Mä en enää kiinnosta mun miestä. Surullista.

["surullinen"]

Minä: ARVAA MITÄ??!!!
Mies: Mmmmh? (murahdus)
Minä: Mä sain sen vakipaikan!!!!!!
Mies: Onnee.


Minä: Miksei me enää kävellä käsi kädessä?
(Mä en ole mikään kädessä roikkuja joka kauppareissulla, mut ennen pidettiin kädestä)
Mies: Mä en tarvii mitään taluttajaa.


Minä: Voisitko pestä pyykkiä kun mulla menee myöhään?
Mies: Jaa. (eikä pese niitä, eikä tee nykyään enää mitään muitakaan kotihommia. EI MITÄÄN)


Minä: Voisitko laittaa tuon kellon seinään?
(Todella suuri kello, vaatii vatupassia ja porakonetta -joita osaan itsekin käyttää, se ei ole ongelma... mutta työkalut miehen työmaalla)
Mies: joojoo.
(Nyt kolme viikkoa pyytänyt niitä työkaluja eikä näy.)

Ja paljon muita esimerkkejä, elämän ja arjen pieniä asioita mitkä ei enää suju kuten ennen ja mistä huomaa miehen muuttuneen.

Taitaa olla ero edessä kun mielestään ei ole muuttunut vaikka selkeästi on. Keskustelut ei ole auttaneen.

 

[kaikille]

Kaikille tulee huonompia jaksoja... onko miehes kuinka stressaantunut, jos jatkuvasti omissa maailmoissaan?
Nyt keskustelua kehiin ja aivan ekaks hankit omaa elämää myös

 

[Kaulin]

On meilläkin ollut vastaavia ylämäkiä, mutta kyllä ne siitä on aina suttaantunut.

Mies tuntui kovin yllättyneen, kun reippaasti ja ilman mutinoita vein auton huoltoon, menin kävellen töihin ja töistä kävelin huollolle hakemaan auton takaisin. Ja "asensin" seuraavana päivänä uuden jääkaapin paikalleen.

Joskus se vaan vaatii että pitää ottaa itseäkin niskasta kiinni, vaikka tuntuu että toinen osapuoli on se joka ei tee mitään.

 

[Sama täällä]

Se on yleinen sairaus, joka tarvitsee lääkäriä parantuakseen.