Mä niiiiiin nautin tästä (kolmannesta) vauva-ajasta NYT!!

[entinen masentunut]

Kahdella aikaisemmalla kerralla oon ollu niin masentunu vauvan syntymän jälkeen, etten ooo osannu nauttia vauvasta enkä vauva-ajasta. Kaikkein pahinta on ollu se, etten oo edes tajunnu sen olevan masennusta enkä oo osannu puhua siitä, saati hakea apua. Luulin sitä normaaliksi väsymiseksi.

Tokan jälkeen lähdin muista syistä terapiaan ja nyt vuosien terapian jälkeen tää kolmas vauva-aika onki iiiiiiiiiiihanaaaa!! Vaikka oonkin väsynyt fyysisesti, huonosti nukuttujen öiden takia. Nyt mä ekaa kertaa jaksan oikeesti ihailla tätä pientä rakasta, suukotella jne...

Mä niin pelkäsin, että onko tää taas yhtä sumeeta epätoivoa, niinku aina ennenki vauva-ajat... Mut ei! Mä nään tulevan kesän, odotan sitä! Mä nään ja KOEN nää kirkkaat kevät päivät ja nautin elämästä! Vaikka onkin pieni vauva. Tää on niin ihmeellistä..

Että hyvä lukija, jos olet pienen lapsen/vauvan äiti, etkä nää muuta kuin painavan vastuun, sumean tulevaisuuden, et jaksa nauttia lapsesestasi ja koet mielesi painavaksi: Toivottavasti hoksaat hakea apua!! Aurinko voi IHAN OIKEASTI paistaa risukasaankin!! Vauva-ajan ei välttämättä tarvitse olla sumuista ja apeaa!

 

["Kirsikankukka"]

Kahdella aikaisemmalla kerralla oon ollu niin masentunu vauvan syntymän jälkeen, etten ooo osannu nauttia vauvasta enkä vauva-ajasta. Kaikkein pahinta on ollu se, etten oo edes tajunnu sen olevan masennusta enkä oo osannu puhua siitä, saati hakea apua. Luulin sitä normaaliksi väsymiseksi.

Tokan jälkeen lähdin muista syistä terapiaan ja nyt vuosien terapian jälkeen tää kolmas vauva-aika onki iiiiiiiiiiihanaaaa!! Vaikka oonkin väsynyt fyysisesti, huonosti nukuttujen öiden takia. Nyt mä ekaa kertaa jaksan oikeesti ihailla tätä pientä rakasta, suukotella jne...

Mä niin pelkäsin, että onko tää taas yhtä sumeeta epätoivoa, niinku aina ennenki vauva-ajat... Mut ei! Mä nään tulevan kesän, odotan sitä! Mä nään ja KOEN nää kirkkaat kevät päivät ja nautin elämästä! Vaikka onkin pieni vauva. Tää on niin ihmeellistä..

Että hyvä lukija, jos olet pienen lapsen/vauvan äiti, etkä nää muuta kuin painavan vastuun, sumean tulevaisuuden, et jaksa nauttia lapsesestasi ja koet mielesi painavaksi: Toivottavasti hoksaat hakea apua!! Aurinko voi IHAN OIKEASTI paistaa risukasaankin!! Vauva-ajan ei välttämättä tarvitse olla sumuista ja apeaa!

Minulla aivan sama esikoisen kanssa ja en tiennyt edes olevani masentunut..viimeksi, kun sain lapsen (yli vuoden) niin olin raskaus ajan todella masentunut, mutta sain apua loppu raskaudesta ja vauva aika oli ihanaa...olen todella iloinen puolestasi !! Tiedän miltä tuo tuntuu..

 

[fdsa]

Kahdella aikaisemmalla kerralla oon ollu niin masentunu vauvan syntymän jälkeen, etten ooo osannu nauttia vauvasta enkä vauva-ajasta. Kaikkein pahinta on ollu se, etten oo edes tajunnu sen olevan masennusta enkä oo osannu puhua siitä, saati hakea apua. Luulin sitä normaaliksi väsymiseksi.

Tokan jälkeen lähdin muista syistä terapiaan ja nyt vuosien terapian jälkeen tää kolmas vauva-aika onki iiiiiiiiiiihanaaaa!! Vaikka oonkin väsynyt fyysisesti, huonosti nukuttujen öiden takia. Nyt mä ekaa kertaa jaksan oikeesti ihailla tätä pientä rakasta, suukotella jne...

Mä niin pelkäsin, että onko tää taas yhtä sumeeta epätoivoa, niinku aina ennenki vauva-ajat... Mut ei! Mä nään tulevan kesän, odotan sitä! Mä nään ja KOEN nää kirkkaat kevät päivät ja nautin elämästä! Vaikka onkin pieni vauva. Tää on niin ihmeellistä..

Että hyvä lukija, jos olet pienen lapsen/vauvan äiti, etkä nää muuta kuin painavan vastuun, sumean tulevaisuuden, et jaksa nauttia lapsesestasi ja koet mielesi painavaksi: Toivottavasti hoksaat hakea apua!! Aurinko voi IHAN OIKEASTI paistaa risukasaankin!! Vauva-ajan ei välttämättä tarvitse olla sumuista ja apeaa!

Mitäs apua sitten hait? Millaista terapiaa? Käytätkö lääkitystä? Täällä yksi raskaana oleva, joka tuntenut itsensä hetken aikaa hyvin alakuloiseksi..

 

["vieras"]

Munkin ois pitänyt esikoisen vauva-aikana hakea apua. Jotenkin tuntui kaikki niiin raskaalta, varsinkin kun esikoinen oli ja on erittäin vaativa lapsi.

 

[entinen masentunut]

Mitäs apua sitten hait? Millaista terapiaa? Käytätkö lääkitystä? Täällä yksi raskaana oleva, joka tuntenut itsensä hetken aikaa hyvin alakuloiseksi..

terapiaan lähdin. Lähinnä keskusteluterapiaa, mut myös tietynlaista skeematerapiaa ja emdr-terapiaa lisäksi. (googlaa nuo, ku en jaksa yhdellä kädellä kirjottaen selittää, ku vauva sylissä)

Ja ei oo lääkitystä. Välillä olisin halunnut, mutta terapeutti sano, et lapset on sun paras lääke ja pitää ajatukset väkisin tässä päivässä. En siis oo käyttäny missään vaiheessa mitään.