Mä oon niin kyllästynyt olemaan katkera akka!

[mimi]

Erosin lapseni isästä vuosi sitten, ja meillä on jaettu huoltajuus. Järki sanoo että kaikki on ihan hyvin; pistin pihalle kelvottoman miehen, pärjään paremmin yksinäni, eksä on kuitenkin hyvä isä ja kiinnostunut lapsestaan, viettävät paljon aikaa yhdessä, (lapsi isänsä suona n. kolmanneksen ajasta.) En kuitenkaan tunnu pääsevän eroon negatiivisistä tunteista, vihasta ja katkeruudesta eksää kohtaan. Olen vieläkin loukkaantunut siitä että mies otti eron paljon kevyemmin kuin minä, en kestä sen uutta naista (joka löytyi samalla sekunnilla kun erottiin, yhteisestä kaveriporukasta) , ja inhoan ajatusta että nää kaksi nyt sitten leikkii onnellista perhetttä mun lapsen kanssa. Plääh! Mä en halunnut tulla tälläiseksi, miten ihmeessä sitä nielisi tän kaunan ja jatkaisi eteenpäin?

 

[hyi]

Ällö mies kun ottaa sinun kavereista uuden vaimon. :x

 

[ffuu]

Ei ihme jos oot katkeroitunut... Se nainen on kyllä ollut tosi törkeä, kaverin exää ei oteta! Vai oliko niillä jotain jo sillon kun olitte vielä yhdessä, jos kerta niin pian alkoivat olemaan yhdessä? Kostat niille jotenkin, saat paremman mielen... Ei ehkä oikein, mut niin mä tekisin.

 

[MorbidMama]

Äh, aattele vaikka et olet vahvempi kun miehes, kun sun ei tarvinnut heti takertua lähimpään mahdolliseen rebound-suhteeseen... :hug:

Ja noi fiilikset kuuluu prosessiin..menevät ohi ajan kanssa, vuosi-pari...

 

[ap]

Jep...tää on vaan paskamaista, kun joutuu itekseen kyräilemään. Ystäväpiiritkin on sellaiset, ettei viitsi ruvtea hirveesti paskaa jauhamaan eksästä ja sen nykyisestä, ettei yhteiset tutut joutuis kiusallisiin tilanteisiin...jotenkin mä oon ajatellut että aika parantaa haavat, ja kai se parantaakin, mut jos pliis vähän nopeemmin vois tää prosessi edistyä...