mä olen niin surullinen kokoajan:((

[syvällä suossa]

muhun on niin syvästi vaikuttanut se kun äitini sairasti siitä asti kun olin ihan pieni. pahimmillaan sekä isä että äiti olivat samaan aikaan leikkauksessa ja sairaalassa. me lapset oltiin välillä sukulaisilla,välillä kodinhoitajan hoteissa.
siihen tottui,että äiti sairasti kokoajan ja hänellä oli kipuja. hän ei sitten oikein muusta osannut puhuakaan,sillä kipuja oli kokoajan yritin jo pienenä olla kokoajan avuksi ja olla mieliksi kaikessa,järkeilin että ehkä se auttaisi.

nyt,vaikka olen jo aikuinen ja on oma perhe..nyt kun kaikki on ns. hyvin,olen alkanut oireilemaan masennuksella ja ahdistuksella. on jatkuvasti surullinen olo,sellainen että elämä on vaan sarja epäonnistumisia. en edes usko enää että onnistun missään,en osaa ajatella tulevaisuutta. tuntuu ettei musta ole yhtään mihinkään! ja mikä pahinta,minusta tuntuu ettei kukaan huomaa tai välitä yksin olen jatkuvasti lasten kanssa ja olen NIIN väsynyt kaikkeen.. mietin kuinka kauan enää jaksan. en juurikaan jaksa edes lasteni kanssa tehdä mitään,nytkin tässä koneella vaan istun jos saisi jotakin aikuiskontaktia edes..

 

[mimmi]

Hae apua ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Ei sua kukaan muu voi auttaa jos et hae apua itse.

 

[Viuhahtava Intiaani]

:hug:

Kokeilepa vaikka viikon verran laittaa joka päivä paperille kaikki, mikä on hyvin. Ihan pikkujututkin. Eli perheen, kodin, ruoan ja terveyden lisäksi paljon pienempiäkin asioita.

 

[vieras]

Minunkin äitini sairasteli kun olin lapsi, vietiin ambulanssilakin joskus ja pelotti kamalasti. Jättihän se jälkensä(ei varmaan ollu niin sairas kun sun äiti, mun äiti kävi siis töissä kyllä) ja nuo sun tunteet on aika tuttuja.
En osaa auttaa, voimia kovasti sulle toivon!! Ja itse yritän ajatella et oon kuitenkin tärkeä lapsilleni vaikka muuten tuntuu ettei oikein kukaan ole oikeasti mun ystävä tai välitä.

 

[Viuhahtava Intiaani]

Minkä ikäisiä lapset ovat? Opi heiltä! Tehkää jotakin pientä yhdessä edes kerran päivässä, piirtäkää, menkää ulos yhdessä tjtn. Kysele illalla, mikä lasten päivässä oli kivointa. Sieltä niitä pieniä ilonaiheita löytyy.

 

[minä]

Voi itsellä ollut samanlaista huolta ja murhetta lapsuudessa. Vanhemmat olivat kyllä terveinä, mutta pikkusisarus oli todella sairaana ja hänen kanssaan vanhemmat olivat paljon sairaalassa. Minut ns. unohdettiin ja yritti myös olla aina avuksi ja kilttinä, ettei tekisi lisää murhetta vanhemmille.
Asiat jättäneet jälkensä, ja niitä usein kelaillut uudestaan ja uudestaan.
Kerran suuressa ahdistuksessa kirjoitin kaiken paperille. Annoin miehen lukea. Puhuttiin ja puhuttiin. Se helpotti suuresti.
Nyt on alkanut tuntumaan, että olen pääsemässä siitä kaikesta jotenkin yli ja heti, kun asiat alkavat tulemaan ajatuksiin, niin yritän ne unohtaa. Nyt yritän kasvattaa omat lapseni hyvin ja puhumme paljon ja näytämme tunteemme.