Mä olen vihdoinkin vapaa

[Keittiönoita]

Mun on pakko kysyä, että onko teillä ollut perheessä jo lapsesta asti sama asetelma yleensäkin? Etkö sinäkään koskaan riittänyt, mutta siskosi "riitti"? Pettyivätkö vanhempasi valinnoistasi myöhemmälläkin iällä? Olivatko tukena silloin kun sulla oli isoja vaikeuksia elämässä?

Ollaan sun kanssa keskusteltu eri ketjuissa aiemminkin elämäsi tapahtumista minä näin harmaana ja silloinkin kun olin vielä "musta". Olen ihaillut selviytymistäsi elämässäsi vaikka tapahtumat olisivat voineet lynkata toisella luonteenlaadulla olevan ihmisen täysin. Susta jos kenestä voi sanoa, että olet oman elämäsi sankari!

Miten vanhempasi suhtautuivat silloin kun tyttö syntyi ja hänessä olikin vamma? Onko lastenlasten erilainen arvostaminen alkanut myöhemmällä iällä vai onko kuvio ollut alusta asti sama? Jos näin niin on varmaan ollt pienen lapsen kanssa rankkaa olla yksin eriarvoisena kun miehesikin menetit ja elämä oli silloin varmasti kaiken kaikkiaan aika mustaa. Mutta sinusta hohtaakin lämpö ja elämänviisaus, jonka eletty elämä vaikeuksineen on tuonut mukanaan-empaattinen olet ollut varmaan jo ennen sitäkin alunperäisestä ammatinvalinnastasi päätellen

On ollut aina sama asetelma. Mä en ollut koskaan yhtä hyvä. Mutta siinä kyllä äitini oli ihan oikeassakin, mä olen tyhmempi ja opin hitaammin kuin siskoni. Mä en sille mitään voi, että en pääse Mensan jäseneksi. Enkä sillekään, että siskoni pääsi. Nallekarkit kun ei vaan aina mene tasan.

Mä luulen, että isäni on aina hiljaa eurannut sivusta, miten elämässäni pärjään. Äitini taas on ollut aina se, joka päättää, onko jokin asia pärjäämistä vai ei. Ei isäni mikään nyhverö ole vaan mies, joka mieluummin antaa "akkojen tapella" kuin osallistuu siihen itse. Olen aika pitkälti samanalinen kuin isäni. Mutsi ei ole koskaan antanut mulle anteeksi sitä, että musta ei tullut akateemikkoa. Onneksi siskostani sentään tuli. Muuten mutsin maailmankuva olisi varmaan murentunut

Tuohon riittämättömyyteen... muistan vieläkin sen päivän, kun toin lukioikäisenä aivan onnesta suikulana kotiin koepaperin, jossa kiilteli pitkästä matikasta 10-. Sen sijaan, että äitini olisi iloinnut saavutustani, höän vaan tuumasi: "olisit lukenut paremmin, niin olisit saanut kympin". Yhdellä lauseella katosi iloni kymppi miikasta. Mutta tuo oli niin tavallista un lapsuudessani, että totuin siihen.

Mä olen aina ollut se, joka lohduttaa. Jopa silloin, kun olisin ollut kaiketi se, jota pitäisi lohduttaa. Kun likka syntyi vammaisena, mä lohdutin mun äitiäni, kun hän oli saanut vammaisen lapsenlapsen. Kun mä sairastuin nivelreumaan, lohdutrin äitiäni, koska hänen tyttärellään oli todettu nivelreuma. Kun siskoni mies aikoinaan sairastui syöpään ja hyvin lyhyessä ajassa kuoli, mä olin se, joka piti huolen siitä, että kaikilla on ruokaa ja puhtaat vaatteet päällä. Mä olin se, joka kirjaimellisesti omin käsin nosti siskonsa Meilahden sairaalan heräämön edestä käytävältyä makaamasta, heijasi ja kuiski lohduttavia sanoja isosiskonsa korvaan. Mä olin se, joka otti 6 veen syliinsä ja kertoi, että isä on nyt kuollut. Ainoa, joka sitä arvostaa, on tää silloinen 6 v itse. Mutta noin muuten... mä en ole koskaan tehnyt mitään merkityksellistä.

 

[Chala]

Keittis: Vaikken sua tunnekaan, arvostan aika käsittämättömän paljon. Viimeinen kappaleesi tuossa ^ tekstissä oli aika tyhjentävä.. Ei sun perhees ole ansainnut sua (paitsi lapset )

:hug:

 

[LotL]

Tai sitten Keittis sinä olet tehnyt just sitä merkityksellistä koko elämäsi ja ne muut niitä ulkoisesti "merkittäviä" asioita, joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä. Kiitoksena siitä merkityksellisestä olet saanut lastesi luottamuksen sekä hyvät ja lämpimät välit heihin, enemmän kuin moni koskaan. Parhaan palautteen saisit varmaan heiltä kysyessäsi, että arvostaisivatko he sinun akateemista tutkintoasi ja Mensan jäsenyyttäsi vai sitä, että olit ja olet läsnä lämpimänä, empaattisena ihmisenä ja turvallisena äitinä. Äitinä, joka on laittanut aikalailla oman elämänsä useinkin sivuun auttaakseen muita ja taatakseen lapsillensa hyvän elämän. Olet ollut monelle muullekin merkityksellisenä ihmisenä kuten yllä kuvasit. Ehkä joskus vaikka viimeistään vanhana, elämän ehtoopäiviä viettävänä ihmisenä useampikin läheisesi tajuaa, kuinka olet heitä auttanut, tukenut ja kannatellut olemalla SINÄ- ymmärtämällä suurta sydäntäsi ja antamaasi lämpöä.

 

[Tallu -]

Olen elämäni aikana siis niellyt monenlaista, jotta isäni ei joutuisi siitä kärsimään.

Isän tyttönä ymmärrän tuon paremmin kuin hyvin

 

[Istafra]

[quote="Keittiönoita"

Mutta vielä tähän avaukseeni.... mulla on varmasti universumin paras isä. Isäni on kuitenkin kolmen naisen loukkuun jäänyt mies: vaimo ja 2 tytärtä. Äitini kutreille voisin laskea miljoonin timantein koristellun marttyyrinkruunun. En ole koskaan elämässäni tavannut toista ihmistä, joka yhtä nopeasti saisi sut tuntemaan syyllisyyttä tietämättä edes mistä sitä syyllisyyttä tunnet. Äitini on tässä asiassa aivan omaa luokkaansa. Jostain käsittämättömästä syystä isäni on rakastanut äitiäni jo pian 60 vuotta.Jos suututan äitini, isäni saa tuntea sen nahoissaan.

[/quote]

Voi sinua! Kuvailit muuten loistavasti myös minun äitini tässä kommentissa! Isäni on rakastanut minun äitiäni vain 20 vuotta vähemmän aikaa kuin sinun isäsi omaa äitiäsi.

 

[vieras]

Tuohon riittämättömyyteen... muistan vieläkin sen päivän, kun toin lukioikäisenä aivan onnesta suikulana kotiin koepaperin, jossa kiilteli pitkästä matikasta 10-. Sen sijaan, että äitini olisi iloinnut saavutustani, höän vaan tuumasi: "olisit lukenut paremmin, niin olisit saanut kympin". Yhdellä lauseella katosi iloni kymppi miikasta. Mutta tuo oli niin tavallista un lapsuudessani, että totuin siihen.

Mä olen aina ollut se, joka lohduttaa. Jopa silloin, kun olisin ollut kaiketi se, jota pitäisi lohduttaa. Kun likka syntyi vammaisena, mä lohdutin mun äitiäni, kun hän oli saanut vammaisen lapsenlapsen. Kun mä sairastuin nivelreumaan, lohdutrin äitiäni, koska hänen tyttärellään oli todettu nivelreuma. Kun siskoni mies aikoinaan sairastui syöpään ja hyvin lyhyessä ajassa kuoli, mä olin se, joka piti huolen siitä, että kaikilla on ruokaa ja puhtaat vaatteet päällä. Mä olin se, joka kirjaimellisesti omin käsin nosti siskonsa Meilahden sairaalan heräämön edestä käytävältyä makaamasta, heijasi ja kuiski lohduttavia sanoja isosiskonsa korvaan. Mä olin se, joka otti 6 veen syliinsä ja kertoi, että isä on nyt kuollut. Ainoa, joka sitä arvostaa, on tää silloinen 6 v itse. Mutta noin muuten... mä en ole koskaan tehnyt mitään merkityksellistä.

:headwall: :'(

 

[vieras]

Me pidettiin 5-6 vuotta sitten likan kanssa salajoulu. Valehdeltiin sujuvasti - hyi minua - suvulle, että ei olla maisemissa aattoiltana. No oltiinhan me. Muistan, miten koko aatto kuljettiin takapihan kautta, ettei etupihaan jää lumeen jalanjälkiä. Ei laitettu valoja vaan hengailtiin kynttilöiden kanssa. Syötiin jouluruoka silloin, kun meille tuli nälkä. Mentiin sitten vierekkäin mun sängylleni katselemaan telkkaria. Nukahdettiin. Likka siitä heräili ja tuumasi: "niin, oliko meillä sitä suklaata". Ja hain julmetun suklaarasian, josta mussutettiin naamamme finneille telkkaria katsoessamme. Paras joulu, mitä mulla on ikinä ollut. Ainoa huono puoli se, että junnu oli joulun isällään.

Varmasti ihana joulu :heart:

 

[Keittiönoita]

Tai sitten Keittis sinä olet tehnyt just sitä merkityksellistä koko elämäsi ja ne muut niitä ulkoisesti "merkittäviä" asioita, joilla ei loppupeleissä ole mitään merkitystä. Kiitoksena siitä merkityksellisestä olet saanut lastesi luottamuksen sekä hyvät ja lämpimät välit heihin, enemmän kuin moni koskaan. Parhaan palautteen saisit varmaan heiltä kysyessäsi, että arvostaisivatko he sinun akateemista tutkintoasi ja Mensan jäsenyyttäsi vai sitä, että olit ja olet läsnä lämpimänä, empaattisena ihmisenä ja turvallisena äitinä. Äitinä, joka on laittanut aikalailla oman elämänsä useinkin sivuun auttaakseen muita ja taatakseen lapsillensa hyvän elämän. Olet ollut monelle muullekin merkityksellisenä ihmisenä kuten yllä kuvasit. Ehkä joskus vaikka viimeistään vanhana, elämän ehtoopäiviä viettävänä ihmisenä useampikin läheisesi tajuaa, kuinka olet heitä auttanut, tukenut ja kannatellut olemalla SINÄ- ymmärtämällä suurta sydäntäsi ja antamaasi lämpöä.

Mä tiedän sydämessäni, että asiat, joita olen läheisteni vuoksi tehnyt, ovat kyllä olleet merkityksellisä. Vaikka kaikki lähipiirini kuuluvat eivät stä huomaakaan. Mä olen tässä perhepiirissä aina ollut sellainen itsesätäänselvyys... ihan kuin juomakelpoinen vesi kraanasta. Se on mun roolini tässä yhteisössä, jota suvuksi kutsutaan.

Mun lapset... no ne on mun lapset Ja toivottavasti mikään maailmassa ei heiltä muuta sitä tietoisuutta, mikä oikeasti on elämässä tärkeää.

 

[Tammikuu]

minua se, miten äitisi tyttärestä tuli noin sydämeltään viisas, vahva ja toisia ajatteleva ihminen. Kun sinä siirrät tämän henkisen perinnön lapsillesi, se on takuulla miljoona kertaa arvokkaampi, kuin mikään maailman raha. Tyttäresi puolesta sapettaa.... Reiluus, tasa-arvoisuus, ne pitäisi kuulua jokaisen isovanhemman arvomaailmaan/tapaan toimia, mitä tulee niihin lapsenlapsiin.
En mitenkään tarkoita perin juurin arvostella äitisi/isäsi tapaa toimia, mutta tämä vastine kirjoituksellesi lie sallittu, koska itse otit tämän puheeksi Mutta jokatapauksessa: jatka samaan tapaan, minusta sinä toimit upeasti, lastesi puolesta ja heidän kanssaan. Jos uskaltaisi, voisi sanoa: "mitä yhdestä perinnöstä, mitä sen on väliä".... Kauniita syyspäiviä, aurinko toivon mukaan paistaa, ja kun se paistaa, se paistaa meille kaikille.

 

[Keittiönoita]

minua se, miten äitisi tyttärestä tuli noin sydämeltään viisas, vahva ja toisia ajatteleva ihminen. Kun sinä siirrät tämän henkisen perinnön lapsillesi, se on takuulla miljoona kertaa arvokkaampi, kuin mikään maailman raha. Tyttäresi puolesta sapettaa.... Reiluus, tasa-arvoisuus, ne pitäisi kuulua jokaisen isovanhemman arvomaailmaan/tapaan toimia, mitä tulee niihin lapsenlapsiin.
En mitenkään tarkoita perin juurin arvostella äitisi/isäsi tapaa toimia, mutta tämä vastine kirjoituksellesi lie sallittu, koska itse otit tämän puheeksi Mutta jokatapauksessa: jatka samaan tapaan, minusta sinä toimit upeasti, lastesi puolesta ja heidän kanssaan. Jos uskaltaisi, voisi sanoa: "mitä yhdestä perinnöstä, mitä sen on väliä".... Kauniita syyspäiviä, aurinko toivon mukaan paistaa, ja kun se paistaa, se paistaa meille kaikille.

Musdta tuli tällainen varmaan ihan siksi, että en yrityksistäni huolimatta koskaan pystynyt olemaan äidilleni mieleenkään. Oli pakko etsiä elämässä muitakin asioita, jotka ovat tärkeitä. Ja olen kyllä tästä vanhemmilleni kiitollinenkin. Siskoni silmissä en ole nähnyt iloa tai onnea moneen vuoteen.

 

[Istafra]

Tiedätkö mitä, voi olla, että juuri tuo sinun itsenäinen ja törkeän omavaltainen oikeutesi onneen sitä äitiäsi eniten harmittaakin? Ei ole helppoa syntyä henkisesti heikon naisen käsivarsille, mutta vahvaksi se tekee. Minä toivotan sinulle nyt hyvää yötä!

 

[Tammikuu]

minua se, miten äitisi tyttärestä tuli noin sydämeltään viisas, vahva ja toisia ajatteleva ihminen. Kun sinä siirrät tämän henkisen perinnön lapsillesi, se on takuulla miljoona kertaa arvokkaampi, kuin mikään maailman raha. Tyttäresi puolesta sapettaa.... Reiluus, tasa-arvoisuus, ne pitäisi kuulua jokaisen isovanhemman arvomaailmaan/tapaan toimia, mitä tulee niihin lapsenlapsiin.
En mitenkään tarkoita perin juurin arvostella äitisi/isäsi tapaa toimia, mutta tämä vastine kirjoituksellesi lie sallittu, koska itse otit tämän puheeksi Mutta jokatapauksessa: jatka samaan tapaan, minusta sinä toimit upeasti, lastesi puolesta ja heidän kanssaan. Jos uskaltaisi, voisi sanoa: "mitä yhdestä perinnöstä, mitä sen on väliä".... Kauniita syyspäiviä, aurinko toivon mukaan paistaa, ja kun se paistaa, se paistaa meille kaikille.

Musdta tuli tällainen varmaan ihan siksi, että en yrityksistäni huolimatta koskaan pystynyt olemaan äidilleni mieleenkään. Oli pakko etsiä elämässä muitakin asioita, jotka ovat tärkeitä. Ja olen kyllä tästä vanhemmilleni kiitollinenkin. Siskoni silmissä en ole nähnyt iloa tai onnea moneen vuoteen.

On muuten aika kuluttavaa/maahanpolkevaa yrittää miellyttää jotakuta, joka ei mitenkään osaa "mielistyä", yritti miten kovin tahansa. Joku "särkyy", ja joku harva siinä vahvistuu, löytää itsensä/arvostaakin, kun muu/muut ei sitä tee. On toki hieno asiakin, ettei elämä "makaa yhden kortin varassa". Ettei siis se ilo ja tavallaan arvo tulekaan vain siitä, saako esim. osansa vanhempinsa "suosiosta".

 

[Keittiönoita]

Tiedätkö mitä, voi olla, että juuri tuo sinun itsenäinen ja törkeän omavaltainen oikeutesi onneen sitä äitiäsi eniten harmittaakin? Ei ole helppoa syntyä henkisesti heikon naisen käsivarsille, mutta vahvaksi se tekee. Minä toivotan sinulle nyt hyvää yötä!

Sanoissasi on paljon viisautta ja tpotuutta, kun mietin äitiäni ja itseäni. Hyvää yötä myös sinulle :wave:

 

[vieras]

Täällä palstalla on vain yksi ihminen kenet haluaisin tavata IRL. Olet upea nainen Keittis :hug:hug:

 

[Heili Karjalasta]

:'( Kyyneleet valuu täällä Lappeenrannassa. Muutenkin ollut alakuloa ja sitten ole juminut lukemaan tätä ketjua...

:hug: Halaus sinulle Keittis sinne.

Mie olen aika sanaton edelleenkin. Elämä ei aina ole reilua, kuten olemme jo nähneet. Ja kaikki ihmiset ei ole reiluja toisia kohtaan... :kieh: ...en tykkää täällä omia elämänkatsomuksellisia asioita kauheasti puhua, ehkä siksi, että olen kasvojen kanssa täällä ja puolitututkin lukee näitä juttuja. Mut lyhyesti sanottuna; Vielä joskus maailmassa tulee se päivä, kun hyvä ja paha punnitaan. Ja oikeudenmukaisuus toteutuu.

:hug: Vielä halit. Halaan sitten lounaalla irl:na. :heart:

 

[aamuvirkku]

Olipas surullista luettavaa. Ja tosta otsikosta tulee kyllä mieleen, ettei se olekaan tyttäresi, joka on kiihkeimmin pyrkinyt saamaan vanhempiesi hyväksynnän. Mutta nyt olet vapaa.

 

[salla]

Mä olen aina ollut se, joka lohduttaa. Jopa silloin, kun olisin ollut kaiketi se, jota pitäisi lohduttaa. Kun likka syntyi vammaisena, mä lohdutin mun äitiäni, kun hän oli saanut vammaisen lapsenlapsen. Kun mä sairastuin nivelreumaan, lohdutrin äitiäni, koska hänen tyttärellään oli todettu nivelreuma. Kun siskoni mies aikoinaan sairastui syöpään ja hyvin lyhyessä ajassa kuoli, mä olin se, joka piti huolen siitä, että kaikilla on ruokaa ja puhtaat vaatteet päällä. Mä olin se, joka kirjaimellisesti omin käsin nosti siskonsa Meilahden sairaalan heräämön edestä käytävältyä makaamasta, heijasi ja kuiski lohduttavia sanoja isosiskonsa korvaan. Mä olin se, joka otti 6 veen syliinsä ja kertoi, että isä on nyt kuollut. Ainoa, joka sitä arvostaa, on tää silloinen 6 v itse. Mutta noin muuten... mä en ole koskaan tehnyt mitään merkityksellistä.

Mulla tuli itku Niin pahalta tuo kuulostaa. Oon pahoillani puolestasi, yhden ihmisen ei tarvisi noin paljoa kestää. Oot keittis aivan mielettömän ihana ja vahva ihminen, kunnioitan suuresti sua Olisin ylpeä, jos saisin tuntea sinut "livenä". Oot tehnyt mielettömän hyvän työn lapsiesi eteen, ja kasvattanut hienoja ihmisiä heistä. Harmi ettei vanhempasi tuota arvosta.

*halaus*

P.s. sinuna sanoisin likalle tuosta perintöasiasta, jos selviää vasta kuoleman jälkeen asiat, niin likka voi "ottaa nokkiinsa ja itseensä" kun ei aikasemmin ole tiennyt, voipi olla hänellä jotain sanottavaa isovanhemmilleen, kuoleman jälkeen kun se on hieman myöhäistä. Itse ainakin haluisin sanoa.

 

[2 köksä]

miksi annoit lapsesi "kerjätä" hyväksyntää vanhemmiltasi kun huomasit, ettei tuota tulosta. Täytyihän sinun ymmärtää se jo omasta kokemuksestasi..
Ei pahalla mietin vaan, minä en antanut lasteni enää kokea sitä huonommuutta..

 

[huh]

surullista

 

[vieras]

Voi Keittis! Sydän itkee sun ja lastesi puolesta... ja samalla omasta puolestani. Kohtalossasi on niin paljon samaa kuin omassani; minut on myös aina ja iänkaikkisesti syyllistetty ja saatu kerjäämään hyväksyntää, varsinkin äitini silmissä. Koen myös niin kuin sinä että en ole koskaan riittänyt äidilleni, vaikka hän välillä muuta väittääkin.
Itse en ole yhtä vahva ja viisas kuin sinä, mutta lapset ovat minullekin aina olleet elämän tärkein asia ja olen heidät asettanut etusijalle kaikessa mitä teen. En voi kuitenkaan verrata omaa tilannettani sssinun tilanteeseesi. Vertaaminen muihin on tuttua ja kaiken minun tekemiseni väheksyminen myös. Perintöasiassakin on samaa siinä mielessä että äiti aikoo hypätä minun ylitseni lasteni hyväksi. Kyse ei kuitenkaan ole saman suuruusluokan asioista kuin sun kohdalla, mutta kuitenkin meille merkittävistä asioista.

Lämmin halaus sinulle ja lapsillesi lähes kohtalotoverilta.

ps. Anteeksi että vertaan omaa tilannettani sun tilanteeseen, mutta kun itsen täällä meitä kumpaakin

 

[mam]

Kyllähän varmaan itsekkin huomaat kun ja jos luet uudelleen tekstejäsi, että olet kateellinen siskosi pojalle. Se, että lapsesi on vammainen ei tee hänestä eriarvoista. Älä syytä lapsesi vammaisuutta, huonoon kohteluun. Joskus asiat vaan menevät noin.

Toisekseen, oletko todellakin ollut sairaanhoitajana ja vanhempiesi lapsena uskossa kaikki vuodet, että jaksaisit hoitaa ja huolehtia heistä? Ehkä kannattaisi heittää kaivoon marttyyti asenne ja ajatella vihdoinkin itseääkin, omaa elämää jne.

Laitokset, hoitokodit ovat sitä varten, ettei keski-ikäisten enää tarvitse tappaa itseään vanhempiensa hoitamisella.

 

[miero]

Tuntuu järkyttävältä lukea tämä ketju sen jälkeen mitä toisessa ketjussa mm.vispilä laukoi vammaisista. Vaikea kuvitella miten noin ahdasmielisen sisällä voi mitään hyvää ollakaan.
Kamalia ihmisiä, tulee oikein paha olla. Vispilät, sun vanhemmat, sun muut eivät tiedä rakkaudesta mitään. Rakkaus ei syrji.
Onneksi tyttäresi syntyi sinun lapseksi, olet ihana ihminen.

mikä ketju tää on? heti kun mä oon päivän poissa palstalta hiiret hyppii pöydällä :headwall:

 

[punatukkainen]

Mä luin koko ketjun ja olen sanaton.... :'(
Halaus keittikselle :hug: Ymmärrän sua todella, miten tuntuu pahalta lastesi puolesta.
Tiedän kokemuksesta miltä tuntuu, kun ei "kelpaa" omalle äidilleen.
Minun äitini on helluntalainen ja minä en. Eikä äitini ole sitä asiaa hyväksynyt tänä päivänäkään. Mutta tein jo nuorena selväksi itselleni ja muille, etten ala ketään miellyttämään vaan olen oma itseni ja elän omaa elämääni. Ja jos en tällaisena kelpaa niin olkoot sitten. Pitkän tien olen "taistellut".
Ylämäkiä ja alamäkiä on ollut, mutta olen henkisesti vahvempi ihminen, kuin äitini ja siksi olen selvinnyt. Kiitos geenien, jotka olen perinyt isäni puolelta....

 

[rosvoroope]

Voiko olla tuollasta Ihan sydän murtuu teijän tytön puolesta :'(