Mä oon huono äiti

[terapian tarpeessa edelleen?]

Pojan isä on pahasti luonnehäiriöinen ihminen. Erosin siitä jo viisi vuotta sitten, suhde oli hyvin väkivaltainen kaikin tavoin ja muutenkin yhtä helvettiä. Ex ei ole tavannut omaa lastaan kolmeen vuoteen eikä juuri pitänyt muutenkaan lapseensa yhteyttä. Minua toki edelleen kiusaa, uhkailee, kiristää jne. Käyn edelleen traumaterapiassa tuon ihmisen takia, enkä kai ole kunnolla päässyt edes toipumaan siitä kaikesta mitä koin, kun se pirulainen ei jätä minua rauhaan.

Mutta niin. Nyt lapsi alkaa olla jo iso koululainen ja kai jokin uhmakausi tai jokin on tulossa. Mutta lapsella alkaa olemaan niin samanlaisia piirteitä käytöksessään ja maneereita kuin isällään, että mua ihan puistattaa. Ja inhottaa. Kun tuo lapsi koettelee rajojaan, tekee jotain kiellettyä, mussa nousee viha. Mä näen siinä lapsessa niin tuon hullun isänsä, en enää tuosta lasta, ja mä vihaan ja inhoan. Lasta. Tai siis isänsä kuvaa jonka niin elävästi nykyään mieleeni tuo. Ja kun taas ollaan koko päivä riidelty (lapselle ei mikään kelpaa, mikään ei ole hyvin, koko ajan kinuaa ja raivoaa jostain jne) niin tuossa kun laitoin nukkumaan, totesi että hän muuttaa isälleen.

Se oli viimeinen pisara. Tiedän olevani typerä ja lapsellinen, tiedän että tein väärin. Mutta en voinut mitään. Kysyin että ai, sillekö iskälle, joka ei ole jaksanut soitella sulle koskaan, ei ole hakenut sua luokseen, sillekö iskälle ajattelit muuttaa, joka ei ole sulle ikinä sun elämäsi aikana ostanut yhtään mitään? Että minä olen kaikkeni sun etees antanut, ostanut kaiken, pelit, lelut, vaatteet, reput, ihan kaiken mitä olet keksinyt pyytää. Ollut sun kanssa kotona, viettänyt aikaa, keksinyt yhteistä kivaa tekemistä, ja sä haluat muuttaa isälles?!!!!

Se oli raukkamaista. Mä oon raukkamainen muutenkin. Mä näen lapsessani vain hänen isänsä, ja vihaan ja inhoan niin että puistattaa Ei tätä ennen ole ollut, tämän viikon vasta. Mutta pelottaa, jos tämä jatkuu ja jatkuu, enkä enää pystykään rakastamaan lastani koskaan. .

 

[endie]

järkyttävää.
nyt nainen menet heti ja pyydät anteeksi lapseltasi.
ja hakudut johonkin hoitoon jos sulla on tuollaisia ajatuksia.

 

[vieras]

Hae apua! Soita vaikka perheneuvolaan. Tavallaan ymmärrän tilanteesi/tunteesi, mutta noin ei voi jatkua. Ja aivan varmasti rakastat lastasi, teillä on nyt vain vaikea kausi yhdessä. Apua siis!

 

[Pesky Pixie]

Oikeesti sä tarviit varmaan apua. On ihan luonnollista että lapsi kaipaa isäänsä, huonoakin sellaista. Silti on mun mielestä vähän ala-arvoista ruveta lapselle isää haukkumaan ja tekemään listaa, että mitä sä sen sijaan olet lapsen eteen tehnyt. Sellanen marttyyriasenne ei kanna kamalan pitkälle ja pahimmillaan vieroittaa sinut lapsestasi. Varmaan ex-miehessäsi ja erossa on asioita mitä et ole kunnolla käsitellyt, ja mun mielestä sun kannattais käydä esim. mielenterveystoimistossa tai vaikka perheneuvolassa puhumassa noista asioista. Ettei ne sitten purkaudu lapseen. Ai mutta kirjoitathan sä että sä käyt terapiassa... Eikö se sitten auta tai tuntuuko ettet saa kaikista näistä asiioista puhuttua siellä?

 

[vieras]

Älä koskaan mollaa ex-miestäsi lapselle, vaikka kuinka mätämuna olisikin ollut ja täysin surkea isä. Lapsen itsetunto on jo saanut kolauksen siitä, että isä on hänet hylännyt, eikä ole halunnut pitää yhteyttä. Usein lapsi saattaa ajatella että hänessä itsessään on jotain pahasti vialla kun toinen vanhempi on hylännyt. Jos vielä oikein korostat asiaa lapselle, kerrot kuinka isä ei ole välittänyt jälkikasvustaan tuon vertaa ja mistä kaikesta hän on jäänyt paitsi, lapsen itsetunto lyttääntyy vielä enemmän.

Tuo luettelemasi lapsen käyttätytminen nyt kuulostaa varsin normaalilta uhmaamiselta, eikä ehkä niinkään liity mitenkään isän luonteeseen ja käytkseen. Miehesi se vaan ei ole kypsynyt ja päässyt yli lapsellisuuksistaan.
Hae apua perheneuvolasta tai muualta heti jos et pääse noista ajatuksistasi eroon!