Mä en enää jaksa olla raskaana

[kypsä]

En yksinkertaisesti JAKSA. Pinna on kireellä ku viulun kieli. Viikkoja nyt kasassa 38+4.
Su päivän supisteli kovasti ja kävin näytillä, mutta kotiin laittoivat ku oli auki vain 1cm. Supparit loppuivat yöllä eikä sen jälkeen ole säännöllisisnä takas tulleet.
Rv 37+3 kävin yksityisellä ja hän oli kovasti sitä mieltä, että synnytän viikon sisään, no se viikko oli ja meni jo ja yhä täällä tämän helvetin pallomahan kanssa olen. Maha on koko ajan ja joka paikassa tiellä. Ahdistaa henkeä, häiritsee nukkumista suunnattomasti enkä osaa mitenkään pitää siitä. Ainoastaan se tuntuu ihan ok:lle ku vauva liikkuu.
Koko aikana en ole raskaudesta nauttinut YHTÄÄN. Miten joku voi edes väittää että siitä voi saatika pitää nauttia? Ensin olin pahoinvoiva yli puoliväliin ja sitten alkoi supistella joiden vuoksi jouduin saikulle jo rv 27 lähtien. Lisäksi sain elämäni ekat migreenikohtaukset. Siinä sitten viikot meni sohvalla tekemättä yhtään mitään, ku pelkäsin vauvan syntyvän liian aikaisin. Kun sitten päästiin ns. turvallisemmille viikoille rv33-34, alkoi pahoinvointikin oksenteluineen uudelleen & pääkipuineen ja turvotuksineen. RR on sentään pysynyt hyvänä. Viimeiseen kolmeen kuukauteen en ole nukkunut yhtenäkään yönä yli 4h putkeen! Yöt ovat todella rikkonaisia, ekan kerran herään jo 1,5-2h unien jälkeen ja tätä jatkuu läpi yön ellen sitten valvo koko yötä putkeen.
Olen jo reilun viikon yrittänyt vaikka mitä keinoja synnytyksen käynnistykseen, mutta mikään ei tehoa! Olen siivonnut, luutunnut lattiat, saunonut, ottanut kylmiä suihkuja, seksiäkin oli, hieronut akupunktiopisteitä, juonut raparperikeittoa, käynyt 10km lenkillä, kokeillut jopa rintapumppua ja käynyt vyöhyketerapiassa, TULOKSETTA!
Mulla alkaa olla niin hemmetin negatiivisia ajatukisa vauvaa kohtaan, että itteä alkaa jo pelottaa oma käytös. Viimeiset 2 vuorokautta olen vaan vollottanut ku en vaan enää jaksa tätä!
Ruoka ei maistu ja koko ajan mielessä pyörii ajatus kuinka isoksi vauva oikein kasvaa. Jos hän on kovin iso, niin siitä tulee väkisinkin vain vastenmielisiä ajatuksia ja pelottaa etten "hyväksy" häntä.
Voiko näin ahdistuneena/masentuneena saada käynnistyksen? Ja sitten taas se käynnistyskin pelottaa, ku ovat kuulemma niin rajuja.
Miten voikaan olla näin vaikeaa. Olen henkisesti aivan loppu!!

 

[Eestlanna Savanna]

voi :hug: :hug: sä odotat varma esikoista,sitten ihan normaalia se on,minulla oli samalaiset pelot ja ajatukset,myös pelkäsin syödä liika vaikka nälkä oli,pelkäsin myös että vauva on yli 4 kiiloinen,synnytystä eli kaikkea,usko kun synnytät kaikki pelot ja paha olo menee ohi :hug:

 

[uneilmasäleikkö]

mulla ei oo ikinä ollut raskauden aikana mitää tollasta kaikki sujui niin hyvin kunnes synnytys käynistyi

voimia kyllä se kohta sieltä tulee :hug: :hug:

 

[Pistoja Syrämmes]

Oi joi... :hug: toivottavasti auttaa kun kerron etten minä nukkunut viimesillä viikoilla 2 tuntia pidempään,ikinä... turposin ku sika,sormet oli ku hookoot ja liikkumaan en päässyt ku oli nii karseet liitoskivut. Raivosin ja itkin holtittomasti,ihmettelin missä se raskauden hehkuaika oikein luuraa.... Mulla oli hurjan iso maha,ja ku ite oon niin pieni,mulla oli tosiaan todellisia ongelmia yksin kotona ollessa. En saanu sukkia jalkaan,en kenkiä,ei voinu kumartua ku vauva pökkäs. Toivoin joka ilta että jospa nyt tänä yönä alkais tapahtua....
Sitten vaan tulikin se jännä aamu,klo 05.00 vessaan nousin ja NAPS!
Vedethän siinä mennä lorotteli! Sitten ajattelin ensin että voi v***u,nyt se syntyy! Ja sitten ajattelin että voi v***u,täytyy herättää ukko!
Ja parin tunnin päästä kiljuva kakara oliki syykkelissä!!
Viikkoja oli 39+3.
Emmä tiiä,mulla tais nyt kadota jutusta se punanen lanka...
Yritä ajatella että pian tämä on ohi,se ku voiki olla noin äkisti sitte tilanne päällä! Meiän tyttö oli karvaa vaille 4 kiloo,mutta synnytys ei ollu mitenkää vaikee,näin ensikertalaisellekkaan. Vaikka myönnän jännittäneeni vauvan kokoa myöskin... =) Otas kuule ja käy hakemas kirjastosta heti huomenna joku jännä kirja,mukavaa naposteltavaa ja ota ihan relax! Vauvan tulo on erittäin jännää ja rankkaa,vaikka kuinka hyvin siihen yrittääki valmistautua. Ja äidin vaistoilla sitä yöllä kuitenki valvotaan kuuntelemassa hengittääkö se vauva,vaikka luulee saavansa sitte nukkua....

 

[Anna]

Saman kokenut, tosin vaivat oli vaihtelevia mut siis tuo järjetön masentuneisuus ja ahdistuneisuus oli minulla myös. Minä sain jotain nukahtamislääkettä viikon 37 neuvolakäynneillä, jotta jos saisi vähä nukuttua. Kerroin jo silloin tosi pahasta olostani. Ei pitkälle lääkkeet auttaneet, ja kun rv 38+6 (?) menin taas rutiinikäynnille neuvolaan, sijaisterkan huolehtivainen kysely "Kuinkas sitä voidaan.....?" oli viimenen pisara. Istuin vain ja itkin pahaa oloa hänelle. Kerroin tuntemuksistani, kuten siitä etten osaa ajatella enää koko vauvassa mitään positiivista, halusin mitä tahansa jotta en enää eläisi siinä helvetillisessä olotilassa..jne.

Juteltiin siinä ja pyysin saisinkos jotain lääkkeitä. Terkka päätti kuitenkin laittaa ajan äippäpolille, et kattoo mitäs mieltä ne olis asiasta. Käski varalta ottaa kamoja mukaan jos sattuu niin että jäisin. Ä-polilla gyne tarkisti, kohdunsuu oli pari senttiä auki (oli jo kauan enne sitä), sit juteltiin siinä ja kysy haluanko käynnistyksen.
Ja tietysti halusin!! Voi sitä helpotusta!! toki piti pitkän puheen käynnistyksen riskeistä jne jne, mut en muuttanu mieltäni. ( en osannut ajatella sitä mitenkään erikoisena juttuna, kun esim oman äitini kaikki synnytykset on käynnistetty)
niinpä sain ekan murusen suun kautta sitä (cytotec?) lääkettä, ei ollu vaikutusta, sit neljän tunnin kuluttua seuraava, jolla sitten lähdettiinkin tositoimiin..
Synnytys oli sit asia erikseen... mut mulla siis ei ole kokemusta luomusti käyntiinlähteneestä, vain tämä käynnistetty. Enkä todellakaan ajattele mun synnytyksessä pieleen menneiden asioiden johtuneen käynnistyksestä.

Sori tuli liian pitkä juttu! Mut siis, mä sain käynnistyksen tämän takia, joten ehkä säkin saisit Tsemppiä sulle!!