[QUOTE="vieras";23762176]Tämä on varmaan senkin takia vaikea aihe, että nykyään on sekä heitteillejätettyjä lapsia, että niitä jotka on passattu ja vahdittu täysin kädettömiksi. Molemmat iso ongelma.[/QUOTE]

niin varmaan tuo se on just se asia, mikä tästä asiasta on tehnyt vaikean.
 
Meillä tyttö 11-vuotta hoitaa välillä pienempiä sisaruksiaan joista nuorin 6-vuotias. On hyvin vastuuntuntoinen ja ottaa homman tosissaan.
Ei yörientojen vuoksi vaan että pääsen lenkille, kauppaan..

Esikoiseni on nyt jo 17-vuotias ja asuu omillaan mutta hänkin on lapsia hoitanut, tosin hän oli sellainen suuripiirteisempi ja säännöt piti terottaa kerta kerran jälkeen uudelleen. Hän oli myös se ketä EI voinut 15-vuotiaana jättää kotia pitämään pystyssä viikonloppuna!!!

Pointtini siis se että lapsiakin ON erilaisia. Jotkut pystyy, jotkut ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23762212:
niin varmaan tuo se on just se asia, mikä tästä asiasta on tehnyt vaikean.

Joillekin on jäänyt omasta lapsuudesta "traumoja" kun on jätetty pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. Esim alaluokilla koulun jälkeen ja vanhempana esim yöksi kotiin. Ovat pelänneet ja tunteneet turvattomuutta ja nyt haluavat tehdä kaiken ettei oma lapsi joudu kokemaan samaa. Toki toisten on varmaan vain vaikea päästää lapsesta irti. Se napanuora.....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä;23762216:
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Jokainen kasvattaa lapsensa tavallaan, mitäs siitä kilpailemaan. :)

tää ei pidä kyllä paikkaansa. nykyisin kaikki vahtii toisiaan. niin naapurit ja ystävät ja tuntemattomatkin. kaikki kyttää, että pääsis tekemään ilmoituksen sossuun. ja kun lapsi menee päiväkotiin ja kouluun ja enne niitä jo neuvoloissa, lapsia testataan ja testataan ja melkein jokaisella on joku diagnoosi tehtynä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23762257:
tää ei pidä kyllä paikkaansa. nykyisin kaikki vahtii toisiaan. niin naapurit ja ystävät ja tuntemattomatkin. kaikki kyttää, että pääsis tekemään ilmoituksen sossuun. ja kun lapsi menee päiväkotiin ja kouluun ja enne niitä jo neuvoloissa, lapsia testataan ja testataan ja melkein jokaisella on joku diagnoosi tehtynä.

Ai, mulla ei ole tuollaisia kyttäys kokemuksia. Itse en kyttää, eikä meitä ole koskaan kytätty. Hyvä kun testataan ja seurataan päiväkodissa. Se on vain lapsen etu:)
 
[QUOTE="Kenguru";23762268]Ai, mulla ei ole tuollaisia kyttäys kokemuksia. Itse en kyttää, eikä meitä ole koskaan kytätty. Hyvä kun testataan ja seurataan päiväkodissa. Se on vain lapsen etu:)[/QUOTE]

EI mullakaan ole kokemusta siitä, että neuvolassa olisi kytä'tty tai koulun terkka olisi ollut asiaton ja udellut liikaa lapsen asioista ja kotioloista.

Ja toi diagnoosi asia.... on hyvä, että nykyään tunnistetaan ja muyös tiedetään enemmän esim lasten neurologisista poikkeavuuksista ja oppimisvaikeuksista. Siten lapsilla on mahdollisuus saada apua esim koulussa, eikä olla aina vaan tyhmä.
 
Tuttavaperheessä on säännöllisesti eka- ja kolmasluokkalaiset sisarukset iltapäivän koulun jälkeen kahdestaan kotona, milloin kavereiden kanssa, milloin kavereisen kanssa jossain menossa. Toinen vanhemmista tulee neljän jälkeen kotiin. Itse en ko. lapsia luottais välttämättä kaksin olemaan, mutta he luottavat.
 
:)

Itse olin 12-vuotias kun äiti lähti työelämään. Sitä ennen oli kotiäitinä ja luonnollisestikin aina kotona. Jos vanhempani kävivät jossain, olin serkkujeni luona hoidossa.

Äidin töihin lähtö oli hirvee shokki. Molemmat vanhempani tekivät 3-vuorotyötä ja se, kun molemmille osui yövuorot yhtäaikaa oli jotain käsittämättömän kamalaa.
Valvoin kaikki yöt yöradiota kuunnellen (muistan vieläkin sen miesjuontajan rauhoittavan äänen) ja nukahdin vasta kun olivat tulleet kotiin. Kouluaamuisin oli luonnollisesti hankalaa.

Olin muutenkin sellainen kotinössö ja "karaistumaton" kaikelle eikä minun tarvinnut kantaa vastuuta mistään. Kun menin sitten yläkouluun toiselle paikkakunnalle koin rytinällä kaikki "maailman kauheudet" ja ykskaks olinkin melkein omillaan.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että vanhempani olisivat voineet antaa minulle vastuuta enemmän.. olin aika kokematon kaikessa. En osannut kulkea linja-autolla yksin (ja usein pyysinkin isääni viemään, joka sitten vei) tai laittaa ruokaa (äitini laittoi aina).
Ehkä tuosta syystä olinkin niin pelokas kun minun ei ollut koskaan tarvinnut tehdä mitään tai ajatella omilla aivoillani. Sain olla se lukutoukka runotyttö omissa haavemaailmoissaan ja elämän konkreettisuus iski päin näköä liian myöhään.
 
[QUOTE="sia";23762285]Tuttavaperheessä on säännöllisesti eka- ja kolmasluokkalaiset sisarukset iltapäivän koulun jälkeen kahdestaan kotona, milloin kavereiden kanssa, milloin kavereisen kanssa jossain menossa. Toinen vanhemmista tulee neljän jälkeen kotiin. Itse en ko. lapsia luottais välttämättä kaksin olemaan, mutta he luottavat.[/QUOTE]

Tässäkin voi olla monta asiaa takana.... Ekaluokkalainen pääsee vielä iltapäiväkerhoon, mutta kolmasluokkalainen ei. Jos esim kolmasluokkalainen pelkää olla yksin kotona niin ekaluokkalainen on siellä toisen turvana. Yhdessä pärjäävät tms....
 
[QUOTE="vieras";23762176]Tämä on varmaan senkin takia vaikea aihe, että nykyään on sekä heitteillejätettyjä lapsia, että niitä jotka on passattu ja vahdittu täysin kädettömiksi. Molemmat iso ongelma.[/QUOTE

Hyvä havainto! Näin se juuri on. Kun lapset pistetään hyvin pieninä päiväkoteihin uskotaan että lapsi oppii siellä pärjäämistaidot ja itsestä huolehtimisen mutta näin ei ole asian laita vaan itse asiassa liian varhainen ero turvallisesta kasvattajasta jättää lapsen turvattomaksi ja vaikka oppiikin ehkä päiväkodissa aikuisen jatkuvan muistuttamisen myötä tekemään asioita ei tämä merkitse itsenäisyyttä ja uskoa omiin kykyihin. Tässä on ero mitä ei valitettavasti nähdä mutta tulokset näkyy lasten kyvyttömyydessä hallita elämäänsäj a tunteitaan kun saavuttavat kuouluiän ja myöhemmin nuoruusiän.On vaikeata ja ahdistavaa kun taidot ja itseluittamus ei ole läheisten aikuisten tukemana varhaislapsuudessa kehittynyt ja vähän on myöhäistä pyrkiä näitä sitten opettelemaan.
 
[QUOTE="Kenguru";23762268]Ai, mulla ei ole tuollaisia kyttäys kokemuksia. Itse en kyttää, eikä meitä ole koskaan kytätty. Hyvä kun testataan ja seurataan päiväkodissa. Se on vain lapsen etu:)[/QUOTE]no ei meítäkään. mutta kun lukee tätä palstaa, niin huomaa, että kyllä sitä vaan tapahtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23762456:
no ei meítäkään. mutta kun lukee tätä palstaa, niin huomaa, että kyllä sitä vaan tapahtuu.

Eisiitä "seuraamisesta" paljon hyötyä ole jos ei ole keinoja miten lasta auttaa saavuttamaan tarvittavat taidot. Tämä onkin se suurin ongelma, päivähoidon keinot ja osaaminen näissä asioissa on lapsen kengissä! Nähdäänhän me tulokset lapsissamme!
 
mä oon kans niitä jotka on joutunu ihan ekalt luokalt asti kävelemään yksin koulusta kotia ja sitten neljään asti odottanu et äiti tuo kaupasta saarioisten kinkkupizzan kun ei töiden jälkeen jaksa ruokaa tehdä. Kiintymys suhteeni on tosin edelleen vahvempi tohon saarioisten kinkkupizzaan ku äitiin, joka on kyllä edennyt urallaan kiitettävästi.
Kotona leikin barbeilla yksin ja kun se kyllästytti niin istuin olohuoneen sohvalla ja silitin kissaa ja katoin vähän väliä ikkunasta koska äiti tulis kun kellosta en vielä ymmärtäny paljoakaan.
 
Ennen oli tosiaan ennen ja nyt on nyt. Omassa lapsuudessani lapsille tapahtui onnettomuuksia ja tapaturmia. Jos lapsi putosi kaivoon, niin se oli toki ikävää, mutta ei silti alettu syyllisiä etsimään. Nykyisin pitää löytää syyllinen kaikkiin tapaturmiin ja onnettomuuksiin ja lasten kohdalla syyllisiä ovat yleensä vanhemmat. Jos 11-vuotiaan hoitamalle pikkusisarukselle sattuu tapaturma, niin vanhemmat ovat raastuvassa ja 11 v huostassa.
 
[QUOTE="ninni";23762546]mä oon kans niitä jotka on joutunu ihan ekalt luokalt asti kävelemään yksin koulusta kotia ja sitten neljään asti odottanu et äiti tuo kaupasta saarioisten kinkkupizzan kun ei töiden jälkeen jaksa ruokaa tehdä. Kiintymys suhteeni on tosin edelleen vahvempi tohon saarioisten kinkkupizzaan ku äitiin, joka on kyllä edennyt urallaan kiitettävästi.
Kotona leikin barbeilla yksin ja kun se kyllästytti niin istuin olohuoneen sohvalla ja silitin kissaa ja katoin vähän väliä ikkunasta koska äiti tulis kun kellosta en vielä ymmärtäny paljoakaan.[/QUOTE]

Surulliseslta kuulostaa.MLL lapsipalvelu puhelimet käyvät jatkuvasti kuumina kun yksinäiset ja ahdistuneet lapset hakevat tukea ja apua kun vanhemmat eivät enää pysty näkemään lapsen tuskaa ja turvattomuutta koska ura ja työ on tempaissut heidät mukanaan ja kosketuspinta lapsen arkeen ja todellisuuteen on kadonnut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23762257:
tää ei pidä kyllä paikkaansa. nykyisin kaikki vahtii toisiaan. niin naapurit ja ystävät ja tuntemattomatkin. kaikki kyttää, että pääsis tekemään ilmoituksen sossuun. ja kun lapsi menee päiväkotiin ja kouluun ja enne niitä jo neuvoloissa, lapsia testataan ja testataan ja melkein jokaisella on joku diagnoosi tehtynä.

Sullahan on asenne kohillaan :) "kaikki kyttää toisiaan"
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23762573:
Ennen oli tosiaan ennen ja nyt on nyt. Omassa lapsuudessani lapsille tapahtui onnettomuuksia ja tapaturmia. Jos lapsi putosi kaivoon, niin se oli toki ikävää, mutta ei silti alettu syyllisiä etsimään. Nykyisin pitää löytää syyllinen kaikkiin tapaturmiin ja onnettomuuksiin ja lasten kohdalla syyllisiä ovat yleensä vanhemmat. Jos 11-vuotiaan hoitamalle pikkusisarukselle sattuu tapaturma, niin vanhemmat ovat raastuvassa ja 11 v huostassa.

Onnettomuuksilta tuskin voi välttyä, sitä se elämä on, mutta kun aikuiset sekä vanhemmat että yhteiskunnan päättäjät, jatkuvasti lapsia laiminlyövät ja jättävät ilman todellista tukea on myös meillä aikuisilla jatkuva syyllisyys jossain, jota vastaan innokkaasti sitten puolustaudutaan eri tilanteissa jossa lapsella joko fyysisesti tai psyykkisesti huono olo. Vika on löydettävä jostain, ei missään tapauksessa omista puutteista tai laiminlyönneistä! Silloin tuntuisi liian pahalt, ja sehän olisi väärin.
 
[QUOTE="ninni";23762546]mä oon kans niitä jotka on joutunu ihan ekalt luokalt asti kävelemään yksin koulusta kotia ja sitten neljään asti odottanu et äiti tuo kaupasta saarioisten kinkkupizzan kun ei töiden jälkeen jaksa ruokaa tehdä. Kiintymys suhteeni on tosin edelleen vahvempi tohon saarioisten kinkkupizzaan ku äitiin, joka on kyllä edennyt urallaan kiitettävästi.
Kotona leikin barbeilla yksin ja kun se kyllästytti niin istuin olohuoneen sohvalla ja silitin kissaa ja katoin vähän väliä ikkunasta koska äiti tulis kun kellosta en vielä ymmärtäny paljoakaan.[/QUOTE]

surullista:(
 
Itselle ei taas ole jäänyt minkäänlaisia traumoja siitä että sain alaluokilla olla koulun jälkeen yksin kotona, jos isovelikään ei siellä ollut. Ei pelottanut tai tuntunut hylätyltä. En toki sano että jokainen lapsi olisi sopivaa jättää yksinään tietyn ikäisenä (lapsissa on eroja, kaikkihan tämän ymmärrämme) mutta ärsyttää myös tämä käsitys, että lapsesta ei ole huolehdittu, jos hän on saanut oppia hiljalleen lapsuutensa ja teini-ikänsä aikana, miten pärjätään myös silloin kun ei se äiti istu vieressä.

Vähän ennen kuin täytin 18 muutin omaan kotiin, ja välit vanhempiin ovat myös tämän jälkeen aina säilyneet poikkeuksellisen läheisinä ja hyvinä. En keksi mitään, mitä he olisivat voineet tehdä paremmin vanhempina, rajoja oli (lapsen mielestä liikaakin, myöhemmin sitä oppi arvostamaan) ja rakkautta. Toivon että osaan olla pian syntyvälle esikoiselleni yhtä hyvä vanhempi, ja että hänelle muodostuu lämmin suhde isovanhempiin.

Anteeksi nyt purkautuminen, alkuperäisestä sen verran että illalla/yöllä en kyllä jättäisi 9- ja 11-vuotiaita keskenään.
 

Yhteistyössä