Mä menen naimisiin miehen kanssa, jota en tulisesti rakasta.

[Viveka]

Mieheni ei ole koskaan "vienyt jalkoja" altani. En ole tuntenut perhosten lepatusta vatsassani tai ollut päättömästi ihastunut. Rakkautemme on vahvaa, mutta ei kiihkeää - yhteiselomme perustuu lähinnä syvään ystävyyteen. Seksi toki on upeaa ja siinä kai kiihkeyttä tulee sitten kaiken muunkin edestä.

Mieheni tuntuu "sukulaissielulta", välillämme on sanoinkuvailematon side ja yhteys. Olen kuitenkin kokenut useita tulisia ihastumisia ja romansseja elämäni aikana, ja ne tuntemukset olivat jotain äärettömän ihanaa ja kutkuttavaa; ja ihan muuta kuin mitä tunnen miestäni kohtaan. Kunnioitamme toisiamme, ja välitämme toisistamme äärettömän paljon. Ongelmiakin toki on ollut, mutta niistä olemme kovalla tahdolla ja työllä selvinneet. Vaikeuksistakin huolimatta haluan elää mieheni rinnalla.

Mietin vain, että onko virhe mennä naimisiin miehen kanssa, jonka seurassa ei ole juuri "heikottanut" (ihastuksesta)? Ja olen tullut siihen tulokseen, että ei se ole virhe. Se on juuri oikein, se tuntuu hyvältä, elämä hänen kanssaan tuntuu turvalliselta. Tämä on se, mitä minä haluan. Ne "perhosihastukset" eivät ole koskaan johtaneet kestävään suhteeseen omalla kohdallani.

 

[Pesky Pixie]

Kuulostaa hyvin järkevältä syyltä mielestäni mennä naimisiin. Ei se alun huuma ja ihastuksen tunne pitkälle kanna. Mun mielestä teillä on juuri oikea syy mennä naimisiin.

 

[vieras]

Samaa mieltä olen, itselläni tosin oli oman mieheni kanssa alun huumaa ja nyt sellaista ihanan turvallista ja kestävää rakkautta. Monesti omalla kohdalla nämä alun huumat ei oo kauas kantaneet!

 

[sama]

Minulla sama tilanne ja olen pohtinut asiaa paljon ja olen sitä mieltä että haluan elää tämän miehen kanssa jonka tiedän seisovan rinnallani vaikka tapahtuis mitä vaan. Ne Suurten Tunteiden ihastukset taas saattaa kadota yhtä äkkiä kun tulivatkin.

 

[vieras]

Minäkin elän onnellisessa avioliitossa miehen kanssa, joka ei saanut perhosia lepattelemaan mahassani, vaikka muutoin saikin minut häneen ihastumaan Enkä oo kyllä katunut. Tuntuu hyvältä elää tämän miehen kanssa!

 

[onnea]

Mieheni ei ole koskaan "vienyt jalkoja" altani. En ole tuntenut perhosten lepatusta vatsassani tai ollut päättömästi ihastunut. Rakkautemme on vahvaa, mutta ei kiihkeää - yhteiselomme perustuu lähinnä syvään ystävyyteen. Seksi toki on upeaa ja siinä kai kiihkeyttä tulee sitten kaiken muunkin edestä.

Mieheni tuntuu "sukulaissielulta", välillämme on sanoinkuvailematon side ja yhteys. Olen kuitenkin kokenut useita tulisia ihastumisia ja romansseja elämäni aikana, ja ne tuntemukset olivat jotain äärettömän ihanaa ja kutkuttavaa; ja ihan muuta kuin mitä tunnen miestäni kohtaan. Kunnioitamme toisiamme, ja välitämme toisistamme äärettömän paljon. Ongelmiakin toki on ollut, mutta niistä olemme kovalla tahdolla ja työllä selvinneet. Vaikeuksistakin huolimatta haluan elää mieheni rinnalla.

Mietin vain, että onko virhe mennä naimisiin miehen kanssa, jonka seurassa ei ole juuri "heikottanut" (ihastuksesta)? Ja olen tullut siihen tulokseen, että ei se ole virhe. Se on juuri oikein, se tuntuu hyvältä, elämä hänen kanssaan tuntuu turvalliselta. Tämä on se, mitä minä haluan. Ne "perhosihastukset" eivät ole koskaan johtaneet kestävään suhteeseen omalla kohdallani.

Ei kun fiksua, mutta toiseen ketjuun viitaten, älä vaan valitse häiden ajankohdaksi samaa kesää kuin ystäväsi.

 

[Pesky Pixie]

Ei kun fiksua, mutta toiseen ketjuun viitaten, älä vaan valitse häiden ajankohdaksi samaa kesää kuin ystäväsi.

 

[vieras]

Kuulostaa hyvältä, usein nämä huimapäiset rakastumiset päätyvät yhtä huimaan tunteiden viilenemiseen. Tunneihmiset = eivät hallitse tunteitaan.

 

[Viveka]

Ei kun fiksua, mutta toiseen ketjuun viitaten, älä vaan valitse häiden ajankohdaksi samaa kesää kuin ystäväsi.

 

[Saraldo]

Mä menin naimisiin miehen kanssa, joka on sielunkumppani, ehdottoman luotettava, kiltti... mutta ei ole koskaan ns. vienyt jalkoja alta. Ja yhdessä ollaan oltu nyt 16 vuotta . Se, joka aikoinaan vei multa jalat alta, on tänä päivänä poliisin hyvä tuttu ja on ehtinyt pettää monia naisia :/ .

 

[vilttiketjulainen]

Ei kannata. Ex-vaimoni meni kanssani naimisiin juuri noista syistä ja kun se "oikea" rakkaus löytyi särkyi perhe ja saapui murhe. Sitä oikeaa rakkautta kesti siten pari vuotta...

 

[Vieras]

Minulla sama tilanne ja olen pohtinut asiaa paljon ja olen sitä mieltä että haluan elää tämän miehen kanssa jonka tiedän seisovan rinnallani vaikka tapahtuis mitä vaan. Ne Suurten Tunteiden ihastukset taas saattaa kadota yhtä äkkiä kun tulivatkin.

Tämä voisi olla vastaukseni. Ei minunkaan mies ole ollut se tulisin rakkaus tai unelmien prinssi. Mutta hän on se, kuka oikeasti minua rakastaa ja ketä minä oikeasti rakastan. Välillämme on sitä jotain. Ja vaikka olenkin naimisissa mieheni kanssa, niin kaupanpäälle olen saanut ihanan suvun. Eli olen saanut avioliiton myötä paljon muutakin kuin miehen. Tunnen kuuluvani johonkin yhdessä mieheni kanssa.