Mä olen jo iso enkä vieläkään tiedä mitä minusta tulee

["onneton"]

Tää on niin ahdistavaa kun ei tiedä mitä haluaa tehdä työkseen. Mulla ei ole yhtäkään ammattitutkintoa. Vain yksi kesken jäänyt merkonomin tutkinto jota olen yrittänyt saada päätökseen liian kauan, ei puutu siitä paljon mutta jotenkin olen luovuttanut sen suhteen. Eikä se koskaan ollut mikään joka kiinnosti erityisemmin. Sillon oli vaan pakko valita jotain.

Mä vaan en tiedä mitä haluan tai mikä kiinnostaa.

Mutta tämä työttömyys rassaa mua niin että se vie pian mielenterveyden. Eikö elämä voi edetä paljon missään kun ei ole työtä ja kunnollisia tuloja.

 

["vieras"]

Ei se mitään, sama tilanne on ihan pysyvästi monilla muillakin eivätkä ota siitä stressiä. Minullakaan ei ole koskaan ollut mitään mikä erityisesti kiinnostaisi joten olen sitten opiskellut ja tehnyt vähän sitä sun tätä. Olisihan se ihanteellista jos olisi jokin yksi tietty kiinnostuksenkohde jota oikeasti haluaisi tehdä, en sitten tiedä voiko olla ettei sitä vaan ole löytynyt tai sellaista ei yksinkertaisesti vaan ole. Naisilla voi olla helpompaa jos panostaa siihen että haluaa olla kotona kotirouvana tai äitinä, pitää löytää vaan sopiva mies. Jos suomesta ei onnistu niin ulkomailla kyllä, niissä maissa missä muutkin naiset on järjestään kotona. Tokihan elämässä tulee sitten muita ongelmia mutta ainakin tämä perinteinen on ratkaistu.

 

["a.p"]

Itse en ainakaan pysty kuvittelemaan itseäni kotirouvana tai kotiäitinä. Nytkin työttömänä on niin alistettu olo kun mies tienaa ja maksaa suurimmat menot. Ei sillä kyllä meille menee ruokakulut aikalailla tasan ja maksan itse kaikki omat laskuni ja kaikki lasten menot. Kyllä rahat siihen riittää just ja just. Mutta kyllä sitä joskus haluais jotain omaisuutta itselleen tai edes jotain suurempaa summaa säästöön. Lisäksi onhan se huolestuttavaa kun ei ole mulle kertynyt paljon mitään eläkettäkään. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Lisäksi tuntuu että haluaisin olla jotain enemmän... Ainakin tuntuu siltä ettei mies arvosta mua juuri ollenkaan nykyään.. ja uskon sen johtuvan työttömyydestäni.

 

["vieras"]

Kyllähän sitä tietysti tulee siinä tilanteessa välillä alistettu olo kun mies määrää asioista ja itse voi vaikuttaa vain sen verran mitä on rahaa. Itselläni ei ole ollut vuosiin mitään tuloja mutta onneksi sentään on vähän omaa rahaa koska olen aina saanut sitä vanhemmiltani joten en ole aivan täysin miehen oikkujen varassa. Tällä hetkellä saan sentään äitiysrahaa. Elän päivä kerrallaan enkä ajattele mitään omaisuuden keräämistä tai sellaista, kun tiedän että ennemmin tai myöhemmin täältä kuitenkin lähdetään eikä silloin saa mukaansa mitään. Kaikki tässä maailmassa on tavallaan lainassa vaan, sitten kun kuolee niin ei edes omista niitä vaatteita jotka on päällä. Joten koen muut asiat elämässä tärkeämmiksi, kunhan jotenkin pärjää niin se riittää...

 

[Mummeliisa]

Minun isäni on 71 eikä ole vielä päättänyt mitä "isona" tekee.
Eli ei siis kiirettä.